26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Mihin tämä maailma on menossa …

Etusivu Foorumit Yleistä Mihin tämä maailma on menossa …

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 30)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pelasin jokin päivä sitten kolmen keski-ikäisen (vieraan) pelaajan kanssa kierroksen; kaksi miestä ja yksi nainen. Naiselle kierros oli ensimmäinen täysi kierros täysimittaisella golfkentällä, tasoitus tietysti 54 (kuten luonnollista). Miehet pelasivat kierroksen bogi-tupla vauhdilla. Se mihin kiinnitin huomioini oli tämän (mukavan) naisen peli. Ensin hämmästyin, sitten suutuin (näyttämättä sitä muille) ja lopuksi masennuin. Se että kyseessä on nainen ei tähän vaikuta, olen törmannyt muutamin lähes vastaavanlaisiin miehiin. Nainen löi keskimäärin reippaasti yli kaksi kertaa väylän par, eli 6 – 15 lyöntiä / väylä. Yksikään lyönneistä ei tainnut olla yli 70 m. Masentavimmat lyönnit olivat hirveitä, alle metrisiä duffeja ja näitä muutamia peräkkäin. No, lyömäähan oppii lyömällä, kai se siitä korjaantuu ….. (Vaikka tuolla lyöntitaidolla EI OLISI pitänyt päästä GC:n pelikokeesta läpi). Se mistä suorastaan suutuin: – paikatessani pallon alastuojälkeä greenillä, nainen kysyi: ’Miksi sä teet noin ?’. Grrrrhhhh – hän käveli surutta muiden puttilinjojen yli eikä varmastikaan ymmärtänyt että teki siinä väärin – jätti useamman kerran laittamatta jättimäiset divotit takaisin lyöntinsä jälkeen. Sen huomattuani aloin tietysti ystävällisesti huomauttaa hänelle sitä. Huomautuksia piti antaa kierroksen aikana 5-6 kpl. – muiden lyödessä hän piristi ilmapiiriä kertomalla ’hauskoja juttuja’ Summasummarum: Mistä saa greencardin näin kevyillä tiedoilla / kyvyillä ??? Tälläinen suuntaus tekee meidän jokaisen pelaamisen pitemmän päälle äärettömän epämiellyttäväksi ja ennenkaikkea kierrosajat venyvät kohtuuttomiksi ! Ei auta, nyt pitää ottaa yks huureinen masennukseen … olen ehkä suvaitsematon , mutta tälläistä ei voi hyväksyä ! Ei sitten millään.

    Nimetön

    Et ole ainut joka on huomannut kyseisen onkelman. Kotikenttäni jäsenmäärä putoaisi huomattavasti, mikäli joku olisi kiinnostunut händärihuijareista tai tumpelotuuppareista. Nämä tumpelot menevät tutulle prolle, lyövät 50€ käteen, ja katso, gc on taskussa.

    Ja junnutko muka hidasteena ja haittana kentällä…

    Ei ajokorttiakaan anneta ennen kuin läpäisee ajokokeen. Muutenhan koko systeemi vesittyy.

    Lähetä asiasta palaute ko. pelaajan kotiseuraan. Lisäksi kotikenttäsi voi ainakin sen verran vaikuttaa asiaan että asettaa hcp-rajan vieraspelaajille.

    Luulenpa, että kysymys jonkun yrityksen tyky-toiminnasta tai vastaavasta. Varataan pro muutamaksi tunniksi isolle porukalle ja ’kurssin’ päätteeksi kortti kouraan.

    Itse pelasin myös jokin aika sitten henkilön kanssa, joka oli ensimmäistä kertaa pitkällä kentällä kortin saatuaan. Yhtä tuskallista se oli kuin timon kuvaus, mutta rouva osasi nostaa pallon yhdeksän lyönnin jälkeen, joten mitään ongelmia etenemisessä ei ollut. Itse asiassa puuskutimme koko ajan edessä pelaavan kolmen hengen niskaan.

    Toisaalta pelaamaan oppii vain pelaamalla eli mielestäni on jossain määrin ymmärrettävää, että haluaa pelata pallon loppuun.

    Jälkensä jokaisen pitäisi oppia korjaamaan. Tuo puttilinjoilla kävely on mielenkiintoisempi pointti, jolla saatoi olla merkitystä kun pelattiin pääasiassa rautapiikkisillä kengillä. Nykyiset pehmeäpohjaiset golfjalkineet saattavat pikemmin tasoittaa kuin vaurioittaa puttilinjoja. Puttilinjojen varominen kuuluu sinne hyvien tapojen puolelle, joten varsinaisesta sääntörikkomuksesta ei ole kysymys. Miten muuten reagoitte, jos joku tallustelee puttilinjoillanne useamman kerran saman kierroksen aikana. Itse en mitenkään, koska en usko puttilinjallani tallustelun vaikuttavan tippaakaan siihen putoaako putti vai ei.

    Olen hiukan eri mieltä tuosta puttilinjalla tallustelusta. Varsinkin nyt kun ’kesä’ on pitänyt greenit melko pehmeinä vaikuttaa eritoten muovipiikit puttilinjaan. Ainakin spiderit uppoaa greeniin ja jättää selvät kuopat jotka nousevat greenistä riippuen ylös vasta parin minuutin jälkeen. Useinmiten huomautan jos joku kävelee/seisoo puttilinjallani. Aluksi teen sen hieman ikäänkuin puolihuolimattomasti. Seuraavaksi ehkä jo hieman kärkkäämmin. Yleensä ei joudu yhtä kertaa useampaa huomauttamaan.

    Nimetön

    Jälkien (painaumien) jääminen riippuu a) ihmisen painosta ja b) kentän pehmeydestä. Kävelytyylillä saa tietysti pinnankin rikki.

    Yhdistelmä ~100 kg ja pehmeä kenttä jätti ainakin viime viikonloppuna silmin nähtävät jäljet, joissa vielä omina syvennyksinään kauniit BlackWidowit.

    Itseasiassa puttilinjalla, omalla tai toisen, on sääntöjenvastainen teko. Tuohan voidaan katsoa toisen puttilinjan heikentämiseksi tai omalla linjalla kävely oman linja tasoittamiseksi. Eikö?

    Viisi vuotta golfia pelattuani en ole törmännyt kai kertaakaan pelaajaan, joka ei tietäisi puttilinjalla kävelyn olevan väärin. Kaikille sattuu niitä vahinkoja, mutta yleensä asia on selvitetty vieraassakin porukassa jo kierroksen alkuvaiheilla ja yleensä niin, ettei se ole liian tarkkaa. Turhia poikkeamisia on syytä välttää, mutta reiän vierestä voi käydä pudottamassa pallon vaikka vähän astuisikin jonkun muun linjalle. Oma puttaaminen on ainakin jossain määrin tuuristakin kiinni, eikä siinä voi mennä syyttämään millimetrin painaumaa suuntaan eikä toiseen. Greenillä jälkien korjaaminen on asia erikseen. Se tuntuu unohtuvan turhan monelta. Siihen paras lääke on mielestäni korjata itse mahdollisimman monta. Useimmat tajuavat asian jo esimerkistä.

    Omalta kohdaltani sanoisin ettei pitkissä puteissa ole niin kriittistä jos joku sattuu kävelemään linjan yli siinä vaiheessa kun jengi ’hakee paikkaansa’ siinä griinillä. Sen sijaan yksi mikä vähän ottaa välillä päähän on se että joku sopivan iso mies kävelee linjan poikki ja päättää ’kohteliaasti’ hypätä linjan yli, yleensä kuitenkin niin että tulee raskasti kantapäälleen alas juuri _linjalle_.

    Lyhyissä puteissa on sitten mielestäni jo törkeää jos joku painaa linjalle ottaessaan palloaan kupistaan. Tästä yleensä jää selvä painauma. Samoin voisi kiinnittää huomiota siihen ettei talloisi sitä kaverin linjaa myöskään kupin takana, jos vaikka se 40 senttinen menisi ohi.

    MUTTA… Aika usein se reikä on ollut samassa kohtaa iät ja ajat, joten se kuppi on enemmän tai vähemmän kummulla joka tapauksessa. Mitä me tästä opimme?

    Kuka tulkitsee, onko puttilinjalla kävely heikentämistä/parantamista? Eikös fifty-fifty tilanteet ratkaista pelaajan eduksi. Jos pelikumppani väittää tallojan tasoittaneen puttilinjaansa ja toinen kiistää?

    Törkeää on mielestäni, jos puttaa pallon sisään ja asettaa mailansa kaverin puttilinjalle ja palloa kupista nostaessaan nojaa painollaan mailaansa.

    Väärinkäsitysten välttämiseksi totean, että yritän varoa pelikumppaneiden pututilinjoja parhaani mukaan. Tosin tilanteet, jossa on neljä merkkiä ympäri greeniä ja pallot taskussa on hiukan hankala sille jokakiertelee ympäri greeniä ja sihtailee eri puolilta puttauslinjoja. Merkit kun sulautuvat yllättävän greeniin. Teetikku olisikin paras merkki, mutta muista syistä usein sopimaton.

    Oma putti perustuu täysin tatsiin ja vaistoon sekä sumeaan arvioon greenin muotojen vaikutuksesta.

    Tämän kesän greeneillä on kyllä aika turha puhua linjalle astumisen vaikutuksista, tai yleensäkin suomen greeneillä. Mielestäni Kytäjä on ainut kenttä missä greenit oli ainakin viime kesänä sellaiset kun pitää. Tosin noudatan tuota sääntöä etten toisten linjoille astu ja pidän sitä ihan hyvänä sääntönä, niin ei ainakaan ole aiheuttanut edes puttaajan henkiselle puolelle epävarmuutta. Toivotaan että sää antaa myöten ajaa greenit alle 10 mm

    Vielä tuohon green cardiin…

    Tänä kesänä yksi tuttuni ilmoitti alkavansa pelaamaan golfia. Osti merkkimailat ja varasi green card-kurssin. Yritin pari kertaa houkutella häntä rangelle kokeilemaan lyömistä – turhaan.

    Sitten alkoi kurssi. Hän siis svingasi/puttasi tuolloin elämänsä ensimmäistä kertaa, eikä tiennyt golfista mitään.

    Seuraavana päivänä kuulin, että ’lähipelikokeet’ oli jo suoritettu ja sääntökoe oli kotona täytettävänä.

    Ja sitten päivää myöhemmin edessäni olikin sitten jo ehta virallinen golffari.

    En ole vielä uskaltautunut samalle kentälle…

    täysin samaa mieltä! vielä ehkä kamalanpi tilanne olisi sellainen että vastaava tuuppari joka olisi ostanut uusimmat bladet ja jonkun kentän osakkeen ja tulisi sitten pelaamaan ylimielisellä ’minä olen jäsen ja teen niinkun huvittaa’ mentaliteelilla…

    Onneksi tuollainen tilanne on erittäin harvinainen…

    Itse suoritin GC:n Nurmijärvellä ilman kurssin käymistä. olin ennen sitä opetellut lyömään ja pelannut muutaman kierroksen paloheinässä, joten säännöt / etiketti on suht tuttuja niiltä osin että pystyin pelaamaan! itse kokeessä tehtiin teoriakoe jonka perään kierrettiin par 3-kenttä. itse pro oli ryhmäni mukana ensimmäisellä tiiauspaikalla, sen jälkeen näin ukon 9:n greenillä. kortissani oli tuloksia parista tripla paariin, 60 e lapaseen –> kortti taskuun. pro näki lyönneistäni yhden putin ja yhden 9r avauksen…

    Olisin päässyt kokeen läpi varmasti vaikka se olisi viety läpi ’by the book’ mutta varmasti kaiken maailman säätäjiä ko kentän kokeista pääsee läpi. juttelin clubilla ennen pelikoetta paikallisen jäsenen kanssa ja hän totesi että kesän kokeista noin 1 – 5 reputetaan, muut pääsee läpi. Seula voisi olla hieman tiukempikin…

    Nimetön

    Ei pienistä kannata masentua. Tuskin he sattuvat toista kertaa samaan ryhmään. Sitten vasta tuntuu surulliselta, kun sama ihminen tulee samaan ryhmään kahden vuoden päästä, eikä mitään kehitystä ole tapahtunut. Näin kävi minulle.

    Lisäksi todella masentavaa on, kun yli 40-vuoden kokemuksella pelaaja nostelee pallonjälkien pohjia tasatakseen kuopan griinilla. Näin kuulemma opetettiin 50-luvulla.

    ’Tämän kesän greeneillä on kyllä aika turha puhua linjalle astumisen vaikutuksista, tai yleensäkin suomen greeneillä. Mielestäni Kytäjä on ainut kenttä missä greenit oli ainakin viime kesänä sellaiset kun pitää. Tosin noudatan tuota sääntöä etten toisten linjoille astu ja pidän sitä ihan hyvänä sääntönä, niin ei ainakaan ole aiheuttanut edes puttaajan henkiselle puolelle epävarmuutta. Toivotaan että sää antaa myöten ajaa greenit alle 10 mm’

    Jaajaa, meillä taitaa leikkuukorkeus tällä hetkellä olla 2,8 vai oliko se 2,5 milliä. Toivottavasti teilläkin vähän lyhyemmäksi kuitenkin leikataan.=)

    ’Kuka tulkitsee, onko puttilinjalla kävely heikentämistä/parantamista? Eikös fifty-fifty tilanteet ratkaista pelaajan eduksi. Jos pelikumppani väittää tallojan tasoittaneen puttilinjaansa ja toinen kiistää?

    Kyllähän sen voi tulkita kumpikin. Eli jos omalla linjalla joku kävelee tai sitten jos esimerkiksi merkkari näkee että kaveri kävelee omalla linjallaan. Ei siinä ole paljon sanomista kun näyttää että linja menee tuosta ja siinä on jalanjälki… Vai?

    Niin se varmaan menee, itselle ei ole kuuden vuoden aikana tapahtunut kertaakaan että tuttu tai tuntematon olisi puttilinjaa tärvännyt. Toivottavasti en minäkään.

    Meillä klubituuppareilla näkyy nykyään tasaisia kumisia kengänpohjia ja ne eivät aiheuttane mitään vaurioita vaikka vahingossa linjalle astuisi.

    Greencardista – ei minua ja vielä vähemmän vaimoa (onneksi ei lue tätä) olisi aikoinaan saanut päästää GC-kokeesta läpi.

    Ongelma on mielestäni se, että kurssin pitäjä valmentaa/opettaa ja ottaa vastaan kokeet. Kun ihmisiltä on nyhdetty kohtalainen rahasumma, kynnys reputtaa on taatusti korkea.

    Ja eihän se avuton golffari kokeen jälkeen ole kurssittajan riesana.

    Teoriassa kokeet kuuluisivat seurojen reviirille, mutta mitenpä systeemi toimisi kun melkoinen osa porukasta liittyy kaukojäseneksi. Ja miten moneen seuraan aloittelija todellisuudessa pääsee vain pelikokeen kautta?

    Tuo on kyllä kovin ikävää. Ei se niinkään että pelaa huonosti, silloinkin voi edetä kohtalaista vauhtia ja monet niin tekevätkin. Käytöstavat olisi kiva tietysti olla, juttelu, kävely, 1m päässä seisominen toisten lyönnin aikana pitäs olla aika selviä juttuja vaikka ei mitään kovin ihmeellisiä kursseja olisi käynytkään.

    Tota griinin paikkaamatta jättämistä mä en tajua, sehän on melkein hienointa golfissa, kivan griini osuman jälkeen voi ammattimiehen ottein kaivaa haarukan taskusta ja paikata jälkensä…

    Täällä sveitsissä on muuten tuo GC koe aika tiukka, meillä pitää kiertää 6 reiän harjoitus kenttä (4xpar 3, 2x lyhyt par4) siten että 4 tuplaa ja 2 bogieta on vähintään saatava. Kentällä ei kylä ihan onnettomia koskaan näykkään.

    Voi ei Timo… Tää maailma on tuhon partaalla kun joku keltanokka ei osannut kunnolla sääntöjä/etikettiä. Vaikka sinä kuinka yritit opettaa. Ja ehkä joku pro sitä ennen. Kyllä minun kohdalla KAIKKI ovat nämä ymmärtäneet kun niistä ystävällisesti olen hänelle muistuttanut. Ja ne kaksi muuta pelasi bogi/tupla vauhtia, semmoinen harmittaa. Varsinkin silloin kun itse pelaa parissa tai ehkä jopa vähän alle. Sitä raivostuu ja lopulta masentuu. Ei hymyilytä yhtään vaikka tulos olisi kuinka hyvä??? Ihmiset nyt sattuu oppimaan eri tavoin, jotkut eivät vain heti muista niitä lukuisia sääntöjä/ohjeita mitä kursseilta saa ja muut opettvat. Käytännössä oppii paremmin. Pallo olisi pitänyt laittaa taskuun tai ainakin välillä kantaa jonkin matkaa. Greencard kokeista selviämiseen ei tarvita kauheasti pelitaitoa. Ajokortin saavan pitää osata ajaa, mutta mielestäni yli 40 tasoituksen omaava ei vielä osaa pelata yhtään. GC on lupa harjoitella, mutta sekin pitäisi tehdä oikein.

    Ehkä hän on jo seuraavalla kieroksella hieman parempi ja fiksumpi. Ekan kierroksen huumassa ei varmasti muista tehdä mitään oikein. Meidän muiden on velvollisuus opastaa… Montako puttia missasit Timo kun rouva astui linjalle? Ja se oikeasti johtui niistä hirveistä pompuista jotka tulivat hänen kavioistaan…

    Arsu hyvä, et tainnut ihan tajuta asiani ydintä. Kyse ei tosiaankaan ollut minun puteistani, eikä siitä, että ko. henkilön lyönnit olivat vaatimattomia.

    Lyömisen ja joustavan pelaamisen oppii harjoitellen / ajan myötä. Se mikä on huolestuttavaa, ettei GC kokeen läpäisseellä ole hajuakaan suoraan sanoen mistään !

    Aloittelijaa voi tietysti opastaa asiallisesti tietyissä asioissa. Jos olisin alkanut opastaa ko. rouvaa kaikessa missä hän teki pahasti väärin, olisi hän varmasti pitänyt minua jonain ’pikkuhitlerinä’. Siis olin pääosin hiljaa, vain kotikenttäni turmelemisen yritin estää.

    Kuten mainitsit ’ihmiset nyt sattuu oppimaan eri tavoin’.

    Siinä se on ! Jos on hidas oppimaan, niin pitää harjoitella enemmän. Ei kaikkien tarvitse päästä GC kokeesta ekakerralla läpi.

    Kylmä peli: on osattava tietyt asiat ennenkuin on asiaa kentälle !

    Se on kaikkien pelaavien etu ! Nyt tähän surkeaan tilanteeseen on jouduttu, kun määrätyt tahot tehtailevat uusia pelaajia välittämättä siitä, että välillä tulee ’sutta ja sekundaa’.

    Kyllä minä ymmärsin, mutta ajattelinpa asiaa myös toiselta kantilta. En siis väitä, että olisit väärässä, päinvastoin.

    Greencard kurssilla ei välttämättä opettaja huomaa kaikkia puutteita. Tämä täysi tohelo voi onnistua kokeessa/ kurssilla kun häntä opetetaan ja valvotaan.

    Ihan vain mielenkiinnosta kysyn, että kauan teidän kierros kesti ja syntyikö paljon jonoa taakse?

    ps. Joillekin täytyy olla pikku Hitleri, jotta he tajuavat..

    Nimetön

    Itse suoritin kurssin tuossa toukokuun aikana, ja meillä oli kanssa aika helppoja nuo lähipeli, lyönti, chippi, ym testit. Kaikki pääsi niistä läpi kun vaan tarpeeksi monta kertaa yritti. Pahimmillaan jotkut veti chippi testinkin 8 kertaa ennenkuin meni läpi. JA lyönti kokeessa alettiin laskea kun tuli onnistunut osuma. Eli mun mielestä liian helppoa. Mutta peli koe oli pikkasen tarkempaa ja meidänkin kurssilta pääsi vaan puolet läpi. Ja osa porukasta oli niin vihaisia että uhkasi jättää koko lajin.

    Meidänkin kurssilla oli yksi iäkkäämpi naishenkilö, joka ei ollut koskenutkaan golfmailoihin ennen kurssia. Tuntui että puolet kurssista meni ihan typeriin selityksiin tälle naiselle. Mm hän unohti välillä että kummalta puolelta hän löikään. (puttaillessaan). Toisena päivänä lyötiin lämmittelylyöntejä, niin hän oli unohtanut jo gripinkin, kädet oli väärinpäin. Ja puu mailalla lyödessä kädet oli noin 10cm toisista erillään.

    Pelikokeessa tämä neiti sattui sitten minun pariksi, meinas olla naurussa pitelemistä. Viideltä väylältä (par3-par5) hän sai yhden pogi pisteen, vaikka pelattiin ns. somali tiiltä. Mm lyhyt par3 60m niin sai siihen lyötyä 12 lyöntiä ennenkuin otti pallon taskuun. Kerran kun pääsi viheriölle asti niin oli osannut merkata pallonkin tosin greenihaarukalla.

    Että kyllä sitä kaikenlaista näkee tuolla, onneksi meillä on kuitenkin aika tarkkaa tuo kortin saanti.

    Mielestäni ihmisten tulisi ymmärtää että lyöntiä voisi pikkaisen kokeilla kaverin avustuksella ennen kurssia, näkisi että tuleeko siitä mitään ja kaikki saisi kurssista enemmän irti.

    YKI

    Itse pelasin 3 kesää ’jokamieskentillä’ ennenkuin uskalsin mennä GC kokeeseen, minulla oli jostain tullut sellainen käsitys että saadakseen kortin täytyy osata golffin salat erittäin hyvin. Nyt kun on nähnyt millaisia ’tunareita’ saa kortin , niin olen erittäin tyytyväinen että harjoittelin noinkin kauan ennen kortin suorittamista.

    Koe omalla kohdallani oli kauhea järkytys, 5 minuuttia lyöntiä r7 :kalla jonka jälkeen parit putit ja chipit ja kortti taskuun ilman mitään teoriakoetta, kokonaisuudessaan kortin saamiseen meni max 10 minuuttia.

    Tuntuu siltä että koe on ainoastaan rahastamista varten.

    dog

    Aloittelijat vieraspelaajat olivat kertomuksesi mukaan keski-ikäisiä eli olivatko he 30v. vai 40 v.

    Alkaako mielestäsi tuossa iässä oppimisvaikeudet vai miksi mainitsit iän. Minun mielestäni perusgolfin oppimisessa ei ole iällä merkitystä, kun on hyvä opettaja, oppii säännöt ja alkeet minkä ikäinen vaan. Muuten olen sitä mieltä, että kurssit ovat pelkkä bisnes, ei ketään kiinnosta osaavatko kurssin ja greencardin suorittaneet oikeasti pelata.

    Kyllä 5 minuutin katsomisen perusteella näkee osaako henkilö lyödä palloa CG-tasoisesti.

    Säänöistä ja asenteista ei katsomalla saa kuvaa.

    Kerran tyhjällä rangella viereiselle matolle ilmestyi n 40-45 vuotias nainen. Mailojen perusteella olisin voinut kuvitella hänen osaavan jotakin.

    Pallot alkoivat suurinpiirtein lennellä 90 astetta hänen tavoitesuunnastaan.

    Katsoin taakseni: nainen löi jollakin lyhyellä raudalla ja oli tiiannut pallon n. 10 cm:n korkeuteen mopotakkidriverille tarkoitetun tikun nokaan.

    Piruttani sanoin hännelle hyvin yhstävällisesti että raudoilla kannattaa tiiata noin 0.5-1 cm korjeuteen tai ei ollenkaan.

    Hän suuttui neuvostani ja kertoi minulle palkkaavansa pron kun tarvitsee neuvoja!

    keskustelumme loppui siihen!

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 30)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #374627 kohteessaMihin tämä maailma on menossa …

Etusivu Foorumit Yleistä Mihin tämä maailma on menossa …