16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Mikko Singaporessa

Etusivu Foorumit Yleistä Mikko Singaporessa

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 34)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • tänään 4 yli 6. reiän jälkeen eli +8 kokonaistuloksessa. Ehdin jo vähän aamulla laskeskella, että tänään 69 ja jatkoon. Pitkä kisatauko taitaa kuitenkin vaatia näin alussa veronsa.

    Onkihan Mikolla ollut vähän liikaa odotuksia. Mikkohan männäviikolla juuri sanoi, että nyt ruvetaan sitten metsästämään sitä ensimmäistä voittoa. Taukohan on kaikilla ollut yhtä pitkä, joten en ihan sen piikkiin laittaisi. Suuria menestysodotuksia ennemminkin epäilisin ?

    Kyllä se Mikko vielä siitä lämpeää. Tsemppiä vaan seuraavaan kisaan.

    Fukkediise epäili toisessa ketjussa, että mentaalipuolen valmennuksella ei ole mitään tekoa golfissa. Mikon pelaaminen mielestäni osoittaa päinvastaista. Mikkohan osaa lyödä palloa…

    Joo kyllä mentaalipuoli pitää olla kunnossa jos meinaa voittoja saada. Nyt kuitenkin taitaa olla kuten tuossa on jo todettu, että suuret odotukset saattaisivat aiheuttaa tällaasta…

    Mihin perustat väitteesi, että Mikko osaa lyödä palloa ja vika olisi korvien välissä.

    Mikon vasen käsihän on koukussa osumahetkellä (ja ranne väärinpäin taittuneena). Siitä seuraa draivilla blokkeja ja ennenpitkää myös lähipelissä duffeja. Kyseessä siis puhdas tekniikkavirhe.

    Kyllä mentaaliharjoittelu sopii joka ikiseen tekniikkalajiin… Ilman sitä ei juuri kenestäkään voi huippua tulla.

    OK, nyt pitää tunnustaa, että minä vain luulin ja uskoin Mikon osaavan lyödä palloa. Ihan vain aiempien näyttöjen perusteella. En tiennyt hänen tekniikkansa olevan noin kuralla.

    Mikon korvien väliä en väittänyt vialliseksi.

    Mikko puttasi varsin kohtuullisesti; 66 / 36. Ja täytyy sanoa, että enemmän kuin Mikon lyöntiä olen ihaillut olen hänen puttiaan kummastellut. Asentohan on, miten sen nyt sanoisi, vähintään epäortodoksinen: selkä kumarassa, kädet koukussa, mailan lapa pystyssä ja silti tuntuu uppoavan.

    ts

    Kyllä tuo Mikon puttiasento minusta näyttää hyvältä. Harmi vaan, että yrittää lyödäkin samsta asennosta. Täytyy myöntää, että nähtyäni tuon Teemun jutun yhteydessä olleen kuvan säikähdin melkoisesti. Ja ottais nyt sen hanskan kädestä putatessa 🙂

    Nimetön

    Katsokaa noista ET:n kilpailutilastoista:

    Scrambles from missed GIR

    Sand saves from bunkers

    Ilosella noiden onnistumis% kahdella pelatulla kierroksella 40 (6/15).

    Verratkaa kärkipään lukemiin.

    Mikolla on samat heikkoudet kuin 99.98% :lla suomalaisilla nuorilla pelaajilla.

    Lähipeli, chipit, bunkkerit ja erityisesti putit ei suju huippumiesten tahtiin. Pitkät lyönnit kyllä pelaa niin puilla kuin raudoillakin.

    Singaporessa Mikko teki 5 kpl kolmen putin greeniä. Todella huippupelaajilla ei tule kaudessakaan noin montaa 3 putin griiniä.

    Olet oikeassa; Monty teki tänään yhden kolmen putin greenin ja menetti kärkiaseman!

    ts

    Vale- Emävale – tilasto

    Niinhän se menee.

    Kolmen putin griinit tulevat yleiseksi kun joutuu puttaamaan kaukaa. Chipeillä ei pelasteta Pareja jos joutuu jatkuvsti chippaamaan pahoista paikoista.

    Kyseessä on kuitenkin kautta aikain yksi Suomen taitavimmista pelaajista ja nimenomaan pallon käsittelijänä griinin ympäristössä, joten helpoissa chipeissä tuskin ongelmaa on. Noissa olosuhteissa vaan normaalisti vaikeat chipit muuttuvat suorastaan pirullisiksi

    Joo, katselin TV:stä että greenien ympäristöt, heti forgreenin takana oli paikoin todella takkuisia. Sinne kun pallo livahti, niin sitä ei usein edes näkynyt tiheän ruohon keskeltä. Ei ole todellakaan helppoa tyrkätä sieltä edes lyhyttä (varsinkaan lyhyttä), muutaman metrin chippiä lipun viereen.

    Uskon kyllä Mikkoon, hän jos kuka tulee vielä pärjäilemään noissa kahinoissa. Ja kyllä hän itsekin tietää mistä pelit tökkii.

    Seuraavassa kisassa sitten parempaa..

    Viime kauden parhaalla puttaajalla Retief Goosenilla oli koko kaudessa vain 13 kolmen putin griiniä ja kaveri kuitenkin pelasi lähes 1000 reikää.. miettikää ny?!

    Joopa joo, useampia lyöntejä joutuu lyömään jos lyö huonosti. Eikä Suomen paras pelaaja näytä olevan mikän meriitti. Amerikkalaiset muuten tilastoivat kaiken ja myös seuraavat/oppivat niistä. Ehkä ne sen takia ovatkin monessa lajissa kärjessä. Me suomalaisethan emme kuulu siihen joukkoon jota voisi vertailla toisiin, koska olemme NIIN ERILAISIA.

    Tiikeri mainitsi hiljan jossakin lehtijutussa päässeensä 200 väylään peräkkäin ilman kolmeputtisia greenejä. Ei niitä saisi ammmattilaiselle tulla kuin Goosenin tekemät yksi sadasta greenistä.

    Puttaaminen on Ilosen suurimpia heikkouksia. Sen luulisi olevan kaikkein helpoimmin korjattavissa

    Kyllä huomaa että tänne kirjoittelevat lähinnä keskenkasvuiset nulikat, jotka kuvittelevat, että harjoitelemalla kuka tahansa oppii mitä tahansa.

    Lyhyt historian kertaus kuitenkin osoittaa hyvin nopeasti, että, jonain kauniina päivänä, yleensä hiukan yli nelikymppisenä, putit vain lakkaavat uppoamasta, eikä kyseisestä entistä putti-ihmettä sen jälkeen nähdä kuin historiakoosteissa. Vai väittäkö joku vakavissaan, että Coilin Montgomerie, Seve Ballesteros, Greg Norman, Tom Watson, Nick Faldo, Sandy Lyle tai Ian Woosnam olisivat lopettaneet puttiharjoittelun? Kaiken lisäksi jokaista edellämainittua kohti löytyy tuhansia toivorikkaita, jotka ovat harjoitelleet vuosikausia kädet rakoilla, eivätkä putit ole koskaan uponneet.

    Keskenkasvuiset nulikat? Meinaatko, että jäsen XXL on vielä joskus XXXL? No, XXL olen minäkin – ja toivottavasti en koskaan 3XL.

    Asiaan… kyllähän se on vissiin niinkin, että nuo greenit tuolla Tourilla on hieman eri luokkaa kuin kotimaan kentillä. Tai sanotaanko, että samaa tasoa kuin Kytäjän vanhalla (en nyt muista näitä ilmansuuntia – SW?) puolella ’pahimmillaan’. Nopeutta siis löytyy.

    Eiköhän se Mikkokin tuosta herkisty tulosta tekemään, kuten hän itsekin sanoi.

    Nyt taisi vieraspelaaja nousta aamulla ylös väärällä jalalla! Oletko itse keskenkasvuinen vai nulikka? Vai eikö putti enää kulje? 🙂

    Ainakin itselläni rupesi putti kulkemaan vasta yli nelikymppisenä!

    Nimetön

    Samaa mielta vieraspelaajan kanssa. Ei nää meidän Koti-Pro vinkin ole minkään arvoisia Mikolle. Kyllä kaveri itse tietää valmentajansa opastuksella missä on suurimmat kehitys alueet ja kuinka ne korjataan. Itse en ole menettänyt uskoa Mikon tulevista loisto pelistä ja veikkaan että voitto ET:llä tulee tällä kaudella.

    Tsemppiä Mikolle tuleviin kisoihin.

    Eiköhän Mikolla ole parantamisen varaa sekä menttaalipuolella että tekniikassa.

    Menttaalipuolen heikkoutta osoittaa jo pitkään jatkunut epäonnistumisten sarja. Lähes jokainen kisa menee saman kaavan kautta. Tuntuu siltä, että mistään vastoinkäymisistä ei ole opittu mitään. On suoranaista tyhmyyttä toistaa samoja virheitä kerrasta toiseen.

    Tekniikkapuolella on korjattavaa sekä peruslyönnissä että varsinkin puttaamisessa. Mikon puttiasento pitäisi korjata ensitilassa. Ei tuolla ’putterinkärki ylhäällä’ -asennolla voi putata tasaisen varmaa tulosta. Tuossa asennossa mailan lapa pysyy reiän suuntaisena vain pienen hetken. Oikeaoppisessa puttiasennossa kädet ovat ylempänä hartialinjalla jolloin mailan lapa saadaan pysymään pitemmän matkan reiän suuntaisena. Näin saadaan suurempi virhemarginaali osumahetkelle ja tietysti suurempi todennäköisyys sille, että lapa osuu palloon suorassa kulmassa.

    Valitettavasti valmentajalla ei tunnu olevan joko halua tai taitoa puuttua näihin tekniikkaongelmiin. Pitäisikö harkita valmentajan vaihtoa?

    Kyllä tämä Mikon taaperrus on kestänyt jo tarpeeksi kauan. Asioille pitäisi tehdä pikaisesti jotain. Valitettavasti tämä näyttää pahaenteisesti tyypilliseltä suomalaiselta harjoitteluasenteelta. Jatketaan vain samoilla linjoilla vuodesta toiseen vaikka mitään edistystä ei tapahdu.

    Vastaanpahan 59- vuotiaana keskenkasvuisena nulikkana heittoihisi.

    Mikä pännii noin aamutuimaan? Juha Vainion sanoja mukaillen tekee mieli kysyä: Näkeekö sen draamasta, kun lakkaa – mitä?

    Et kyllä löydä ikä- ja puttitaitoväitteellesi merkitsevää korrelaatiota. Jos otetaan pohjaksi PGA:n puttitilastot, niin siellä esim. Nick Price (47 v.) keikkuu kymmenen parhaan joukossa vuodesta toiseen. Viime vuoden kympissä oli hänen lisäkseen 2 yli 40-vuotiasta. Sen sijaan nuoret jolpit puuttuivat. Carl Petterson oli 27-vuotiaana nuorin. Lisäksi oli toinen alle 30-vuotias. Väittäisin, että puttaaja on reilusti kolmikymppisenä parhaimmillaan. Ilosellakin on siis aikaa parantaa.

    Olisiko siis Ilosenkin tapauksessa kyseessä keskenkasvuisuudesta? Vaatii kypsyyttä ymmärtää mikä ammattilaisgolfissa on tärkeintä.

    You drive for show but putt for dough!

    PGA:n puttitilastoissa pärjäävät ne, jotka eivät osu greeneihin, chipin jälkeen tulee harvemminkolmea puttia. Nick Price on greeniosumatilaistoissa 180 huonommalla puolella

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 34)
Vastaa aiheeseen: Mikko Singaporessa

Etusivu Foorumit Yleistä Mikko Singaporessa