26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Mitähän SHG:ssa säädetään

Etusivu Foorumit Yleistä Mitähän SHG:ssa säädetään

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 283)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • SHG:n yhtiökokoukseen tuodaan ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi. Asia on niin salainen, että sitä ei kerrota edes seuran jäsenille. Mistähän mahtaa olla kysymys.

    Yhtiökokouksen sisältöä ei yleensäkään kerrota jäsenille, kuuluu ihan normaaliin käytäntöön. Osta osake niin tiedät mitä omistajana päätät.

    Kyllä kaikki on luettavissa Shgn sivuilla. Oletko osakas vai muuten kiinnostunut asiasta?

    KL1

    Kyllä kaikki on luettavissa Shgn sivuilla.

    Ei muuten ole, lukemiseen vaaditaan tunnukset, joita oletettavasti on vain osakkailla.

    Oletko osakas vai muuten kiinnostunut asiasta?

    Eiköhän osakas olisi saanut tiedon käsiteltävästä asiasta, joten kyseessä varmaankin on muuten asiasta kiinnostunut ja kenties jäsen.

    Ei se tietenkään ole salainen SHG:n 1200 osakkeenomistajalle. P(b)aaripelaaja jo ehti opastaa Peraa: Osta osake, jos yhtiön asiat kiinnostavat. Oma veikkaukseni on, että nuo muutosehdotukset menevät läpi yksimielisesti. Ainakaan itse en löydä esityksestä mitään sellaista, joka olisi osakkeenomistajan edun vastaista. Päinvastoin.

    KL1

    P(b)aaripelaaja jo ehti opastaa Peraa: Osta osake, jos yhtiön asiat kiinnostavat.

    P(b)aaripelaaja kylläkin sanoi, että

    Osta osake niin tiedät mitä omistajana päätät.

    Kyllä vuokrapelaajaakin yhtiön asiat voivat kiinnostaa ja niin usein tekevätkin, onhan kyseessä paitsi potentiaalinen osakkeen omistaja myös mahdollisesti jollekin toiselle kentälle siirtyvä henkilö, mikä varmasti harmittaa sitä osakasta, joka on pelioikeutensa juuri tuolle henkilölle kenties useanakin vuonna vuokrannut.

    On ylipäätään erikoinen ajatusmalli, että vain osakasta kiinnostaisivat kenttäyhtiön asiat. En tiedä mistä moinen kumpuaa, vaikka tiedänkin joidenkin ihmisten ajattelevan tuolla tavoin.

    Toivon mukaan siellä nostetaan osakkaan etuja ja karsitaan vuokrapelaajien etuja. Näin osakkeen omistaminen nostaa arvoa ja osakekauppa elpyisi.

    Jos jollakin kentällä osakkaiden edut ovat sellaiset että vuokrapelioikeudella pelaavat eivät saa peliaikoja, niin olisiko pelioikeuden vuokralle antajan kerrottava tästä kun on vuokraamassa pelioikeutta? Mitä olette mieltä? Tämähän on todellinen tilanne usealla pk-seudun kentällä.

    Bunkkeripete hoi!
    Kerro mikä siellä on asialistalla. Olen mahdollisesti ostamassa osaketta SHG:stä niin kiinnostaisi tietää.

    Ei tarvitse metsämiehen olla mitenkään huolissaan asiasta. Ei mitään pelaamiseen vaikuttavaa. Sanamuotojen selkkeyttämistä ym.

    Kun kenttä tekee määrätietoista työtä pyrkien saamaan kaikki säännöllisesti pelaavat osakkaiksi, niin tietojen salailu muilta liittyy siihen strategiaan pienenä osasena. Osakaskenttänä toimiminen helpottaa huomattavasti johdon työtä, kun rahat kilahtavat kassaan joka vuosi kuin manulle illallinen. Osakkaille homma näkyy mukavana me-henkenä, kun muita pidetään alempiarvoisina mm. peliaikojen saatavuutta rajoittamalla.

    Jos osakkeen omistajat kuvitelevat olevansa jotenkin paremman luokan kansalaisia, niin en halua kuulua moiseen porukkaan. Miksi sitten mainostetaan että kaikki ovat tervetulleita pelaamaan ja on jäsen- ja pelioikeuskampanjoita? Kun työssä käyvä pariskunta sitten ostaa mainoksen perusteella tuotteen, jota eivät pystykään käyttämään, niin vähän tulee mieleen että tulikohan huijatuksi? Itseäni tämä ei koske, kun olen eläkeläinen, mutta ajattelen muitakin kuin itseäni.

    Slowhand… Osakkaan ovat omistajia, vuokrapelaajat asiakkaita. Tuossa on ISOHKO ero. Osakkaat kantavat riskin kentästä, toisin kuin vuokrapelaajat jotka riskien ilmaantuessa voivat vain hypätä laivasta. Riskin kantamisella pitää olla myös lisäarvoa omistajalle, joka tulee taas näiden etujen kautta.

    Sehän on juuri olennaista, että golfosakkeen ostaminen on riskialtista ja riski realisoituu, kun osakkeista alkaa taas olla ylitarjontaa ikääntyvien poistuessa lajin parista. Pakkovastikekentillä osakkaat vastaavat ainakin kolmannessa polvessa asti, että vastike tulee maksettua, pelasitpa tai ei.

    P(b)aaripelaaja: Slowhand… Osakkaan ovat omistajia, vuokrapelaajat asiakkaita. Tuossa on ISOHKO ero. Osakkaat kantavat riskin kentästä, toisin kuin vuokrapelaajat jotka riskien ilmaantuessa voivat vain hypätä laivasta. Riskin kantamisella pitää olla myös lisäarvoa omistajalle, joka tulee taas näiden etujen kautta.

    Jokainen ulkopuolinen, joka on kiinnostunut yhtiön asioista, on myös potentiaalinen uusi osakas. Siksi yhtiöt ovat tiedottamisessaan yleisesti avoimia. Olisi perin kummallista, jos pörssiyhtiössäkin tiedottaminen kohdistuisi vain sen hetkisiin osakkaisiin. Niukkaa tiedotuslinjaa noudatetaan monissa yksityisissä yrityksissä, joiden osakkeilla ei käydä kauppaa, mutta golfyhtiön osakkeet ovat aika taajaan kaupan.

    Osakkaat kantavat riskin kentästä, toisin kuin vuokrapelaajat jotka riskien ilmaantuessa voivat vain hypätä laivasta. Riskin kantamisella pitää olla myös lisäarvoa omistajalle, joka tulee taas näiden etujen kautta.

    Se lisäarvo on se mahdollinen osakkeen arvonnousu, ei mitään muuta. Talma golfissa pyydettiin ihan professoritason lausunto asiasta, eli vuokralaisella on samat oikeudet kuin osakkeen omistajalla, esim. varausten suhteen.

    SHG:ssä pelioikeutetut pääsevät pelaamaan vain arkisin, sillä osakkaat varaavat viikonloput paremmilla varausoikeuksillaan. Lisäksi monet lisätuotteet ovat osakkaille halvempia. Myös muita pelaamiseen liittyviä asioita kehitetään siten, että osakkaille tuodaan lisää etuja pelioikeutettuihin nähden. Kait tämä on ihan laillista. Ennen kuin kukaan alkaa ehdottelemaan kentän vaihtamista, kannattaa muistaa, että moni valitsee kentän etäisyyden mukaan, pyrkien välttämään turhaa autoilua.

    KL1

    Se lisäarvo on se mahdollinen osakkeen arvonnousu, ei mitään muuta.

    On paljon muutakin:
    – vaihto-oikeus toisille kentille
    – Kultakortti
    – tiettyjen tilojen käyttö vain osakkaille
    – alennuksia esim. golfautosta
    – edullisempi vuosimaksu

    Ja koko ajan keksitään lisää.

    Lisäksi näyttää olevan osakasetuina halvempaa rangea (ellei jopa ilmainen), perheenjäsenet ilmaiseksi, muutama vain heille varattu lähtö per tunti, alennusta ravintolan lounaasta jne.

    #1373979 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL1 mitä nuo vain osakkaille tarkoitetut tilat ovat?

    #1373980 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    (b)aaripelaaja
    Lisäksi näyttää olevan osakasetuina halvempaa rangea (ellei jopa ilmainen), perheenjäsenet ilmaiseksi, muutama vain heille varattu lähtö per tunti, alennusta ravintolan lounaasta jne
    Mistä tällaisia tietoja saat. Perheenjäsenet ilmaiseksi ei pidä paikkaansa, yksi lähtö per tunti osakkaille jotka vapautuvat hyvissä ajoissa kaikille, alennusta ravintolan lounaasta?

    #1373982 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kyllä meillä osakkaan perheenjäsenet saa pelata ilmatteeksi.

    #1373984 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tarkoittaako Uolevi syytä?

    #1373992 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Kyllä meillä osakkaan perheenjäsenet saa pelata ilmatteeksi.

    Niin, par3-kentällä.

    #1373998 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    meillä talmassa 2 ilmaista kierrosta lohjalla, picklassa ja mastersissa. Mukan olevat saavat osakkaan vieraitten alennukset samoin autosta

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 283)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1373505 kohteessaMitähän SHG:ssa säädetään

Etusivu Foorumit Yleistä Mitähän SHG:ssa säädetään