26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Miten ratkaista kaukojäsenyys?

Etusivu Foorumit Yleistä Miten ratkaista kaukojäsenyys?

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 177)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • kysyitte, miksi kaikkien pitäisi päästä pelaamaan elintasosta riippumatta?

    minä kysyn, että miksi kaikki pääsee pelaamaan pelitaidoista riippumatta.

    ottaa aivan suunnattomasti päähän pelata teidän kaltaisten suhareiden kanssa, kun kierrokset kestää 6 tuntia.

    Ja teitä joudun sietämään ihan sen takia, että olette saanet haalittua rahat osaketta varten.

    Ihmetyttää muutenkin tuollainen kiihkoilu. Itse olen 10v päästä todennäköisesti palkansaajana selväti yläluokassa, tällä hetkellä köyhyysrajalla. Onko se hyvä, että nyt minunkaltaiset joutuvat lopettamaan golfin, kun herrat ei suostu siihen, että pelaisimme kakeina sen 10 kiekkaa kesässä. Tulevaisuudessa olisimme kenttien kantava voima.

    Vai kukahan ne teidänkin kentät pitää pystyssä, jos muutenkin pieni 20-27 vuotiaiden ikäluokka pakotetaan golfista pois.

    Ei kovin kauaskantoista tuo teidän ajattelu ole. Olette tietenkin elämän ehtoopuolella olevia ukkeleita, joille 15 vuoden päähän sijoittuvat tapahtumat eivät enää vaikuta.

    On tuo COCK mulkku!

    Nimetön

    Terve,

    Itselläni ei ole henkilökohtaisesti mitään kaukojäseniä vastaan, sillä omalla klubilla heihin törmää harvoin.

    Ketjuissa on ehdotettu osakkaille alennetuja GF-hintoja. Mitenkäs yhdistyspohjaisten kenttien jäsenten GF?

    Suomessa on arvostettuja yhdistyspohjaisia kenttiä esim. Tali ja Aura. Tällaisten seurojen jäsenet maksavat huomattavan summan rahaa vuodessa pelaamisestaan ja pelaavat pääsääntöisesti kotikentällä. GF-pelaaminen on heille enemmänkin vaihtelun vuoksi. Eli mielestäni heitä ei voi verrata kaukojäseneen.

    Kertokaa mielipiteenne, kiitos!

    Ehdottomasti kanssasi samaa mieltä. Yhdistyspohjaisilla kentillähän rahat kentän ylläpitoon ja kehittämiseen kerätään vuosimaksuilla. Ainakin Mikkelissä (yhdistyspohjainen MG:n kenttä) oli aikanaan erikseen jäsenmaksu ja pelimaksu. Kaukothan maksavat ’kotiseuroihinsa’ pelkän jäsenmaksun. Koska minä halutessani pääsen Taliin tai Auraan vierailemaan ja heidän jäsenensä vastavuoroisesti minun kotikentälleni, niin asiassa ei ole mitään ongelmaa.

    ’Onko se hyvä, että nyt minunkaltaiset joutuvat lopettamaan golfin, kun herrat ei suostu siihen, että pelaisimme kakeina sen 10 kiekkaa kesässä’.

    Kuka tämän on sinulta kieltänyt? Eiköhän kaikki kentät SGL:n sääntöjenkin mukaan vieraspelaajia ota. Kyllä ne GF tulot osakkaille kelpaavat. Mainitsemasi herrat taitavat vain koittaa muistuttaa siitä, että kannattaa elää varojensa mukaan eikä ruikuttaa. Jos budjettisi riittää 10 GF kierrokseen kesässä, niin sinulla varmaan on siihen täydet mahdoliisuudet jatkossakin. Jos joku kenttä omistajiensa ( eli osakkaiden) mielestä on liian täynnä, he normaalin markkinatalouden mukaan nostavat GF hintojaan. Silloin sun varmaan kannattaa siirtyä sellaiselle kentälle, jonka GF hinta sopii maksukykyysi.

    Se on siis oma mielipiteesi. Mitä kiihkoiluun tulee, varo sydäntäsi ja hermojasi, muuten voi olla pelit pelattu ennen kuin 15 vuotta on kulunut ja osake hankittu. Kuudentunnin kierroksia syntyy kun kaikki eivät saa osakerahoja haalittua kasaan -> kenttiä liian vähän. Myös liian alhaiset greefeehinnat aiheuttavat ruuhkia, vai mitäpä luulet tapahtuvan jos greenfeet laitetaan 15 egeen eikä vieraspelaamista rajoiteta. Sittenhän täällä valitetaan kaukot ja osakkkeenomistajat yhdessä kun ei pääse pelaamaaan!

    Olen 27 vuotias, maksan pelaamiseni itse ja tasoitukseni on alle 10. En pelaa todellakaan kuutta tuntia, enkä mielestäni vielä elämän ehtoo puoellakaan =) Minä mitään kiihkoile, mutta en halua maksaa muiden pelaamisesta ja that’s it.

    Rahattomuus on tuskallista, varsinkin jos sen puute rajoittaa vapaa-ajanviettoa. Jokainen joutuu omalla tavallaa sopeuttamaan menonsa tuloihin. Varsinkin jos on opiskelija ja pappa ei ihan kaikkea maksa. Keinoja täytyy siis etsiä.

    Kaukojäsenyys on yksi ratkaisu. Ikävä kyllä sen ei niitä juuri miellytä, jotka ovat itse osakkeensa ostaneet.

    Yhtenä ongelmana näen sen, että golfkentän osakkeet ovat yleensä liian tasavertaisia. Osakeyhtiöllä voisi olla erisarjaisia osakkeita, jotka oikeuttavat erilaiseen pelaamisenn.

    – Normaali pelioikeus

    – Halpa junioriosake alle 18 vuotiaille

    – Senioriosake yli XX vuotiaille

    – Vuoden pelioikeus, ostettavissa vain vuodeksi

    – pelioikeus pelata vain arkipäivinä

    Esim näillä yhdistelmillä ja erisuuruisilla vuosimaksuilla voitaisiin lisätä kentän pelitehokkuutta. Lisäksi se toisi golfmahdollisuuksia kaikille lähemmäksi.

    Ja Kaukotkin voisivat oppia pelaamaan kunnolla, kun olisi oma kenttä missä pelata ja treenata.

    Ei tätäkään voi kyllä nauramatta lukea!

    ’Kaukojäsenyys on yksi ratkaisu. Ikävä kyllä sen ei niitä juuri miellytä, jotka ovat itse osakkeensa ostaneet.’

    Voi se joillain osakkeenomistajilla olla noinkin. En vaan tajua mikä heitä siinä närästää. Sehän on vaan osakkeenomistajien etu, että potentiaalisia GF pelaajia on riittävästi. Eihän se Kauko kenenkään osakkeenomistajan etua tallo.

    Itse olen vastustanut kaukojäsenyyttä vain sen idean järjettömyyden takia. Miksi Helsinkiläinen Paltamo Golfin jäsen (siis käytännössä kotikentätön) ei voi olla Helsinki Golfin (kuvitteellinen kotikentätön seura) jäsen? Siksi, että SGL kieltää moiset virallisesti kotikentättömät seurat. Onko Pitäjänmäen Tarmolla oma jäähalli? Eipä taida olla – pitäisikö jääkiekkoliiton kieltää niitä pelaamasta?

    Tätä ’järjetöntä ideaa’ tietääkseni mietittiin Paloheinästä ulospotkaistun seuran piirissä. Itse en keksi, mitä vahinkoa olisi syntynyt? Hommahan torpattiin seuran ja liiton aikalisällä. Eihän kentättömällä seuralla voi olla muita vahvuuksia kuin iso jäsenmassa. Voisin jopa olettaa, etä jos yhdessä kaukoseurassa olisivat ne 28.000 jäsentä, voisi löytyä rahallista potentiaalia lähteä viemään p&p -kenttähanketta ensin vaikka 6-reikäisenä ja sitten laajempana.

    Golfliiton politiikka ja näköalattomuus tarjoaa vain yhtä pääomavaltaista toimintamallia kentille. Ehkäpä uusi aika koittaa kun dinosaurukset väistyvät.

    Juuri näin. Tästä kaukojäsenyys asiasta on taitettu peistä varmaan muutaman tuhannen viestin edestä. Onko yhdessäkään viestissä esitetty perusteluja sille, mitä haittaa kotikentättömästä seurasta olisi? Itse en ole ainakaan keksinyt yhtään perustetta.

    Miksi EI kotikentättömälle seuralle? Kaipasit perusteluita. Seuraavassa ’vieraspelaajan’ perusteluita, sille miksi samalla kentällä ei voi missään tapauksessa olla yhtä seuraa useampia seuroja. Tilanne ei ole nyt ihan kirjaimellisesti sama kuin kotikentätön seura.

    (vieraspelaaja 3.3.2004 18:14:06):

    ’- Kentälle ei mahdu yhtään pelaajaa enemmän, vaikka seuroja olisi kymmenen. Kentän hoitokulut eivät alenisi yhtään

    – Kumpaan luulisit ihmisten liittyvän saman kentän kahdesta seurasta, kalliimpaan vai halvempaan, jos edut olisivat suunnilleen samat?

    – Miksi enemmän maksavat suostuisivat ylipäätään sponsoroimaan toisen seuran jäsenten pelaamista, ainakaan vaatimatta itselleen parempia etuja?

    Millainen ilmapiiri kentälle syntyisi, jos pelaajat olisi näin jaettu maksajiin ja siipeilijöihin?

    – Kuka sanelisi seuroille niiden pelaamisen ehdot, jos ne eivät pystyisi niitä keskenään sopimaan? Ratkaisijan asemaan joutuisi kentän omistaja, jolla ainoana olisi todellista valtaa seurojen yli. Omistajan pitäisi olla tietysti seuroista riippumaton ulkopuolinen, ei kummankaan seuran määrättävissä. Tällaisia riippumattomia kentänomistajia ei Suomessa ole tällä hetkellä yhtään, eikä kukaan täysipäinen sellaiseksi rupea.

    – Seurojenkaan asiat eivät helpottuisi siitä, että kentänomistaja sanelisi niiden maksut ja pelioikeuden ehdot, minkä lisäksi ne joutuisivat esim. kilpailujensa järjestämisessä kilpailemaan rajallisesta määrästä mahdollisia päiviä.

    Seura-aktiivien osuus 800 kentälle mahtuvan pelaajan joukossa ei nouse siitä, että porukka jakautuu kahteen seuraan. Samat ihmiset tekisivät vapaaehtoistyöt joka tapauksessa, hyvässä lykyssä myös toisen seuran työt.

    Yhtään järkevää syytä siihen miksi kentällä pitäisi olla useita seuroja, ei kerta kaikkiaan ole.’

    Paitövei, samaa olen ihmetellyt, miksi seuratoimintaa ei suvaita kentän ulkopuolella. Mutta rakenteidenhan pitää pysyä pystyssä 😉

    Lue lisää: Golfliitolle oma seura ja golf kansan lajiksi!

    Tupla aaarrrgghhh!!! Ei tietenkään kohdistu sinuun PH – sinähän vain siteerasit muita:).

    Tässä on taas sekoitettu ry:n ja oy:n roolit. Seuran jäsenyys ei tuo oikeutta pelata kentällä – siihen tarvitaan pelioikeus (eli osake tai vuokrattu pelioikeus). Koko kaukojäsenyys keskustelussa on mun mielestä kyse siitä, että edes GF:llä pelaamaan päästäkseen tarvitsee tasoituskortin ja sen saadakseen tarvitsee golf seuran jäsenyyden. Nykyisin tuo vaatimus PK-seudulla täytetään liittymällä Susiraja Golf Ry:n jäseneksi. Kotikentätön seura toisi vähän pelaaville tämän edun. Päästäkseen pelaamaan hänen pitäisi kuitenkin edelleen maksaa GF ja hänelle myytäisiin edelleen lähtöaikoja vain osakkaiden määrittelemin ehdoin. Kotikentättömän seuran jäsen ei siis tuki kenttiä yhtään sen enempää kuin nykyiset kaukojäsenet.

    Pistää muuten tuosta siteerauksestasi silmään termi ’kentänomistaja’. Kukas sen golfkentän omistaa paitsi osakkeenomistajat?

    Ainoa validi pointti lainaamassasi tekstissä oli tuo kilpailujen järjestämiseen liittyvä osuus. En kyllä näe siinäkään mitään ongelmaa. Osakkaathan loppukädessä päättävät milloin heidän kenttäänsä vuokrataan kilpailukäyttöön. Näinhän se tapahtuu nytkin, mutta tilannetta helpottaa se, että osakkaat ja seuran jäsenet ovat suurelta osin samoja henkilöitä. Vastaavia päätöksiä ne osakkaat tekee jatkuvasti firmakisojen suhteen.

    Näkisin suuressa kotikentättömässä seurassa etuja myös nykyisten kenttien osakkeenomistajille. Olisi ainakin tarkka markkinointikohde esim GF sarjalipuille ja vastaaville. Lisäksi se mun mielestä selkeyttäisi tätä ’kastijakoa’. Ihmisten olisi helpompi valita elämäntilanteensa mukainen harrastusmuoto, kun pelisäännöt olisivat selkeät.

    Kiitokset PH:lle vastauksesta. Edelleen jäin kuitenkin kaipaamaan valideja pointteja kotikentättömiä seuroja vastaan. Olisi kiva kuulla jonkun SGL:n edustajan peruste asialle.

    Eihän tästä keskustelusta tule yhtään mitään, kun täällä yhtenään sekoitetaan osakkeenomistajat ja osakeyhtiöt. Ei ymmärretä osakkaan ja osakeyhtiön tai jäsenen/ry-kenttäyhteisön välistä eroa. Eihän se osakas kenttää omista, ei edes pientä nurkkaa siitä. Kentän omistaja on ainoastaan ja vain kenttäyhtiö/-yhteisö. Osakas omistaa osansa yhtiössä, oikeuksineen ja velvollisuuksineen, ei kentästä. MurghhHHH !

    Toinen asia mikä tuntuu unohtuvan on, että Golfliitto on ensisijassa seurojen liitto. Se on golfseurojen perustama seuroja avustava yhteistyöelin, jolle seurat ovat antaneet joitakin tehtäviä ja velvoitteita. Seurat (edustajiensa välityksellä) siellä asioita ajavat ja niistä päättävät. Se että SGL:n jäsenseurojen jäsenet saavat golfliiton jäsen- ja tasoituskortin on vain käytännön järjestely, hyvä sellainen. Mutta, jos sgl:n jäsen-ja tasoituskortin myöntämiselle ei ole muita rajoituksia ja vaatimuksia kuin jäsenmaksun maksaminen postilaatikkoseuralle, niin ennemmin tai myöhemmin tällainen muovi-/pahvikortti tulee menettämään statuksensa, se yksinkertaisesti lakkaa merkitsemästä yhtään mitään – muuttuu pelkäksi muoviksi tai pahviksi. Näin holtittoman toiminnan väistämättömänä seurauksena. Alkaa ehkä syntyä uusia ’golfliittoja’, uudenmaan g-pooli, PKS-Golfyhteistyöyhteenliittymä tjms; kortilla tai ilman korttia. Ja ne alkavat enenevässä määrin sopia asioista ja järjestelyistä jäsenseurojensa kanssa. Tällainen kehitys ei olisi toivottavaa ja siksi vanhaa järjestelmää ei kannattaisi repiä, vaan tukea ja vahvistaa. Se ei kuitenkaan vahvistu millään korttipikapainolla, vaikka sillä (jonkin aikaa) saisi kerättyä vähän rahaakin.

    ’Eihän se osakas kenttää omista, ei edes pientä nurkkaa siitä. Kentän omistaja on ainoastaan ja vain kenttäyhtiö/-yhteisö. ’

    Vau! Onko tällä asialla muuta kuin periaatteellinen ero? Jos tää taas oli tarkoitettu kuittailuksi mun kirjoituksiin, niin uskoisin sinun kuitenkin ymmärtävän mikä ero on oy:n osakkuudella ja ry:n jäsenyydellä. Voin nopeasti laittaa sulle näistä ketjuista sitaatteja, jotka osoittavan, ettei suuri osa kirjoittajista sitä eroa ymmärrä. Sen takia olen ’kaikkien iloksi’ jankannut tätä asiaa ja lupaan tehdä niin jatkossakin:-).

    Hih, Kaukoista jaksetaan aina vain puhua :o).

    Tunnustan pelanneeni viime kesänä noin 40 green fee -kierrosta 29 eri kentällä. Äkkiäkös ton laskee, ettei ole todellakaan taloudellisesti se edullisin vaihtoehto, mutta tällä hetkellä sopii parhaiten meikäläiselle.

    VP ja Bisquet: Älkää nyt suotta paineita ottako… vasta kesällä kolmannen putin jälkeen =))

    Käsitteiden määrittely ja niiden oikea käyttö on eteenpäin vievän argumentoinnin kannalta toki tärkeää. Mutta jo pelkästään se, että käsitteitä (pelaaja, seura, liitto ja osakkeenomistaja, osakeyhtiö ja kenttä) ei osata oikein käyttää, osoittaa nykyisen rakennelman ja purkkavirityksen järkevyyttä.

    Kotikentättömille seuroille on nyt hieman vaikea keksiä vasta-argumentteja, jos tarkastellaan asiaa yhdistystoiminnan kannalta. Kotikentätön seura voi yhtälailla järjestää jäsenilleen erilaista golfiin liittyvää koulutusta (säännöt, etiketti yms.), kilpailuja, pelimatkoja, pitää tasoitusrekisteriä tai muita jäsenpalveluita. Tilat toiminnalleen seura voi markkinatilanteen mukaan vuokrata/ostaa käyttöönsä, mistä sattuu saamaan. Näinhän tapahtuu muissakin urheilulajeissa. Jos kotikentättömän seuran toiminta sitten viriäisi niin laajaksi, että oman kentän rakentaminen tulisi ajankohtaiseksi, niin tuskinpa siitä kenellekään haittaa olisi.

    Yhdistystoiminnan ajatushan on pohjimmiltaan tuoda samanmieliset ihmiset yhteen. Seurajäsenyydet ovat golfliitolle elintärkeitä mm. valtionavun kannalta ja sen vuoksi liitto pitänee kiinni ”monopolistaan”. Pelitaidon osoittaminen ja vakuutuksethan on hoidettavissa myös ilman seurajäsenyyttä. Eihän esim. jokainen ajokortin haltija kuulu Autoliittoon 😉

    Liiton kannalta on parempi olla hissukseen. Liiton sivuilla olevassa keskustelun avauksessahan ei liiton kommentteja näy. Tuskinpa täälläkään …

    Golfyhtiön (siis lähinnä ne joilla on käyttämätöntä kenttäkapasiteettia) voisi luulla hyvinkin olla kiinnostunut ”kotikentättömästä” seurasta, mikäli se toisi lisää vakioasiakkaita kentälle. Ilman muuta pelioikeuden haltijoiden tarpeet yhtiön tulee ottaa huomioon ja sehän on osakeyhtiön perimmäinen tehtävä (tuottaa pelimahdollisuuksia/voittoa sijoittajalle). Ne yhtiöt, mitkä ovat ns. täynnä, hoitanevat hinnoittelullaan pelivuorojen jakamisen.

    Allekirjoitan joka sanan ja tuon termin ’purkkaviritys’ nykytilnateen kuvauksena ennen kaikkea.

    Niin joo – en mä tästä oikeasti paineita ota. Kieli poskessa näitä juttuja kirjoitetaan. Jos joku mua nimimerkin takaa haukkuu skinheadiksi, niin siitä ärähtäminen kai nyt sentään sallitaan.

    Nimetön

    Ymmärsinköhän oikein, eli vastaavasti jos joku kysyy jatkossa, omistatko asunnon, pitää vastata seuraavasti: en tietenkään, mutta omistan As.Oy NN:stä osakkeet nro. xx-yy, jotka oikeuttavat asunnon sejase hallintaan.

    Asia on todella niinkuin VP on monta kertaa painottanut: pelkällä jäsenkortilla ei ole asiaa golfkentälle, pitää olla myös (osake- tai vuokra-)pelioikeus, pelilippu tai gf-rahaa. Mutta on huomattava että tämä toimii myös toisin päin: omistamalla pelkän pelioikeuden ei ole asiaa kentälle, pitää olla SGL:n (tai jonkun ulkomaisen) seuran jäsen. Osakkuus golfyhtiössä ei siten vielä anna oikeutta pelata kentällä.

    Nimetön

    Omistan yhden A-Osakkeen, eli omistan noin alle promillen verran kentästä. Ei se mitään, sillä tämän osakkeen omistamisen turvin voin haukkua kaikki vieraspelaajat ja kaukot, jotka käyvät MINUN kentälläni.. Käyttäydyn kuin Euroopan omistaja, jolla on oikeus tuomita muut pelaajat ja kentällä pelaavat maksavat asiakkaat. heh heh

    Ironiaako?

    ’Ironiaako?’

    Niin ilmeisesti, mutta mulle se ei tällä kertaa auennut. Saako tyhmänä kysyä mitä ajoit takaa?

    Nimetön

    Huonokin ironia menettää merkityksensä, jos sitä rupeaa selittämään, joten no way my dear.

    Pohdin tässä juuri sitä, että kuinka paljon golfkentän maine kärsii jos siellä pelataan piraatti tai kloonimailoilla?

    Kumpi olisi kentän maineen kannalta parempi asiakas:

    a) Satunnainen vieraspelaaja, joka pelaa suomalaisesta golfliikkeestä ostamallaan originaali mailasetillä

    vai

    B) Satunnainen Kauko, joka pelaa harmaatalouden tuottamalla kloonisetillä, jonka on ostanut netin palstalta?

    Jaa-a, vaikea kysymys ja vaikea ratkaista ?

    Kun sulla tuntuu olevan jotain tarvetta vittuilla mulle, niin ole mies:

    risto_piste_toivola_at_osaamo_piste_fi osoitteeseen voit lähettää kommenttisi. Tollanen julkinen vittuilu nimimerkin takaa on mun arvomaailman mukaan aika neitimäistä puuhaa.

    Mikäli mä oikein ymmärsin, sun ’ironia’ liittyi jotenkin siihen, että mä olisin elvistellyt osakkeenomistamisellani. Laitatko vaikka sinne sähköpostiin sitaatin jostain mun kirjoituksesta jossa olisin moiseen syyllistynyt.

    Nimetön

    Olenko kirjoittanut sinusta jotain pahaa? En tietääkseni. Joten aivan turhaan hermoilet.

    Mitä tulee nimimerkkien käyttöön, niin epäilen että Vasen Pakki ei ole oikea ristimänimesi, joten unohdetaan koko keskustelu.

    Hyvää kevään ja kauden odotusta, kuka lienetkin :o)

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 177)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #362190 kohteessaMiten ratkaista kaukojäsenyys?

Etusivu Foorumit Yleistä Miten ratkaista kaukojäsenyys?