26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Mitä syöt ja juot kierroksen aikana ?

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Mitä syöt ja juot kierroksen aikana ?

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 108)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Myy

    Jospa Anni harrastaa Speedgolfia tai Golfmaratoonia. Kyllä siinä jauheet on poikaa! 😉

    Eihän golf-kierrokselta tarvitse palautua muuta kuin kotiin välillä nukkumaan. Kierroksen aikana syön pääasiassa vain marjoja ja sieniä, joita löytää joka väylän reunoilta (pieni trangia mukana). Kuolleet linnut ajattelin ensi kesänä jättää rauhaan, tähän saakka olen valmistanut niistä maukkaita aterioita pelikaverieni iloksi. Kerran tuli takaysille lähdettäessa sen verran nälkä, että jouduin pyöräyttämään parit sämpylät, siksi pidän myös jauhoja ym. aineksia bagissani mukana.

    Kerran päästin yhden ryhmän ohitse ja annoin sämpylät joukkoon.

    Paljon on hyviä ja vähemmän hyviä mielipiteitä tässä ketjussa. Jokainen on varmaankin löytänyt tai toivonut löytävänsä juuri sen tavan, joka itselle sopii. Tässä muutama yhteenveto asioista, joita minä olen havainnut, kun omasta ja terveydenhoitajan pyynnöstä olen yrittänyt hieman hoitaa itseäni:

    Paino putoaa, kun syö vähemmän kuin kuluttaa. Sopiva vauhti on -500 kcal päivässä joko syömistä vähentämällä tai liikuntaa lisäämällä. Jos golfkierroksella kuluu noin 1300 kcal, voi siis syödä noin 800 kcal edestä ja silti pudottaa painoa. Hyviä taulukoita sekä ruoan että eri harrastusten kalorimääristä löytyy netistä.

    Joku sanoi, ettei ole merkitystä mistä ja millaisissa määrissä kalorit tulevat. Tämäkin on osittain väärin. Ruoansulatus kuluttaa kaloreita. Eli, kun pitkin päivää parin tunnin välein ottaa jotain suuhunsa, on kulutus suurempi kuin jos vetäisi kaiken kerralla. Varsinkin, kun pienemmillä annoksilla pysyy pirteämpänä ja pystyy paremmin kuluttamaan.

    Myös sillä, mistä kalorit tulevat on merkitystä. Elimistö tarvitsee rasvaa, hiilareita ja protskuja sekä erilaisia mineraaleja ja lisäaineita. Erilaiset tehodieetit perustuvat jonkin aineosan vähentämiseen. Se varmaankin vähentää kokonaiskalorimäärää ja näin laihduttaa. Mutta se myös aiheuttaa puutetta joissain aineissa ja voi heikentää terveyttä muulla tavoin. Ehkäpä laihempana on mukavampi sairastaa, en halua kokeilla!

    Painon pudottamisen perustana on siis nauttia tasaisesti pitkin päivää kaikkia ravintoaineita. Jokaisen oman terveystilanteen mukaan on sitten tehtävä pientä hiontaa ruokavalioon. Esim. korkeat rasva-arvot omaavien, kuten minun, tulisi vähentää nopeita hiilareita (pullat, karkit, limut). Korkeat kolesteroliarvot omaavien, kuten minun, tulisi vaihtaa rasvan laatua, huom! siis laatua. Siirtyminen kevytjuustoon ei auta, koska myös siinä on vääriä rasvoja, vaikkakin vähemmän. On siirryttävä omega-3-pitoisempaan rasvaan. Ja nautittava lisää rasvaa!!! (Tämä oli minulle yllätys) Mutta oikeanlaista rasvaa.

    Golfkierroksella itselleni tärkeintä on neste. Harvemmin on nälkä heikentänyt peliäni mutta usein on jano päässyt yllättämään ja pilaamaan loppureikien tarkkuutta vaativia suorituksia. Nesteeksi vettä ja yleensä puolen litran pullo kivennäisvettä. Olut, kahvi yms. kierroksen aikana vain lisäävät nestehukkaa mutta pelin jälkeen tuovat mukavan nautinnon. Ja on minulla yleensä joku hiilaripanos mukana, jos kuitenkin meinaisi nälkä yllättää. Joskus tuo paljon parjattu suklaapatukka mutta viime aikoina myös jokin luontaistuote- tai urheilukaupan energiapatukka.

    Vielä palautusjuomista. Nautin niitä itsekin eri harrastusten jälkeen, vaikkei suoritukseni olisikaan ollut rankka. Palautusjuomien etuna on minulle lähinnä se, että kun suorituksessa joka tapauksessa lihakset rasittuvat, niin palatusjuomien avulla lihakset nopeammin saavat tarvitsemansa huollon ja palautuvat seuraavan päivän uutta kierrosta varten.

    Nimetön

    🙂 Joo, Myy, mä pelaan sitä speedgolfia..

    KL: En mene kiistämään sitä, etteikö golf voisi olla myös olut alle, väliin ja pari päälle -tyyppistä kevyttä nautiskelua, mutta… Kantobägin, sen sisältämän täyden setin ja muun sälän kanssa tallaaminen kumpuilevassa maastossa sekä pääsääntöisesti joka väylällä yhden tai kaksi yli par-luvun verran lyöminen käy minulle ihan kuntourheilusta. Tai otan sen tieten tahtoen kuntourheiluna. Sen 4-5 tunnin urakan jälkeen maistuu yllättävän hyvin kaikki mahdollinen p.skaruoka mikä on vaan nopeasti saatavilla. Että lähinnä tähän houkutukseen olisi kiva löytää vähän terveellisempi ratkaisu…

    Mutta niinkuin moni on todennut jo aikaisemmin, kukin tallatkoon tavallaan.. 😉

    anni kirjoitti: (13.4.2006 15:25:21)
    KL: En mene kiistämään sitä, etteikö golf voisi olla myös olut alle, väliin ja pari päälle -tyyppistä kevyttä nautiskelua, mutta… Kantobägin, sen sisältämän täyden setin ja muun sälän kanssa tallaaminen kumpuilevassa maastossa sekä pääsääntöisesti joka väylällä yhden tai kaksi yli par-luvun verran lyöminen käy minulle ihan kuntourheilusta.

    Elä anni välitä. 🙂 KL nyt vaan miehisessä teräskuntoisessa testosteroniuhossaan unohti, että meille 80-100++ kg äijänköriläille sen 14 kg kantobägin kuljettaminen kentän ympäri on usein aika paljon kevyempi suoritus kuin 30-50% kevyemmälle naisimmeiselle.

    KL

    Ohoh! Tämäkös on se laji, jota Suomen Golfliitto mainostaa kaikenikäisille ja erityisesti senioreille soveltuvaksi kevyeksi ja monipuoliseksi liikunnalliseksi lajiksi?? Taitaa olla aika pystyttää hapenottokojuja, tahdistimenlatauspisteitä sekä palautumismökkejä kentille kahden väylän välein, jotta Suomen huonokuntoinen kansa kykenee suoriutumaan 10 kilometrin kävelystä aluskasvillisuutta ja esteitä vailla olevassa maastossa hehtolitran ruissäkkiä kuusi kertaa kevyemmän kantamuksen kanssa neljän tunnin ajassa.

    Ei ihme, että varusmiesten heikko kunto huolettaa päättäjiä ja kansanterveydestä huolta kantavia, kun aikuisväestö jo tarvitsee golfkierroksen aikana suorituskykyä palauttavia elintarpeita….

    (Edellinen siis huumorilla, mutta samalla terävää piikkiä asianomaisten suuntaan tökkien….)

    Myy

    Tuoppi kirjoitti: (13.4.2006 16:41:35)
    … että meille 80-100++ kg äijänköriläille sen 14 kg kantobägin kuljettaminen kentän ympäri on usein aika paljon kevyempi suoritus kuin 30-50% kevyemmälle naisimmeiselle.

    Täytyy kyllä tässä kohtaa todeta, että pikkusen kepeämmin erilaiset urheilusuoritukset meni kevyempänä…
    😉

    Hehe. *kaivaa piikin kylkiluiden välistä*

    Noh, mutta koska huumorintajuni ei nyt enempään veny, edelleen toivoisin että kykenisit asemoitumaan tässä nyt hennon naisihmisen asemaan (en tosin tiedä annin ’hentoudesta’ kun en ole häntä koskaan tavannut) sen verran että mietit miten oma pelisi sujuisi jos laitetaan bägiin ylimääräiset ~15-20kg painoa. (Oletetaan suhteellinen massaero ~50% + vähän bonusta koska esmes 70kg mies tuppaa hormonalisista syistä sisältämään enemmän lihasta ja vähemmän rasvaa kuin 70 kg nainen).

    Lisäksi golfswingi on ainakin mun tasoituksella sen verran herkkä kapistus että pienikin väsymys lihaksistossa tai motoriikassa kyllä vaikuttaa, mestisten tokan päivän toka kierros on aina tupannut menemään huonommin kuin eka. Jos on olemassa joku mömmö joka pitää swingin kuosissa koko 36 reiän ajan niin voisinpa harkita jopa kokeilevani. (just say no to do-ping 🙂

    Nimetön

    Tattista Tuoppi kannustuksesta..! Joo tällainen alle 160 centtinen ja 50-kiloinen typy suorastaan liitelee niillä esteettömillä nurmilla ilma sitä kantobägia, varsinkin jos mukana on lihaksikas & komea caddie… ei tarvita tankkauksia ja lääkkeitä paitsi ehkä ylimääräisiin sydämentykytyksiin mut nehän tulee sitten ihan eri syystä… 😉

    Parin vuotta sitten korvasin suklaapatukat, banaanit, vichyt, makeat limut ym typeryydet seuraavilla jutuilla:

    – energiapatukka – nykyään Inzone
    – glukoosi/rypälesokeripastilli – Siripiri tai Dexal
    – kuivattuja hedelmiä/rusinoita/ym, erityisesti sekoitus suolaista-makeaa maistuu
    – ruisleipä juustolla
    – vettä, vettä

    Kierroksen jälkeen mieluummin Dexal palautusjuoma tai magnesium-pilleri kuin olut. Kuulostaa kidutukselta mutta ei se sitä ole, voihan sitten tv:stä golfia katsoen kierroksen jälkeen ottaa pari huurteista.

    Myy

    McVicar kirjoitti: (19.4.2006 22:33:57)
    Parin vuotta sitten korvasin suklaapatukat, banaanit, vichyt, makeat limut ym typeryydet seuraavilla jutuilla:

    – energiapatukka – nykyään Inzone
    – glukoosi/rypälesokeripastilli – Siripiri tai Dexal
    – kuivattuja hedelmiä/rusinoita/ym, erityisesti sekoitus suolaista-makeaa maistuu

    Mikä muuttui? Vaihdoit nopeat hiilarit nopeisiin hiilareihin: suklaapatukat energiapatukoihin, banaanit rusinoihin ja limut glukoosipastilleihin. Kaikki nämä ovat nopeita hiilareita ja aiheuttavat nopean veren sokerin nousun ja sen äkillisen laskun insuliinitason nopeasti kohotessa.

    Voitko selittää tämän uuden teorian? Mikä estää syömästä vain ruisleipää ja juomasta vettä? Ruisleipä sisältää verraten hitaasti imeytyviä hiilareita, jotka pitävät veren sokerin suorituskykyä parhaiten edistävällä tasolla pitkän aikaa.

    Jos ennen kierrosta haluaa valmistautua oikein kunnolla hitaasti imeytyvillä eineillä, voi vaikka vetästä kaalia herne/papupedillä – ainakin jälkipoltto on taattu ja matka taittuu ripeästi takatuulen voimalla. 😉

    Itse pidän olutta ihan hyvänä palautusjuomana. Makunsa kullakin. Olut taatusti sisältää niitä nopeita….

    Niinkö siinä sitten tapahtui, minä luulin toimineeni fiksusti. Paino ainakin putosi kantobägissä hieman ja noita pieniä makupaloja on kiva syödä kävellessä. Tässä varmaan johtuu ne hallitsemattomat hukit ja duffit, joita silloin tällöin tulee.

    Löytyykö markkinoilta hitaasti vaikuttavia hiilareita ns. energiapatukka muodossa ja mitä noista itse käyttämistäni pitäisi välttää. Ilmeisesti olet perehtynyt enemmänkin.

    McVicar kirjoitti: (19.4.2006 22:33:57)
    Parin vuotta sitten korvasin suklaapatukat, banaanit, vichyt, makeat limut ym typeryydet seuraavilla jutuilla:

    IHan vaan miälenkiinnosta – mikäs tuossa vishyssä o vikana?

    Myy

    kebax kirjoitti: (20.4.2006 10:51:29)

    McVicar kirjoitti: (19.4.2006 22:33:57)
    Parin vuotta sitten korvasin suklaapatukat, banaanit, vichyt, makeat limut ym typeryydet seuraavilla jutuilla:

    IHan vaan miälenkiinnosta – mikäs tuossa vishyssä o vikana?

    Minä ainakin olen törmännyt vichyjen kanssa ihan käytännön ongelmaan; kun pullon avaa niin puolet kuohuu maahan. Kantobägiin en ainakaan suosittele! =)

    ->MV
    Jonkun verran on tullut aiheesta luettua, mutta mikään koulultettu asiantuntija en ole.
    Tuohon patukkapuoleen en ole hirveästi siinä mielessä perehtynyt, että tietäisin tarkasti, mitä markkinoilla liikkuu. Jonkun verran niitä kaupassa on tullut pyöriteltyä ja tutkittua, mitä niihin on laitettu.

    Jäi hieman vaivaamaan kommenttisi:

    ’Mikä muuttui? Vaihdoit nopeat hiilarit nopeisiin hiilareihin: suklaapatukat energiapatukoihin.’

    InZone (ei todellakaan mainosta!) energiapatukka sisältää nimenomaan hitaita hiilihydraatteja.

    KL

    Jaa että energiapatukka, joka sisältää hitaita hiilareita? Ei se mitään, tuotakin himmeämpiä mainoslauseita on nähty!

    Normaalit energiajuomat- ja patukat ovat tuotteita, joiden sisältämä energia imeytyy nopeasti elimistöön ja on käytettävissä mahdollisimman nopeasti. Tämä on niiden periaate. Siksi niiden käyttö alhaisen energiankulutuksen liikuntalajeissa on vähintäänkin kyseenalaista. Nämä tuotteet on tarkoitettu lajeihin, joissa energiaa palaa ihan sikana ja palautumisen tarve itse suorituksen aikana on suuri. Esimerkkeinä kaikki rankat palloilulajit (sulkapallo, squash, jääkiekko, vesipallo, uppopallo, jne.) ja pitkäkestoiset lajit kuten pitkän matkan soutu, maraton, triathlon, jne.

    Hitaita hiilareita sisältävä energiapatukka keksittiin joitakin vuosisatoja (tai -tuhansia)sitten, kun ihminen oppi viljelemään ruista. Myönnän aulliisti tyhmyyteni ihmetellessäni näin julkisella palstalla mitä mullistavaa on hitaita hiilareita sisältävässä energiapatukassa verrattuna ruisleipää, omenan ja banaanin sisältävään eväspussiin? Paitsi että jälkimmäinen on monin verroin halvempi, mutte kieltämättä enemmän tilaa vievä kuin patukka.

    Tässä tulee väistämättä mieleen tuo legendaarinen lause, että tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa… Autuaita olkoot markkinointi-ihmiset!

    JJP

    Niin. Olut on erinomainen palatusjuoma. Ei tarvitse olla kolmosta ja YKSI pullo riittää. Sitten tuohon ravinto puoleen. Hitaasti imeytyviä hiilareita mm. omena (tosin hankala syödä), ruisleipä (sellainen joka ei ole ihan ’pulla’ mössöä). Lisäksi voi sekoittaa itselleen tavallisen miedon urheilujuoman jota hörppäilee säännöllisesti. Suklaapatukat kierroksen aikana pannaan samoin makeat limsat. Energia-patukoista kannattaa valita sellaisia ettei ne ole ns. nopeita. Tämä tarkoittaa sitä että niitä pitää sitten vedellä n. puolentunnin välein. Jos huomaa että peli alkaa tahmaan kierroksen lopusta niin yksi yleinen syy on että alkaa olemaan roppa tyhjä -> jonka jälkeen myös peli sekoaa.

    tossa yksi paikka josta niitä saa http://www.ufs.fi/.

    Pientä palautetta vielä hitaista hiilareista, tässä tuotteen nettisivuilta markkinapuhetta …

    ’sisältää luontaisia raaka-aineita, HITAITA hiilihydraatteja, paljon prote…’
    voisiko se olla täyttä palturia, valetta ?? www. inzone.info

    Myy

    Kävin tuolla nettisivuilla ja hiukan hymyillytti…. 😉

    Lainaus: … on terveellistä ravintoa, joka alentaa veren sokeria. Sen avulla voit vaikuttaa: makeanhimoon, painonhallintaan, mielialaan, kestävyyteen, keskittymiskykyyn.

    Yleensä, kun veren sokeri alenee niin ihmiselle tulee nälkä ja keskittymiskyky heikkenee. Kyllä tuntuu markkinointi päässeen vauhtiin, sillä jos tällainen ihmevalmiste olisi olemassa, niin laihtuminen (ja peliin keskittyminen) ei olisi ongelma!

    P.S. Etanoli on tunnetusti aine, joka alentaa veren sokeria syrjäyttämällä sen. Tämä tosin johtaa nälän tunteeseen, heikentyneeseen keskittymiskykyyn ja toistuvasti esiintyessään lihomiseen, koska etanolin verestä syrjäyttämä sokeri tuppaa varastoitumaan läskinä…tämä näin Vapun varalle varoituksena!

    Nimetön

    Mainio, faktoihin perustuva tietopaketti tämän aiheen ’prinsiipeistä’ löytyy osoitteesta: http://www.gainomax.fi
    Gainomax Recovery on tämä ’Suomen olympiajoukkueen virallinen palautusjuoma’, jota ainakin maikkari näkyy jatkuvasti mainostavan Elixir -ohjelman yhteydessä.
    Litku (250 ml tetra) on ollut kuulemma markkinoilla jo 10 vuotta, mutta ikinä en ole nähnyt sitä missään myytävän. Pistin eilen kyselyn Suomen Valkoiseen ristiin, maahantuojalle ja heti tänään oli vastaus tullut. T:reella saa sen mukaan Gainomaxia Prismoista, S-Marketeista, K-marketeista ja K-Supermarketeista.
    Golfia varten en tätä haeskele vaan salille, tosin harrastan salia golfia varten…

    Ilmeisesti täysin huomiotta on jäänyt tämän ketjun aktiiveilta olikohan viime viikon Hesarissa ollut juttu juniorikiekkoilijasta joka jotain urheilujuomaa tankkaamalla oli joutunut vallan vetämättömään tilaan ja kuljetettu sairaalaan elvytettäväksi.

    Nuorukainen ei ollut nauttinut muuta kuin tätä taikajuomaa ja luottanut sen kaikkivoipaisuuteen ja huonosti oli käydä.

    Ruisleipää ja mustikkasoppaa, sanon minä!

    Ja sitten hieman telemetriikkadataa. Sykemittarin mukaan kehoni kulutti viime kierroksen aikana 3400 kcal energiaa josta rasvaa 35%. Melkoisen tiukka treeni…Onneksi oli paljon juomaa mukana ja vähän naposteltavaakin. Tuli vedettyä 1.5l vettä/urheilujuomaa. Tahti oli suunnilleen 0.5l per 6 reikää. Mukana oli lisäksi ruisleipä meetvurstilla ja pistaasipähkinöitä patukkamuodossa. Kotimatkalla join vielä pullollisen (0.5l) golfjuomaa. Tämä myöhäinen lajispesifisen juoman nauttiminen oli tietenkin syynä huonoon tulokseen. Kaukoviisaana aloitin nestetankkauksen jo edellisenä päivänä. Silti väsytti niin pirusti viimeisen kolmen reiän aikana.

    Nimetön

    Niin, Flow -energiajuomaa taidetaan myydä vain tiskin alta kun sitä ei missään näe.
    Tietääkö kukaan missä olis tietoo – tai mistä voisi edes kysellä. Parhain kiitoksin!
    (PS. Flow -nestettä vedetään siis koko ajan kierroksen mittaan kun taas esim. Gainomax Recovery -palautumisjuomaa otetaan 5 – 30 min. treenin tai kilpailun jälkeen.

    senior kirjoitti: (9.5.2006 15:32:57)
    Niin, Flow -energiajuomaa taidetaan myydä vain tiskin alta kun sitä ei missään näe.
    Tietääkö kukaan missä olis tietoo – tai mistä voisi edes kysellä. Parhain kiitoksin!
    (PS. Flow -nestettä vedetään siis koko ajan kierroksen mittaan kun taas esim. Gainomax Recovery -palautumisjuomaa otetaan 5 – 30 min. treenin tai kilpailun jälkeen.

    Minä löysin sitä Kankaisten golfin ravintolan kylmäkaapista muiden juomien tavoin. Hinta taisi olla kolmen ja neljän euron välillä. Muistaakseni liiton sivuilla oli joskus lista siitä millä klubeilla juomaa on myynnissä.

    Minä etsin sitä pitkään erilaisista liikkeistä löytämättä. Sitten huomasin myyntipaikkojen luettelon golfliiton sivuilta. Peuramaakin oli joukossa.

    Pullo löytyi lopulta kylmäkaapin nurkasta. Kovin suurta menekkiä en uskalla ennustaa 3,5 euroa kolmannes litra? maksavalle laimealle puolukkamehulle maistuvalle litkulle. En kierroksen aikana havainnut mitään vaikutuksia. En ehkä uskonut tarpeeksi. Puolukkakaan ei kuulu suosikkimarjoihini.

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 108)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #251023 kohteessaMitä syöt ja juot kierroksen aikana ?

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Mitä syöt ja juot kierroksen aikana ?