26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Mankkaan kaatopaikka

Etusivu Foorumit Yleistä Mankkaan kaatopaikka

Esillä 5 viestiä, 276 - 280 (kaikkiaan 280)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nyt meidän täytyy ymmärtää että aivoton tekee täällä henkistä surutyötään kun hänen henkilökohtainen ja privaatti harrastepaikkansa menee muiden käyttöön. Ei hänellä oikeasti ole mitään golfia vastaan vaan ongelma on tämän paikan menettäminen.
    Jos sille paikalle päätettäisiin rakentaa lastensairaala niin silloin hän olisi riehumassa sairaiden lasten keskustelussa, syyttäisi lasten vievän tarpeettomasti verorahoja ja kehottaisi heitä menemään muualle sairastamaan.

    Koiraihmisille tällaiset yksilöt tietysti aiheuttavat hallaa. Itsellänikin on ollut perheenjäsenenä suurimman osan elämästäni yksi tai useampi koira. Jos olisin yhdenkin piirun vastuuntunnottomampi niin todennäköisesti tuossa vieressä sohvalla neuvonantajana olisi joku fiksu karvanaama. Valitettavasti näin ei ole, koska en pysty tarjoamaan koiralle täällä kehä kolmosen sisäpuolella asuvana golfarina riittävän hyviä olosuhteita. Sellainen pikkuinen nelijalkainen joka täällä viihtyisi ei täytä minun silmissäni koiran kriteerejä.
    Tässäkin mielessä tekee pahaa lukea tätä aivottoman tarinointia että tuollaisen vinttikoiran pitäminen kaupungissa osoittaa huonoa harkintaa ja täyttää minun silmissäni useita eläinrääkkäyksen tuntomerkkejä. Se on valitettavaa että joillain koiraa haluavilla ei ole realiteettien tajua ja koira on se, joka siitä joutuu kärsimään. Täällä kaupungissa näkee valitettavan usein sellaisia koiria, joiden paikka olisi jossain aivan muualla.

    Samoin pännii nähdä niitä koiranomistajia jotka laiskuuttaan kuvittelevat että joku yleinen ulkoilupaikka on myös koirien vapaanapitopaikka. Jos omistaa koiran, joka vaatii vapaana juoksemista niin silloin paikaksi pitää valita siihen oikeasti sopiva alue. Puisto tai vastaava EI sitä ole. Tämä on taas niitä kohtia jossa jotkut menevät siitä yli jossa aita on matalin. Taas väärin sekä koiraa, että muita liikkujia kohtaan.

    Aivoton: Pidä koirastasi hyvää huolta ja varmista että se saa riittävästi liikuntaa. Jos tämä sinun nykyinen paikkasi menee joskus mihin tahansa muuhun käyttöön niin etsi uusi paikka. Siinä olet oikeassa että koiratarha ei vinttikoiralle riitä. Uudessa tilanteessa punnitaan oletko koirasi arvoinen, löydätkö koirallesi sellaiset ulkoilumestat joita sen hyvinvointi tarvitsee. Uskon että koirasi arvostaa enemmän sen kanssa viettämääsi aikaa kun näppiksen kanssa viettämääsi.
    Sano turrillesi multa terveisiä.

    aivotonta kirjoitti: (2.3.2007 12:11:07)
    Jamasahan oikein kuunnostautuu: Jos haluat ratsastaa, muuallakin kuin kotimaneesissa, niin ei se välttämättä vaadi miljonääriksi ryhtymistä. Ei siihen tarvita omaa hevosta tai tallia. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudun ratsastuskouluissa pääsee tunnille keskimäärin 32 euron hintaan. Se on suht kallista, mutta ei kohtuutonta. Pienemmälle tallille vähän kauemmas voi päästä edullisemminkin. Kireitä housuja ei välttämättä tarvitse ja niitäkin saa tarjouksesta jopa 32 eurolla. Ja ovat muuten sen verta kestäviä, että omani kestivät lähes päivittäistä käyttöä 7 vuotta hajoamatta tai edes nuhraantumatta.

    Jos haluaa oman hevosen, se maksaa sitten jo vähän enemmän. HEvosen tasosta riippuen ja siitä millaiseen käyttöön sen haluaa on alkupanostus (HEvonen + varusteet) noin 2000->. tOkihan siihen saa uppoamaan miljoonankin jos lähtee ostamaan Olympia-tason kopukkaa. Tallipaikat (riippuen siitä onko maneesia vai ei) maksavat pääkaupungikseudulla 300 – 900/kk. Mutta tosiaan omaa hevosta ei tarvita välttämättä jos haluaa vain harrastaa.

    Luen vasta ketjun puolivalia, jotta sorry jos asia on kasitelty.. 32euroa/tunti
    Niin golfhan maksaa tosi paljon kun useimmille kentille paasee samalla rahalla 5:ksi tunniksi ja jos opetusta haluaa, niin eikohan tuolla kolme ryhmatuntia irtoa. Ja ainakin 15 koria voi lyoda palloja useimmissa paikoissa, siitahan moni teista selviaa tunnissa?!

    eli tavis ratsastajan ja golffarin kustannukset ovat siis about samat. Hevos omistajat taitavat menna hyvinkin normaalin osakasgolffarin edelle viela maksuissaan…

    Siis edelleen tyydyn katselemaan niita hevosia kaukaa laakarin suosituksen mukaan ja Kokkolassakin pyrin tietyille vaylille tekemaan birdien ettei astmakohtaus yllata hevosten takia ennenkuin vayla on pelattu.

    Olisi varsin mielenkiintoista jarjestaa julkinen paneelikeskustelu taman asian tiimoilta vaikka golfmessuilla. Voisin itsekin vaikka osallistua, jos aivotonkin suostuu astumaan julkisuuteen.

    🙂

    Nytr paasin sitten loppuun ja parhaaksi kommentiksi jai metro esitys! Mutta ehdottaisin etta paatepysakki olisi Nord center 🙂

    Parahin aivoton,

    Kiitän vilkkaista kirjoituksistasi. Pahoittelen, että luulin niitä ensin provoksi. Harvoin on koneen ääressä niin hauskaa, että hihittelee itsekseen.

    Partin tavoin toivotan Sinulle ja koirallesi mukavia hetkiä yhdessä. Käykääpä vaikka siinä vieressä Leppävaarassa katsomassa, onko vanha koirarata vielä olemassa. Siellä Borsovisi pääsisi varmaan kirmaamaan sydämensä kyllyydestä. Ja Sinäkin, jos niikseen tulee.

    Aikuiseksi kasvamiseen liittyy kaikenlaista. Tunteet kuohuu. Aikuiset, golf ja muut tyhmät jutut ottaa päähän. Muut ihmiset on ääliöitä eikä tajua mistään mitään. Lapsen kroppa alkaa muuttua, naamaan tulee näppylöitä. Ei se murrosikä ole helppoa. Mutta muista, että se menee ohi aikanaan. Oppii malttia ja suvaitsevaisuutta. Sietämään naapurissa muidenkin lajien harrastajia.

    Ethän muuten oikeasti luullut, että Mankkaalla saa ulkoiluttaa koiraa, tottelevaistakaan, irrallaan?

    Onpas pitkä viestiketju. Oli aika homma lukea läpi ja havaita se vanha sääntö, että totuuksia on ainakin kolmea sorttia, sinun, minun ja se oikea.
    Intohimo leimuaa ja peittää alleen asian ytimen eli sen, millä eväillä Suomen kuuluisin kakkakasa saadaan handlattua. Tähän ainakaan me koiranomistajat emme ole esittäneet toimivaa tai ainakaan selvästi parempaa vastausta, jos rehellisiä ollaan. Sitä, että edes joku yrittää sitkeästi saada aikaan korjausta, ei minusta pidä lytätä vaan kannustaa.
    Se ’Aivotonta’ nimimerkin käsitys, että kaatopaikan peitto olisi halvempaa ilman golfkenttää, ei voi pitää paikkaansa. Jos kerran kaatopaikka joka tapauksessa pitää joskus panna kuntoon, minun ymmärrykseeni ei ainakaan mahdu, mistä kunnostuskuluista voitaisiin tinkiä. Onko muut ulkoilijat jotenkin vähempiarvoisia kuin golfin pelaajat, jos golfkenttää ei tule? Pitääkö paikka muka suojata tehokkaammin nirsoja golfareita varten? Peitelläänkö kasaa vain pikkuisen lisää (niin kuin tähän asti) vai jätetäänkö etelässä oleva tasainen varastoalue entiselleen, jos muut paikat peitetään (sekin on kaatsia, ei vain aidattu pohjoisosa). Tästähän nousisi niiden mankkaalaisten ja laajuskilaisten poru, joiden ikkunasta kaatopaikalle on karkeastikin mitaten alle 100 metriä.

    Kaupunki muuten järjesti 6.3. asukaskokouksen ja esitteli suunnitelman puistoksi, joka ympäröi golfkenttää. Tämä oli ilahduttavaa ja lisää uskoa siihen, että tuo Mankkaan läjä saadaan joskus hoidettua. Avoin Espoo -sivuilla olevasta kartasta voi nähdä, että puistolla on mittaa suunnilleen 40 hehtaaria. Golfkenttä on ilmeisesti noin 55 hehtaaria, joten aika tasan käyvät onnen lahjat. Tälläkin palstalla moni on todistanut, että talvella päästään liikkumaan tällä melkein neliökilometrin alueella jokseenkin vapaasti. Sen verran on tullut kaatopaikkaa ihailtua, että tulevaisuus näyttäisi olevan kuin toiselta planeetalta positiivisessa mielessä. Ainakin minun hurttani kulkee talutushihnassa ja takuulla mahtuu kääntymään tuon kokoisessa puistossa, myös noissa koirapuistoissa. Kaikenlaisia kulkuyreittejä näkyy olevan kilometrikaupalla. Ei kai vain meitä koiranomistajia pikkuisen vaivaa se sama ’meille kaikki heti nyt’, josta golfin pelaajia syytetään, jos nyt ihan rehellisiä ollaan.

    Eipä sitten muuta kuin tsemppiä ja rauhanomaista rinnakkaiseloa golfin pelaajien ja koiranomistajien kesken. Ei kai se voi mahdotonta olla?

Esillä 5 viestiä, 276 - 280 (kaikkiaan 280)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #359218 kohteessaMankkaan kaatopaikka

Etusivu Foorumit Yleistä Mankkaan kaatopaikka