26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Monellako kotikenttäsi väylällä birkku

Etusivu Foorumit Yleistä Monellako kotikenttäsi väylällä birkku

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 33)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pohdiskelin yhtenä päivänä, mikä siinä oikein on, että kotikenttäni helpoimmalla väylällä en ole koskaan tehnyt edes paria, vaikka eilen bongasin jo kahdeksannen birkkuväylän. Meitä löytyy täällä moneen lähtöön. Useat ovat varmasti tehneet jo muutaman kotkankin, monet taas bongailevat viela pareja (kuten minäkin ykköselle…kele), mutta kuinka monella kotikenttäsi väylällä olet onnistunut birkun teossa ? Kaukojäsenilläkin on mahdollisesti joku ’kotikenttä’ jolla tulee aikaa normaalia enemmän vietettyä, joten tasapuolisuuden nimissä, laskettakoon sekin. Itsellä tuo mainitut kahdeksan ja peikkona kentän helpoin väylä ykkönen.

    rossmund golf clubil oon tehnyt jokaisella birkun ja reiillä 3,4,5,7,8,10 ja 15 eaglen.. 🙂 ja backtiiltä vielä..

    Oulussa pelailen ja vähän enemmän tulee pelattua tuota 9-reikäistä Vaaran puolta. Siellä olen tehnyt jokaisella väylällä birkun joskus. 18-reikäisellä Sangilla onkin sitten tiukempaa, mutta näin äkkiseltään miettien jotain 5-6 birkkua on siellä tullut tehtyä.

    Onhan noita! Ruukissa olen tehnyt kaikilla väylillä birkun (15 vuoden aikana) ja yhdellä eaglen. Tänä kesänä birkku on vain 11 väylällä eli eclecticissä puuttu vielä monta.

    Meillä muuten pelataan koko kesän kestävää Eclectic-kilpailua, jossa kierros maksaa 2 euroa ja tuotto menee puhtaana junnutoimintaan. Se antaa jokaiselle maksetulle kierrokselle panosta.

    Kaksi väylää – molemmat par4 väyliä – tuottaa tuskaa birkun tekemiseen ja sen tiedostaminen aiheuttaa jostain syystä ylimääräistä jännitystä birkkuputtiin ko. rei’illä. Kaikille muille birkku on onnistunut. Viime viikolla verenpainetta nostatti alle metristä ohi mennyt birkkuputti. Eageleitä on syntynyt yhteensä neljä, kaikki samalla lyhellä par-5:lla.

    Seura on TG ja kaikilla väylillä on birkku tullu ja 1, 6 , 12, 15 ja 16 on tehny eaglen.

    Holaria odotellessa 😉

    Yks väylä vasta on joutunut birkkuilun kohteeksi. Kyseessä on kylläkin eka kesäni golffin parissa ja kotikenttänikin on vain 9 väyläinen.

    Mutta usealla väylällä oon kyllä päässyt tuhrimaan alle parimetrisen birkkuputin.

    Ringsidessa pelailen ja äsken laskeskelin, että TÄNÄ vuonna on 9:lle reiälle birkku sekä yhdelle eagle (muut par’ssa).

    Viiden vuoden aikana samalla kentällä on ecletic seuraava:

    birdiet puuttuvat vielä: 1, 15

    eaglet: 3, 5

    muut siis birdejä

    Vielä, kun osuisivat samoille kierroksille ; )

    Kotkassa pelailen ja birkku taitaa olla tekemättä ainoastaan 18 jos oikein muistan. Eaglet väylillä 5 ja 14.

    Pickalassa tullut tahkottua 17 vuotta, joten pöröjä on päässy kertymään kaikille väylille…paitsi Forestiin jossa on kahden kierroksen jälkeen vielä masentava tilasto, eli ainoastaan 18 väylällä pörö. Tuohon tulee varmasti korjausta vielä tänä vuonna.

    Seasidella pöröjen lisäksi on tullut tehtyä iikeleitä väylille 1, 6 ja 12. Parkissa iikeleitä on tullu väylille 1, 8 ja 12.

    Aikaisemmin kun pelasin enemmän, tuli yleensä joka kesä kaikille väylille vähintään pöröt.

    Jos nyt en ihan väärin muista, niin meillä taitaa Henkka olla sama kotiseura.

    Samaisella ykkösellä on birkku minullakin vielä saamatta. Kertoja, kun sitä olen putannut, en edes muista. Aina on ohi mennyt. Toisinaan sen sijaan on onnistunut jopa viisimetrinen parputti.

    Birkkuja on kasassa vasta seitsemältä väylältä, vaikka jokaisella olen päässyt sitä yrittämään. Monilla olen tehnyt useampaankin kertaan, toisilla se ei onnistu millään. Itseluottamukseni vähän kasvoi, kun viime perjantaina tein birkun HCP-ykkösellä. Lippu oli vielä takana, mutta myötätuuli vähän avitti. Merkillistä kyllä olen edellisten lisäksi tehnyt ’birkun’ parilla väylällä toisella pallolla, kun outtiin lyönti on sisuunnuttanut.

    No, tämä on vasta toinen pelivuosi. Toivottavasti niitä on vielä monta edessä ja haasteita riittää.

    Kotikentällä birkku on kolahtanut kupin pohjalle 39 eri väylällä. 15 väylältä se vielä valitettavasti puuttuu, mutta eiköhän ajan kanssa tuokin luku hieman korjaannu.

    Tänä kesänä birkkuja on kyllä tullut luvattoman vähän, mutta täysin ansaittu määrä 🙁

    Niinhän se taisi olla. Peuralla kumpikin pelataan 🙂

    Minulla myös viimeinen birkku juuri Vanhan Peuran 12 väylä (HCP 1) edellispäivänä. Oli Eaglekin kohtuulähellä: kakkonen 150 m, mutta 30 cm vajaaksi 🙂 Muutama paikka on ollut, mutta odotuttaa vielä itseään.

    Kakkosella (par 3) osuin muutama viikko sitten avauksella tankoon. Vauhti oli jo aika hiljainen, mutta kun ei, niin ei sitten. Muita kunnon holaripaikkoja ei sitten olekaan näkynyt.

    Nimetön

    Myös minulla on sama kotikenttä ja tuo Vanhan ykkönen on muodostunut varsinaiseksi peikoksi, vaikka helppo väylä pitäisikin olla. Lukemattomat kerrat olen avannut hukilla outtiin tai sitten varonut hukkia, tähdännyt oikealle ja vetänyt oikealle outtiin. Monesti pallo on myös rullinut veteen. Viime kerralla vittuuntuneena epäonnistumisista avasin ensimmäsitä kertaa ko. väylällä driverilla. Pallo tuli alas griinille, pysähtyi griinin taakse (pari metriä ulkopuolelle), josta chippi kupin viereen ja birkku.

    Kymmenellä väylällä kahdeksastatoista.

    Ne ainakin heti tuli mieleen.

    Nämä vuoden aikana.

    Tavoite oli tehdä tänä kesänä kaikille, mut taitaa jäädä tavoite.

    Ensi vuonna sitten. Ensimmäinen eagle on vielä tekemättä, mutta eiköhän sekin tuu ajan kuluessa.

    Kenttä: Lakesidegolf

    Nimetön

    Kotikenttäni on Tarinagolf, siellä on 36 reikää ja yhtään birkkua en ole siellä tehnyt. Tosin pelaan kotikentälläni vain 6-8 kierrosta kesässä ja kesiä on takana kaksi. Birkkujakin tulee vain 3-6 per kesä.

    Nimetön

    Nurmijärvellä pelaan ja reikiä 27, sekä birkkuja näillä rei’illä 14 (huomattavasti yli puolella rei’istä;)).

    A-puoliskolla 5, B:llä samoin ja C:llä 4. Iigle on ollut lähellä vain par-4:lla (tietysti myös par-3:lla..)

    Draiveri on tuolla Peuran ykkösellä tullut monesti mieleen. Vielä en ole kokeillut. Minulla se edyllyttää mm. sopivaa myötätuulta.

    Sen sijaan väylällä 16 tinttasin viime vuonna, kun en vielä mitään mistään tiennyt, draiverilla lähelle greenin reunaa. Iigeli meni 20 cm ohi, mutta birkku sentään tuli. Tänä vuonna en ole muutamalla yrityksellä päässyt lähellekään. Lyöntini ovat tainneet lyhentyä muutenkin viime vuodesta, sillä tuolloin löin kerran seiskalla toisen lyönnin aivan greenikummun juurelle – ja onnistuin söhrimään siitä bogin. Tänä vuonna en ole päässyt 60-70 metriä lähemmäksi. Onneksi lyöntieni tarkkuus sentään on parantunut.

    Kyy

    Kotikentälläni Keimolassa parin iigelin (Kirkka 4 ja 9) lisäksi pöröttelemään on päästy kaikilla muilla paitsi Kirkan 7:lla ja 18:ta.Seiska on kyllä vaikea mutta 18:sta ei toudellakaan…. Saraksen vanhoilta väyliltä pöröt puuttuu 16:sta ja 18:sta(kumpikaan ei ole erityisen vaikea)Saraksen uusista väylistä birjerit on onnistuneet vai 6:lla ja 13:sta, tosin kierroksia uudellapuolella on vain 5. Niin ja ota Henkka se draiveri käteen ja mätä suoraa tiiltä kernille niin eiköhän sitä pöröä ala sieltä pukkaamaan.Saattaa jopa iigeli ilahduttaa… En tosin tiedä paljon pitää carryn olla ykkösellä että Peuriksen juniorityö ei kiitä ;o).

    Viime ja tämän kesän tilastot (33 kierrosta) löytyy Palmista. Se kertoo, että Sangen 4, 7, 11, 14 ja 18 on ilman birkkuja. On noihin kyllä joskus aiemmin varmaan tullut pirkut tehtyä.

    Kyy

    Niin ettei joku erehtyis luulemaan mua oikeeks pelimieheks niin noi tilastot on pelivuosien alusta lähtien laskettu(10 kausi menossa)

    PT

    Kotikenttä W-golf Mäntsälä ja keltaisilta, kun olen pelannut niin kaikille väylille on tullut pörö tehtyä…

    Valkoisilta pelattaessa Birdie väylät hupenee niin, että 2,4,5,6,7 ja 8 par paras tulos… Elämäni toinen Eagle tänä kesänä väylällä 2 = 281m keltaisilta ja lähestyminen 95 m:stä päätyi kuppiin…

    Vähä sateista kauden jatkoa kaikille!

    Tukkimiehen kirjanpito kertoo tältä kaudelta. Kotikentän paras reikä 11 birkua, huonoin 1.

    Vanhalla Tarinalla 182 tilastoitua kierrosta 7 vuoden aikana, birkkuja 60 kpl. Viime kesänä tein ensimmäiset birkut väylille 14 ja 18, joten kaikilla on nyt väh. yksi merkintä. Eniten on tullut näköjään nykyiselle 5:lle 10 kpl.

    Uuden Tarinan tilastokierroksia 31 kolmen vuoden aikana, birkkuja 17. Yllättäen ykkösväylällä tullut eniten 3 kpl, 8 väylällä tuli kotka. Birkku puuttuu aika monelta väylältä; 5,7,9,10,13,14,15,16 ja 18.

    Birkut on väännetty 5-vuotisen ’uran’ aikana (nurmijärvellä) kaikilla muilla väylillä, paitsi A2, C3, C5 ja C8. (tota viimestä on kyllä vaikea niellä )

    Kuten jo nimimerkkikin kertoo, niin iigelin teko on kyllä toistaseks jäänyt yrityksen asteelle.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 33)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #370658 kohteessaMonellako kotikenttäsi väylällä birkku

Etusivu Foorumit Yleistä Monellako kotikenttäsi väylällä birkku