26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Miten kehitämme pelioikeutettujen etuja?

Etusivu Foorumit Yleistä Miten kehitämme pelioikeutettujen etuja?

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Jii

    Golfin pelaaminen on murroksessa. Osakkeiden ja vuokrapelioikeuksien hintojen lasku on sen seurausta. Syypäänä tähän eivät suinkaan ole pelioikeuden vuokralleantajat eivätkä -ottajat. Sitoutuminen ’omaan’ kenttään heikkenee, koska – AIKA on rajoittava tekijä (ainakin vielä työelämässä oleville perheellisille) – vähän ( = alle 20 kierrosta omalla kentällä) pelaavat laitettiin systeemin maksumiehiksi – vaihtelun halu ja sitoutumisen pelko ovat lisääntyneet – yhteisöllisyyden merkitys on vähentynyt (klubihengen lasku, talkoolaisten katoaminen) – osa vuoden ’golfkiintiön’ kierroksista pelataan matkoilla – usein ulkomailla – vieraspelaaminen (pay and play) on tehty liian? helpoksi – vanhojen yrityspelioikeuksien ’riisto’hyödyntäminen syö GF-pohjaa ja tukkii kentän – etu- / alennuskorteilla jaetaan samaa leipää – ei suinkaan kasvateta sitä Minusta todella hölmöä on hakea keinoja asettaa ’omaan’ kenttäänsä sitoutuneet maksumiehet ja -naiset, siis itse pelaavat ja pelioikeuttaan vuokraavat osakkeenomistajat, vastakkain. Siitähän oikeasti on kysymys, jos halutaan heikentää pelioikeuden vuokraajien asemaa. Olemassaolevan golfkentän (siis ei golfareiden!) selviytyminen on useimmilla kentillä kiinni siitä, löytyykö kentälle riittävä määrä sen ylläpitoon sitoutuvia (= hoitovastekkeen ja seuran jäsenmaksun maksavia) pelaajia. Saavatko nämä kunnon vastineen pelioikeusmaksulleen. Peruskysymys on: Miten näitä pelioikeutettujen etuja kehitetään? Jaloillaan on helppo äänestää – erityisesti vuokralleottajan!

    Mä en ole ihan varma, onko täällä joku heikentämässä vuokralaisen asemaa, mutta ainakin täällä ollaan parantamassa osakkaan asemaa.
    Ne ei välttämättä liity toisiinsa.

    Bulls Hit kirjoitti: (8.3.2009 20:13:28)
    Mä en ole ihan varma, onko täällä joku heikentämässä vuokralaisen asemaa, mutta ainakin täällä ollaan parantamassa osakkaan asemaa.
    Ne ei välttämättä liity toisiinsa.

    Nyt ui sardiiniparvi ohi rysän…. siis tuota, jos nykyisellään osakkaan ja pelioikeuden vuokraajan oikeudet oletusarvoisesti ovat osapuilleen samat, niin eikö osakkaan oikeuksien kasvattaminen suhteellisesti vähennä vuokraajan oikeuksia? Siis niin kuin välttämättä?

    sardiini kirjoitti: (8.3.2009 20:33:26)

    Mä en niin sardiineista tiedä, sillinhajua on joskus harvoin sieraimiin leijaillut. Suhteellisesta heikentymisestä puhuminen vaikuttaa aika kornilta kun absoluuttisesti mitään ei oteta pois. Tässä mistään saavutetuista eduista kiinnipitämisestä voi olla kysymys, kentän omistajat päättää tontillaan niinkuin parhaaksi näkee. Osakkeen ostaminen tarkoittaa useimmiten myös suurempaa sitoutumista kentän ja seuran toimintoihin, se luo paremmin sitä kuuluisaa klubihenkeä. Vuodeksi kerrallaan pelioikeutensa vuokraavia ei välttämättä kiinnosta liittyä edes kentällä toimivaan seuraan ja yhtiön toimintaan osallistuminenhan on mahdotonta.

    Osakkaan etua ajetaan parhaiten kehittämällä myytävää tuotetta niin, että kysyntä kasvaa. Asiakkaiden tarpeet ovat erilaisia, sama tuote ei kiinnosta kaikkia.Kun tuote vastaa paremmin omia tarpeita, kiinnostus pelaamiseen green feella.vuokraoikeudella tai omalla pelioikeudella nousee. Kaikista näistä on etua osakkaalle. Kaikkia kolmea ei ehkä voi samalla kentällä saavuttaa, mutta jos tarjonta on monipuolista, useammille löytyy sopiva kenttä. Tuotteen pitää olla kunnossa, ei osakaskaan kauaa ilahdu siitä, että saa huonoa ruokaa enemmän kuin vuokralaiset ja kertakävijät.

    Bulls Hit kirjoitti: (8.3.2009 20:13:28)
    Mä en ole ihan varma, onko täällä joku heikentämässä vuokralaisen asemaa, mutta ainakin täällä ollaan parantamassa osakkaan asemaa.
    Ne ei välttämättä liity toisiinsa.

    Sillä hetkellä ei liity kun joku voi vuokrata osakkeeseen liittymättömän pelioikeuden. Nykyisellä maailmanmenolla tällaisia on täsmälleen yhtä monta kuin uponneita lyhyeksi jääneitä putteja.

    Jii kirjoitti: (8.3.2009 18:56:03)
    Minusta todella hölmöä on hakea keinoja asettaa ’omaan’ kenttäänsä sitoutuneet maksumiehet ja -naiset, siis itse pelaavat ja pelioikeuttaan vuokraavat osakkeenomistajat, vastakkain. Siitähän oikeasti on kysymys, jos halutaan heikentää pelioikeuden vuokraajien asemaa.

    Osuit naulan kantaan! Ei tuossa todellakaan ole paljoakaan järkeä.

    Gumbölessä pelioikeutettujen edut ovat samat, kuin osakkeenomistajalla. Ja kun vertaa vuokraamista Green Fee –vaihtoehtoon, syntyy lisäksi vielä säästöäkin;

    1. Pelkkä tasoituskortti ja golf –lehti 120€ + 20 kpl Green Fee 1.200€ – yht 1.320€.
    2. Vuoden jäsenmaksu + pelioikeus + SGKY etukortti + pelaaminen veloituksetta Gumbölen lisäksi myös Kurkissa, Ringsidessä, Nurmijärvellä, Hillsidessä ja Ruukissa – yht 1.100€.
    3. Osakkeenomistajat kuten kohta 2 – yht 825€. ( + mahdollisuus lunastaa 150€:lla SGKY:n Kultakortti, jolla pääsee pelaamaan veloituksetta lisäksi n.10 muulla kentällä)

    Klubilta pelioikeutensa lunastaneet saavat lisäksi veloituksetta käyttöönsä kuntosalin ja -50% alennuksen simulaattori –vuoroista. Mielestäni klubien tulisi tarjota samat perusedut jokaiselle osakkeeseen sidotun pelioikeuden käyttäjälle. Osakkeen omistamisen kannattavuus tulee edullisemman vuosimaksun, osakkeen arvon, ja muiden tahojen (esim SGKY) tarjoamien etujen kautta.

    Mutta ehkäpä Gumböle on poikkeuksellinen klubi – johtuen varmaan Ry –pohjasta..
    ”1 mies – 1 ääni”.

    Jii

    (Kave 9.3.2009 16:29:48)

    Kiitos, Kave, konkretiasta. Tällaiset oikeilla nimillä olevat esimerkit vievät keskustelua eteenpäin.

    Kuitenkin 1: Moniko palstalainen on valmis maksamaan 20*60e Gumbölen kierroksista?

    Gumbölen etu ’vieraissakäynti’ on ohjannut sinne joitakin tuttuja, mutta itse olen päätynyt muualle. Jokainen meistä saa kuitenkin valita oman pelitapansa ja -kenttänsä.

    Kave kirjoitti: (9.3.2009 16:29:48)
    Gumbölessä pelioikeutettujen edut ovat samat, kuin osakkeenomistajalla. Ja kun vertaa vuokraamista Green Fee –vaihtoehtoon, syntyy lisäksi vielä säästöäkin;

    1. Pelkkä tasoituskortti ja golf –lehti 120€ + 20 kpl Green Fee 1.200€ – yht 1.320€.
    2. Vuoden jäsenmaksu + pelioikeus + SGKY etukortti + pelaaminen veloituksetta Gumbölen lisäksi myös Kurkissa, Ringsidessä, Nurmijärvellä, Hillsidessä ja Ruukissa – yht 1.100€.
    3. Osakkeenomistajat kuten kohta 2 – yht 825€. ( + mahdollisuus lunastaa 150€:lla SGKY:n Kultakortti, jolla pääsee pelaamaan veloituksetta lisäksi n.10 muulla kentällä)

    Melkoisen kallis tapa harrastaa golfia on tuo Gumbölen malli kun vertaa esim. Pickalaan, jossa vuokrapelioikeuksia on runsaasti tarjolla. Kolmen erilaisen kentän Pickalasta sellaisen saa €850:llä, jopa sen allekin. Vuokrapelaajalla on peliaikojen varaamisen ja vieraiden tuomisen kannalta aivan samat oikeudet kuin osakkaalla.

    Tuossa Gumbölen mallissa noille muille kentille saa varata peliaikoja vain gf-pelaajan oikeuksilla, mikä on suuri handicap. Lisäksi ERG:tä lukuunottamatta niille on pitkät matkat…

    Kolmen erilaisen kentän Pickalasta sellaisen saa €850:llä, … niille on pitkät matkat…

    Onhan tuo Pickala kieltämättä pirun hyvä kenttä ja hintataso näyttäisi olevan melko edullinen. Vaan eipä noissa hinnoissa kovin suurta eroa tule – kyseessähän on koko vuodelle jakautuva maksu.
    850€ / 3 = 280€ / kenttä.
    1.100€ / 6 = 180€ / kenttä.

    Tuo ’pitkä matka’ taas on suhteellista.. pitkä matka mistä? Minä ajan kotipihalta jokaiseen noista alle 40min (5 x 20min, 1 x 40min), joku porvoolainen tuhraa Ruukin reissuun aikaa 1½h 🙂

    Mutta nuo on jokaisen itsensä funtsittavia juttuja.

    Tähän topiciin vaan halusin tuoda esille, että jossin päin oikeasti ollaan tehty töitä pelioikeutettujen etujen varmistamiseen ja kasvattamiseen. Samalla on kuitenkin voitu säilyttää osakkeen omistamisen kannattavuus ja neuvoteltu jopa lisäetuja osakkaille.

    Kave kirjoitti: (10.3.2009 9:00:00)

    Mielenkiintoista matematiikkaa!

    Kuten jossain toisessa ketjussa kirjoitin on minulla käytössäni kaikki Suomen kentät hintaan n. 1500€. Se tekee vain 12,50€/kenttä. Erittely: Maksut omalle kentällä n. 600, + 20 greenfeetä vieraskentillä 900€= yht. 1500€. Pelaan n. 20 vieraspelikierrosta vuodessa. Hyvillä pelilippukaupoilla ja kentänvalinnoilla tuon kenttäkohtaisen hinnan saa helpolla putoamaan kymppiin/kenttä.

    Kuten jossain toisessa ketjussa kirjoitin on minulla käytössäni kaikki Suomen kentät hintaan n. 1500€. Se tekee vain 12,50€/kenttä.

    Käyt kai myös Epsanjassa ja Thaimaassa heittämässä muutaman kierroksen – eli täytyyhän nuokin ottaa mukaan kenttäkohtaiseen kustannukseen.
    Ja kas – nyt se tippui jo alle 5€ / kenttä 😉

    Jos jokainen Suomen rekisteröityneestä 110.000 golffaajasta käyttäisi tuon 1.500 € pelimaksuihin vuosittain, se tekisi 165 milj ja ALV:lla vähennettynä 150 milj. Suomessa on noin 130 kpl 18 reikäistä kenttää eli tulo on 1,15 miljoonaa per kenttä. Kyllä tällä summalla golfia pyöritetään todella hyvällä tasolla.

    Tämän vuoksi en ymmärrä golfin tarvetta rajoittaa käyttöä vaan pikemminkin pitäisi edestauttaa ja helpottaa sitä, että golfiin käytettäisiin keskimäärin tuo 1500 euroa. SIllä parhaiten varmistetaan se, että golfkentät ja palvelut pysyvät kunnossa. Elämäntilanteesta riippuen, toiset haluavat pelata perheineen kodin lähellä, jotkut vain viikonloppuisin, toiset osin loma-asunnon lähellä, kolmannet kierrellä monia kenttiä. Meillä on kovin erilaisia tarpeita ja sen vuoksi pitäisi olla monia vaihtoehtoja, joista jokainen löytäisi itselleen ja tarpeilleen sopivan yhdistelmän. Näitä vaihtoehtoja pitäisi kaikin tavoin lisätä, jotta jokaiselle on jotain – eikä pyrkiäkään rajoittamaan, kuten nykysin on tapana.

    Lomagolffari puhuu asiaa. Tarpeita ja haluja on erilaisia. Vaihtoehtoja on oltava. Golfin ohella harrastan myös lohen uistelua Suomenlahdella ja joskus Ruotsissakin. Olen laskenut, että lohikilo tulee maksamaan 150 eur kilo pitkässä juoksussa. Sen lisäksi, että olen tyhmä, olen todennut, että kovin montaa lohta ei noilla hinnoilla kannata itse kalastaa. Harkitsen vakavasti lohen uistelusta luopumista ja siirtymista vain golfin harrastajaksi. Golf on huomattavasti halvempaa ja itse asiassa kivempaa. Birkku vastaa kevyesti 10 kg:n lohen väsytystä. Birkkuja tulee enempi kuin 10kg lohia per kesä.

    Pay&play – kenttiä lisää.
    esimerkki Muhos. vanha maatila, hieman laskelmia ja hurttia huumoria. omalla työllä kenttä ylös, palvelee 60 km säteellä aloittelevia.
    samalle säteelle mahtuu melkeen 5 osake-kenttää. Tukee heidän toimintaa ’kasvattamalla’ ja helpottamalla lajiin tutustumista.

    Viime kesänä vanhemmat ja juuri kortin suorittaneet tai suorittamassa olevat kiersi kenttää ja kehuivat kilvan – liekö rauhallinen luonto saanut aikaan tämän illuusion.

    Itse hukkasin palloja – toki yritin liikaa kun oli ’pakko’ päästä yhdellä aina päälle.

    Tämmöisille kentille toivoisin menestystä. -09 rakentavat kahvilan ja muut palvelut, hyvä juttu. Tilaa on vielä laajentaa 9 väylää ainakin lisää, joten menestystä ja miettikää hyvät ihmiset, Miksi Ruotsissa on 2? kertaa vai enemmän noita golffareita.

    Olemmeko me osakkeenomistajat jotenkin parempia, kun tuntuu että minä omistan kentän ja käyttäydyn kaikille kuin mikäkin. Relataan ja pelataan.

    Näkemiin ja kiitos lajille.

    rento_kolffari kirjoitti: (11.3.2009 0:09:46)
    Pay&play – kenttiä lisää.
    esimerkki Muhos. vanha maatila, hieman laskelmia ja hurttia huumoria. omalla työllä kenttä ylös, palvelee 60 km säteellä aloittelevia.
    …………
    Olemmeko me osakkeenomistajat jotenkin parempia, kun tuntuu että minä omistan kentän ja käyttäydyn kaikille kuin mikäkin. Relataan ja pelataan.

    Näkemiin ja kiitos lajille.

    Kyllä näitä on, jokseenkin kaikki Par3 -kentät ovat p&p -kenttiä. Täysimittaisia kenttiä ei juurikaan p&p konseptilla ole. Turistirysien kohdalla asia on toisin, siellä riittää pelaajia p&p – periaatteella. Vakioasutuksen keskellä niitä vain ei ole olemassa ja kun niitä ei ole niin siihen on varmasti jokin syy (se selviää Sinulle kunhan vähän asioita tutkit ja kenttiä kiertelet). Toivotan onnea ja menestystä Muhokselle

    Lomagolffari puhuu asiaa!

    On monenlaisia tarpeita, monenlaisia elämäntilanteita, rahatilanteita, perhetilanteita. Miksi siis pitäisi olla vain yksi ja ainoa tapa harrastaa golfia.

    P&P kenttiä tarvitaan – ja miksipä ei vaikka Muhokseen. Samanlainen ilmiö on Turengin Peltola Golf, jossa kaikki hienostelu on heitetty pois. Toisaalta ymmärrän niitäkin, joille golfkierroksen kohokohta on proshopissa tai niitä, jotka nauttivat elitistisen kentän klubista, joihin ei kaikilla ole varaa. Ei heistä kukaan ole väärässä ja siksi on hyvä, että on valinnanvaraa.

    Valinnanvapauksia siis vaan lisää

    Huomattava syy nykytilanteeseen on, että osakkeen hankkinut joutuu vieraskentillä maksamaan saman green feen kuin pelkän halpajäsenyyden tms. hankkineen.

    Ratkaisu: jalostetaan osakkeet niin, että suomalaisten kenttien henkilöosakkeilla voi pelata toistensa kentillä noin 70% alennuksella green feehen.

    Järjestelmään pitää tietysti rakentaa tarkennuksia vastavuoroisuuden varmistamiseksi ja välistävetämisen varalta, esim. yritysosakkeiden, vieraspelaamista vaikeuttamaan pyrkivien kenttien ja toisaalta kaukoilukenttien varalta.

    Kultakortin puute on että se perustuu ilmaisiin green feeihin, mikä ei ota huomioon kenttien välisiä kysyntäeroja. Ratkaisussa green feen saavat näppärästi juuri ne kentät, joissa halutaan pelata. Lisäksi bägilätkä ja jäsenkortti riittävät eikä tarvita kultakorttia.

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #397167 kohteessaMiten kehitämme pelioikeutettujen etuja?

Etusivu Foorumit Yleistä Miten kehitämme pelioikeutettujen etuja?