26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Musiikkia golfkentille

Etusivu Foorumit Yleistä Musiikkia golfkentille

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 26)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Maailmalta ja Suomestakin kuuluu kummia. Golfkentille halutaan musiikkia! Mitäpä mieltä olette?

    Ehdottomasti ei.

    En missään tapauksessa kannata musiikin tuomista golfkentille. Joitakin karmeita tapauksia parissa scramblessä on jo tullut vastaan, jossa humalaiset junttimusan ihailijat ovat panneet musiikkivehkeissään nupit kaakkoon ja häiriö on aivan sietämätön. Kerran omaankin flaittiin (2 kolmen ryhmää/texas-scramble) tuli tällainen henkilö ja jouduttiin hiljentamaan. Teelle meno (yhteislähtö) oli jo tuskaa.

    Miettikää nyt, jos joutuisi viisikin tuntia kuuntelemaan karmeeta musaa ja yrittä vielä pelata!😡

    Olin pari viikkoa sitten Riikan Jurmalassa missä kohtasin musiikkia kohtuu kovaakin soittaneisiin peliryhmiin ja osoittautuivat vielä härmäläisiksi. Pelasin niistä toisen takana ja musiikki ärsytti suunnattomasti.

    Jättäisin lähtemästä kentälle mikäli omaan ryhmään osuisi musiikkihäirikkö ja henkilö saisi tietää poisjäämiseni syyn.

    Ymmärtääkseni tällä musiikin kuuntelulla apinoidaan jenkeissä vallallaan olevaa ”radio mukaan golfautoon” villitystä Youtube klippien perusteella.

    Musiikki rentouttaa mukavasti ja sopivalla voimakkuudella sopii hyvin golfkentälle.

    Kaikista Suomen kentistä ensimmäisen kerran törmäsin tähän pelatessani Talissa muutama vuosi sitten. Kaveri kysyi kohteliaasti saako pitää musiikkia päällä, eikä todellakaan häirinnyt. Päin vastoin.

    Eri asia on luukuttaminen kovalla volyymillä.

    KL1

    Ehdottomasti ei. Joka haluaa musiikkia kuunnella, käyttäköön kuulokkeita. Itse menen kentälle juttelemaan kanssapelaajien kanssa ja kuuntelemaan luonnon ääniä, joita meillä Suomessa onneksi riittää useimmilla golfkentillä.

    Ei jatkoon, mun pelaaminen ei onnistuisi.

    Ilmari
    Sopivalla volyymillä soitettuna ei estettä, kuitenkin kysyttävä saman fliitin pelaajilta lupa.

    Golf autoissa voi olla mahdollisuus kuunnella joko omaa musiikkia tai radioita, joten kai se on sitten hyväksyttävää. Kilpaharjoittelussa voisi olla jopa hyödyllistä kuunnella kovalla volyymillä ja tottua kentällä olevaan meteliin.

    KL1

    Golf autoissa voi olla mahdollisuus kuunnella joko omaa musiikkia tai radioita, joten kai se on sitten hyväksyttävää.

    Ei mahdollisuus tehdä jotakin tee siitä automaattisesti hyväksyttävää.

    EI golfkentällä pidä soittaa musiikkia kuuluvasti (siten, että ulkopuoliset sitä kuulevat). Sama koskee kaikkia muitakin julkisia paikkoja, esimerkiksi kirjastoja, urheiluhalleja, jne.

    Perussyy lienee siinä, että musiikkimakuja on niin kovin erilaisia: yksi tykkää Bachista toinen Rautavaarasta, kolmas punkista. Muiden häiritsemisen ohella sillä vaarantaa turvallisuutta, kun FORE ei kuulu.

    Jos joku välttämättä haluaa kuunnella jotain (musiikkia, uutisia tai vaikka kielikursia), hän voi tehdä sen korvakuulokkeilla.

    Ei missään nimessä. Ja syy ei ole itsellä erilainen musiikkimaku vaan se että eikö vaan voitaisi rauhoittua kuuntelemalla luonnon ääniä.

    Meitä on moneen lähtöön. Eikö voisi vain hyväksyä, että musiikin kuuntelu golfin aikana voi olla ihan yhtä hyväksyttävää kuin luonnon äänienkin kuuntelu?

    Kyse on taustamusiikista, hyvän fiiliksen hakemisesta ja viihtymisestä.
    Varsinkin jos se ei häiritse muita.
    Se ei myöskään millään tapaa estä keskustelua, eihän?

    Ei.

    Onneksi voi käyttää niitä hammasharjoja korvissa niin ei häiritse muita ja voi hakea hyvää fiilistä ja viihtyä ihan keskenään.

    Se vaan nyt on niin että jos musiikin soittaminen sallitaan niin joukossa on aina niitä urpoja jotka eivät osaa pitää desibelejä kurissa. Yllättävän hiljainen musiikki kuuluu kauas.

    Kurkissa varmaan saa (?) soittaa musiikkia ja lujaa. Siellähän voi vaikka pelata uikkareissa. Eli tervemenoa vaan sinne kaikki kenellä on pakonomainen tarve ottaa boombox kierrokselle mukaan.

    KL1

    Kyse on taustamusiikista, hyvän fiiliksen hakemisesta ja viihtymisestä.

    Miksi kummassa aina pitää olla taustamusiikkia? Voidaan myös kysyä kenen viihtymisestä on kyse. Itse viihdyn golfkentällä loistavasti ilman taustamusiikkia enkä sitä sinne kaipaa. Käyttäkööt kuulokkeita ne, jotka haluavat hakea fiilistä musiikista.

    Ei kuulu golf kentälle, haluan kuulla luonnon ääniä, minulle se luo hyvää fiilistä. Nämä yksittäisten kenttien järjestämät tapahtumat on ok, mutta ei muuten, vaikka se omalle ryhmälle olisiko kuuluu se musa myös muihin ryhmiin, jos volyymi on vähänkin kovemmalla. Napit korville jos haluaa kuunnella musaa kentällä.

    Kyse on taustamusiikista, hyvän fiiliksen hakemisesta ja viihtymisestä.
    Miksi kummassa aina pitää olla taustamusiikkia? Voidaan myös kysyä kenen viihtymisestä on kyse.

    Tämä. Musiikkimakuja kun on niin monenlaisia. Parilla golfrangella soi välillä sellaista musiikkia, että minun fiilis ja viihtyminen tippuu niin paljon, että joudun laittamaan korvanapit päähän ja oman musiikin soimaan. Lähtökohtaisesti ei musiikkia….

    Ei musiikille, linnunlaululle kyllä. On todella ärsyttävää noi känniporukat, mennään kentällä autolla koska kaljat ei mahdu bäkiin. Musiikki pauhaa ja kovaa huutoa yleensä griineillä.

    Jos golf-autossa on mahdollisuus kuunnella musiikkia, kyllä se silloin on hyväksyttävää ko. kentällä. Asiasta voi toki olla eri mieltä, mutta se on sama kuten monessa muussakin asiassa, joka on esim laissa määritetty sallituksi, mutta joidenkin mielestä moraalisesti arveluttavaksi.

    Tämä lienee yksi tapa houkutella lisää pelaajia kentille. Erityisesti nuorempaa sukupolvea. Sitähän kentät kaipaavat.

    Nimetön

    Ei.

    Makuja on monenlaisia, nuorillakin. Ja mun tapa kuunnella musiikkia on sellainen ettei mulla ikinä ole taustamusiikkia. Autoradio pysyy kiinni. Kurkissa raikaa toosa rangella. Kai sen sietää mutta kivaa se ei ole.

    JTS

    Klubitalolla ja sen terassilla voi mielestäni musiikki soida hiljaisella, mutta kierroksella lähtökohtaisesti en halua musiikin soivan. Mikäli samaan lähtöön tulee joku joka haluaa musiikkia soittaa niin niin ok, jos kysyy luvan siihen ja soittaa tarpeeksi hiljaisella.

    Itse haluan pelatessani kuulla luonnon äänet ja nauttia rauhasta.

    En pelaa kentillä, joilla saa soittaa kierroksen aikana musiikkia, enkä kentillä, joilla ei ole toimivaa ajanvarausjärjestelmää. Onneksi vielä on kenttiä, jotka täyttävät asettamani kriteerit, vaikka ovatkin vähenemään päin. Toivottavasti ”kehityksen” suunta kääntyy jossain vaiheessa.

    Olen ”hitaankäpälän” kanssa niin kovin yhtä mieltä.

    Onko Suomessa kenttiä, joilla kategorisesti joko ”sallitaan” tai ”kielletään” musiikin soittaminen kierroksen aikana, tässä kyse ei siis kuulokkeiden kautta musiikin kuuntelemisesta?

    Ei missään nimessä! Onko kaikki paikat pakko täyttää jollain jumputuksella?! Eikö ihmiset kestä hiljaisuutta ja luonnonrauhaa? Jos joku ehdottomasti haluaa musaa kuunnella, niin käyttäköön kuulokkeita.
    Toinen juttu, johon sopisi puuttua, on nuorten miesporukoiden kännääminen kentällä. Viime kesänä Vierumäellä katselin Golfpaviljongissa erittäin juopuneen porukan örvellystä. He olivat myöhästyneet tiiauksesta ja joutuivat odottamaan illan viimeistä lähtöä. Yksi porukasta sammui pöytään… ja silti ne päästettiin kentälle. Paviljongin terassille ykkösväylä näkyy kohtuullisen hyvin. Katselin mielenkiinnosta kännisten etenemistä: aloituslyönnit naisten tiiauspaikan takana, ja siitä se matka jatkui samanlaisilla 20-40 metrin lyönnein. Oli pojilla pitkä par5… En vastusta parin bissen juontia kierroksen aikana, mutta jos auto on otettava sen takia, ettei kaljat mahdu bägiin, niin on yksinkertaisesti väärässä paikassa. Miettikää, millaista olisi pelata tuollaisen porukan takana…

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 26)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1359513 kohteessaMusiikkia golfkentille

Etusivu Foorumit Yleistä Musiikkia golfkentille