26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Mitäs sitten tehdään?

Etusivu Foorumit Säännöt Mitäs sitten tehdään?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 77)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL

    Lyöntipelikisassa A ja B lyövät pallonsa tiipaikalta viheriölle (par3). Pallot päätyvät hyvin lähelle toisiaan. A menee pallolleen ja puttaa sen reikään. B merkitsee pallonsa, nostaa, puhdistaa ja asettaa sen, ja puttaa sen reikään. Matkalla seuraavalle tiipaikalle pelaajat huomaavat pelanneensa viheriöllä toistensa palloja. Miten jatketaan?

    Ei kun takaisin greenille ja putataan oma pallo kuppiin alkuperäisestä paikasta + 2 rankkua kummallekin.

    mjn

    DQ molemmille, vääränpallon pelaaminen pitää huomata ennen viheriöltä poistumista.
    Ja kysymyksestä voisi olettaa, että ollaan matkalla jo jossain griinin ja tiiboksin välissä.

    mjn

    Itse itseään korjaten, eipäs.. Se oli vaan vikalla viheriöllä noin ja muutoin voidaan korjata tilanne kuten aikaisemmin oli mainittu, kunhan ei olla lyöty avauslyöntiä seuraavalta tiiltä.

    KL

    Vielä ei ole mennyt putkeen…. Tämä ei ole ihan niin helppo kuin miltä näyttää.

    mjn

    Niin, periaatteessa B voisi selvitä ilman rankkua ja A saisi pelkästään rankut, 2 lyöntiä (15-3b/3:n mukaan), mutta kun hän on nostanut, putsannut, yms, niin mielestäni B:n olisi pitänyt tässä vaiheessa havaita vääräpallo.

    niin, kenen pallon B siis nosti, ja kenen pallon asetti takaisin ja pelasi?

    KL

    vieraspelaaja kirjoitti: (3.2.2011 23:50:12)

    Kumpikin siis käsitteli omaksi luulemaansa palloa, siis väärää palloa.

    ts

    KL kirjoitti: (4.2.2011 10:27:31)

    Eli menivät heti aluksi kajoamaan toisen palloon ilman lupaa ja sitten vielä pelasivatkin vääriä palloja. Oikeesti mielenkiintoinen case.

    EFC

    ts kirjoitti: (4.2.2011 10:31:46)

    Naapurin pallonhan saa kuitenkin merkata, mutta tarviiko siihen olla lupa?

    ts

    EFC kirjoitti: (4.2.2011 10:53:45)

    ts kirjoitti: (4.2.2011 10:31:46)

    Eli menivät heti aluksi kajoamaan toisen palloon ilman lupaa ja sitten vielä pelasivatkin vääriä palloja. Oikeesti mielenkiintoinen case.

    Naapurin pallonhan saa kuitenkin merkata, mutta tarviiko siihen olla lupa?

    Nii.. jännäähän tuossa on se, että sääntö sanoo luvan tarvittavan, mutta deccari kertoo, että kyseisessä tapauksessa rangaistusta ei seuraa, vaikka lupaa ei olisikaan (20-1/4)

    mjn

    Mitenkäs tulkinta 15-1/2?
    Eli pelaajille ei mitään rankkuja, ei mitään uusintoja vaan jatketaan seuraavalta tiiltä ja niillä lyönneillä mitä tuli tehtyä. Nythän pelaajat eivät itse huomanneet pallojen vaihtumista; eivät tiedä missä vaiheessa vaihtui. Kysyjä kyllä tietää, että pallot vaihtuivat greenillä.

    Tosin, olisiko B:n pitänyt huomata tilanne kun hän puhdisti palloa? Tämä voisi kääntää asian taas tahallisuudeksi ja huijaamiseksi yms, ja eikös sen myötä voida antaa DQ?

    KL kirjoitti: (4.2.2011 10:27:31)

    vieraspelaaja kirjoitti: (3.2.2011 23:50:12)
    niin, kenen pallon B siis nosti, ja kenen pallon asetti takaisin ja pelasi?

    Kumpikin siis käsitteli omaksi luulemaansa palloa, siis väärää palloa.

    Entä jos olisi tapahtunut ihme, siis sääntöjen tarkoittamassa mielessä?

    KL

    mjn kirjoitti: (4.2.2011 11:03:04)
    Mitenkäs tulkinta 15-1/2?
    Eli pelaajille ei mitään rankkuja, ei mitään uusintoja vaan jatketaan seuraavalta tiiltä ja niillä lyönneillä mitä tuli tehtyä. Nythän pelaajat eivät itse huomanneet pallojen vaihtumista; eivät tiedä missä vaiheessa vaihtui. Kysyjä kyllä tietää, että pallot vaihtuivat greenillä.

    Tosin, olisiko B:n pitänyt huomata tilanne kun hän puhdisti palloa? Tämä voisi kääntää asian taas tahallisuudeksi ja huijaamiseksi yms, ja eikös sen myötä voida antaa DQ?

    Yritetään nyt pysytellä siinä alkuperäisessä kysymyksessä ja asioissa, jotka siinä on kuvattu. Pelaajat siis huomasivat pelanneensa toistensa palloja vasta ja juuri ennen seuraavan reiän avauslyöntejä.

    mjn

    KL kirjoitti: (4.2.2011 12:42:41)

    Eikös se sitten mene tulkinnan 15-1/2 mukaan? Eli ei rankkuja ja tulokset on kuin ne oli.

    ts

    KL kirjoitti: (4.2.2011 12:42:41)

    mjn kirjoitti: (4.2.2011 11:03:04)
    Mitenkäs tulkinta 15-1/2?
    Eli pelaajille ei mitään rankkuja, ei mitään uusintoja vaan jatketaan seuraavalta tiiltä ja niillä lyönneillä mitä tuli tehtyä. Nythän pelaajat eivät itse huomanneet pallojen vaihtumista; eivät tiedä missä vaiheessa vaihtui. Kysyjä kyllä tietää, että pallot vaihtuivat greenillä.

    Tosin, olisiko B:n pitänyt huomata tilanne kun hän puhdisti palloa? Tämä voisi kääntää asian taas tahallisuudeksi ja huijaamiseksi yms, ja eikös sen myötä voida antaa DQ?

    Yritetään nyt pysytellä siinä alkuperäisessä kysymyksessä ja asioissa, jotka siinä on kuvattu. Pelaajat siis huomasivat pelanneensa toistensa palloja vasta ja juuri ennen seuraavan reiän avauslyöntejä.

    Alkuperäisestä kysymyksestä ei silti selviä, olivatko pelaajat varmoja siitä että löivät omat pallonsa viheriölle.

    Hankala tilanne. Palloa voi vaihtaa 3lla tavalla:vara (provisional), korvaava (substituted), väärä (wrong) eli onko tässä siis kyseessä väärä pallo, korvaava pallo vai varapallo. Ilmeisesti ei ainakaan varapallo, sillä pallo ei ole hukkunut tai tippunut veteen. Jos kyseessä olisi väärä pallo, niin lyöntipelissä kilpailija saa 2 rankkua ja hänen pitää korjata erehdyksensä oikealla pallolla tai jatkaa sääntöjen mukaan (???). Mikäli virhettä ei huomata ennen seuraavan tiin avausta seuraa hylkäys. Lisäksi sanotaan, että väärällä pallolla tehtyjä lyöntejä ei lasketa (viittaa ilm. tapaukseen, missä virhe huomataan jo viheriöllä eli tilanne voidaan vielä korjata). Jos kyseessä on korvaava pallo, niin pelaaja saa kaksi rankkua sillä korvaus olisi tehty sääntöjen vastaisesti mutta hänellä olisi oikeus lopettaa reikä tällä korvaavalla pallolla, josta on siis tullut pelipallo. Eli vastauksena kysymykseen tarjoaisin tätä viimeistä tulintaa eli molemmat pelajaat ottivat käyttöön korvaavan pallon,mistä tuli pelipallo ja sillä sai jatkaa reiän loppuun mutta koska korvaus oli tehty sääntöjen vastaisesti siitä seuraa kummallekin 2 rankkua.

    mjn

    Bogey kirjoitti: (4.2.2011 13:33:42)

    Edelleen tuo 15-1/2 antaisi rangaistuksista vapautuksen.

    In stroke play, it was discovered after play of a hole that A had holed out with B’s ball and vice versa. Both A and B were certain that they had holed out at this hole with the balls they played from the teeing ground. Thus, it was concluded that they had exchanged balls during play of a previous hole or between two holes. What is the ruling?

    If it cannot be established that the balls were exchanged during play of a hole, A and B should be given the benefit of the doubt and it should be assumed that the balls were inadvertently exchanged between play of two holes, in which case no penalty would be imposed.

    Näin ainakin pelaajat voivat tilanteen tulkita ja samoin tuomari tuossa vaiheessa. Se on sitten toinen juttu, jos joku tv-katsoja toteaa HD järjestelmillään ja 500′ screenillään, että pelaajat pelasivat greenillä vääriä palloja ja lähettää siitä postia tuomarille jne.
    Mutta, mikäli pelaajat on varmoja, että pelasivat väylän avauksessa ehdottomasti omia pallojaan, menevät he takaisin greenille, pelaavat omat pallot vanhoilta paikoilta kuppiin. A saa 2 rankkua ja sitten B:n tilanne menee vähän tulkinnan varaiseksi. Mikäli hän ei voinut epäillä A:n pelaavan väärää palloa (kuten nyt ei ollut), hän saa jatkaa ilman rankkuja samasta paikasta. Mutta, voidaanko todeta, että hänen olisi pitänyt pystyä tunnistamaan pallo puhdistaessaan sitä? Mikäli näin voidaan tulkita, on B myös pelannus väärää palloa (2 rankkua).
    Tokikaan kysymyskään ei kerro sitä, pelasiko B pallonsa kuppiin siten, että A:n pallo oli vielä kupissa? 🙂

    KL

    ts kirjoitti: (4.2.2011 12:58:14)

    KL kirjoitti: (4.2.2011 12:42:41)

    mjn kirjoitti: (4.2.2011 11:03:04)
    Mitenkäs tulkinta 15-1/2?
    Eli pelaajille ei mitään rankkuja, ei mitään uusintoja vaan jatketaan seuraavalta tiiltä ja niillä lyönneillä mitä tuli tehtyä. Nythän pelaajat eivät itse huomanneet pallojen vaihtumista; eivät tiedä missä vaiheessa vaihtui. Kysyjä kyllä tietää, että pallot vaihtuivat greenillä.

    Tosin, olisiko B:n pitänyt huomata tilanne kun hän puhdisti palloa? Tämä voisi kääntää asian taas tahallisuudeksi ja huijaamiseksi yms, ja eikös sen myötä voida antaa DQ?

    Yritetään nyt pysytellä siinä alkuperäisessä kysymyksessä ja asioissa, jotka siinä on kuvattu. Pelaajat siis huomasivat pelanneensa toistensa palloja vasta ja juuri ennen seuraavan reiän avauslyöntejä.

    Alkuperäisestä kysymyksestä ei silti selviä, olivatko pelaajat varmoja siitä että löivät omat pallonsa viheriölle.

    Halauisitko kenties tarjota jotakin ratkaisua tähän pulmaan?

    KL

    Bogey kirjoitti: (4.2.2011 13:33:42)
    Hankala tilanne. Palloa voi vaihtaa 3lla tavalla:vara (provisional), korvaava (substituted), väärä (wrong) eli onko tässä siis kyseessä väärä pallo, korvaava pallo vai varapallo. Ilmeisesti ei ainakaan varapallo, sillä pallo ei ole hukkunut tai tippunut veteen. Jos kyseessä olisi väärä pallo, niin lyöntipelissä kilpailija saa 2 rankkua ja hänen pitää korjata erehdyksensä oikealla pallolla tai jatkaa sääntöjen mukaan (???). Mikäli virhettä ei huomata ennen seuraavan tiin avausta seuraa hylkäys. Lisäksi sanotaan, että väärällä pallolla tehtyjä lyöntejä ei lasketa (viittaa ilm. tapaukseen, missä virhe huomataan jo viheriöllä eli tilanne voidaan vielä korjata). Jos kyseessä on korvaava pallo, niin pelaaja saa kaksi rankkua sillä korvaus olisi tehty sääntöjen vastaisesti mutta hänellä olisi oikeus lopettaa reikä tällä korvaavalla pallolla, josta on siis tullut pelipallo. Eli vastauksena kysymykseen tarjoaisin tätä viimeistä tulintaa eli molemmat pelajaat ottivat käyttöön korvaavan pallon,mistä tuli pelipallo ja sillä sai jatkaa reiän loppuun mutta koska korvaus oli tehty sääntöjen vastaisesti siitä seuraa kummallekin 2 rankkua.

    Olet jo vähän jäljillä, mutta vastaus ei ole oikein.

    Miettikää onko seuraamus sama A:lle ja B:lle vai ei.

    Mielenkiintoinen tilanne kaiken kaikkiaan siinä mielessä, että säännöt sanovat kuitenkin, että pelaaja on itse vastuussa siitä, että pelaaja pelaa omalla pallollaan (lienee siis pelaajan velvollisuus). Ainoa helpotus lienee pallon lyönti vesiesteestä, silloin voi joutua lyömään tunnistamatonta (väärää) palloa ja siitä selviää rangaistuksetta. Mutta itse kysymykseen : jos pelaaja on vastuussa pallon tunnistamisesta niin tässä tilanteessa lienee A tehnyt ensiksi virheen koska ei tunnistanut palloaan. Kun pallo lyödään lähestymisessä viheriölle (tässä tilanteessa siis suoraan avauksesta eli tiiltä = par 3) ja se löytyy toisen pallon vieressä niin lienee odotettua, että pelaaja ei ole nähnyt suoraan mihin oma pallo sijoittuu, etenkin kun kaksi palloa on vierekkäin, joten tuntuisi aika luonnolliselta olettaa pallon tunnistamista. Kun A lähtee puttaamaan väärää palloa niin hän tekee aika suuren virheen. Saman virheen tekee B. Jos kyseessä olisi reikäpeli niin A:n virhe olisi ratkaiseva eli hän häviäisi reiän. Lyöntipelissä seuraamukset koskisivat ilmeisesti molempia pelaajia. Tuo Deccarin kohta että pelaajille täytyy antaa mahdollisuus että pallot eivät ole vaihtuneet kesken reiän pelaamista vaan jossain vaiheessa kahden reiän välillä tuntuu aika kaukaa haetulta. Säännöthän velvoittavat pelaajan tunnistamaan pallonsa ja tarvittaessa merkitsemään sen jotta se erottuisi muista pelipalloista. Kait se tunnistamisvelvoite kulkee mukana koko ajan eli läpi koko pelin eli pelaajan täytyy koko ajan olla tietoinen siitä, että lyö omaa palloaan.

    k.

    KL kirjoitti: (3.2.2011 14:54:15)
    Lyöntipelikisassa A ja B lyövät pallonsa tiipaikalta viheriölle (par3). Pallot päätyvät hyvin lähelle toisiaan. A menee pallolleen ja puttaa sen reikään. B merkitsee pallonsa, nostaa, puhdistaa ja asettaa sen, ja puttaa sen reikään. Matkalla seuraavalle tiipaikalle pelaajat huomaavat pelanneensa viheriöllä toistensa palloja.

    Miten jatketaan?

    Keskusteluforumtuomari koopiste (sic) sanoo:

    A pelannut väärää palloa ja hänen on palattava takaisin jatkamaan sääntöjen mukaisesti.

    Siis lyönti viheriölle, kaksi rankkua väärästä pallosta ja paluu sekä lyönti ’omalla’ pallolla reikään: yhteensä neljä lyöntiä. Ellei palaa, pelistä sulkeminen.

    B pelannut väärästä paikasta. Lyönti viheriölle, lyönti väärästä paikasta (15-2 Poikkeus) ja reikään: neljä lyöntiä. Ihan sama mitä B sen jälkeen tekee (sääntöjen puiteissa:-).

    Yllättävää aritmetiikkaa.

    KL

    k. kirjoitti: (4.2.2011 19:27:13)

    Sori koopiste, ei natsaa.

    Edelleen kysyn, mikä merkitys on sillä, etteivät pelaajat toimi samalla tavalla? Vieraspelaaja selvästi tietää mistä on kyse, koskapa kysyi heti kärkeen:

    vieraspelaaja kirjoitti: (3.2.2011 23:50:12)
    niin, kenen pallon B siis nosti, ja kenen pallon asetti takaisin ja pelasi?

    Bogey siis oli jo hajulla, mutta vielä ollaan aika kaukana kokonaisratkaisusta.

    ts

    Täytyy sanoa, että menee kyllä arvailun puolelle kun kirjasta ei löydy, mutta vedetäänpä sillä:

    A on pelannut väärää palloa selkeästi ja siinä ei liene epäselvää.

    B:n tilanne on mielenkiintoinen siltä kannalta, että kun hän on nostanut pallon ja asettaa sen takaisin, muuttuko se hänen pallokseen. Nostamisesta luvatta ei sinänsä lyöntipelissä rangaista, vaan pallo vaaditaan asetettavan takaisin paikalleen.

    Kun B asettaa pallon uudestaan, hän ei pelaa enää väärää palloa, vaan syyllistyy ainoastaan pelaamiseen väärästä paikasta. Jos kerta pallot olivat kovin lähekkäin, ei rike ole vakava, eli selviää tuon säännön rangaistuksella.

    A sen sijaan on pelannut väärää palloa ja hänen on palattava pelaamaan reikä loppuun ja itse asiassa samasta paikasta josta B pallon reikään puttasi.

    KL

    ts kirjoitti: (4.2.2011 21:06:04)

    A:n osalta ratkaisu on jo pitkään ollut oikein, mutta tuo lihavoitu vasta lähenee oikeaa.

    B siis pelaa väärästä paikasta, mutta minkä säännön perusteella rangaistus tulee? Sieltä myös löytyy se oikea vastaus.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 77)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #284316 kohteessaMitäs sitten tehdään?