Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
15.7.–22.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä
[11] | [10] |
Kilpailua | Suomalaista |
Tänään sattui käymään todella tuuri. Pistin suoraan kuppiin sekä 15-metrisen chipin että samanmittaisen bunkkerilyönnin. Viime vuonna (ensimmäinen pelivuosi) en onnistunut chippamaan 60 kierroksella kuin 7 kertaa suoraan sisään. Bunkkerilyöntiä en ole aiemmin saanut edes kovin lähelle reikää. Pari kertaa samalla kierroksella sisään chipanneita on pelimiehissä varmasti melkoinen liuta, mutta olisi kiinnostava tietää, kuinka moni on pistänyt yhdellä kierroksella kolme tai peräti neljä chippiä/bunkkerilyöntiä suoraan kuppin? Unohdetaan forelta putatut. Muistan Jakobsonin hiljan chipanneen neljä kertaa kuppiin yhdellä kilpailukierroksella. Sitä pidettiin melkoisena saavutuksena.
Kolme chippiä olen saanut yhdellä rundilla, pelasin vielä reikäpeliä. Kolmannen upotuksen jälkeen alkoi kaverilla naama punottaa ku hillonuija…ja kyllä oli hauskaa.