26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Miksi muiden peliä pitäisi tarkkailla?

Etusivu Foorumit Yleistä Miksi muiden peliä pitäisi tarkkailla?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 26)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Golf-kulttuurissa elää sitkeästi sellainen henki, että muiden peliä tulisi tarkkailla ja huomauttaa esim. sääntörikkomuksista. Tämä kilpailuihin kuuluva käytäntö elää myös höntsäkierroksilla. En pidä siitä. Miksi minun pitäisi puuttua mihinkään muuhun kuin turvallisuutta tai omaisuutta vaarantavaan pelaamiseen? Uusimmassa golf-lehdessäkin on artikkeli ”Miksi huijaamiseem on hankala puuttua”. Artikkelissa ei puhuta kilpailukierroksista mitään vaan annetaan ymmärtää että kaikki kierrokset ovat toisten pelaajien kyttäyskierroksia. Minun puolestani, jos joku haluaa vaikka hilata händärinsä epärehellisesti alas jotta voi brassailla, hilatkoon vaan. Asia ei kuulu minulle.

    Kaikissa peleissä on säännöt, joiden mukaan pelataan. Silloin kun harjoitellaan ei välttämättä noudateta pelin sääntöjä, koska on tarkoitus kehittää taitoja peliä varten. Mutta silloin kun lasketaan tulosta, oli sitten kisa tai ei, niin sääntöjä noudatetaan, koska muuten tulos on väärä eli ei ole vertailukelpoinen mihinkään. En silti kyttää, mutta ihmettelen mikä saa ihmiset huijaamaan itseään.

    En minäkään varsinaisesti seuraa muiden tekemisiä, mutta jos satun huomaan selkeän sääntörikkeen, saatan siitä huomauttaa. Esim jos sanoo käyttävänsä siirtosääntöä raffissa, jossa se harvoin on voimassa. Pointti on siinä että jos sääntöjä rikotaan höntsä kierroksella niin tuleeko näitä myös kisoissa. Toki itsekin pelaan kierroksia ilman tuloskorttia jolloin tulee touhuttua miten sattuu huvittamaan.

    Se tasoituksen tiputtaminen todellisuutta alemmas riippuu siitä miksi se tehdään jos se tehdään egomielesså niin ok ,että mahtuu paremmin kentälle niin ok jos pallo nousee taskuun eikä jarruta muiden peliä, on kuitenkin kilpailuja joihin on tasoitusraja tai tasoituksen perusteella karsitaan pelaajia, silloin se väärä tasoitus ei ole ok, koska viedään paikka pelaajalta joka sen olisi ansainnut.

    Ennen tuli seurattua kun honoreita katteltiin. Joskus kun meni ekana poksiin ja totes tais bunussa mennä useampikin sinne pyrkivälle, ilme oli kuin 3v joka tehnyt omiaan
    Enää ei väliä kun juoksevat ekana ready golfin merkeissä kuitenkin…

    KL1

    Golf-kulttuurissa elää sitkeästi sellainen henki, että muiden peliä tulisi tarkkailla ja huomauttaa esim. sääntörikkomuksista.

    En ole moisesta kulttuurista ikinä kuullutkaan.

    Samassa höntsäryhmässä tasoituskierrosta pelaavaa ja selviä sääntörikkeitä tekevää voi kyllä kytätä ja ”opastaa” pelaamaan sääntöjen mukaan, vaikkei tätä edes erikseen tuntisi.

    Jos tasoitus kiekkaa niin kyllä.

    Pokituuppari mielestäni tarkoitti että tasoituskierrosta pelaavaa voi opastaa, niin että peli menee hänellä sääntöjen mukaan. Niin minunkin mielestäni ellei hän anna ymmärtää ettei sääntöneuvontaa kaipaa.

    Kyllä. Jos tasoituskierrosta pelaa niin merkkarin homma ainakin.
    Hönsäys erikseen.

    PG

    Uusimmassa golf-lehdessäkin on artikkeli ”Miksi huijaamiseen on hankala puuttua”. Artikkelissa ei puhuta kilpailukierroksista mitään vaan annetaan ymmärtää, että kaikki kierrokset ovat toisten pelaajien kyttäyskierroksia.

    Samanlainen vaikutelma tuli minullekin, jota tosin artikkelin viimeisen kappaleen ensimmäinen ohje hieman lieventää:

    Kun pelaat harjoituskierroksen etkä kirjauta lyöntejäsi, kerro se muille ennen kierrosta.

    Itse en tätä ohjetta noudata. Jos pelaan tasoituskierroksen, valitsen itselleni merkitsijän. Yleensä pelaan kuitenkin pelkästään harjoituskierroksia, jolloin lähden vain pelailemaan ja harjoittelemaan. Kierroshan on ilman muuta harjoituskierros, jos merkitsijää ei ole.

    Harjoituskierroksilla huononnan joskus palloni paikkaa siirtämällä hyvässä paikassa olevan palloni lyöntijälkeen, ja lyön sieltä – harjoituksen vuoksi. Toisinaan potkaisen palloni väylältä raffiin, ja lyön sieltä – harjoituksen vuoksi. Samalla yritän pitää mielessäni, että kilpailuissa ja tasoituskierroksella saisin näistä kaksi rankkua (jos ei vakava rike) – harjoittelua sekin.

    Honoreita en ole kärkkymässä. Jos pelaan tuttujen kavereiden kanssa, he tietävät, että pelaan redigolfia. En ole koskaan valmis, joten avauslyönneissä saan aina häntähonorin.

    Artikkelin viimeisen kappaleen toinen ohje

    Jos ilmoitat pelaavasti tasoituskierroksen, koko ryhmän kannattaa skarpata.

    kehottaa todellakin kyttäilemään tasoituskierroksella olevien pelaajien toimintaa.

    Mutta miten ne kyttääjät saavat selville, yrittääkö kytättävä tehdä tasoitusta alentavaa vai tasoitusta nostavaa tulosta. (Kilpailukierroksista ei artikkelissa ollut kyse).

    Tähtäimessähän voi olla tuleva tasoituksellinen kilpailu, jolloin huijaripelaaja pyrkii nostamaan tasoitustaan. Tarkoituksellista huonoa lyöntiä tuskin kukaan pystyy paljastamaan.

    Tasoituksen keinotekoisesta alentamisesta ei ole hyötyä tulevissa kilpailuissa. Miksi siis muiden peliä pitäisi tarkkailla tasoituskierroksilla?

    Minun puolestani, jos joku haluaa vaikka hilata händärinsä epärehellisesti alas jotta voi brassailla, hilatkoon vaan. Asia ei kuulu minulle.

    Ei minullekaan. Siitä vaan.

    Itseänihän huvittaa eniten pelaajat, joista 1. näkee, että pelissä on fiilunkia mukana 2. tasoitus on hilattu alas epärehellisin keinoin. Harjoituskierroksilla huijaaminen on kanssapelaajille loppujen lopuksi ihan se ja sama. Aiheesta voi leikkisästi huomauttaa, jotta pelaaja tuntee piston sydämessään. Tällöin keskityn vain omaan peliin, joten aiemmat 1 ja 2 pointtia eivät kiinnosta.

    Ne kiinnostavat silloin, kun pelataan keskenään kilpaa tai vertaillaan tuloksia. 1. Pointin kohdalla voin tuloksien vertailussa asiasta huomauttaa tai kisassa mainita. Pelaajasta kyllä näkee kommentoitaessa, jos on virheen tehnyt. Harvoin kuitenkin kisassa huijaamista tapahtuu, varsinkin omassa peliporukassa. 2. Pointti näkyy raivoamisena ja selittämisessä kentällä. Pelaajan toimista, svingistä jne. näkee kyllä mikä on normaali taso. Joskus on huonoja päiviä, mutta slicea lyövä kyntäjä ei yllä hyvänä päivänäkään alle 80 kierrokseen. Tällöin alkaa selitykset, kiroilu jne. jotka ovat lapsellista touhua. En anna touhun häiritä vaan myhäilen pelikavereiden kanssa huijarin touhulle.

    Golfissa ei tarvitse kokoaikaa liian vakavasti pelata. Kilpailut ovat paikka sille. Onneksi itse olen suurimman osan huijareista välttänyt.

    Golf-kulttuurissa elää sitkeästi sellainen henki, että muiden peliä tulisi tarkkailla ja huomauttaa esim. sääntörikkomuksista.

    Mielestäni ei ole tuollaista henkeä eikä kultuuria. Eikä mitään erityistä tarkkailemista tarvita.

    Mutta, lähtökohtaisesti golf’iin kuuluu omaehtoinen rehellisyys sekä hyvä ja ystävällinen käyttäytyminen niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.
    – ikävä kyllä aina joskus (onneksi äärimmäisen harvoin) paljastuu ettei joku olekaan lajiin liittyvän/kuuluvan luottamuksen arvoinen.

    Sillä on omat seurauksensa..ja ennen kaikkea se kertoo paljon myös tuollaiseen syyllistyvästä.

    Yksi mielenkiintoinen tarkkailtava pelaajaryhmä on nämä harjoituskierroksilla (luetaan ’tasoituksen tankkauskierroksilla’) tarkoituksellisti huonosti pelaavat pelurit, jotka sitten kuin taikaiskusta ryhdistäytyvät pistebogey-kilpailuissa ällistyttäviin huippusuorituksiin. Tyypillisesti nämä sankarit rakentelevat yhdelle väylälle viivan tai jonkin isomman reikätuloksen, näin lyöntipelitulos ei näytä tulosluettelossa niin räikeältä.

    Yksi mielenkiintoinen tarkkailtava pelaajaryhmä on nämä harjoituskierroksilla (luetaan ’tasoituksen tankkauskierroksilla’) tarkoituksellisti huonosti pelaavat pelurit,

    Tämä kommentti taitaa muistuttaa vanhasta ajasta, jolloin harkkakierroksillakin pyydettiin allekirjoitus. Nykyisinhän jokainen voi kirjata näitä harkkarundeja järjestelmään ihan haluamallaan tavalla ja hilata tasoitustaan minne haluaa.

    Golf-kulttuurissa elää sitkeästi sellainen henki, että muiden peliä tulisi tarkkailla ja huomauttaa esim. sääntörikkomuksista.

    Mielestäni ei ole tuollaista henkeä eikä kultuuria. Eikä mitään erityistä tarkkailemista tarvita.

    Kilpailemisessa pelaajien oletetaan tarkkailevan toisiaan ja aika ajoin tuomari kysyy sitä, miten kanssapelaajat näkivät kiistanalaiset tilanteet. Esimerkiksi tässä viime vuoden naissenioripelaajan tapauksessa hämmästeltiin yleisesti sitä, etteivät kanssapelaajat mitenkään reagoineet ilmeisiin pallon parantamisiin.

    Sitä paitsi kilpailuissa edelleen merkkari allekirjoittaa kortin, jolloin lähtökohta on se, että merkkari seuraa pelaajan peliä. Mahdollisissa riketilanteissa on merkkarin syytä kysyä esim. ”mitä aiot merkitä tulokseksi tuon bunkkerissa touhuamisen johdosta”. Jos merkkari ei tarkkailisi pelaajan peliä, miten hän voisi allekirjoittaa kortin. Myös muun ryhmän on syytä tarkkailla muiden peliä, etteivät esimerkiksi pelaaja ja hänen merkkarinsa ”sopuisasti hyväksy toistensa rikkeitä”

    KL1

    Tämä kommentti taitaa muistuttaa vanhasta ajasta, jolloin harkkakierroksillakin pyydettiin allekirjoitus.

    Tarkoitat varmaankin tasoituskierroksilla.

    Ainakin NexGolfiin ja GameBookiin laitetaan tulosten perään merkitsijän nimi, jotta mahdollisten epäselvyyksien sattuessa pelaajan tuloksista voidaan kysellä joltain muultakin kuin pelaajalta itseltään. Siinä suhteessa mikään ei ole muuttunut, ei se merkitsijä ennenkään mitään tuloksia pelaajan kortista tarkastanut, kunhan sutaisi nimensä korttiin.

    PG

    https://golf.fi/pelaajalle/whs-world-handicap-system-2020/ :

    Sinun ei tarvitse rekisteröidä tasoituskierrosta etukäteen. Riittää, että kerrot merkitsijälle ja pelaat sääntöjen mukaan.

    Kierrokset, jotka pelaat yksin tai ilman merkitsijää, harjoituskierrokset, joissa et pelaa Golfin Sääntöjä noudattaen sekä kierrokset, joilla pelaat pelimuotoja, jotka eivät ole hyväksyttyjä pelimuotoja tasoitustarkoituksiin, eivät ole tasoituskelpoisia kierroksia.

    Eli tasoituskierroksella pitää merkitsijä olla ja sääntöjä on noudatettava. Tasoituskierros ei kuitenkaan ole kilpailukierros, joten kaikki säännöt eivät koske tasoituskierrosta. Esim.

    20.1c Sääntötilanteet lyöntipelissä
    (2) Pelaajien tulisi huolehtia muiden pelaajien oikeuksista kilpailussa. Huolehtiakseen kaikkien pelaajien eduista:

    • Jos pelaaja tietää tai arvelee, että toinen pelaaja on rikkonut tai on saattanut rikkoa sääntöjä ja että tämä pelaaja ei huomaa rikettä tai jättää sen huomioimatta, pelaajan tulee raportoida rikkeestä tälle pelaajalle, tämän merkitsijälle, tuomarille tai toimikunnalle.

    • Pelaajan tulisi raportoida havaitusta rikkeestä viipymättä, ja viimeistään ennen kuin tämä pelaaja palauttaa tuloskorttinsa, ellei tämä ole mahdotonta.

    Jos pelaaja ei toimi näin, toimikunta voi hylätä pelaajan Säännön 1.2a nojalla, jos se toteaa tämän vakavaksi rikkomukseksi pelin henkeä vastaan.

    Mielestäni tuossakaan ei vaadita, että kilpailijoiden tulisi tarkkailla silmä kovana toistensa tekemisiä. Mutta, jos kilpailija sattuisi rikkeen näkemään, niin siihen on puututtava. Muuten toimikunta voi hylätä rikkeen näkijän säännön 1.2a nojalla.

    Ehkä tästä säännöstä juontaa juurensa joidenkin pelaajien käsitys, että muiden peliä tulisi tarkkailla ja huomauttaa sääntörikkomuksista myös tasoituskierroksilla.

    Höntsäkierroksille kannattaa sopia omat sääntönsä, jottei peli menisi liian tiukkapiposeksi. Esimerkiksi: ”Huonoja lyöntejä ei tarvitse laskea”.

    ”Höntsäkierroksille kannattaa sopia omat sääntönsä, jottei peli menisi liian tiukkapiposeksi. Esimerkiksi: ”Huonoja lyöntejä ei tarvitse laskea”.

    Kaikella kunnioituksella mitä ideaa on sitten laskea lyöntejä ollenkaan?

    Tuskin PG oli tosissaan, koska eihän tuossa ole mitään järkeä. Ei siinä ainakaan voi mitenkään verrata kuka pelasi hyvin ja kuka huonommin.

    PG

    Idea on siinä, että vain hyvät lyönnit lasketaan. Voittaja on se, jolla niitä on eniten 😉

    Tuossa ”pallot törmäävät griinillä” -ketjussa on hyvä esimerkki, miksi on hyvä seurata muiden tekemisiä kentällä, tai pikemminkin kisoissa.

    Täytyy tällä kaudella testata tulevia peliporukoita, kysymällä tiiboksissa, että pelaako joku tasoituskierrosta? Ja itsekin ryhdistäytyä sillä saralla, mainitsemalla muille omasta hcp-kierŕoksesta etukäteen.

    Onko joku muu myös sitä mieltä, etteivät kentät nyt alkukaudesta vielä ole kunnoltaan tasoituskelpoisia? Viime kaudella kirjasin ekan hcp-kierroksen heinäkuun alun kisassa, koska kotikenttäni väylät ja griinit olivat siihen asti todella epätasaiset.

    KL1

    Onko joku muu myös sitä mieltä, etteivät kentät nyt alkukaudesta vielä ole kunnoltaan tasoituskelpoisia?

    Sitähän varten meillä on se hieno kerroin… 😀

    Kentän kunto ei sinällään vaikuta tasoituskelpoisuuteen.

    Mielestäni kentät ovat helpompaa näin keväällä,esim vuosaari n5-10 lyöntiä,kunnes raffit kasvaneet täyteen mittaan

    KL1

    Mielestäni kentät ovat helpompaa näin keväällä,esim vuosaari n5-10 lyöntiä,kunnes raffit kasvaneet täyteen mittaan

    Varmasti niille, jotka eivät osu väyliin.

    Viheriöiden kunto näin keväällä on yleensä se suurin ongelma kunnon tuloksen tekemiseen. Holkitetulla viheriöllä edes puolimetrinen putti ei ole varma.

    Holkitus pitäisi tehdä kasvukauden aikana eikä syksyllä(yksi kenttämestari sanoi noin) ja reiät pitäisi harjata hiekkaa täyteen jos kenttämestari osaa hommansa. Monella kentällä on juurikin tuo holkituksesta johtuva ongelma eli pallo pomppii jne.

    Voisikohan vaikka nimimerkki Keeper selventää meille kaikille kentänhoidosta ja muistakin asioista kaikkitietäville arskoille esim koska greenit holkitetaan ja koska tapitetaan ja koska vain viilletään ja miksi,keväällä vain tapitetaan eikä holkiteta.
    Niin sen jälkeen meidän harrastelijoiden jotka ehkä olemme joskus tönätty clippoa pihalla niin ei meidän tervitsisi arvailla ja neuvoa ammattilaisia kentän hoidossa.
    Ehkä tänä kesänä meidän ei tarvitse arvostella kenttämestareita kenttien huonosta kunnosta niin kuin viime kesänä,koska meidän viimevuotiset neuvot ja arvailut kentänhoidosta ovat menneet perille talven aikana kaikille kenttämestareille.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 26)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1382709 kohteessaMiksi muiden peliä pitäisi tarkkailla?

Etusivu Foorumit Yleistä Miksi muiden peliä pitäisi tarkkailla?