16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

Millainen porukkamme on?

Etusivu Foorumit Yleistä Millainen porukkamme on?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 145)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pelataan joskus yhdessä tai ei, olisi hauska tietää, ei nimiä, mutta: Vähän enemmän ja myös niistä jotka seuraavat aktiivisesti osallistumatta keskusteluun, vaikka tähän tyyliin. 1. ikä – 35 – 45 2. ammatti – yrittäjä 3. pelikokemus – 1,5 v. 4. händäri – 20 – 30 5. tavoite ensi kesälle – 40 kierrosta/ hcp 15 6. jotain muuta – ei tarpeeks ripe Petron ryhmään Onnistunut draivi 220m väylällä

    Sulla on hyviä kirjoituksia, mutta voisitko antaa sen tekstilaatikon antaa hoitaa tekstin jaottelun. Joka toiselle riville kirjoitettua tekstiä on hieman hankala lukea. Kappalejakoja sitten voi tietysti laittaa asian mukaan.

    Petrolta on aivan turha niitä välimerkkejä pyytää. Heh.

    Kiitos Nippe vinkistä, olen ollut sen verran passiivinen kirjoittaja, ettei käyttöopastuksesi tullut onneksi kovin paljon myöhässä.

    Tämän ketjun tarkoitus olikin saada selvillle esim. ko. petron ikähaarukka, jotta häntä olisi helpompi ymmärtää. Lisäksi toivoin vastauksia sellaisilta passiivisilta seuraajilta, jollainen itsekin aiemmin ollut, jotta osaisi vähän arvioida onko tämä porukka täynnä täysiä Golfhulluja kuten itse olen.

    Toivottavasti tämä näyttää jo paremmalta#:I

    Kiitos 🙂 Nyt näyttää hyvältä. Koetappa sinä kinuta siltä Petrolta ne välimerkit.

    1. 28

    2. projektipäällikkö

    3. 7 vuotta

    4. 7

    5. 6

    6. Ei muuta

    1.ikä 30-35v

    2.ammatti: työmies

    3.pelikokemus 4,5v

    4.hcp 18

    5.40-60 r/kesä, jos vaimo päästää ja slice/hook pois

    6.jotain muuta: olen osakkeenomistaja

    7.’rystyjen’ ryhmään, itse pelaan kämmenen puolelta 🙂

    1. 38v.

    2. Automaatiosekatyömies/yrittäjä

    3. 3v.

    4. 18,4

    5. Jospa en hukkaisi yhtään palloa? 🙂

    1. 29v

    2. Projektipäälikkö

    3. 12 vuotta

    4. 1,3

    5. Kehittyä

    6. ’Mulla on perusasiat kunnossa ja Golf on kiva laji’ ( urheilija Timo Silakka/Kummeli)

    1. 34 v

    2. virkamies/ yrittäjä(sivutoiminen)

    3. 5v

    4. 13.8

    5. Singeliksi on pyrkimys => tavoitteena pelata kauden aikana huomattavasti enemmän, kuin yleensä (> 25 kierrosta). Lyhyet raudat tarkemmiksi (= enemmän griiniosumia) ja parantaa chippiä (topit ja duffit vähemmälle).

    6. Aina vaan golftilastot mielessä…

    1. 44v.

    2. reppuri

    3. 5v.

    4. 15,5

    5. Nauttia pelaamisesta hyvässä seurassa.

    6. – Toivottavasti en joudu samaan ryhmään sääntöJORMIEN kanssa enkä pukeutumisRIPOJEN sekaan.

    – 15 m:n eagleputti.

    1. Pappamallia 50v

    2. myyntipäällikkö

    3. 7v

    4. 6,3

    5. Pelailla taas yli 100 rundia. Händäri sinne 4-5

    6.Mielimaila Pingin I3 W, ja muut pitkät raudat 🙂

    – löytää joku titun proV1, jotta pääsis kokeileen ja saisi tiiata sen tulevassa kilpailussa sanomalla isolla äänellä pelipallona ’ titun Pro V 1’

    1. 35v

    2. Teknologia (harhaan)johtaja

    3. Joskus 80-luvun lopulla aloitin

    4. 0-10

    5. Tasaisuutta peliin

    6. Litraista driveriä odotellessa. Iso kiinnittää naisten huomion, ainakin golfkentällä.

    1. 34

    2. milloin mikäkin päällikkö

    3. 0v. Yksi täysi kierros tuli syksyllä pelattua 102 nettolyöntiä.

    4. 56

    5. seuraan pitäisi liityä (hyviä ehotuksia?) ja 20 kierrosta jos ehtisi pelailemaan siten, että tasoituksen saisi pudotettua alle 20.

    6. 🙂

    1. ikä:41

    2. ammatti: elektronisti

    3. pelikokemus: vasta viisi vuotta

    4. händäri:14

    5. tavoite ensi kesälle: sais vihdoinkin tulla eka eageli

    6. jotain muuta: järjestää eka nettipeli Linksillä

    1. 32

    2. yrittäjä

    3. aloitin viime kesänä

    4. 36

    5. saada kotoa lupa useammalle kierrokselle

    37v, Insinööri/projekti-orja.

    Pelailtu on kolme tai neljä kesää. En ole ihan varma.

    Händäri nyt 15. Kotiseura Ringside

    Ensi kesän tavoitteena oppia kontrolloitu svingi ja saada kunnon raja vasempaan ranteeseen

    1. Juuri ikämiesten sarjaan

    2. Yrittäjä

    3. -98 ->

    4. Yksi eteen (per reikä)

    5. Bongata 20 kenttää lisää Suomessa

    – 26v

    – r&d -insinööri

    – pelannut 3 vuotta

    – hcp 15,2

    – ens kesänä 40+ pelattua kiekkaa, hcp:ta pari pykälää alas & enemmistö kierroksista alle 90 (= varmuutta lisää). Ekan kotkan metsästys jatkuu myös.

    – Yrittänyt vähentää tämän palstan seuraamista duunista, syö hlökoht tehokkuutta pahasti 😉 Kirjoitellut kuitenkin tänne ihan clubhousen synnystä asti.

    1. ikä

    – 40

    2. ammatti

    – IT Solutions Consultant

    3. pelikokemus

    – 0.5 v

    4. händäri

    – nope

    5. tavoite ensi kesälle

    – hcp 36 rikki

    6. jotain muuta

    – kauhea slaissi

    – tupakki

    – birdiepullo

    Nimetön

    – ikää on 38

    – valtion virkamies

    – toista kautta kohti mennään

    – hcp 34

    – tavoitteena olisi löytää kohtuuhintainen pelioikeus kentältä, jonka vieressä asun

    – hyytävästä pakkasesta huolimatta toivon pitkää ja lämmintä pelikautta

    1. 57

    2. valtion virkamies

    3. 0 v.

    4. 54

    5. yli 50 kierrosta, hcp 20-25

    6. Pitää olla tavoitteita, niinpä haaveena pelata joskus parempi tulos kuin ikä, vaan enpä taida kyetä.

    1. 28

    2. Golfope

    3. 14 vuotta

    4. milloin plus, milloin miinus

    5. naatiskella

    Nimetön

    1. ikä: 10 v. (green card 7-v.)

    2. ammatti: koululainen

    3. pelikokemus: 4 vuotta

    4. händäri: 45

    5. tavoite ensi kesälle: voittaa taas vähintään yksi kisa

    6. jotain muuta: klbilla ja treeniryhmissä on myös tyttöjä…

    kirjoitin tämän poikani puolesta kun hänkin usein auttaa minua tietokoneen kanssa.

    1. Ikä

    35-40

    2. Ammatti

    Myös jonkinlainen päällikkö (ei projekti)

    3. Pelikokemus

    15 v

    4. Tasoitus

    0-5

    5. Tavoite ensi kesänä

    Hole in one

    1. 28

    2. Ohjelmistoasiantuntija

    3. 3 v

    4. 18

    5. 30 kierrosta, hcp alle 15

    1. ikä
    36
    2. ammatti
    kehityspäällikkö
    3. pelikokemus
    4 v.
    4. händäri
    hieman päälle 10
    5. tavoite ensi kesälle
    a) päästä pelaamaan…
    b) paljon…
    c) ja hyvin.
    6. jotain muuta
    Kallista ja ahdistavaa lystiä hankkiä ensi kesäksi pelioikeuksia vaimolle, pojalle ja itselle.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 145)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #517920 kohteessaMillainen porukkamme on?

Etusivu Foorumit Yleistä Millainen porukkamme on?