16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Norwegian ja varsipoikki

Etusivu Foorumit Yleistä Norwegian ja varsipoikki

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 28)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Myönnän etten avannut matkabäkiä lentokentällä vaan vasta seuraavana aamuna! Tässä mainos yhtiölle😁
    Kiitos yhteydenotostasi. Pahoittelemme, jos matkatavarasi on vaurioitunut matkasi jälkeen. Teemme parhaamme varmistaaksemme, että matkatavarasi saapuvat turvallisesti perille lennollasi, ja pahoittelemme, jos näin ei käynyt.

    On tärkeää tarkastaa kirjatut matkatavarat lennon jälkeen, jotta voit ilmoittaa mahdollisista vaurioista välittömästi ennen lähtöä lentokentältä. Norwegianilla on lentokentällä edustajat, jotka auttavat asiakkaitamme, jotka ovat kokeneet matkalla sääntöjenvastaisuuksia. Suosittelemme, että mahdollisista vahingoista on mahdollista ilmoittaa myös 7 päivän kuluessa matkatavaroiden vastaanottamisesta, mutta haluamme korostaa, että tapauksissa, joissa vahinkoa ei ole ilmoitettu lentoasemalla heti saapuessaan, matkustaja on se, joka on todistettava, että vahinko tapahtui sen ollessa lentoyhtiön hallussa.

    Lentoyhtiön vastuu vaurioituneista matkatavaroista on rajoitettu sovellettavan lainsäädännön ja yleisten kuljetusehtojen mukaisesti. Jotta lentoyhtiö voisi ottaa vastuun kirjattujen matkatavaroiden vaurioista, vahingosta on ilmoitettava välittömästi ja ennen lentoasemalta lähtöä.

    Norwegian pahoittelee, että emme voi tällä perusteella noudattaa korvausvaatimustasi, ja pyydämme ymmärtämään arviomme. Suosittelemme ottamaan yhteyttä matkavakuutukseen ja tarkistamaan, kattaako vakuutuksesi tämäntyyppiset vahingot.

    Luotamme siihen, että vastauksemme on selventänyt syyt vaatimuksesi lopputulokseen, ja toivomme, että meillä on mahdollisuus toivottaa sinut pian takaisin lennollemme.

    Jos et ole tyytyväinen vaatimuksesi lopputulokseen, voit halutessasi siirtää vaatimuksesi ulkoiselle riidanratkaisutoimittajalle. Lisätietoja on osoitteessa:

    KL1

    Asiallinen muistutus. Tosin en ole ikinä enkä koskaan nähnyt kenenkään avaavan bägikassiaan lentokentällä.

    Mulle on sattunut kerran niin et avasin bägisuojan joistain tuntemattomasta syystä jota en siihen mennessä ollut koskaan tehnyt, ja tarkistin mailojen kunnon heti matkatavara aulassa. Draiverin varsi oli poikki lavan juuresta niin että lavassakin vaurioita. Oli ilmeisesti pudotettu bäki lapapuoli edellä. Heti finskin tiskille näyttämään vaurio. Virkailija totesi et kappas vaan ei noita ennen ole sattunut. Soitti jonnekin ja puhelun jälkeen iloisena kertoi et selvä juttu tämä korvataan. Otti kaikki tiedot. Viikon kuluttua tuli soitto, kysyi mistä maila ostettu. Kerroin kaupan. Viikko tästä ja tuli maksusitoumus draiveria varten ko kauppaan. Hain uuden mailan, siis ihka uuden kolme vuotta vanhan ja rikkoutuneen tilalle. Tämä kevät talvella 2012. On ainakin ennen jopa Finnair korvannut! Em tapauksen jälkeen aina olen varusteet tsekannut mut ei mitään ole sattunut.

    Ihmettelen tuota lentoyhtiön ymmärtämättömyyttä. Olisi pitänyt maksaa vain varren vaihto. Kaikki tuo ylimääräinen hinta kokonaan uuden välineen hankkimisesta kiertyy lopulta asiakkaiden maksettavaksi kalliimpina lipunhintoina!

    Golferman:

    Draiverin varsi oli poikki lavan juuresta niin että lavassakin vaurioita

    Chip Greenside:

    Olisi pitänyt maksaa vain varren vaihto.

    ???

    jep, minulla pelkkä varsi (120€), golfermanilla koko maila. NORWEGIANIN turailu menee nyt ikäväkyllä vakuutuksien maksajien piikkiin!

    KL1

    On ainakin ennen jopa Finnair korvannut!

    Tuossa 20 vuotta sitten olimme vaimoni kanssa Saksassa pelaamassa ja hänen matkatavaransa olivat jääneet Hki-Vantaan tiloihin. Aamulla menimme sovitusti golfkentälle, josta vaimoni osti kengät, palloja, tiitikkuja, hanskan ja jotain muuta pientä tarvittavaa sälää. Mailat hän vuokrasi. Finnair maksoi tuon kaiken ja antoi vielä rahaa päälle! Taisimme molemmat silloin olla Silver-jäseniä, Golf- ja Platinum-jäsenet olisivat saaneet vielä enemmän rahaa. Minun mielestäni aivan viimeisen päälle hoidettu.

    Kyllä kai ilmoitit sen rahan saamisen veroilmoituksessa tulona?

    KL1

    En minä saanut rahaa. Luepa tarkemmin.

    Asiat oli toisin 20 vuotta sitten, ei onnistu vastaava enää. Nykyään valtionyhtiö Finnair on esim. kuluttajaliiton mustalla listalla:

    https://kuluttaja.fi/fi/artikkeli/finnair-lensi-mustalle-listalle/

    Kerran 90-luvulla jo menomatkalla draiverinvarsi katkaistu, peliviikko kaverin draiverilla pelaten.
    Finnair hoiti tyylikkäästi uuden koko draiverin korvaamisen.
    Tuon tapahtuman jälkeen aina mailat bagiin matkaa varten siten että pitkät mailat keskirei’issä ja keskimmäisessä reiässä myös pisintä mailaa 5 cm pitempi harjanvarsi, joka ottaa ensi iskut vastaan.
    Vaikea antaa takuuta kokemusten perusteella, mutta tuota pakkaustapaa käyttäen ei poikkinaisia mailoja ole enää löytynyt.

    KL1

    Tuon tapahtuman jälkeen aina mailat bagiin matkaa varten siten että pitkät mailat keskirei’issä ja keskimmäisessä reiässä myös pisintä mailaa 5 cm pitempi harjanvarsi, joka ottaa ensi iskut vastaan.

    Siihen vielä pyyhkeitä ympärille ja ämpäri narulla päälle, niin varmasti säilyvät ehjinä. Niin, ja tietenkin ne mailat pitää sitoa yhteen, jotta tukevat toisiaan.

    KL1

    Asiat oli toisin 20 vuotta sitten, ei onnistu vastaava enää. Nykyään valtionyhtiö Finnair on esim. kuluttajaliiton mustalla listalla:

    Miten tuo lentojen viivästymisasia liittyy Finnairin maksamiin korvauksiin tavaroiden vahingoittumistapauksissa? Sitä paitsi, käsittääkseni Finnair ei toimi tavaroiden huolitsijana, joten matkatavaroiden vahingoittuminen niitä siirrettäessä paikasta toiseen ei ole Finnairin vastuulla, korvaukset vain kulkevat sitä reittiä.

    Yksi vinkki draiverin turvaamiseksi on, että ruuvaa nupin irti varresta, ja laittaa vielä varren bägiin grippi ylöspäin. Kuten aiemmassa viestissä mainittiin, kannattaa vielä kietoa pyyhe tai muuta suojamateriaalia muiden pitkien mailojen ympärille.

    Kyllä se nyt kertoo yhtiön yleisestä linjasta ja tuon jälkeen yhtiö on joutunut vielä säästämään ja isosti, koska taloudellinen tilanne on ollut huono.

    Yhtiön toiminta on hyvin poikkeuksellista:

    https://yle.fi/a/74-20011116

    KL1

    Kyllä se nyt kertoo yhtiön yleisestä linjasta j

    Meidän paluulentomme peruuntui viime lokakuussa paikallisen lakon takia ja jouduimme viettämään lomakohteessamme useita päiviä ylimääräistä. Finnair maksoi majoituksemme ja kaikki ruokakulut, myös ravintolalaskut. Finnairin ei tarvitsisi yleisten ehtojen perusteella maksaa mitään korvauksia, koska kyseessä oli lakko eli force majeure -tilanne. Finnair kuitenkin korvasi kaiken rahallisen.

    Kerro lisää Finnairin yleisestä linjasta, koska näyt tietävän siitä paljon.

    Laita ylelle oikaisu, jos artikkelissa on mielestäsi joku asiavirhe. Sinun mukaasi kun matkustajille maksetaan hotellit, ravintolat, uudet draiverit ja laitetaan vielä taskut täyteen rahaa.

    Finnairilta ei pysty tilaamaan lennolle laktoositonta eikä gluteenitonta ateriaa ja jalkatila on turistiluokassa tuskallisen ahdas. Siksi seuraavalle matkalle valitsimme Norwegianin, jolla edellä mainitut asiat ovat kunnossa.

    Norwegian on hyvä. Noudattaa paikallista kuluttalainsäädäntöä.

    KL1

    Laita ylelle oikaisu, jos artikkelissa on mielestäsi joku asiavirhe. Sinun mukaasi kun matkustajille maksetaan hotellit, ravintolat, uudet draiverit ja laitetaan vielä taskut täyteen rahaa.

    Tuo ”sinun mukaasi” perustuu itseni ja perheeni (ynnä muutamien kanssamatkustajien, jotka olivat kanssamme yrittämässä pois pääsyä Fiumicinon lentokentältä) omakohtaiseen kokemukseen, sinun ”tietosi” perustuvat jonkun kirjoittamiin artikkeleihin ja puhtaisiin arvauksiin. Eikä tuossa Ylen artikkelissakaan käsitellä yhtään niitä linjauksia, joiden perusteella Finnair korvauksia mistäkin maksaa. Sinä vain vedät vääriä johtopäätöksiä asiaan liittymättömien lehtijuttujen perusteella. Niin se disinformaatio muodostuu ja alkaa levitä.

    KL1

    Norwegian on hyvä. Noudattaa paikallista kuluttalainsäädäntöä.

    Olet siis perehtynyt myös Norjan kuluttajalainsäädäntöön? Kiitettävää paneutumista.

    Takavuosina (taisi olla n. -99) kun lensin United Airlinesilla (Finnairin silloinen yhteistyökumppani) jouduin (pakotettuna) Chicagon kentällä allekirjoittamaan paperin jossa todettiin että ”United ei vastaa matkatavaroille mahdollisesti aiheutuvista vaurioista”. No, kotona kun purin tavaroita osottautui että driverin ja puukolmosen varret olivat poikki. Driverin suojus (”Tiger”) oli myös hajonnut ja tiikerin lasisilmä oli irronnut. Eli kohtalaisen kova töyssy oli kohdannut bägiä. Finnair korvasi kuitenkin kohtuullisesti, sain uudet mailat Pispalasta (ProsGolf) ja olin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Pisteet siitä Finskille.
    Myöhemmin törmäsin seuraavaan videooon juu-tubessa:

    Lohduttakoon se meitä kaikkia joita onnettomuus on kohdannut. ”Never Fly United”.

    Siitä miten asiat on ratkenneet eri lentoyhtiöiden kohdalla 10 tai 20 vuotta sitten, ei voi vetää johtopäätöksiä tähän päivään. Asiat on nyt aivan toisin ja itsellenikin on tullut yllätyksenä miten paljon palvelut on huonontuneet joidenkin ennen laadukkaana pitämieni yhtiöiden kohdalla. Norwegiania olemme eniten käyttäneet emmekä ole siihen vielä pettyneet eli laatu on meille riittävä kilpailukykyiseen hintaan.

    KL1

    Yksi kokemus lisää Finnairin toiminnasta. Kesäkuussa 2017 olimme Firenzessä pikku lomalla. Lähtöpäivänä lentokentällä alkoi tauluun ilmestyä kasapäin peruutettuja lentoja, mm. kaikki kolme Finnairin lentoa Helsinkiin. Kävi ilmi, että Keski-Euroopassa ja erityisesti suuressa osassa Saksaa oli niin huono sää, etteivät koneet voineet nousta ilmaan. Peruutettuja lentoja oli satoja, ja pelkästään Firenzessä rannalle jäi useita satoja matkustajia monen lentoyhtiön koneista.

    Sitten alkoi iso show. Henkilökunta sai selville, että kaikki Firenzen ja lähialueen hotellit olivat täynnä. Niinpä paikalle järjestettiin kasa linja-autoja, joilla matkustajat kuljetettiin Roomaan lentokenttähotelliin. Sieltä sitten seuraavana päivänä eri puolille maailmaa. Me lensimme loppujen lopuksi Prahan kautta kotiin, aika pitkä mutka siis.

    Minun mielestäni homma hoitui lopulta aika mallikkaasti eikä siitä koitunut meille mitään lisäkustannuksia.

    Draiverin saa tungettua bägiin myös nuppi alaspäin, onnistuu jopa 14-jakajan kantobägiin. Jos bägin huppu on pelkkää pehmeää kangasta, laita 10 litran muoviämpäri sinne sisälle suojukseksi, toimii samalla pyykkikorina hotellihuoneessa.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 28)
Vastaa aiheeseen: Norwegian ja varsipoikki

Etusivu Foorumit Yleistä Norwegian ja varsipoikki