26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Mitä syöt ja juot kierroksen aikana ?

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Mitä syöt ja juot kierroksen aikana ?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 108)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Lupasin itselleni uutena vuotena pienentää orastavaa elintasokumpua tuossa keskikehon kodilla. Lupaus on pitänyt aika hyvin tähän asti. Kiloja on lähtenyt ja vyötärö on kaventunut senttikaupalla kiitos kävelyn, hiihdon ja oikean ruokavalion. Mietinkin nyt miten voisin korvata tähän asti kierroksella nautitut kevytlimut ja suklaat yms. ’roskaruuat’. Eli mitä minut kannattaisi varata ensi kesän kierroksille mukaan. Ko. ruoka ja juoma saisi olla sellaista että peli/vireystaso pysyisi hyvänä koko kierroksen ajan.

    Myy

    Juotavaksi vettä ja ruisleipää mukaan. Ruisleipä pitää hyvin nälkää loitolla. Eikä sitten mitään läskimakkaraa ja rasvaista juustoa väliin! Levitettä ei tarvitse laittaa. Mehukkaan leivän saa ihan kivasti vähärasvaisilla leikkeleillä ja juustolla. Banaanit on hyviä, jos äkkinälkä yllättää. Eikä kädetkään lähmäänny niinkuin muiden hedelmien kanssa. Niitä ei kannata kuitenkaan popsia koko terttua.

    Ja mikä tärkeintä: ei livahdeta etuysin jälkeen klubille hakemaan sitä suklaapatukkaa! Vesipullo vain täyteen ja menoksi 😉

    Mulla on usein banaani tai kaksi mukana sekä ihan tavallista mehua tai vettä, joskus harvoin urheilujuomaa. Kevytlimut eivät ole oikein mistään kotoisin. Ajattelin ottaa seuraavaksi mukaan pussillisen pähkinöitä – niissä on paljon energiaa. Mainostuksen uhrina Flow-juoma kiinnostaa myös.

    Muista sekin, että se mitä ja milloin syöt ja juot hyvissä ajoin ennen kierrosta on tärkeää.

    Vettä juon ja ehkä kaffit puolessa välissä. Myös saatan heittää kourallisen pähkinöitä suuhuni tai sitten grillimakkaran. Muutapa ei tartte jos nyt edes noitakaan tarttis.
    Lähinnä tankkaan ennen kierrosta jos vaikka kisoihin menen. Kunnon aamupala eli munia ja pekonia. Se on siinä!

    Pari banaania, Litra vettä, Litra Urheilujuomaa 😉

    Itse olen noudattanut sellaista ravitsemusmetodia, että ennen kierrosta pakkaan bägiin banaanin. Kierroksen jälkeen juon ison oluen. Usein myös ennen kierrosta. Banaanin kaavin sitten muutaman kuukauden päästä sieltä bägin taskusta.

    Oon sitä mieltä, että 4 – 5 tunnin aikana on syötävä kuten Maratonilla, Finalndia – hiidossa tai Sulkavan soudussa. Nehän kestävät kukin 4-7 tuntiin.

    Bägissä on juotavaa säästä riippuen jkuumalla litroittain vettä tai syksymmällä kahvia ja oikke kylmällä kahviplöröt. Hedelmä onhyvä ottaa ensi hätään 3-5 väyläll mehukas omena. Sitt on hyvä ruisleipä – välissä vähäkal. rasvaa ja vaihtelevasti juustoo, kinkkuu, salaattia, kurkkua suolakurkkua, makkaraa tai Kallen kaviaariii. Keritetty kanamuna on hyvä ravintopaukku suolaa ja pipppuria pikkupurkissa. Puolivälissä 2 voileipä sisääntullesssa toinenhedwelmä – valmikksi viipaloitu appelsiini muovirasiassa.

    14 väylän ateria on tärkein – usein ratkaisevat lyönnit tehdään viimesien 4 reiän aikan , joka kestää usien 1 h 15 min – 1h 30 min. Sokerit on vähissä. KAHVI VIRKISTÄÄ + LEIPÄ.

    kylmä kanankoipi on mun herkuu. Ku hakee itelleen sopivan menun – opettelee oiekan syömätavan – ni ei tuu lopun väsähdyksi ä ei kä järjenjuoksun patoja sokerinpuutten vuoksi. Mun miellestä kannaatta ottaa sellaista safkaa mukaan, että ite tykkää siitä.
    karjalanpiirakat ja pienet lihapiirakatki on gutaa.

    Myy

    Missä ihmeessä saat kaiken tuon ruuan kulkemaan? Vai joudutko jättämään mailat ja muut golf-tilpehöörit kotiin? Tosin kyllä pienemmälläkin rekvisiitalla yleensä pärjää. Itsekkin kuljetan joka kierros muutamaa ihan turhaa mailaa mukana – niistä on hyvät lyönnit loppu, mutta en malta millään vaan niistä luopua.

    Panaanin voin vetää huiviin jos sellanen mukana on. Ja vettä juon. Sekä huurteisen tietty ysien välissä jos sellaine on mahollista siinä kohteella saaha.

    Syötävää ei ole oikeastaan ikinä mukana. Nestettä (vettä, jääteetä ja energiajuomaa) normaalikeleillä on varattu reilu desi per väylä. Yleensä joka tiipaikalla sen myös muistan juoda. Lämpöisillä keleillä otetaan nestettä reilusti enempi mukaan. Bägiin ei mahdu kovinpaljon, joten ysin jälkeen yritetään löytää täydennyspiste. Joskus tulee ysillä kiskastua kahvi ja pulla. Jos on skaboja tai useamman kierroksen päiviä edessä, niin koitan huolehtia syömisestä jo edellisinä päivinä ja syödä myös itselleni harvinaisen aterian, eli aamiaisen.

    Nykyään vain hana/kivennäisvettä, n 1.5 litraa kierroksen aikana, riippuu lämpötilasta, ja mahdollisesti 1-2 banaania. Joskus tuli otettua isot ruisleivät ja suklaapatukat aina mukaan mutta viime kesänä jätin ne pois ja huomasin että ihan hyvin peli kulkee vaikkei koko ajan mässytäkään. 😉

    Viime kesänä kierroksella oli mukana kätevästi yksittäispakattuja Elovena välipalakeksejä. Mielestäni mukavaa vaihtelua banaanin lisäksi ja hyvää. Tietenkin paljon juomista, vettä tai urheilujuomaa.

    Nimetön

    Mä oon kyllä myös sitä mieltä, ettei kierroksella tartte juurikaan syödä. Jos on oikein kova helle (tai on muuten vaan hieman hikoilevampaa sorttia), niin suolatasapaino kannattaa kuitenkin pitää… hmm… tasapainossa. Tietysti jos oot syöny klo 12.00 ja lähdet kierrokselle klo 17, ni toki juu. Sinun tapauksessa, kun kyse oli vielä laihduttamisesta jättäisin kaiken syömisen kierroksen aikana pois, jos olet syönyt vaikka parin kolmen tunnin sisällä ennen kierrosta pl. helletila.

    KL

    Yksi laihduttamisen suurimpia myyttejä on, että pitää syödä harvoin. Pitkät ateriavälit aiheuttavat verensokerin heilahduksia, mikä taas johtaa näläntunteeseen, päänsärkyyn ja yleisesti heikkoon oloon. Sen lisäksi kovin nälkäinen ihminen yleensä syö aivan liian paljon kerralla, mikä johtaa insuliinierityksen kiihtymiseen ja sokerin nopeaan varastoitumiseen. Ja sitten on taas nälkä.

    Oikein suoritettu laihduttaminen on tarkoittaa ateriavälin pitämistä lyhyenä (max. 3-4 tuntia) ja ateriakoon pitämistä pienenä (plus ne kaikki muut tasapainoisen ravinnon jutut). Parhaaseen tulokseen pääsee syömällä vähäisiä määriä parin tunnin välein.

    Golfkierroksen alkuverryttelyineen kestäessä 4-5 tuntia keskivertoihmiselle tulee nälkä. Itse olen pyrkinyt hiilihydraattipitoisia välipaloja (ruisleipä, banaani) nauttimalla siihen, ettei nälkä ehdi tulla, vaan verensokeri ja vireystila pysyvät koko ajan korkealla. Joskus huomaa keskittyneensä pelaamiseen niin totaalisesti, että syöminen ja joskus juominenkin on unohtunut. Seuraukset yleensä ovat näkyneet loppurei’illä.

    KL kirjoitti: (13.2.2006 13:45:34)
    Itse olen pyrkinyt hiilihydraattipitoisia välipaloja (ruisleipä, banaani) nauttimalla siihen, ettei nälkä ehdi tulla, vaan verensokeri ja vireystila pysyvät koko ajan korkealla.

    Itse taas vältän hiilihydraattipitoisten ruoka-aineiden syömistä. Viime vuoden fiiliksen johdosta aion sitä myös jatkaa koska se toimii meikäläisellä hyvin. Ja en sano että se on ainoa oikea vaan jokaisen pitää löytää oma tapansa. Minä käyn rasvalla ja proteiinilla 🙂

    Muutenkin ruokavalioni on muuttunut vähähiilihydraattiseksi jonka olen huomannut kohdallani sopivan mainiosti. Eli siis vettä juon kentällä ja oikeen helteellä huolehdin suolojen saamisesta.

    Nimetön

    KL kirjoitti: (13.2.2006 13:45:34)
    Yksi laihduttamisen suurimpia myyttejä on, että pitää syödä harvoin. Pitkät ateriavälit aiheuttavat verensokerin heilahduksia, mikä taas johtaa näläntunteeseen, päänsärkyyn ja yleisesti heikkoon oloon. Sen lisäksi kovin nälkäinen ihminen yleensä syö aivan liian paljon kerralla, mikä johtaa insuliinierityksen kiihtymiseen ja sokerin nopeaan varastoitumiseen. Ja sitten on taas nälkä.

    Oikein suoritettu laihduttaminen on tarkoittaa ateriavälin pitämistä lyhyenä (max. 3-4 tuntia) ja ateriakoon pitämistä pienenä (plus ne kaikki muut tasapainoisen ravinnon jutut). Parhaaseen tulokseen pääsee syömällä vähäisiä määriä parin tunnin välein.

    Kyllä se paras keino laihduttamiseen on edelleen se, että syö vähemmän kuin kuluttaa 😉 Ei sillä sinänsä ole juurikaan merkitystä vaikka vetäisi kaikki päivän kalorit parissa erässä. Kunhan se kokonaismäärä vain pysyy kurissa. Joillekin saattaa olla psyykkisesti helpompi syödä mitättömän pieniä annoksia tiheään tahtiin, mutta ei sillä lopputuloksen kannalta ole paljoa merkitystä.

    Itse en ole koskaan uskonut tuohon ’insuliinipiikki’ -teoriaan jossa energia varastoituisi rasvaksi jollain tavoin helpommin tänä aikana. Sitäpaitsi jos painoa haluaa tosissaan pudottaa niin ne ravintomäärät mitä silloin voi syödä ei paljon insuliinipiikkejä aiheuta 😉

    Syömäpuoli koostuu lähinnä ministeritoverini keräämästä saaliista.
    Näiden eväitten jälkeen maistuu huurteinen tai pari erinomaiselta.
    Ilon kautta.

    Myy

    Olen kyllä samaa mieltä KL:n kanssa. Itselläni on tosi paljon ongelmia, jos juoma- ja ruokahuolto ei pelaa. Pyöräilin aikoinaan paljon pitkää matkaa maantiellä ja siinä kyllä viimeistään oppi nauttimaan pientä välipalaa ajon aikana. Muuten tuli noutaja. No, golfissa ei kuluta ihan samaan tahtiin, mutta suoritus kestää kyllä lähes yhtä kauan. Mulla kyllä tulee pää kipeäksi jo siitä, että viikonloppuna kääntää kylkeä sängyssä puoleen päivään (eikä johdu edellisiltaisesta oluenjuonnista – siinä olen sen verran rutinoitunut ;-)). Mutta kun käy siinä pikaisesti aamukahdeksalta vähän tankkaamassa, niin kyllä sitä sitten jaksaa taas nukkua eikä päätä kivistä!

    Laihduttamisen olen lopettanut jo aikoja sitten. Laihduttaminen tarkoittaa mulle sitä, että ruoka on koko ajan mielessä ja jääkaapista voisi aivan yhtä hyvin poistaa oven… Niinpä sitä painoa tulee ja menee ihan vapaaseen tahtiin.

    MYY ja KL ovat osoittautuneet toistaiseksi tämän ketjun fiksuimmiksi. Väitteeni perustuu siihen tosi asiaan, että ovat pääpiirtein samaa mieltä kanssani, vaikka eivät edes tienneet olevansa. Tärkeintä on juoda runsaasti jo ennen kuin tulee edes jano. Itse koitan latkia pari desiä vettä 15 – 20 min välein. Nykyisillä hinkeillä mitkä bägiin mahtuu, se vaatii yleensä tankkauksen jos vain mahdollista. Sama juttu se on eväiden kanssa, vaikkei kai monikaan varsinaiseen polttoaineen loppumiseen golf kentällä ole nyykähtänytkään. Itse pureskelen pari ruisleipäsysteemiä ja aika usein mukana on joku myslipatukka vast. tai banaani. Itse kyllä olen huomaavinani, että syömättömyys ja ennen kaikkea juomattomuus kyllä kostutuu loppu kolmanneksella.

    Myy kirjoitti: (13.2.2006 16:58:09)
    Laihduttamisen olen lopettanut jo aikoja sitten. Laihduttaminen tarkoittaa mulle sitä, että ruoka on koko ajan mielessä ja jääkaapista voisi aivan yhtä hyvin poistaa oven… Niinpä sitä painoa tulee ja menee ihan vapaaseen tahtiin.

    Niinpä, laihduttaminen on persiistä 🙂

    Itse muutin ruokavalioni 10 kk sitten ja painoa on tippunut siinä sivussa tähän päivään mennessä 14 kg (101 kg oli lähtöpaino). ja tätä en saanut millään syömättömyydellä enkä millään painonvartijoilla aikaiseksi. Ne ei mulle vaan passaa koska haluan syödä enkä olla nälkäinen. Tämän ruokavalion ohella myös kaikki veriarvoni ovat parantuneet. On tää helppoo….
    Mitenkähän tämä liittyy alkuperäiseen? Noh, tällästä tää on.

    Mä syön ennen kierrosta noita hiilaripatukoita pari, joita saa Prismasta . Sitten kierroksen aikana syön jonku patukan lisää. Ennen kierrosta juon lisäksi energiajuomaa samaten kierroksen aikana. Edullista saa siitä sakemannejen halpaketjusta.

    Mä herään ylensä kolohvikierokselle- skabaan klo 7.00 . Syon Bulg. jughurtin myslillä himas. Kisan lähtö on usein 10- 12.00 . Siin kuluu ylätävän mont tuntii jo himan ja startin välillä ja kisa vie 4-5 tuntii eli syömäohjelma tehhään 4-5 h + 3-5 h =
    7- 10 h.

    Keitän kananmunan 5 min ja teen 2 ruisleipää tilpehöörillä aamulla tai joskus jo illala. Kuorin yhen aplarin ja omenan ja lohkoon ne. Mulla on kaksi rasiaa sodanaiakainen Syvärin käynyt alumiininen ja muovinen tollassii 12 x 20 x 9 cm. Niihin mahtuu hetelmät ja leivät ja muna mausteineen. Vesi on isossa metallispullosssa 1L ( muoviset antaa sivumakuu ).

    Jos ruisleivät lämmittää paahtimella yhteen ( sellai kakspuolinen ) ei leiväpaahdin – ni leivät pysyy hyvinkoossa ku skruudaa väylil. Nää kaikki mahtuu kantobägin pystyvetskarin taa ja vielä tilaa jollei tekstiilille.

    Ennen kisaa , ku kotoo on ensteks skufannu 1 h kilpapaikalle ja rankella ja wc:ssä
    viettänyt 1 h menny juon usein ennen kisaa tsufen lupil.

    Skruudaamiseen kilpailussa tottuu – ku ei oo aamulla syönyt liikaa – ni tulee treve näläkä ja oppii alkaan nesteellä ja ompulla n. 1h kuluttua 4 väylä – ruisleipä 8 – 9 väylä .
    tilanteen mukan aplarii ja koko ajan nestettä sit

    vaikka väkisin 14 väylällä se toinen ruisleipä –

    ei sitä ite ain huomaa kui kireellä on viulun kieli – mut mä ite tsennaan kuin rauhoitun ku oon skruudant – 15 min perästä tulee iisi fiilis – on kliffaa vetää 15- 18 ei närvi brakaa.

    Mull on sellainen tunne ja oon nähny et monen maila tärisee 15-18 reillä enérgian puuttesta ja aivokka ei skulaa – tehään niitä Teemun söpsöjä – jopa PGA:ssa .

    Mun mielstä Öörni teki tällai Teigerin kaa Emiratesa ?

    Ain ku on pelis paussi, odotetaan edellisen ryhmän avausta tai tulee ohitus tms. silloin voi etukäteen varautuu skruudaamaaan. Ottaa sen boxin ja avaa ja vetää pari aplarin
    palaa suuhunsa. Mulla se skulaa ninkuin svingikii – muta jokainen taaplaa tyylillään –
    tää on mun oma steilini – mä skulaan ja skruudaan ja oon hyväs fiilaris. 1- 18.

    Bägi ei oo vaan mailoi varten. Selaai ku ei syö 8- 10 h ja kuluttaa kantobägin kaa 500 kcal per h on kyl ihme eliö.

    Myy

    mäkisuksi kirjoitti: (13.2.2006 20:29:51)

    Jos ruisleivät lämmittää paahtimella yhteen ( sellai kakspuolinen ) ei leiväpaahdin – ni leivät pysyy hyvinkoossa ku skruudaa väylil. Nää kaikki mahtuu kantobägin pystyvetskarin taa ja vielä tilaa jollei tekstiilille.

    Täytyy kokeilla! Sittenhän ei haittaa vaikka leipä tippuis välillä maahankin (mitä nyt vähän tulee extra mausteita). Mulla kun tulee niitä lyöntejä vielä sen verran enempi per kierros niin ei jää hirveästi rakoja leivän mutusteluun. Siinä hätäpäissään on sitten tuuppastu leipä bägin taskuun, tasku unohtunu auki, lähdetty liikenteeseen ja juusto/kinkku pitkin väylää…

    Noita Syvärin käyneitä astioita ei ole sattunut perinnöksi – sulla taisi olla niitä siellä simulaattorissakin mukana. 😉

    Nimetön

    Mökin kaivosta kylmää ja raikasta vettä pulloon. Pari tuntia ennen peluuta ihan perus ruokaa. Kaupasta niitä myslipatukoita 2-4 kpl.

    Jokaiselle tuntuu kehittyvän omaan tyyliin sopiva kenttäruokailu eli mikä hyvältä tuntuu, sitä harrastaa. Juomisesta joku viisas on sanonut, että jos sinulla on jano, olet jo myöhässä. Tapanani onkin joka pelatun reiän jälkeen juoda jonkin verran, yleensä vettä. Tuore-einesten lisäksi – mäkkärin kanssa tosin KUKAAN ei pysty kilpailemaan -kuljetan mukanani rasiassa kuivattuja kivettömiä taateleita. Eivät sotke sormia, ovat hyvä tiivis energialataus, sisältävät kuitua ja usein maistuu kavereillekin.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 108)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #250976 kohteessaMitä syöt ja juot kierroksen aikana ?

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Mitä syöt ja juot kierroksen aikana ?