26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Miten ratkaista kaukojäsenyys?

Etusivu Foorumit Yleistä Miten ratkaista kaukojäsenyys?

Esillä 25 viestiä, 151 - 175 (kaikkiaan 177)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Miten ratkaista …

    Kenen se ongelma ensisijaisesti tulisi ratkaista ja kenen rahoilla ?

    Olemme tällä foorumilla saanee monesti Kaukojen kirjoittamana lukea, kuinka fiksuja, organisoiti- ja laskukykyisiä he ovat. Ovatpa jopa säälineet niitä osakkeen hankkineita tai pelioikeuden vuokranneita tolloja, jotka ainoastaan kadehtivat heitä, jos maksujensa lomassa ehtivät. Eikö kymmenien tuhansien näin kyvykkäiden pelimiesten joukosta löydy niin paljon potentiaalia, että he voisivat itse ratkaista omat ongelmansa. ? ? ?. Eikö juuri heidän tulisi se itse tehdä ?

    Toinen mahdollinen taho voisi olla yhteiskunta. Se puolestaan tapahtuisi vero- ja veikkausvoittovaroilla. Yhteyksiä vaan ottamaan omiin Espoon, Vantaan, Kirkkonummen, … jne.., kunnanvaltuutettuihin. Niin ja vielä omaan kansanedustajaan tottakai.

    Kolmas taho voisi olla ne ’TakahikiäGolfit’, jotka Kaukoilta rahaa ottavat vastaan. Voisivatko ´ne tehdä jotakin asian hyväksi. Tuskin kiinnostaa, tuskin ottavat asiaa edes esille siellä seurojen golfliitossa. Taitavat pysyä visusti hiljaa etteivät tule huomatuiksi.

    Neljäs taho ? Ei, se ei voi olla ne golfin harrastajat, jotka ovat jo omat pelimahdollisuutensa järjestäneet ja maksaneet, maksavat edelleen vuosittain omat yhtiö- ja rahoitusvastikkeensa y.m. maksunsa. Miksi heidän pitäisi vielä ratkoa Kaukojen ongelmia Kaukojen hyväksi? Senkö takia, että Kaukot ovat tottuneet saamaan ihan kaiken valmiina ? Miksi todellisten harrastajien, jotka ovat maksaneet ja maksavat omat viulunsa, pitäisi vielä tuntea syyllisyyttä ja huolta siitä kun ’vain pari-kolme kierrosta kesässä pelaavalla GOLFFARIlla on niin vaikeaa’. H*lv*tt*, sutikoot sitä palloa pari-kolme kertaa vaikka omalla pihallaan, tai naapurin pellolla. Jos harrastus ei kerran kiinnosta, niin ei sitten. Ei ole pakko harrastaa. Eikä sinne golfkentälle tarvitse vaivautua vain sen takia että luulee naapurin luulevan, että se olisi jotenkin hienoa. Jos golfilla on jostain syystä outo maine, niin tällaisista ’harrastajista’ se paljolti johtunee; pitääkö heiitä vielä auttaa ratkomaan mielikuvitusongelmansakin?

    Gf-pelaaminen: Sehän on ihan ok ja hyvä asia. Jos seurat vielä ottaisivat yleisesti käyttöön porrastetut hinnat, jotka voisivat olla esim. Jäsenen vieraat ja yhteistyöseurojen jäsenet sekä muut gf-pelaajat, niin kaikki varmaan olisivat aika tyytyväisiä nykytilanteeseen. Sellaisessa tilanteessa voisi se kysyntä ja tarjontakin saavuttaa tasapainonsa ilman vääryyttä asiansa hyvin hoitaneita, ihan oikeita harrastajia, kohtaan.

    Täysin kentättömät seurat eivät tunnu hyvältä, ainakaan pitkällä tähtäyksellä, vaikka ne johonkin akuuttiin ongelmapiikkiin hetkellisesti helpotusta toisivatkin. 9 reikää Inarissa on sekin kuitenkin parempi asia kuin pelkästään rahat jossain postilaatikossa. Vähiten uusia hallitsemattomia, tai vaikeasti hallittavia ongelmia toisi ehkä suora golfliiton jäsenyys, mutta suostuisivatko seurat sellaiseen ? Ehkä kuitenkin mieluummin siihen kuin järjestelyyn, joka olisi täysin kaiken kontrollin ulkopuolella ja räjähtäisi heti silmille.

    Niin, ja se kaikkein kauhein ehdotus: ’Kaikki Etelä-Suomen seurat ottaisivat kukin 700 gf-Kaukoa jäsenikseen rahaa saadakseen. Unohdetaan tallaiset ajatuksetkin, oli se luku sitten mikä hyvänsä: 70, 170 tai jokin muu luku. Miksi ihmeessä Master, NGCC, Pickala, Tali, EGS, Talma tai jokin muu klubi, vaikka Rinkku, tällaiseen ryhtyisi – ottamaan 700 Kaukoa korttijäseneksi. Hyvä Sylvi ! Koettaisipa ehdottaja ehdottaa sellaista ensin oman seuransa kokouksessa, niin … varminta varmaan olisi olla hyvin suojaava kypärä päässä sitä tehdessä, jos sitä IHan vakavissaan esittäisi. No, se huumorin kukkahan on se kaunein kukka … joku sanoi… että voisihan sitä muita hauskuuttaa.

    Golf on kallista ja maksaa harrastajalleen tuskan ja hien lisäksi paljon rahaa, koska sitä ei muista urheilumuodoista poiketen yhteiskunnan varoilla tueta. Jos tätä tosiasiaa ei ymmärrä tai sitä ei voi hyväksyä, kannattaisi ehkä harkita onko valinnut oikean harrastuksen. Pitäisikö sen sijasta mennä mäkeen hyppäämään, painisalille piereskelemään tai puistoon kävelemään. Vai pitäisikö säästää pysymällä kotona. Kotona se säästäminenkin tulee halvemmaksi.

    Nimetön

    ’Gf-pelaaminen: Sehän on ihan ok ja hyvä asia. Jos seurat vielä ottaisivat yleisesti käyttöön porrastetut hinnat, jotka voisivat olla esim. Jäsenen vieraat ja yhteistyöseurojen jäsenet sekä muut gf-pelaajat, niin kaikki varmaan olisivat aika tyytyväisiä nykytilanteeseen. Sellaisessa tilanteessa voisi se kysyntä ja tarjontakin saavuttaa tasapainonsa ilman vääryyttä asiansa hyvin hoitaneita, ihan oikeita harrastajia, kohtaan.’

    Juuri näin, ja kaukot tekevät omat ratkaisunsa (edelleen kaukona höystettynä pelilippu ja GF -kuvioilla jos pelaaminen vähäistä tai

    siirtyminen kaukosta vuokrapelioikeudella pelaamaan jos kierrosmäärä vähänkin kasvaa) ja muut omansa. Ja kaikki mahtuvat kentille, joita tulee tarpeen mukaan lisää!

    Voitko vielä hiukan selventää tuota sun karmeinta visiota ?

    Keneltä se olisi pois jos Espoon Kauko pääsis esim. EGS:n korttijäseneksi ? Siis maksamalla jäsenmaksun seura hoitaisi tasoituskortin, ei muuta, piste. Seuralle rahaa ja Kauko pelais gf:llä siellä sun täällä, kuten nytkin.

    Mikä siinä nyt olis niin kauheaa ??? Voisihan ne korttijäsenet vaikka listata jäsenluetteloon omana paaria-ryhmänään, etteivät tulisi sotketuksi ns. omistavaan luokkaan.

    Ja en usko, että tulisi kustannuksia tasoitusluettelon päivittämisessä, päinvastoin voisi olla jollekin opiskelijalle yksi kesätyöpaikka enemmän.

    Lopuksi totean, että minulla EI ole mitään nykysysteemiä vastaan. Tuntuu vain uskomattomalta se, ettei selvä raha seuroille kelpaa.

    Ei väkisin, pitäkää tunkkinne.

    ’Miksi todellisten harrastajien, jotka ovat maksaneet ja maksavat omat viulunsa, pitäisi vielä tuntea syyllisyyttä ja huolta siitä kun ’vain pari-kolme kierrosta kesässä pelaavalla GOLFFARIlla on niin vaikeaa’. ’

    todellinen harrastaja…? ammattilainen on todellinen harrastaja, kaikki muut tekee tätä huvikseen!

    Pakko kysyä uudelleen: Ovatko kaukojäsenet valittaneet??? itsehän sä itket kun sipulin leikkaaja!!! jos ei hermo kestä sitä että muutkin pelaavat golfia niin vuokraa vaikka SeSunTosiKallisOsake jollekkin niin pääset siitäkin kiusasta! pienenä muistutuksena: sä et (oletettavasti) omista kenttääsi mistä osakkeesi olet hankkinut vaan oikeuden käyttää. siinä on mun mielestä jonkunlainen ero…

    p.s. toivottavasti on lääkitys kohdillaan niin voit sitten kirjoitella muutakin hauskaa tähän ketjuun illan tunteina!

    Nimetön

    20000 kaukoa tuo rakkaalle yhteiselle liitollemme hynää puoli miljoonaa €uroa eli n. 3 000 000 mummoa. Kuinka liitto voi sallia tämän tapahtuvan!? Epäilen: helposti.

    100 000 golfaria tarkoittaa samaa kuin työelämässä eli jotain 10-20% siitä on poissa ’töistä’ opiskelun, sairauden, lastenhoidon vuoksi, vasta tulossa alalle tai lopettamassa. Ei ole mitään staattista kaukoa vaan dynaaminen vaihtuva massa. Liiton määräämä ajokorttisääntö ajaa nuo ’vajaakuntoiset’ hakemaan kortin sieltä, mistä sen saa järkevasti tilanteeseensa nähden.

    Kaukojen aiheuttama kenttien ’kuormitus’ on nykytilanteessa pieni murto-osa koko kierroskapasiteetista. Tunnen itsekin useita kaukoja, jotka pelaavat 0-2 rundia kaudessa, mutta haluavat pitää kiinni mahdollisuudesta mennä skulaamaan jos vaikka duunissa järjestetään kisat.

    Osakeyhtiöt ovat jo rakenteellisesti tukossa. 800-1000 osakasta tukkivat mennen tullen mm viikonloput ja iltapäivän 15-18 väliset startit.

    10% osakkaista pelaa kentän kierroksista puolet. samat, jotka täällä vaahtoavat kaukoja vastaan ja kehuvat 5 euron kierroskuluillaan. kaukoissa on myös osakkeen pois vuokranneita osakkeenomistajia ja niitä, jotka puolestaan ovat maksaneet vuokrapelioikeuden itselleen.

    ehdotuksia: osakkeiden ulosvuokraus kieltoon pikimmiten. Osakkaiden kesken uusjako kustannuksiin ja starttiaikoihin , ongelmakäyttäjät kuriin (kuten minä). pelioikeus vain lippuina ja niihin vaikkapa kolme eri väriä: aamupäivä keskipäivä +myöhäisilta ja ruuhkaliput.

    osakkeita myyntiin vain 300/ 18r. esim Kytäjä kannattaisi jäädyttää 600 osakkaaseen. rahamiehiä löytyy ainakin tältä palstalta jutuista päätellen.

    Greenfeet minimi 100€ ja vierailut vain osakkaan vieraana.

    eiköhän näillä saada pelaajia savustetuksi ulos sopiva määrä.

    ’Aika osuva toi sun auto/ajokortti-vertaus. Tätä keskustelua kun olen seurannut, olen miettinyt, onkohan jossain Autoliiton pulinapalstalla yhtä kiihkeää keskustelua siitä, saako esim. auton vuokraajat ajaa ilman rajoituksia ruuhka-aikoina yleisillä teillä (-> kun eihän ne ole satsanneet teiden rakentamiskustannuksiin siten kuin oman auton omistajat auto- ja bensaverojen kautta eikä ne sitoudu samalla tavalla tieverkon kunnossapitoon)?’

    Kyllä saavat. Auton omistaja (autovuokraamo) on maksanut ne autoverot ja vuokraaja maksaa polttoainaveron. Tämä tilanne on aivan analoginen pelioikeuden vuokraamisen suhteen.

    ’Ja vastaavasti: milläs oikeudella mä muuten itse ajan vaikkapa saksalaisten veronmaksajien ja autoilijoiden kustantamilla autobaanoilla, ja vielä ilmaiseks!’

    Hyvä kysymys. Siirräpä esimerkkisi esim Italiaan tai Norjaan niin huomaat mielenkiintoisen efektin (tietullit, siltamaksut, tunnelimaksut).

    Toivottavasti osaat hymyillä näille jutuille – mua ainakin viimeaikoina on lähinnä naurattanut:-).

    Arvon Herrat,

    Teen rohkean olettaman teidän olevan sellaisessa elämäntilanteessa, että pelioikeuden ostaminen tai vuokraaminen ei ole teidän kannalta tällä hetkellä mahdollinen tai järkevä ratkaisu. Olen koittanut kymmenissä viesteissä ajaa tällaisten pelaajien asemaa ehdottamalla SGL:n sääntömuutosta (kentättömien seurojen salliminen). Saanko ystävällisesti pyytää teitä lukemaan nuo kirjoitukset huolellisesti uudestaan. Silloin huomaatte varmaan, ettei teidän kannata puukottaa oman etunne ajajaa selkään, vaikka hän olisikin osakkeenomistaja. Osakkeenomistajat kuitenkin mahdollistavat kenttien rakentamisen ja tätä kautta tuovat pelimahdollisuuksia sekä pelioikeuden omistajille että Kaukoille.

    Nimimerkki COCK syytti minua samalla tavoin tuossa muutama päivä sitten. Hän luki kirjoitukseni uudestaan ja julkisesti sen jälkeen pahoitteli virhettään. Arvostukseni kaveria kohtaan nousi todella paljon.

    Risto Toivola alias Vasen pakki

    Nimetön

    Kansainväliseen tautiluokitukseen pitäisi saada oma koodi Kaukokauhulle. Oirekuvaan kuuluu kuokkakammo, etikettihuoli, kilpikonnakaulusinho, poikkeuksellinen herkistyminen proletariaatin hajulle ja yleinen lifestylen luhistumisen pelko. Pikatestinä voidaan tutkia löyhäyttämällä sateen pehmittämää, ruttuista ,kerran pesukoneessa käynyttä HKL:n vuosikorttia sierainten alla. Varauduttava vaikean yliherkkyysreaktion hoitoon.

    Hoitosuosituksena kaikille potilaille annetaan osakettaan vastaan 51% äänivalta golfyhtiönsä asioihin. Ei huolta, ne kuvittelevat jo nyt käyttävänsä tuota osuutta lapullaan. Idea on vahvistaa hallusinaatiota, jos et voi poistaa sitä.

    Kuulehan Bosco,

    käsittääkseni osakkeenomistajista vain pari hassua on esittänyt Kaukojen vastaisia mielipiteitä (ja itse en todellakaan kuulu noihin pariin). Eiköhän toi kaukokauhu ole täysin Kaukojen omaa keksintöä. Kuka meistä voi koskaan väittää saaneensa huonoa kohtelua missään Suomen kentällä? Olin 12 vuotta Mikkelin Golfin jäsenenä, vaikka asuin Helsingissä. Minua ei ainakaan koskaan ole missään kentällä katsottu nenänvartta pitkin.

    Ehkä koko kirjoituksesi oli tarkoitettu ironiaksi. Se ei vaan kaikille välttämättä auennut. Eiköhän olisi jo aika laittaa korkki päälle tuohon väärän tiedon levittämiseen. En ymmärrä miten se palvelisi ainakaan Kaukojen asiaa.

    Tarpeetonta kai kääntää puukkoa enää haavassa, mutta oli ihan pakko, kun tää pointti on aika tärkeä ymmärtää.

    ’Botnialla on kenttä, vaikkakin vain 9-reikäinen…’

    Kysymys ei ole kaukojäsenyydessä siitä. Ne BG:n paikalliset jäsenet maksavat jäsenmaksun+pelimaksun. Kaukot maksavat vain jäsenmaksun. Näin ollen päästäkseen pelaamaan ’kotikentälleen’ Kaukon pitää maksaa GF. Korjatkaa BG:n jäsenet jos olen väärässä. Arvaukseni perustuu mm. omaan vanhaan MG jäsenyyteeni.

    Jos tuo ylläoleva väitteeni on siis totta, niin mikä ero Kaukolla ja kentättömällä seuralaisella siis olisi? Mun mielestä ei yhtään mitään. En tiedä Paloheinän asioista mitään, mutta siellähän on kotikentätön seura ja organisaatio valmiina. SGL voisi hyväksyä vaikka sen (mikä PHG ry se nyt on nimeltään) liiton jäseneksi. Kaukojen ei tarttisi enää maksaa jäsenmaksujaan jonnekin huitsin nevadaan. Arvelisin että PHG:lla olisi nopeasti resurssit tarjota niille jäseneilleen myös palveluita – muutakin kuin tasoituskortin.

    En tiedä mikä MG:n käytäntö on nykyään, mutta ainakin ennen ulkopaikkakuntalaisten piti maksaa jäsenmaksu ja pelimaksu. Toisaalta silloin pääsi sitten mökillä ollessaan pelaamaan siellä ilman GF:tä. Paikalliset saivat muistaakseni halutessaan maksaa vain jäsenmaksunkin. Silloin he MG:n kentällä maksoivat myös GF:een. Se oli vähän pelaaville Mikkeliläisille hyvä systeemi.

    Jos joku vielä tämänkin kirjoituksen jälkeen haluaa haukkua mua nimimerkin takaa julkisesti ’Kauniiksi ja Rohkeaksi’, niin ehdotan että lukee nää mun kirjoitukset läpi riittävän monta kertaa tajutakseen kenen etua mä ajan.

    Nimetön

    Hyvä pointti. Puhut täyttä asiaa!

    Nimetön

    Parahin Pakki, kyllä kai voit olla samaa mieltä, että olisi jo aika laittaa nämä golfin ongelmat oikeaan suuruusluokkaan, jos puhutaan kenttien ruuhkautumisesta. Se ryhmä ihmisiä, jotka kunakin vuonna päätyvät pelaamaan niin vähän, että vaihtoehtojen puuttuessa valitsevat etäseuran, eivät rakenna itselleen tai muille mitään reservaattia eivätkä osta juuri sinä vuonna osaketta millään hinnalla. Monet ostavat myöhemmin, heti tiedän muutaman pienestä tuttavapiiristänikin. Esitin tuolla aikaisemmin vaikutukseltaan olennaisesti merkittävämpiä uudistuksia, kuin tuo jatkuva joidenkin ylemmyydentuntoa ruokkiva ’kaukottelu’. Enkä puhu nyt sinusta, kuten en edellisissäkään viesteissä. On vaan helpompi syyttää muita, kuin pistää oma pesä kuntoon. Kuka siipeilee ja kenen kustannuksella, jos faktat otetaan esiin?

    Jos halutaan osa jengistä botnioihin, niin miksi urputtaa. Keisari saa rahansa joka tapauksessa, ja etäpelaajat pelaavat saman määrän olipa seura lähellä tai kaukana maantieteellisesti.

    Tuo kentättömien seurojen ajatuksesi…

    Miksi sillä vaivata päätään? Vaikka ajatus olisikin toimivampi kuin nykyinen, ei sitä tulla golfliitossa ikinä hyväksymään. Moinen muutoshan olisi niin haitallinen kaikille niille seuroille jotka saavat tai havittelevat tulevaisuudessa tuloja kaukojäseniltä (mukaanlukien MeriTeijo, Vihti, Imatra jne.), etteivät ne hyväksyisi muutosta ilman oikeustoimia. Eli ei onnistu.

    Ainoat mahdolliset vaihtoehdot ovat siis nykyinen systeemi tai systeemi jossa kaikki halukkaat seurat ottavat myös pelioikeudettomia jäseniä. Kerratkaapa vielä minulle mitä haittaa tuosta jälkimmäisestä olisi.

    Vasen Pakki. Vielä yksi kysymys. Olet höpöttänyt ymmärtäväsi muita paremmin oy:n ja ry:n roolit ja talouden. Miten mielestäsi kävisi kentällä jossa olisi 1600 jäsentä ja 800 pelioikeutta yhtiövastikkeelle jos jäsenmaksu nousisi 20 euroa? Mielestäni seuran oy:lle maksama vuokra nousisi 36 000 eurolla ja yhtiövastike tippuisi 40 euroa. Ja toinen kysymys. Olet kertonut että jäsenmaksut kuluvat jäsenille tuotettuihin palveluihin. Miten se on mahdollista jos seuralla olisi passiivisia kaukojäseniä? Eiväthän he tarvitse kuin tasoituskortin. Mielestäni noin puolella heidän jäsenmaksuistaan voitaisiin alentaa yllämainitulla tavalla kenttäyhtiön yhtiövastiketta. Seurallahan on aika paljon juttuja ja tarpeita joista se voisi perustellusti maksaa vuokraa oy:lle muttei nykyään maksa.

    Nimetön

    Wellcome back, koira. Hyviä pointteja. Mietin tuota samaa asiaa siltä kantilta, että kuinka etäseurat tulouttavat rahansa omistajille, ry:hän ei voi näyttää voittoa. Onko se juuri tuo vuokrajärjestely?

    Niinpä. Eihän nykytilanteessa ole oikeasti muuta ongelmaa kuin se, että Kauko ei voi olla Lähö. Käsittääkseni kaikki Oy:t haluavat parantaa käyttöastettaan, eli ei Kaukoilla (nimitys ei ruoki mun itsetuntoa, mutta on varsin kuvaava) tule olemaan ongelmia pelimahdollisuuksien suhteen jatkossakaan. Kysymys on vain siitä, mistä hän saa ’ajokorttinsa’. Miksi heidät pakotetaan liittymään seuraan, joka ei heille tuota palveluita?

    Nimetön

    Itse vastikkeella lähemmäs sata rundia pelanneena jouduin juuri toteamaan pelanneeni ainakin kymmenellä kotimaisella kentällä vieraspelaajana, joillakin useamman rundin. kuinkahan moni kauko aiheuttaa saman kuormituksen? (Ritaria ei sit lasketa)

    Toivottavasti kukaan ei ota tosissaan noita mun ehdotuksia tuolla aiemmin mitä tulee osakkaiden kustannusten tasaamiseen. :-/

    ’Tuo kentättömien seurojen ajatuksesi…

    Miksi sillä vaivata päätään? Vaikka ajatus olisikin toimivampi kuin nykyinen, ei sitä tulla golfliitossa ikinä hyväksymään.’

    Tuohon en osaa ottaa kantaa. Ehkä olen liian idealisti. Ehkä golf kenttien liiton pitäisi sitten oikeasti lyödä SGL:lle luu kurkkuun.

    ’Vasen Pakki. Vielä yksi kysymys. Olet höpöttänyt ymmärtäväsi muita paremmin oy:n ja ry:n roolit ja talouden. Miten mielestäsi kävisi kentällä jossa olisi 1600 jäsentä ja 800 pelioikeutta yhtiövastikkeelle jos jäsenmaksu nousisi 20 euroa? Mielestäni seuran oy:lle maksama vuokra nousisi 36 000 eurolla ja yhtiövastike tippuisi 40 euroa.’

    Mielenkiintoinen sanavalinta tuo ’höpötys’. Varsinkin kun lukee kappaleesi loppuun. Katso jonkun kentän kotisivulta ry:n ja oy:n tilinpäätöstiedot. Missä kohtaa näet sen ry:n oy:lle maksaman vuokran? Ehkä jollain kentällä ry maksaa vuokraa, mutta ei ainakaan meillä.

    ’Ja toinen kysymys. Olet kertonut että jäsenmaksut kuluvat jäsenille tuotettuihin palveluihin. Miten se on mahdollista jos seuralla olisi passiivisia kaukojäseniä?’

    Mietipä kysymyksesi uudestaan ja ajattele asiaa myös Kaukon osalta. Oliskohan tuossa lauseessasi aika suoraan sanottu, että Kaukoa kustaan linssiin. Hän maksaa palveluista joita ei saa. Minun oikeustajuni mukaan seuran tehtävänä on tuottaa palveluita jäsenilleen – ei voittoa.

    Olen vasemman pakin kanssa samaa mieltä lähes kaikesta. Ainostaan kaukojäsenien pelitaitojen ja varusteiden arvostelu on hieman rajua.

    Nimetön

    Joo, näinhän se on. Eli vuokraaja tietenkin maksaa välillisesti siinä vuokrassaan niitä verojakin + suoraan siinä tankkaamassaan bensassa. Mutta onhan siinä tiettyä analogiaa esim. gf-pelaamiseen/ kaukoiluun. Eli on se joku, joka oikeasti kustantaa sen lystin ja saa käyttää sitä mielin määrin. Sitten on se vuokraaja, joka sovittua maksua vastaan käyttää muiden kustantamaa ja ylläpitämää palvelua rajatun ajan tai määrän (-> esim. yks rundi). Ja kuten autoilussa, niin uskallan väittää, että panos/hyöty-suhde on golfissakin vuokraajilla kaukot mukaanlukien paljon heikompi kuin omistajilla. Okei, tää oli vähintään 50 kiekkaa kaudessa pelaavan subjektiivinen näkemys (vähän pelaavat, vastikkeidensa ja pääomakulujen kanssa tuskailevat osakkaat varmaan ärähtää?).

    No, tää karkas taas alkuperäisestä aiheesta, mutta jos tän ’lokkeilun’ vahtaamisen ulottaa eri elämänalueille ja nappaa vielä mukaan vaikka ton ’globaalin aspektin’, niin eihän sen jälkeen muuta ehdi enää funtsiakaan, eli polla alkaa sumeta…? Ja pikku hiljaa alkaa olla paikat täynnä just niitä tietulleja, rajoituksia ja muuta kivaa, kun jokainen vahtii omaa reviiriään ja etujaan.

    Jos ja kun tota kaukojäsenyyttä ei pystytä tai haluta ratkaista, niin pidettäiskö sitä vaikka golfin omana kehitysaluetukimuotona, jos se nyt ketään lohduttaa?

    Niinpä. Ongelma on se että SGL:n toimintaperiaatteiden muutokseen ei pelkkä määräenemmistö tässä asiassa riitä. Joten homman voi unohtaa. Sille ei Suomen Golfkenttien Yhdistyskään voi mitään. No onneksi on tämä parempikin vaihtoehto.

    Katselin nyt sitten pyynnöstäsi noita tlitietoja. Mahdollisuus vuokranmaksuun on jokapaikassa ja suuri osa kentistä niin tekeekin. Seurat maksavat (tai jättävät maksamatta) toimitusjohtajien ja cädäreitten palkoista seuratyön osuuden ja ATK-järjestelmät joilla ylläpidetään tasoitusluetteloa ja yhteystietoja sekä tehdään kilpailutulokset. Kenttämestarikin porukoineen tekee ylimääräistä työtä seuran kisa-aamuina leikkaamalla griinit jopa yöllä ja virittämällä kenttää. Myös klubitiloista voidaan maksaa tapahtumien yhteydessä vuokraa. Se että teidän kentällä näin ei tehdä saattaa johtua kenttänne aikaisemmasta omistuspohjasta. Tietyissä tilanteissa on jopa ajauduttu siihen että seuralla on omia työntekijöitä.

    Tottakai palveluita voidaan kaikille tarjota mutta eivät kaikki niitä silti käytä/saa/halua. Niinhän on nykyisinkin. Tuskin teidänkään seurassa 500 passiivisinta jäsentä saa mitään muuta kuin jonkun heidän kannaltaan täysin turhan lehdykän vuodessa ja tasoituskortin. Tuskin adoptoiduista kaukoista kovin suuri osa palveluja käyttäisi mutta te sentään voisitte niitä tarjota toisin kuin nykyiset hevonkuusigolfit. Nehän todellakin kusevat linssiin.

    Tällaista mun mielestäni hyvä keskustelupalsta meno on. Me ollaan eri mieltä, mutta voidaan keskustella asioista sivistyneesti ja perustella mielipiteitämme.

    SGL:n ja kenttäyhdistyksen voimasuhteiden osalta en ole ihan samaa mieltä. Jos kentät sopivat keskenään, että kaikki ABC ajokortin omaavat saavat pelata heidän kentillään, niin SGL:llä ei ole mitään mahdollisuutta puuttua asiaan.

    Yy:n ja ry:n välinen rahaliikenne voidaan varmaan tosiaan toteuttaa mainitsemallasi tavalla. Se tuntuu kuitenkin jotenkin hassulta. Jos esim 1000 osakkeen yhtiössä joku sijoittajataho omistaisi 100 osaketta, hän edelleen olisi max 1 kertaa ry:n jäsen. Jos ry sitten maksaisi muuhun kuin todellisiin kuluihin perustuvaa vuokraa oy:lle, niin sehän olisi tulonsiirtoa jäsenistöltä tuolle sijoittajaomistajalle. Miksi jäsenistö siihen suostuisi? Heillähän on määräävä äänivalta sekä yhtiökokouksessa että varsinkin yhdistyksen kokouksessa.

    Nimetön

    Nyt golfliitto on lopultakin ottanut askeleen, jolla madalletaan kynnystä aloittaa golf. Hyvä juttu.

    JOO KAUKOT JA KUOKOTTARWET – NMY HYNTTE YHTEEN JA VUOTEEN 2008 0N KOMLE VUOTA FUNDEERATA MITA MER HAKLYTA JA MITEN ??

    EIPÄÄSTET TÄT VUOSITUHANE TIÖAISUUT OHIT,

    JOS ME JKAUKOT -TTARET YHES NY FUNDEERATA 3 VUOT KYLL SIIT TULE PIRU HYVÄ SYSTEM sUAME KOLOHVILL. USKLKOAK MUA .

    Olen kaukojäsen/vieraspelaaja.

    Minun työhöni liittyy sen verran matkustelua, että pelioikeus jollain kentällä voisi mennä ihan hukkaan, riippuen töistä…

    Pari kommenttia:

    1. maksoin viime kesänä green fee keskiarvo yli 32 euroa (n. 35 kierrosta) eri kentillä (max 6 kierros/kenttä) ja paljon alennusaikaan.

    Mikä on Suomen keskihinta pelatulle kierrokselle ?

    2. Jos joku kenttä/pelaaja ei halua vieraspelaajia niin vinkki siitä niin en tietenkään halua tulla sinne.

    Kulloon tämän kesän normaali green fee 90e on aika selkee viesti.

    3. Etiketti/sääntö -käyttäyminen ei riipu kentästä/clubista eikä pelaajan HCP:sta. Yllättävintä käyttäytymistä olen nähnyt sielä missä olen sitä vähiten odottanut.

    Toivottavasti rännän tulo loppuu aikanaan…

    Kirjoitti sen jo aiemmin, mitä golfliitto on ajamassa nyt, tässä teksti alhaalta;

    ’Eikö paras tapa olisi, että Suomen Golfliitto keräisi jäsenmaksut kaikilta jäseniltä ja pitäisi yllä tasoitusjärjestelmää? Golfliitto saisi täten mukavasti lisätuloja, jonka turvin se voisi palkata henkilön/henkilöitä pelkästään tasoituskorttien ylläpitoa varten. Jokainen pelaaja lähettäisi korttinsa muutokset golfliittoon joko postitse tai netin kautta. Seuroilta jäisi ylimääräinen vaiva pois tasoituskorttien hoitamisessa ja seurat voisivat keskittyä olennaiseen, eli kilpailujen ja ohjatun opetuksen pitämiseen, ns. kantaklubitoiminnan pitämiseen. Golfliiton jäsenrekisterissä olisi täten kaikkien pelaajien tiedot ajantasalla ja sieltä voisi seurata kaikkien pelaajien kehitystä..

    (Kauko Kiito 13.1.2005 8:03:51) Ilmoita asiattomasta viestistä’

Esillä 25 viestiä, 151 - 175 (kaikkiaan 177)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #362321 kohteessaMiten ratkaista kaukojäsenyys?

Etusivu Foorumit Yleistä Miten ratkaista kaukojäsenyys?