26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Millä pelaat

Etusivu Foorumit Yleistä Millä pelaat

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olisi hauska tietää, miten taphtuu tässä Forumin kirjoittajilla kierroksen maksaminen.
    Siis osake oma/vuokrattu, peliliput ostettu, green fee tms.
    Itselläni on vaimon kanssa 2 kahden pelioikeuden osaketta kahdelle eri kentälle.
    Minulla on nyt golf ”levossa”. Siksi 3 pelioikeutta on vuokrattu ulkopuolisille ja yksi pelioikeus pelilippuina. Kavereille myytävänä, ei julkisessa myynnissä. Ja kaikki omakustannushintaan.
    Miten te muut?

    Osakkeen pelioikeus (ei pakkovastike).

    1 osake kahdella eri kentällä, toinen vuokrattua (vastiketta kalliimmalla hinnalla), toisen pelioikeudenlla pelaan itse. Puolisolle vuokrattu pelioikeus.

    Pääosa pelaamisesta on kotikentällä vastikkeen perusteella, vierailut joko kentän sopimuskumppaneilla alennettuun hintaan tai sitten green fee / pelilippu / tai muu tarjous perusteella (esim pelikavereiden kautta saatu alennettu greenfee).

    Kotimaan ulkopuolella (jos tänä vuonna tulee lähdettyä), oman kentän kumppaneiden hinnoittelu tai paikalliset tarjoukset.

    Hyvin on toiminut.

    Tässä tälle vuodelle suunniteltu ’pelikirja’:
    * minulla ja puolisollani on osakkeet ja niiden perusteella pelioikeudet kotikentällemme
    * osakashintaan on hankittu nimettyjä pelilippuja lähikentälle
    * muutama pelilippu ostettuna toiselle lähikentälle
    * vierailu + senioreiden kilpailusarjaan osallistuminen viidellä muulla ’Greeniä Koko Seutu’-kentällä osakasetuhintaan
    * osakasetuna saatavat vapaat vierailukuukaudet viidelle sopimuskentälle
    * muutaman kerran tulee käytettyä Etukorttia. Aikaisemmin meillä oli Kultakortit, mutta kierrosmäärä uhkasi jäädä kannattavuusrajan alapuolelle
    * tänä vuonna olemme pitkästä aikaa jo ensimmäisen kerran hyödyntäneet Suomen Golfsenioreiden pelioikeutta

    Edit:
    meinasi unohtua
    * greenfeet ostettu (ja jo käytetty) https://honour.fi/verkkokauppa/ verkkokaupasta

    Nimetön

    Jäsenkentälle early bird arkipelioikeus,
    20 kierroksen sarjalippu toiselle kentälle,
    2-4 pelilippua muutamille muille kentille.
    Varmaan käytän pelioikeuteen kuuluvia vierailuoikeuksia ja saatan vielä käydä tuttujen kanssa heidän kotikentillään.

    Kaikki on nyt ostettu kenttien omista joulu- tai black friday tarjouksista. Olen siis hirmuinen jalostaja! 😀 Maksan mitä kentät pyytävät.

    Tässä tälle vuodelle suunniteltu ’pelikirja’:
    * minulla ja puolisollani on osakkeet ja niiden perusteella pelioikeudet kotikentällemme
    * osakashintaan on hankittu nimettyjä pelilippuja lähikentälle
    * muutama pelilippu ostettuna toiselle lähikentälle
    * vierailu + senioreiden kilpailusarjaan osallistuminen viidellä muulla ’Greeniä Koko Seutu’-kentällä osakasetuhintaan
    * osakasetuna saatavat vapaat vierailukuukaudet viidelle sopimuskentälle
    * muutaman kerran tulee käytettyä Etukorttia. Aikaisemmin meillä oli Kultakortit, mutta kierrosmäärä uhkasi jäädä kannattavuusrajan alapuolelle
    * tänä vuonna olemme pitkästä aikaa jo ensimmäisen kerran hyödyntäneet Suomen Golfsenioreiden pelioikeutta

    Edit:
    meinasi unohtua
    * greenfeet ostettu (ja jo käytetty) https://honour.fi/verkkokauppa/ verkkokaupasta

    Kyllä tämä hiljaiseksi vetää arkisen peruspelaajan. Tuohan oli kuin mainos Nalle Nizzassa, paitsi pilkut on Suomessa eri kohdassa.

    Poistin tämän kun meinasi tulla hauskaa

    Suurin osa peleistä kausimaksulla kotikentällä (ry). 5-10 kieppiä kotimaan vieraskentillä ihan normigreenfeellä.

    Pelioikeudella kotikentällä ja muutama green fee (tai lippu) vieraskentillä.

    Pelioikeudella kotikentällä, metsän toisella puolella sijaitsevalla kumppanikentällä, laajennetun pelioikeuden myötä 2 erillisellä lisäkentällä, kymmenkunta kilpailumaksua + muutama green fee vieraskentille.

    Kotimaan pelit kustansi viime vuonna 16€/kierros .. sanoisin, että aika edullinen harrastus

    Omalla osakkeella lähes kaikki kierrokset
    + muutama kierros vaihto-oikeus-kentillä
    + muutama kierros sennujen pelioikeuksilla
    + muutama kierros greenfeellä
    + muutama kierros kavereiden kutsuvieras-gf:llä
    + muutama kierros klubin seuraotteluissa
    + muutama+ kierros sennujen kiertueilla
    + pari kierrosta gogolfin messutarjouksella

    jos ei mitään yllättävää, kesän aikana 100 kierrosta ja edellämainitulla setillä rahaa kuluu 1500 € eli 15€/kierros – ei paha
    + jos kaikki menee hyvin, talvella ulkomailla myös 100 kierrosta, joihin kuluu arviolta 8000 € eli 80 €/kierros – vähä liikaa

    -Ostin joulutarjouksesta yhden pelin kaksi yhden hinnalla Vihtiin
    -Supergolfilta ostettu 5 peliä
    -Eazybreakillä green fee pelejä (9 reikää yleensä)

    PG

    Kotimaan kenttien osalta P-P:n vastausta pohjana käyttäen:

    Suurin osa omalla osakkeella
    + muutama kierros vaihto-oikeus-kentillä
    + muutama kierros sennujen pelioikeuksilla
    + muutama kierros greenfeellä
    + muutama kierros kavereiden kutsuvieras-gf:llä
    + muutama kierros klubin seuraotteluissa
    + muutama+ kierros sennujen kiertueilla
    + parikymmentä kierrosta mökkikunnan kentän greenfeellä/henk.koht. pelilipuilla /osakaspelilipuilla/sarjakortilla

    Jos ei mitään yllättävää, niin ensi kesän aikana 80 kierrosta ja edellä mainitulla setillä rahaa kuluu noin 1800 €. (Takavuosina pelasin 10 vuoden ajan kahdella pelioikeudella, jolloin kierroksia kertyi enemmän, jopa 100 – 120 per kausi ~ 40/po + muut kierrokset).

    + jos kaikki menee hyvin, talvella ulkomailla korkeintaan 10 kierrosta.

    Kymmenen aktiivista palstalle kirjoittajaa ovat kertoneet avoimesti tähän esittämääni kysymykseen. Miksi ette muut voi vastata? Onko jotain salattavaa? KL1 oli myös poistanut viestinsä viitaten miksi ”olisi hauskaa”?

    Kopioin hyvän mallin P-P:lta

    Omalla osakkeella lähes kaikki kierrokset
    + muutama kierros vaihto-oikeus-kentillä
    + muutama kierros greenfeellä
    + muutama kierros kavereiden kutsuvieraana
    jos ei mitään yllättävää, kesän aikana 60 kierrosta ja edellämainitulla setillä rahaa kuluu 990 €

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1334422 kohteessaMillä pelaat

Etusivu Foorumit Yleistä Millä pelaat