16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Offseteistä bladeihin…

Etusivu Foorumit Yleistä Offseteistä bladeihin…

Esillä 9 viestiä, 26 - 34 (kaikkiaan 34)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tuota graffojen pituuskontrolliongelmaa kuulee aina silloin tällöin. Ainakin väitetään teräsvarren käyttäytyvän tasaisemmin varren ’potkun’ osalta. Tietääkö kukaan onko asiasta jossain jotain mittaustietoa? Taitaa kyllä olla aika vaikea osoittaa tuo esim ironbyronilla. Kyse kai voisi olla downswingin kiihdytyksen ja releasen välisestä suhteesta. Tuottaisko graffa eri kombinaatioilla isompia muutoksia kuin teräs??? Toisaalta ilmiön luulisi toimivan sitten toisinkin päin, eli välillä olisi etu fringellä ja välillä takaraffissa.

    Siitä on aikaa, kun graffalla olen viimeksi lyönyt enemmän, mutta muistikuvani mukaan vakiograffan pituuskontrollin puuttuminen oli todennäköisimpää silloin, kun pallo ei maannut ’täydellisesti’. Voi olla, että muisti pettää. Pituuskontrolli toisaalta on aina vähän heikompi huonosta ’makuusta’, mutta muistelen sen olevan silmiinpistävää. Kyllä välillä ihan hyvältäkin ’makuulta’ tuli paukautettua esim. r8:lla 15m pidemmälle kuin normaalisti.

    Nimetön

    Joo. Mun handari oli 53 kun vaihdoin mun regalit Titun 670 pleideihin ja händäri tipahti yhessä kierroksessa 3,5. Pelasin siis 27. Eli kyl kannattaa vaihtaa.

    No ei läppä oli. Riippuu vähän sun omast händärist, kannattaako vaihtaa. Jos se siis on yli 5, niin en suosittele. Luulen, etten haluis sen jälkeen nähdä tulostaulua.

    Suurin muutos pleideihin siirryttäessä on, että lyöntien muokkaus onnistuu paremmin. Mut tavallisilla klubiduffareilla ei sillä lyönnin muokkauksella ole niin väliä, kun se on se sama slaissi aina siinä pallossa (Tosin pleideillä vielä isompi). Siinä oma mielipiteeni asiasta.

    R&A

    Mulla ei ole tietoa onko mittaustilastoja olemassa, mutta täsmälleen Hörhön kuvailemia ongelmia ilmaantui. Eikä muuten tartte kuin parikertaa lyödä noin 1-1,5 mailaa liian pikälle, niin koko itseluottamus omaa peliin hajoaa kuin korttitalo. Mulle on herttasen yhdentekevää lentääkö joku rauta 125, 135 vai 145 metriä, kunhan se tekee sen perusosumalla kerta toisensa perään, tai about saman matkan.

    Eipä muuten näy isojen poikien bägeissä graffavarsia raudoissa. Tämä lienee syy – otaksun

    Tuoreessa jenkkilehdessä (oisko ollut Golf Digest) oli hyvä neuvo: jos joudut ostamaan itse mailasi, et tee bleideillä mitään. Ehkäpä Vijaylla on hieman eri vaatimukset + edellytykset.

    Tietysti osalla pitää aina olla uusimmat, kalleimmat ja hienoimmat vermeet 😉

    Jep…Hörhö puhuu asiaa. Aloitin pelaamisen about 3 v sitten graffavarsilla. Händäri tippui kahdessa kaudessa 18:aan. Lyönnit todella korkeita fadeja, aina välillä tosin parin mailan mitan liian pitkiä.

    Viime syksynä vaihdoin comboihon (teräs) ja täytyy myöntää, että lyönnit paljon tasaisempia.

    Saas nähdä miten jatko sujuu…

    Ei ainakaan minkäänlaista ongelmaa lapojen anteeksiantavuuden kanssa. Päinvastoin – lähipeli ratkaisee!! Siinä bladet/metallivarret huomattavasti tarkempia.

    1. Eihän Golf Digestin tyyppinen julkaisu voi sisältää kuin absoluuttisen totuuden, eihän? Mainostaaloista viis jne.

    2. Miten VJ liittyy StiX:iin tai meihin muihin klubituuppareihin? StixX – no offense 🙂

    3. Tyypittelyt – uusimmat, kalleimmat, hienoimmat assosioisin lähinnä jokavuotisiin viimeisimpiin malliuutuuksiin mailarintamalla (=cavity back -kategoriaan kuuluvat ihmekeksinnöt).

    Muuten ihan asiantunteva ja hyvä kommentti sinulta.

    Nimetön

    bleidit kannatta laitta jos taidot riittää

    hcp ei aina kerro kaikkea joakus tasoitus voi olla huon muista syistä kuin rautapelistä esim. draiveista

    tuntuma on mahdoton painotus just oikee ja se ulkonäkö….

    saatavilla paljon helppoja taottuja mailoja kuten titun 804.os tai mcgregor

    Mulla on pyörähtämässä 21. kausi käyntiin ja kolmas rautasetti menossa. Ekat n. kahdeksan vuotta pelasin Ben Sayers Top Scoteilla – tyypilliset aloittelumailat, painopiste alhaalla ja vähän taisi olla offsetiäkin. Sitten vaihdoin hcp 18 pelaajana Hoganin Edgeihin: taotut kehäpainotteiset mailat, ei offsettiä. olennaisin ero oli – kuvitellakseni – taotusta lavasta johtuva loistava tuntuma. Kehäpainotteisuus antoi melko paljon anteeksi, mutta näpeissä tuntui aina, osuiko pehmeästi vai ei.

    Vuosi (hcp 7) sitten oli pakko luopua edgeistä, kun niissä oli niin paljon lovea ja kulumaa. Mietintä kävi Hogan FTX:n combosetin ja puhtaan Apex bladin välillä. Yksi tavoite oli löytää mailaa, joka pitäisi palloa hieman alemmalla liikeradalla – tuuliset päivät kun ei olleet mun päiviäni. Apexit tuntui hyviltä, mutta kuitenkin ’varmuuden vuoksi’ päädyin FTX:ään. Lopputulos: ei juuri eroa vanhoihin Edgeihin hyvässä eikä pahassa (pallot lentää edelleen korkealle).

    Varret on olleet aina terästä. Edgeissä regularit paitsi r2 stiffi. FTX.t stiffit (vaikka vanha mies oonkin) – tosin huolellisten testien ja mittausten jälkeen. Toi Edgen r2 on edelleen mukana, kun en oo vielä ostanut FTX:n r2:sta.

    Tykkään pelata pitkilläkin raudoilla. r2 on tärkeä aloitusmaila kapeilla väylillä.

    Mun mielestä blade/offset ei oo ehkä se olennaisin kysymys. Suosittelen ehdottomasti taottuja mailoja. Nykyiset combomailat sopivat varmaan ainakin tasoituksesta 24 alaspäin, ehkä jopa kaikille.

    Varren jäykkyys ja lie-kulma kannattaa mittauttaa ja lie-kulmat vääntää kohdalleen.

Esillä 9 viestiä, 26 - 34 (kaikkiaan 34)
Vastaa aiheeseen: Offseteistä bladeihin…

Etusivu Foorumit Yleistä Offseteistä bladeihin…