16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Nelosen selostajien parhaat palat…

Etusivu Foorumit Yleistä Nelosen selostajien parhaat palat…

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 67)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tiger Woods löi 180 metristä forelle salaojakannen viereen. Lassi totesi: ’Jos tuo on reikä, niin menipä lähelle’. oletti varmaan että caddie oli odottamassa ja oli nostanut lipun pois:)

    Hei!

    Kaikilla urheiluselostajilla on omat fraasinsa ja manöörinsa. Tillander ja Arkkola eivät ole siinä suhteessa yhtään sen huonompia kuin muutkaan. Tyry on myös hyvä,mutta kyllä hänelläkin on nämä omansa : ’se oli vähän söpsö’ (yleensä kai kun putti on epävarma ja vino).

    Sitten olisi syytä muistaa, että selostus tapahtuu monitorista, ei varmaan ole maailman helpoin homma aian arvioida miten joku lyönti lähtee.

    Sama se niille fraaseille etc., mutta kun joka kolmannessa lauseessa tulee jokin selkeä virhe tyyliin:

    ’Mitä??? Els ottaakin rautamailan avaukseen. Hän ei lyökään puulla avaustaan. … Hetkinen, sehän onkin Phil Mickelson eikä Ernie Els.’

    Miten selostajat voivat sekoittaa eri väylää pelanneet pelaajat keskenään, kun miehet lyövät vielä eri puolilta?!?!?

    Näin rauhallisen lajin selostuksessa ei saa tulla jatkuvasti tuon tason virheitä. Jos kyseessä olisi mikä muu laji tahansa olisi selostajat vaihdettu monta vuotta sitten. Valitettavasti tämä Suomigolfissa yleinen vanhojen partojen mafia kestää hamaan loppuun asti.

    Nimetön

    Madonna miksi ihmeessä niitten pitää sitten kommentoida miten pallo lähtee, jos niillä ei ole hajuakaa?! 😀 Siinä syntyy justiinsa noita hauskoja tilanteita…

    Kyllä Asko ja Lasse ovat kokemukseltaan sieltä parhaasta päästä. Ei ole helppoa löytää kaskikkoa, joka pelaa hyvin yhteen, joilla on pitkä käytännön kokemus itse ja pelistä, monilta koti- ja ulkomaan kentiltä, eri organisaatioista Asko PGA / Finland monet kisat ovat pojat vieneet läpi Suomessa , Lasse on käynistänyt mm. Takkulan kolohvia Lahlessa ja molemmat ovat vielä stadilaisia !!

    Teemu Tyry on toistaiseksi yksin selostaja – hyvä siinä, mutta jos sitä tekee pitkään voi käydä kuten

    Tour De France selostajakonkarille, kun hänellä oli viime sunnuntaiana nuorempi kolleega vierellä ei kommunikointi sujunutkaan.

    Lukekaa vaikka Lassen kirja ’ Puhutaan kolohvia ’ !!!

    Lasse ja Asko voisivat vetää rohkeammin huumoria – ei tää mikään kirkonmeno ole.

    Takana on myös jonkinlainen valtapeli Lasse ja Asko ovat kädeistä nousseita kolohvareita kuten se USA-PRO,joka ei päässyt klubille syömään ja peruutti Buickinsa klubin eteen ; söi siinä hummeria ja joi ’ Dom Perignonia .

    Antaa miesten vetää omaaa linjaansa –

    heillä on siihen syvälliset eväät. Mäkisuksi

    Nimetön

    Täysin turhaa puolustella selostajia, koska siihen ei mitään syytä ole. Kaverit ovat toki herrasmiehiä ja muutenkin innokaita golfareita kuten me kaikki. Mutta ei helvetissä heillä ole mitään käsitystä asiantuntevasta ja luontevasta golf selostuksesta. Tämänlaisia ’jäänteitä’ tiettyihin lajeihin aina hetkeksi jää, mutta aika korjaa tilanteen. Hirveitä hönkäilyä mikrofoniin kokoajan, virhe lausuntoja mailoista, pelaajista, par-luvuista, golftermeistä. Ala-arvoista amatöörimäistä puuhasteluahan se on! Onneksi Suomessa pääsemme jo nauttimaan korkeatasoisesta selostuksesta joidenkin lajien kohdalla kuten tennis, snooker ja pyöräily. Ei ole sattumaa nämä lukuisat tilitykset selostajien toilailusta. Uskon ja toivon että Tyry tai vastaavan tason oikealla tavalla ’kriittinen’ ja asiantunteva selostaja saadaan myös Neloselle piakkoin. On epäoikeudenmukaista kaikki golfareita kohtaan tuollainen ala-arvoinen toimittaminen varsinkin pelkästään johtuen jo pitkän golfkulttuurin johdosta.

    Mielestäni paras aloitus oli kun jokunen vuosi takaperin selostus alkoi näin!

    ’Tervetuloa suoraan nauhoitukseen’!

    tosin voihan se olla ’suora’ omalla tavallaan jos selostaa sitä juuri silloin…mutta aloitus oli kaikesta huolimatta melko jäinen..

    ’Scett Verplank.’

    No jaa. Kyllä täytyy sanoa, että pari vuotta sitten minuakin otti päähän A&L:n selostus, mutta olenkohan sitten tottunut siihen, kun nyt se haittaa yhtään, pikemminkin heitä on ihan mukava kuunnella.

    Vanhat höpsöt – heh. 🙂

    Nimetön

    Heheh. No veikkaan että noi kattoo samasta kuvasta kuin me, niin se on paha välillä sanoa millä väylällä pelataan, ja että miten lyönti lähtee. Esim. se että luuli Mickelsonia Elsiksi, niin kattoi varmaan vaan mailaa eikä ajatellut sitä yhtään…

    Kun kuitenkin nämä kommentit luette, niin tässä vielä kaikessa ystävyydessä pieni neuvo: Annoitte paljon kiitoksia skottilaisyleisölle siitä, etteivät he taputa ennen kuin näkevät mihin pallo päätyy. Toivottavasti itse toimitte tulevaisuudessa samoin, ettekä turhaan ’selosta’ putteja tai muita lyöntejä niiden ollessa vielä liikkeellä. Me näemme kyllä ne itsekin siitä kuvaruudusta.

    TV-selostajakin saa olla hiljaa, se ei ole kiellettyä.

    Nimetön

    Vinkki. Jos selostus häiritsee voit aina painaa mute näppäintä tai vaihtoehtoisesti säätää ääntä pienemmälle 😉

    No kyllä ne muut (pelin äänet) äänet kuitenkin haluaisi kuulla.=) Mutta ei ollut onneksi nelonen ainoa kanava, joka The Openin näytti. Viasatille vaihtui aina kun nuo kaksi könysivät studioon.

    Sorry, asian vierestä…

    Madonna mainitsi Tyryn heittämän söpsön jota kuvaili putiksi joka on arka ja menee sivuun (tarkoitti vissiin, että reiän sivuun ) mutta minun mielestä se on kun yrittää chipata greenelle ja se onkin semmoinen onneton, liian hiljainen, varovainen lyönti joka meneekin vain muutamia metrejä eteenpäin koskaan saavuttavatta greeniä.

    Sellaisesta lyönnistä käytän sanaa söpsö.

    En tiedä onko hauska, mutta hermojaraastava

    esim: ’Seves Ball-lessteero’ toinen sanoo.

    Nimetön

    Hih hih hii, hjee hjee hääh häh hää… huh huh… kjääh kjääh voi voi voi.

    Nimetön

    Onhan nuo silti ihan ok vaihtelua golflähetyksiin. Laadusta nyt on paha sanoa, mutta monet sutkautukset kyllä nauratti :). Itseäni harmitti kun nelosen analogilähetykset lähetettiin aika oudosti, varsinkin viimeisenä päivänä ratkaisuhetkillä.

    Tyry on kyllä aivan loistava. Toivoisin kuitenkin hänelle usemmin vierailevia staroja ihan mielenterveyden kannalta 🙂

    ’Tämä on osoittautunut yllättävän vaikeaksi väyläksi, vaikka tämä on vain par 3’ (Troon 17 reikä 223 jaardia).

    ’Tämä ei ole mikään helppo kenttä, vaikka par luku onkin vain 70’ (US Open, jossa kaksi par femmaa muutettu ylipitkiksi par nelkuksi).

    Kertoisko joku dynamic duon ystävä millä tavalla tämän tasoiset oivallukset kuvaavat selostajien tietämystä golfista? En epäile heidänkin ymmärtävän mikä tekee reiästä tai kentästä vaikean, joten ihmettelen miksi tuollaisia ignorantteja möläytyksiä pitää jokaisessa selostuksessa heittää.

    Vanhuudenhöperyys ei kelpaa selitykseksi. Heikki Hedman on samaa ikäluokkaa, mutta Hessun tennis selostuksia on todella ilo kuunnella. Lajin historiasta tulee juttua erittäin hyvän tilanneselostuksen lomaan. Teknisten ja taktisten asioiden lisäksi hän osaa vielä pureutua siihen tärkeinpäänkin, eli mitä pelaajien pääkopan sisällä tapahtuu.

    The Open selostuksessa tuli uusi ’huvittava’ juttu Phil Mickelsonista. ’Hän viihtyy tällaisissa tiukoissa tilanteissa’. Muistaakseni Mickelson on sakannut johtokamppailussa lähes aina. Vasurin puolustukseksi täytyy tietysti sanoa, ettei hän nyt sakannut, vaan kaverit pelasivat vielä paremmin.

    Nimetön

    ’Loistava chippi…’ pallo jää 5-6 metriä kupista ja pelaaja paiskoo mailaansa bägiin…

    Ja tuolla kenttäasiantuntemuksella toinen herroista tekee uusien kenttien katselmuksia Golfliiton laskuun!?!?

    Viime kaudella, en muista mikä majori se oli mutta kuitenkin. Tiger lyö lähestymisensä hieman pitkäksi, johon kaksikosta toinen toteaa myötätuulen olevan erittäin kova, mikä aiheutti Woodsin liian pitkän lyönnin. Seuraavaksi kuvaan tulee Mickelson, jonka lähestyminen jää jonkin verran lyhyeksi. Tähän duo käy virkkaamaan että tämä Mickelsonin pelaama väylä on vastakkaiseen suuntaan Tigerin väylän kanssa, joten kova vastatuuli jätti lyönnin lyhyeksi.

    Muuten hyvä analyysi, mutta pojilta jäi huomaamatta että Tiger ja Mickelson pelasivat samassa ryhmässä, ja löivät lähestymisensä lähes samasta paikasta.

    Nimetön

    ’Dynamic Duo’ tuntuu selostavan reikäpeliä, kilpailijoiden pelatessa lyöntipeliä. ’Tämä lyönti on erityisen tärkeä’, lyötipelissä jokainen lyönti on erityisen ja yhtä tärkeä!

    Taitaa herrojen sääntötuntemus myös olla hakoteillä; ’putti on annettu’.

    En lainkaan aliarvioi Arkkolan ja Tilanderin sääntötuntemusta tai tietämystä ja ymmärrystä pelin ja pelaajien suhteen. Molemmilla herroilla on vuosia golfin parissa takana muutenkin kuin vain pelaamalla.

    Harmi vain, että _hyvään_ selostamiseen vaaditaan niin paljon muutakin. Virheitä tapahtuu lähinnä sen vuoksi, että ei malteta seurata taphtumia vaan selostetaan aivan kuin kaveriporukassa tyyliin ’kato ny’. Ja kuten moni muukin on todennut, aivan pakko ei ole koko ajan olla äänessä. Suurimman osan virheistä ja höpötyksestä taitaa tehdä Arkkola kun taas Tilander vaikuttaa hieman maltillisemmalta.

    Hienoa olisi jos näiden kahden anti saataisiin valjastettua jotenkin paremmin mutta nykyisellään selostus on pidemmän päälle ärsyttävää ja huonoa.

    Hyi Tupla kirjoitit lyötipelissä ! Mitä se lyöti on ????

    Mitren pirussa Diamond Duo voi tietää selostaa lyönnin etukäteen, kun eihän me pelaajat itekään tiijetä miten se pirun poallo kulkoo.

    Selostavat ihan kuin kaveriporukassa – kun ovat kivoja kavereita porukassa.

    Tää on uusi laji ja toki Matii Klinge selostaisi paree – jos näin brutaalia pelia kehtaisi selostaa.

    Kyll nää yksinselostajat rupee enenmmän pitkän päälle rasittaa.

    Siksikin on kiva kuunnella pokain rutinoita, että tuntuu ett ittekin yltää noihin tavanomaisin turinoin selostettuihin svinegeihin.

    Svinege on svingi Keelin kilelle. Kile on kieli savoksi.

    P.S. Poallo = pallo . tarkoitta Titleist Vi mulla.

    Hyvin ne selostaa.. Koettakkaas itse selittää pallon kulkua, kun näette sen jostain 3′ matkateeveestä, jonka Nelonen on niille kustantanut.. Tietysti ehkä fraasia ’meneekö se oikealle…. Ei kun vasempaan reunaan päätyi’ voisi hokea vähemmän.. 🙂

    Kyllä joka kerta huvittaa/ärsyttää (oman mielentilan mukaan), kun kaverit hehkuttavat:

    ’..ja taas pallo tuli hyvälle birdie-paikalle’ tai ’hyvä birdie-mahdollisuus’, vaikka lyönti olisi jäänyt 30 metriä lyhyeksi kumpuilevalle greenille tai yleensä mihin tahansa paikkaan greenillä. Kyllähän tämän päivän pelaajat laittavat aika mahdottomia lyöntejä sisään, mutta aikas turha kehua hyviksi böödipaikoiksi kaikkia griiniosumia.

    Sen verran British Openista tähän väliin ,että nelonen mokasi pahan kerran ratkaisuhetket. Uusinta luvataan IS_urheilun yhteydessä, ja kun se tulee, niin ensinnäkään ei selitetä lainkaan, miten pelin loppuhetket menivät ennen uusintaa, ja miten Els siihen pääsi ja mitä tapahtui Philille, joka oli pari reikää ennen loppua vain lyönnin päässä. Ja sitten näytetään hajanaisia lyöntejä sieltä täältä pitkin uusintaa, niin että katsoja ei varmasti pääse perille missä mennään, ja ratkaisuputti esitetään siten, että katsoja luulee sen olevan vain joku sieltä välistä. Ja vasta voittajan iloitseminen paljastaa tilenteen, että jahas, se taisi olla vimonen putti.

    Kyllä oli yllättävän asiantuntematonta toimintaa ohjaajalta ja leikkaajalta! Muuten nelosen lähetykset on olleet tyydyttäviä ainakin allekirjoittaneelle. Digiboxi tietysti olisi auttanut tuskaa-kai siihen täytyy investoida.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 67)
Vastaa aiheeseen: Nelosen selostajien parhaat palat…

Etusivu Foorumit Yleistä Nelosen selostajien parhaat palat…