26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Mikä kenttä menee konkurssiin?

Etusivu Foorumit Yleistä Mikä kenttä menee konkurssiin?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 56)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Eli mitä palstalaiset epäilevät; mikä kenttä ja koska, menee konkurssiin ensimmäiseksi (seuraavaksi)? Aiemminhan konkursseja on toki ollut, muttei kai vähään aikaan. Perustan kysymykseni sille tosiseikalle, että jo useammassakin kenttäyhtiössä osakkaiden omaisuutta on hoidettu niin huonosti, että osakkeen markkinahinta on nolla, käytännössä jopa negatiivinen. Esimerkiksi nollahinnalla menee Nordcenter, Gumböle, Rönnäs. Matalalla muutaman satasen hinnalla löytyy myös useita yhtiöitä. Laatukenttien markkinahinta on ollut myös aika vapaassa syöksyssä; Hirsala anti 32.000 v2007 ja nyt 14.000 eur, Kullo 16.000 -> 2.000 ja Kytäjät jne päälle. Kuinka kauan osakkaat, jotka ovat jo sijoituksensa menettäneet, eivätkä saa osakettaan myytyä jaksavat syytää rahaa yhtiöönsä vastikkeiden muodossa ilman että olisi valoa tunnelin päässä? Koska ja minkä kentän osakkaat ottavat ensimmäisenä lusikan kauniiseen käteen ja laittavat pillit pussiin? Arvauksia, sisäpiiritietoa ja spekulaatioita kehiin. -Rautis

    ei yksikään:)
    tai no korjataan ei yksikään sellainen jonka osakkeista kohtuullisella määrällä on vastiketta maksava omistaja.

    a) kenttäyhtiö saa vastikerahansa tavalla tai toisella halusi osakas maksaa tai ei

    b) noissa osakkeiden hinnoissa oli melkoisesti ilmaa ennen kuin lalettiin jupista lamasta, nykyinen taso lienee yleisesti ottaen aika oikea, tai pikkuisen alakanttiin

    c) melkein kaikki osakkaat ovat osataneet osakkeensa pelaamista varten, niin kauan kuin pääosa omistajista on näitä en näe mitään syytä sille että golfyhtiöiden toiminta ruvettaiiin lopettamaan

    Tuskin konkurssia nähdään lähivuosina eikä ainakaan näillä korkotasoilla. Tosin keskeneräsistä projekteista ei koskaan tiedä, mutta kun hankkeita ei ole kuin pari.

    Sen sijaan joku kenttä voi tulla tilanteeseen, että maa on arvokkaampi muussa kuin golfkäytössä. Ringsiden ympärillä oli tällainen hanke pari vuotta sitten. En oikein näe tätäkään todennäköisenä lähivuosina.

    Kaikkein todennäköisimpänä vaihtoehtona vosi olla se, että sijoittajaryhmä lunastaa ’nollahintaisen’ kentän osakkeita ja rakentaisi ympärille kylpylä & resert alueen. Tässäkin tilanteessa sijoittajien tuskin kannattaa lunastaa nykyisiä pelaajia pois.

    Putti-Possu kirjoitti: (13.1.2012 20:04:06)

    Maatalousmaana kenttäyhtiön osakkeen arvo on noin 700€, metsämaana alle 100€+ puuston arvo nostaa ja laskee vastaavasti hintaa. Hinta on luonnollisesti velattoman osakkeen arvo. Kernttäyhtiön rakennuksille tuskin voi laskea juurikaan arvoa. Arvio on todellisempi Etelä_Suomen kentille. Lapissa hinta on toinen.
    Lopputulema on, että velatonta kenttäyhtiötä ei kannata pyörittää tappiolla ja velkaista ei senkään vertaa. Tappio = pelioikeusmaksut ja yhtiövastikkeet ovat korkeammat kuin mitä markkinoilta saa saman pelioikeuden vuokratuksi. Tappio arvioidan luonnollisesti siten, että se katsotaan ’pysyväksi’ olotilaksi.
    Niissä kohteissa, joissa huudetaan kaavoittajaa apuun tilanne on melko toivoton – riittääkö siinä edes Yrjön kukkaron kärsivällisyys.
    Golftoimialalla tulee tapahtumaan karsiutumista, osa pelaamistuotteista jää kokonaan pois ja ahtaimmalla ovat rajoittamattoman henkilökohtaisen pelioikeuden hoitovastiketta kantavat yhtiöt.

    R&A

    Ajatuksissasi ei ole mitään järkeä. Sama koskee Eikan höpinöitä

    Mä en ymmärrä tätä halua päästä tuntemaan vahingoniloa jonkun golfyhteisön hankaluuksien kustannuksella. Tälläisten ajatusten esittäjä ei miten vastaa kuvaani golfarista. Tai oikeastaan minkään asian harrastajasta.

    kebax kirjoitti: (14.1.2012 12:28:25)
    Mä en ymmärrä tätä halua päästä tuntemaan vahingoniloa jonkun golfyhteisön hankaluuksien kustannuksella. Tälläisten ajatusten esittäjä ei miten vastaa kuvaani golfarista. Tai oikeastaan minkään asian harrastajasta.

    Tätä ihmettelen myös minä. Näissä on yleensä vielä sellainen piirre, että avaudutaan oikein urakalla, mutta ei kerrota mikä on oma näkemys. No, sellaista ei varmaan sitten olekaan – kunhan lämpimikseen turistaan;)

    Täysin asiantuntematon ja myös asiaton viesti Rautamieheltä. Tällaiset spekuloijat tervemenoa Suomi 24 sivuille!

    Kovin on taas herkkähipiäistä. Itse en näe mitään epäasiallista aloittajan tekstissä, noinhan asian laita on.

    Yleistäen voi, ilman kunnon syventymistä, olla vaikea ottaa kantaa mutta Gumbölen tilanne on kyllä mielestäni sellainen ettei kenttä tule välttämättä selviämään velkataakasta ilman uudelleenjärjestelyjä…

    Kentän sijainnin ja laadun (kiva muttei ’championship =)’) huomioonottaen olisi pääkaupunkiseudun golfille parasta jos kentästä tulisi Paloheinän kaltainen (ei nyt kaikilta osin mutta periaatteessa) kohtuu hintainen p&p kenttä. Noh, sanoinpahan ainakin mielipiteeni.

    fanning kirjoitti: (14.1.2012 15:21:38)
    Kovin on taas herkkähipiäistä. Itse en näe mitään epäasiallista aloittajan tekstissä, noinhan asian laita on.

    Yleistäen voi, ilman kunnon syventymistä,,,,,,

    Ei nyt silti tyhmä kannata olla. Tässä maassa perättömän tiedon levityksestä ja mahdollisesta vahingon aiheuttamisesta voi joutua taloudelliseen vastuuseen! Kannattaa hiukan harkita mitä täällä kirjoittaa – tämä on julkinen foorumi.

    isoveli kirjoitti: (14.1.2012 15:41:27)

    Kirjoitit hyvin osuvasti. Ei todellakan kannata olla tyhmä.
    Viisautta kaivataan ja viisaushan alkaa tosiasioiden tunnustamisesta – vai miten se menikään. Asiat muuttuvat vasta kun on pakko muuttua – ihan rehtiin kreikkalaiseen tapaan. Uusia kenttiä rakennetaan mm Hausjärvelle ja Lappeenrannan lähistölle. Pelaajilla on pian entistä paremmat mahdollisuudet valita pelikohteensa.

    Putti-Possu kirjoitti: (13.1.2012 20:04:06)
    Tuskin konkurssia nähdään lähivuosina eikä ainakaan näillä korkotasoilla. Tosin keskeneräsistä projekteista ei koskaan tiedä, mutta kun hankkeita ei ole kuin pari.

    Sen sijaan joku kenttä voi tulla tilanteeseen, että maa on arvokkaampi muussa kuin golfkäytössä. Ringsiden ympärillä oli tällainen hanke pari vuotta sitten. En oikein näe tätäkään todennäköisenä lähivuosina.

    Kaikkein todennäköisimpänä vaihtoehtona vosi olla se, että sijoittajaryhmä lunastaa ’nollahintaisen’ kentän osakkeita ja rakentaisi ympärille kylpylä & resert alueen. Tässäkin tilanteessa sijoittajien tuskin kannattaa lunastaa nykyisiä pelaajia pois.

    Hyvä pointti. Tuo käytötarkoituksen muutos vaikuttaisi kyllä realistiselta vaihtoehdolta. Silloin itse asiassa monessa tapauksessa saisi enemmän rahaa, kuin osakkeen markkinahinta on. Tämä tosin vaatii sen, että maat ovat omat ja sijaintion asunto- tai muuhun rakentamiseen erityisen houkutteleva.

    isoveli kirjoitti: (14.1.2012 14:24:37)
    Täysin asiantuntematon ja myös asiaton viesti Rautamieheltä. Tällaiset spekuloijat tervemenoa Suomi 24 sivuille!

    Ja millähän perusteella asiaton? Usean osakkeen arvo on nykyään nolla euroa, suomeksi sanoen siis arvoton. Kenttiä on kaatunut aiemminkin, joten mielesäni kysymys on täysin validi. Vai onko Isoveli sitä mieltä että armon vuonna 2012 on markkinatalouden lainalaisuudet sellaiset, ettei konkurssi tai muu toiminnan lopettamistapa ole enää mahdollinen?

    Rautamies kirjoitti: (14.1.2012 17:33:35)

    Totta kai ne on asiattomia viestejä, koska kuka nyt haluaa omilla paskasijoituksillaan täällä retostella.
    Ainakaan itse en hirveästi ole tappiollisilla (pörssi)osakekaupoilla halunnut elvistellä, verottajan lisäksi. HYVÄ kun joku nostaa kissan pöydälle!

    Miksi ihmeessä osakkaat (jos heitä on riittävästi) päästäisivät pelikenttänsä konkurssiin? Eiköhän aina parempi vaihtoehto ole maksaa tarvittaessa korkeampaa yhtiövastiketta.

    KL

    Rautamies kirjoitti: (13.1.2012 17:44:07)
    Eli mitä palstalaiset epäilevät; mikä kenttä ja koska, menee konkurssiin ensimmäiseksi (seuraavaksi)?

    Epäilen sitä, että joku kenttä menisi lähiaikoina konkurssiin.

    Rautamies kirjoitti: (14.1.2012 17:33:35)

    isoveli kirjoitti: (14.1.2012 14:24:37)
    Täysin asiantuntematon ja myös asiaton viesti Rautamieheltä. Tällaiset spekuloijat tervemenoa Suomi 24 sivuille!

    Ja millähän perusteella asiaton? Usean osakkeen arvo on nykyään nolla euroa, suomeksi sanoen siis arvoton. Kenttiä on kaatunut aiemminkin, joten mielesäni kysymys on täysin validi. Vai onko Isoveli sitä mieltä että armon vuonna 2012 on markkinatalouden lainalaisuudet sellaiset, ettei konkurssi tai muu toiminnan lopettamistapa ole enää mahdollinen?

    Aluksi ote tämän forumin säännöistä:
    Epäasiallisiksi viesteiksi katsotaan Golfpisteen arvion mukaan mm. laittomuuksia sisältävät viestit, herjaavat viestit, loukkaavat viestit, epäasiallista kieltä sisältävät viestit sekä tekijänoikeuksia tai muita immateriaalioikeuksia loukkaavat viestit. Kenttäyhtiöiden, seurojen ja muiden golftoimijoiden sisäisten ja/tai hallinnollisten asioiden käsittely on kiellettyä. Myöskään tuotteiden tai palvelujen liiallista mainontaa ei sallita.
    Kirjoittaja vastaa aina oman viestinsä juridisista ja/tai taloudellisista sekä muista seuraamuksista Golfpistettä ja kolmansia osapuolia kohtaan
    .’

    No aika vähällä tästä selviää: suljetaan sivustolta! Paljon rankempaa voi olla edessä, jos joku oikeuksisansa loukatuksi tuntenut haastaa sut raastupaan.
    Niuhottamisehaltahan tämä tietysti vaikuttaa, mutta täytyy muistaa, että forumilla on paljon (nuoria ?) lukijoita, joiden käsitykset luvallisesta julkisesta osoittelusta saattavat olla hyvinkin puutteelliset.
    Mitenkä muutenkaan me edistettäisiin golf-yhteisön asiaa provoamallasi spekulaatioilla? Taloudellisten laskusuhdanteiden jälkeen on aina seurannut uusi nousu ja niin tapahtuu varmasti nytkin.

    isoveljelle. mikä mielestäsi viestissäni oli harhaanjohtavaa?

    fanning kirjoitti: (14.1.2012 19:34:17)
    isoveljelle. mikä mielestäsi viestissäni oli harhaanjohtavaa?

    Sori, minusta tämä ketju kokonaisuudessaan – ei mitään henkilökohtaista!

    KL

    Rautamies kirjoitti: (14.1.2012 17:33:35)

    isoveli kirjoitti: (14.1.2012 14:24:37)
    Täysin asiantuntematon ja myös asiaton viesti Rautamieheltä. Tällaiset spekuloijat tervemenoa Suomi 24 sivuille!

    Ja millähän perusteella asiaton? Usean osakkeen arvo on nykyään nolla euroa, suomeksi sanoen siis arvoton.

    Ei ole ensimmäinen kerta, kun joku sekoittaa keskenään osakkeet kaupankäynnin välineinä ja omistukseen perustuvan käyttöoikeuden hallintaoikeuksina.

    Rautamies, missä suomalaisessa golfyhtiössä osakkeiden markkina-arvo vaikuttaa ko. yhtiön taseeseen tai käyttöomaisuuteen? Harkitse tarkkaan ennen vastaamista…

    Osakkeen arvon olessa nolla golfosakkeiden osalta yleensä tarkoittaa sitä, että et pääse osakkeesta eroon edes luovuttamalla sitä pois. Kun tällaisessa tilanteessa monesti myös vastike on korkeampi kuin vuokrattaesssa saatava hinta, johtaa tilanne helposti siihen, että osa alkaa miettiä tapoja kuinka välttää vastikkeen maksua ja kun heitä on tarpeeksi monta alkaa kentän selvitystila olla koko ajan lähempänä…mutta tämähän on käyty läpi jo tuhat kertaa. Kuten sanottu itse ihmettelen jollei jollain kentällä näin tule tapahtumaan. Eräällä Etelä-Suomen kentällä ulosvuokraava saattaa ottaa 1000 euroa takkiin per kausi ja itselleni se olisi jo liikaa siedettäväksi.

    fanning kirjoitti: (14.1.2012 23:34:31)

    juuri näin asiat ovat, mutta totuutta ei haluta nähdä tai katsoa, se kun on niin epämiellyttävä. Mieluummin kiistetään sen olemassaolo ja toivotaan, että aika ratkaisisi sen. Uskon, että aika ratkaisee sen mutta ihan toisella tavalla kuin mitä moni aktiivinen golfari odottaa.
    Taitaa käydä niin, että osa kentistä siirtyy sijoittajille ja loput järkiintyvät jos järkiintyvät.
    Tämä ongelma on muodostunut toimialan jäykkyyksistä ja niiden purkaminen on hidasta. Kirjaan tähän ongelman esimerkin muodossa:
    kentän budjetti/18reikää on 700… 750t€/v
    täyteen myydyn kentän kapasiteetti on noin 30 tuhatta kierrosta/vuosi
    tästä seuraa hinnaksi noin 24€/kierros, keskiarvona ja riippumatta keneltä hinta peritään.

    100 kierr. kiertäviä kolfareita tarvitaan 300 ja muuta kentälle ei mahdu, vastike 2400€/v
    50 kierr. kiertäviä kolfareita tarvitaan 600 ja muuta kentälle ei mahdu, vastike 1200€/v
    10 kierr. kiertäviä kolfareita tarvitaan 3000 ja muuta kentälle ei mahdu, vastike 240€/v

    Ensimmäinen kohta on tilanne, jossa tilanne ei taitaisi rutinoitta onnistua, toinen menisi joten kuten.
    Kolmas on hypännyt/siirtymässä superin kelkkaan ja se hyödyntää ensimmäistä kohtaa.
    Näin markkina palauttaa kenttäyhtiöitä realiteettien maailmaan.

    Ballmarker kirjoitti: (14.1.2012 18:25:19)
    Miksi ihmeessä osakkaat (jos heitä on riittävästi) päästäisivät pelikenttänsä konkurssiin? Eiköhän aina parempi vaihtoehto ole maksaa tarvittaessa korkeampaa yhtiövastiketta.

    Jos omistaisin osakkeen jonka markkina-arvo on nolla tai negatiivinen ja lisäksi rasitteena velkaosuus niin mielestäni olisi minulle paras vaihtoehto laittaa firma nurin ja hankkia pelioikeus joltain toiselta kentältä.
    Taloudellisesti järkevin vaihtoehto.

    Parti kirjoitti: (15.1.2012 11:39:03)

    Jos omistaisin osakkeen jonka markkina-arvo on nolla tai negatiivinen ja lisäksi rasitteena velkaosuus niin mielestäni olisi minulle paras vaihtoehto laittaa firma nurin ja hankkia pelioikeus joltain toiselta kentältä.
    Taloudellisesti järkevin vaihtoehto.

    Jos sinulla on golfkenttä, jonka osakkaiden velaton markkina-arvo on nolla tai negatiivinen ja jos kenttäyhtiö vielä omistaa maa-alueen, kuulostaa houkuttelevalta ostaa (eikä myydä). Tuo tarkoitaa, että saat golfkentän ilmaiseksi (ja jos arvo negatiivinen, niin rahaa vielä tykö). Missäs olis tällainen tarjolla?

    Putti-Possu kirjoitti: (15.1.2012 12:02:18)
    Jos sinulla on golfkenttä, jonka osakkaiden velaton markkina-arvo on nolla tai negatiivinen ja jos kenttäyhtiö vielä omistaa maa-alueen, kuulostaa houkuttelevalta ostaa (eikä myydä). Tuo tarkoitaa, että saat golfkentän ilmaiseksi (ja jos arvo negatiivinen, niin rahaa vielä tykö). Missäs olis tällainen tarjolla?

    Hello Putti-Possu, earth calling….

    Laadit yhtälön joka ei voi toteutua tässä maailmassa. Nämä nolla-arvoiset yhtiöt eivät ole velattomia eivätkä omista arvokasta maa-aluetta.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 56)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #429945 kohteessaMikä kenttä menee konkurssiin?

Etusivu Foorumit Yleistä Mikä kenttä menee konkurssiin?