16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Mäkkäri & fundamentalistit

Etusivu Foorumit Yleistä Mäkkäri & fundamentalistit

Esillä 21 viestiä, 1 - 21 (kaikkiaan 21)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #178594 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Siitä mistä ’saa’ kirjoittaa oli puhetta tuolla varaspelaaminen -ketjussa, mutta juttu riistäytyi tavan mukaan ohi otsikosta. Ensin pari korjausta: Hertsikassa hypänneen Tapsa Taavitsaisen faija ei tosiaankaan ollut lekuri vaan mullekin ajokortti-paperit myönsi yks Auvinen, joka asui Jollaksessa ja jonka poika oli myös mun luokkakaveri Kuliksessa. Ja toinen täsmennys Mäkkärille: ralliautoissa on aina ollut kaksi kuljettajaa, mutta takavuosien ralleissa ei ollut nuotteja! Siitä nämä sähkölinjojen tiirailut ym. hyppyrille tullessa. Keskustelimme muuten viikko sitten Mäkkärin kansssa fiskiksellä kuinka holja tunne on tulla täysiä hyppyrin nokalle a) sukset jalassa b) autolla. Totesimme yksimielisesti, että pään ei ole pakko olla umpiluuta, mutta siitä on kylläkin huomattavasti hyötyä. Pidä Mäkkäri linjasi, sillä minkä päätoimittaja läpi päästää on ok. Sanoo laki. Golflehdissäkin on nykyisin juttua viineistä, ruuasta, muodista, autoista, matkailusta jne. Jos kaveri on pinttynyt ’nakit munalla ja iso piimä’ -miehiä, hän voi aina kääntää sivua. Se on ihan helppoa; kastetaan ensin sormi suussa ja…

    #343607 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    joo kyl täs maas on ollu urkin aikan vahav sensuuri

    se roikus kui rägä ilmassa .

    Me tuomitsemme monta ilmiöö ahnnu salamsat – elvikseen ja bil hayleen. erik koulutsjärjestelmän uudistminen oli hamapiasa.’

    no meijän koulutsujärjestelmäää ihaillaan ymbär maaailamn oomma maailamn kilp. kykyisempiä kansakuntia ja meilla onhiton hyväö nuoriso–

    ehkä jopa paremp ku 60 -luvul. wehkä teemme liiallakii faartil menestystä – pittää opppii myös hidasteleen aiansklii parahaitten maisemien kohrala- j’ä käöyttän järkeä niingus arnold se paalmeri sanos

    live wisely

    work smart

    and play haaaart

    #343608 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ai Auvinen Jollaksesta kirjoitti ajokorttipaperit? No sittenhän asia on kunnossa jos se Auvinen oli. Sehän oli Vatorilla perämoottoriasentajana ja laittoi sisäperä-Mercurynkin päivässä puuveneeseen. Ja kynämies viimeisen jälkeen. Meille se kirjoitteli pirtureseptejä. Ja ylioppilastodistuksia, niin päästiin lukioikäisinä osakuntiin bailaamaan…

    Mutta täytyy tunnustaa, että Mäkkärin pökellykset kyllä alkuun oudoksutti. Niinkuin usein uudet asiat, kuten esim. hybridit, saavat meidät takajaloillemme, puolustuskannalle. Niin minäkin aluksi kannustin, tapani mukaan kohtuullisen ivalliseen sävyyn, opettelemaan näppäimistön käytön ja passaamaan lääkityksen kohdalleen.

    Sittemmin olen oppinut hänen tekstejään lukemaan ja olen niitten kautta mieheen tutustunut. Hänhän kirjoittaa itsestään poikkeuksellisen avoimesti. Ja kyllähän hänen tekstinsä ovat tämän palstan suola.

    Ja toinen tunnustus! Olen yrittänyt kirjoittaa tällä hänen jäljittelemättömällä tyylillään. Käsitykseni mukaan se menee niin, että sormilla lyödään suurinpiirtein sinne päin niin nopeasti kuin kyetään, katse koko ajan sormissa; valmis teksti ja ulkoasu ovat epärelevantteja. Sisältö on tärkein. Siis sille, joka sitä vaivautuu tulkitsemaan. Ensikertalainen saattaa hätkähtää; nyt löytyi kaheli, joka kirjoitti Kuolleen Meren Kääröt!

    Kokeilumielessä laadin kerran tarjouksen Mäkkärin Metodilla ja esitin sen sitten kollegalleni. Huomasin hänen arvioivan katseellaan pupillienilaajuutta ja pyrkivän ikäänkuin tuulen alapuolelle haistelemaan henkeäni. Sitten hän ojensi sen takaisin ja sanoi: -Taatusti erottuu muista!

    Niinkuin Mäkkäri!

    #343609 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    On tietysti totta, että näilläkin sivuilla saa varmasti kirjoitella juuri sen verran hulluja kun sensuuri vain sallii. Joillakin sivuilla sensuuri on tiukempi kuin toisilla, enkä suoraan sanoen tiedä mikä loppujen lopuksi on paras tapa pitää hommaa edes jotenkin kasassa.

    Itse yritin lukea näitä ’mäkkäri-juttuja’ pari kertaa, mutta en kyllä onnistunut löytämään niistä mitään iän mukanaan tuomaa ’elämän viisautta’ enkä voi sanoa pitäväni niitä minään tämän palsta suolanakaan. Kirjoitustavastakin tulee ennemminkin mieleen, että mahtaako kaverilla olla tapuli täynnä lepakoita. Mutta kukin tyylillään ja eihän niitä juttuja todellakaan tarvitse lukea.

    #343610 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Mäkkäri on mäkkäri. Silloin tällöin jaksan jutut lukea silloin tällöin en. Suurta kunnioitusta herättää Mäkkärin joka syksyiset kutsut (Faitit varattu) Vuosaareen rundille. Niin moni meistä nimimerkeistä puhuu, mutta harvaa tekee jotain konkreettista.

    #343611 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Mie onn urheilun kanssa kui baby babyloniassa – urheillu on minun Mikä Mikä maa ja Disneyland.

    Jos miun pittää urheilusa mm. kolohvissa peljät menttäväni kasvoni , jos huuan ilosta ku lyön 54 cm lipusta tai teen eeglen — saatee rauhassa sanoa et miul on lepakoita ydinjatkeessa – tykkään kyl binviineista varsin keisari ja delhviineistä enompi.

    onks tää urheillu – kolohvi niin perkeleen

    V A K A K A V A ASSIIA.

    SE ON VAKAVA VATRMAAN NOILLLE KU TIENAASIL ET MUT HUTKII – MUT MIE EN TIENAA PELOTTELEN VAAN DIBETS – RÖLLI PEIKKOA HENKILTÄ – MUUTEN KOLOHVI JA URHEILLU ON MULLE HUVI – EI USKONTO.

    MUN äo ON MUUTE ENKLANNIKIS MITTATTUNA 126 – EN OSSAA TÄYSI ENKLANTII – MIKÄ SUN ON ILMAN LEPAKOIT.

    VAIMO SANNO MINNU LÖYSÄHUULEKS – PIÄN SITÄ KOMLPIMANKINA – yKSI KIVI – EIN sTAIN SAI KUTUNIMEN TÖRKYTURPA – JOTEN OON HUVAS SEURAS.

    #343612 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Hyvä mäkisuksi. En ole koskaan nähnyt sinun pelaavan golfia ja minulle on aivan yksi lysti miten hyvin tai huonosti sinä sitä pelaat. En usko, että tällä palstalla kukaan muukaan sinua on arvioinut golf (tai mäkihyppy) taitojesi perusteella vaan sen miten sinä tänne kirjoittelet.

    Joukosta voi erottua monella eri tavalla jos sellaisen kokee syystä tai toisesta tarpeelliseksi. Mutta jos mielestäsi kaikki ne jotka eivät ymmärrä sinun sekopäisiä juttujasi ovat tiukkapipoisia ja ottavat elämän liian vakavasti niin saattaa olla syytä katsella peiliin ja miettiä kummassa päässä se ongelma oikein on.

    P.S. ei 126 mikään erityisen korkea lukema ole ja suljetut osastot ovat täynnä porukkaa jolla se lukema on paljon korkeampi 😉

    #343613 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Katoin peiliin ja sieltä hymyili hyväkuntoinen 61 vuotias stadin kundi,joka on aik onnelllisessa cvioliittosaa v:st 1968 – tähän päevään ja ehkä 25 v. eteenpäin oon silloin vatas 61 + 25 = 86 . sit mie oon lyöny ale ikäni tasotukksessa ehkö jo 75 v. ja kaek vuuet siitä 86 ja ettennpäin 90 sit mie lähen Sam Sneadin luo – letekeänä kui taihkina-

    Ehkä alan viel hyppään mäkkekki – ainahii jos hessaan saadaan s k70 m mäk.

    . tää koohvi vuos on mon ollut mulle yhtä hunajata- yl 50 kierrosta . joista 35 kilapipulaa on tulle sienisarjan voitoo – tosi yllätys lepakkomiehelle. Ku kaverit ja seniriokolohavriliitto auttoi ni kierroksenkeskihinta ol n 12 e. kiitos vain kolohvienkeleilleni Senior, kale-proidi, Tapsa vanha mähypkabver ja Suomen Sr-koohviliitto.

    ens vuon ollaan sr- kisoissa vakavamminmukan – HCP veetään alle 10-

    sieniPALKINTOJEN fiialaalmisessa on toasi duuni .

    Tom Wishonit.

    Voitto simukisasa Hyvinmkäällä raksu nkaa.

    2 sija rotary-kisassa Vuosaares. 3. sija Irish Business Clubi- kisass vuoisaares. Joukkuekisan voiito KEJ-torurin Hillsiden bermudaklubiolla. ja 2 persoona kohtaisessa.

    Hickorymaila kissaan en vielä oslalistunutn- mut se korjataan ens vuon. MzC Ewan jo kattoo mulle

    bassieta.

    IH-kixsan voito Nokialla – Kolojjovirraal.

    nää kaikki kisat on ollu kivoi kilapaklenetrin ulkopuolisiis aik aepäbvirallisis kisoi – mutta kivoja. oon hävinnykki

    käsrkisen jussill 70 v ja vanahlle Widerin osakkakalle 79 v Börje mATSONILE, JOKA MENI AJKKUVETOISEN BÄGINSÄ PERÄSS-

    HÄVIÖTKI ON OLLU KIVOJA – jopa naurattanut OON KAI AIK ADORKLAAN PERHEEN JÄSEN.

    muuten hermoista puheen olen sodan aikana joku sukulainen menttei hermonsa esim. ässärykmentin ykköössyöksyjänä ollu setä – jai ruuppu paalle – oliks sun setäa sovasa. ( Tieks mistä Soadnkylä on saanu nimensä – Antreas Alaristo kerto ku ostimme pjalle hänen taulunsa nimmarilla Sovankylän _marketissa, missä tää silloin 85v möi taulöujaan )

    setulee sovasta – kalasta ei sodasta.

    jos joutuisin etulinjassa etenemään menis kul hemrot lipalle.

    vaadin täytti 60 v – hiaanot juhlat – vasa män kihloihin – kiva mirrin alku ja tuleva appivanhemmat. ’

    Muutimme Arabianrantaan – hien maisema ikkunasta vanhankaupungin lahdelle. Viikin lintupuistossa tu l käytyä 80 kert<a 2- 5 h kerralla.

    Sauvakävelylle lähen taas 14.00 mennään Vantaanjokkee ens 1 h iätpuohla ja tka s 1h länsipuolta. sitten saunaan ja miriirn kaa kevyt iltapala – kalaa.

    martin markkinoilta saimme uudet peitteet ja tyyny a? 6 e- = 24 . on siihen kiva käy uinuilemmaa,

    joo jos oot tähän saakka lukenu oot joko topsi ystävä tai samnadorkalan perheen jasen –

    mu mun tyyli ei sua miellytä niink oeta sanoo asiasta – ja kato nyt vuorosta peiliin. mä hymyilen sieltä vaha ku Mad- lehe haravahamppainen kloddi.

    #343614 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kiitos hemres, siniori, elephvantti ja muut Dorkalan ehreen jasenet.

    hemreskero tottuuven – en mie oikke tunne tekstäni , jos kolohvkentällä kysytään .- kyl pelissä ja teketseissä – tioria ja kayhtanto ova suures ritsidiraasa keksennään-

    on kai joku mr hude tri jekkylä – muunelma – mut josku kentäll ku teulle pirtu irti ni silloin irootellaan.

    .. muistetaan paimenii, lampait, linksei, tuulta,

    tuiskuu, myyränkolio, otetan mallasta ja iketään piippu ja nauretaan hyväntahtoisesti morrisoneille sek jr muta varsinkii sr.lle.

    mäkkäri citysaamhelanie Vuotson porokylän Dorkalasta.

    #343615 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tervetuloa Mr. Chance

    #343616 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Laitetaan nyt vielä tulemaan yksi vastine sillä ovat ne sinun juttusi vaan sen verran hulluja ja kun tuli vielä toisenkin kerran katselua onko niissä yhtään mitään järkeä.

    Sinulla näyttää olevan kova tarve selitellä sitä kuinka olet ihan ”normaali” stadin kundi ja muutenkin fiksu ja filmaattinen ihminen. Näin saattaa tietysti olla, mutta silloin avarakatseisena miehenä et varmasti ihmettele miksi olen asiasta edelleen hieman toista mieltä.

    Olet koko ajan saarnannut kuinka ihmiset ovat niin suvaitsemattomia ja tuomitsevat asioita aivan liian helposti. Näyttää kuitenkin siltä, että siitä puhe mistä puute. Pelkästään se että osoitat jatkuvasti melkoista ylimielisyyttä kaikkia niitä ihmisiä kohtaan jotka eivät ymmärrä arvostaa sekopäisiä juttujasi kertoo aika paljon henkisen leiviskän suuruudesta.

    Jos on omasta mielestään niin suuri guru ja uusia uria avaava näkijä niin kannattaisi ehkä pukea sanomansa sellaiseen muotoon, että muutkin sen ymmärtäisivät. Mutta vikahan on tietysti kaikissa niissä muissa, jotka eivät tällaista korkealentoista hengentuotosta ymmärrä. Ettei nyt vain olisi niin, että juttusi ovat juuri sitä miltä ne näyttävätkin eli tyhjänpäiväistä löpinää joka yritetään saada näyttämään älykkäältä ajattelulta pukemalla sanoma sellaiseen muotoon ettei kukaan viitsi vaivautua sitä kahta sekuntia kauempaa lukemaan.

    Mutta kuten sanoin niin jokainen tyylillään ja ainakaan minulla ei ole mitään sitä vastaan, että jatkat juttujesi kirjoittamista omalla tyylilläsi. En vain jatkossakaan lue niitä 😉 Hyvää talven jatkoa ja onnea 10 rajan rikkomisyrityksessä.

    #343617 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Santahaminan varuskuntalääkäri tri Auvinen ei ole kirjoittanut Sinulle yhtään pirtureseptiä, hän joi koko kiintiön itse.

    Mutta astialle: jos minun sallittaisiin lukea vain kolmen nimimerkin juttuja, olisivat nämä: mäkisuksi, XXL ja Vasen Pakki. Ja minä sentään olen ollut päätoimisesti 35 vuotta tämän pirun vaikean kielen ekspertti.

    (Huomasitteko muuten, etten johdannossa kysynyt keneltäkään mitään. Silti tulee vastauksia. Kyllä Mäkkäri tunteita herättää).

    #343618 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    hyvä etour , ette luje ennää juttujani – ni mun ei tare korjat mitään. ihan siksikki et ymäärrä mun tekstei kirjotan mää mitä vain — mus tuntuu et sä haluaisit olla gur enmää.

    mä haluun vaan pelaat ja guruu mä oon enkoskaantarvinnu enkä oo tavannu -olisko toi Jalö Kröönlunti ollu kuiteskii kuru ? se votii noit akolohvi SM:iä kuin häkki matti mäjes.

    en yritä mitäänn -enkä luule olevani mitään- kirvaan tänne ihan miten sylki lepakoiden läp päsee – mut kolohvikentäll annan mailan paukkuu jakunnioitan jioakista kansapeluria – oli viikse ylä tai alhjuulesa.

    olis tyosi kivaa ,jos noi varaslukijatki kirjoittais tänne ettei tää yksipuloisuus tujahuta muije viksiu tekstei —

    varaslkukija ’

    ’on se joka vainlukee ja ittekseen kirvaa tai joskus nauraa hekottaen huvaksuu juttuimme

    muttei ikun ite kirvaa tänne mitään ’

    on kuin strutsi aavikolla pää povesssa pyllly pystys – mut ei ees pierase tekstii koohvipitsesen..

    senkin varas kirvaa joathii et myö saahan arvostella suoakii ja sun soomen tai roottin keelt skriva gärna på vesnka —

    sie koönne auch Deutsch schreiben or yoy kan also rite in enklish. habal espananola .. ja niin erespäin cccp

    #343619 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ei sun tartte Mäkkärin jutuista tykätä ja mä luulen, ettei Mäkkäriä oikeasti paljon hetkauta tykkäätkö niistä vai et.

    Suosittelen kuitenkin, että otat joskus Mäkkärin peliseuratarjouksen vastaan. Minä tuossa tänä syksynä tein niin ja pelattiin Mäkkärin ja sen broidin kanssa kierros Vuosaaressa. Juttua piisasi ja hauskaa oli. Mulle parhaiten sopii sellainen peliseura, joka pelaa tosissaan, mutta ei vakavasti. Mäkkäri on kyllä aikamoinen elämänfilosofi, mutta en mä ainakaan mitään lepakoita nähnyt – ketun kylläkin.

    #343620 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Täytyy tunnustaa, etten ole itsekään jaksanut enää syventyä Mäkkärin juttuihin, sen verran sekaisilta ne vaikuttaa.

    Kyseistä herraa hieman tuntevana, voin todeta hänen, kaikesta huolimatta, olevan oikein fiksu kaveri. 🙂

    #343621 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Tämän päivän lehden etusivun pääjuttu (AL): ’Diabeetikkojen valistaminen säästäisi 340 miljoonaa euroa’.

    Ja poiminta tekstistä: ’Ei kuka tahansa diabetekseen sairastunut Matti tai Maija kadulta ymmärrä kuinka vakavasta sairaudesta on kyse, jollei hänelle sitä selitetä selvällä suomen kielellä.’

    ’Nyt liian moni diabeetikko ei (alan professori Tero Kankaan mukaan) osaa tai ymmärrä hoitaa itseään ajoissa oikein, ja tämä aiheuttaa lisäsairauksia, joiden hoito tulee todella kalliiksi.’

    ’Diabetesta sairastaa vuonna 2010 jo yli seitsemän prosenttia suomalaisista ja sen hoito vie silloin lähes neljänneksen Suomen terveydenhoitokuluista, 3,4 miljardia euroa.’

    Kuka on vuosikaudet vaivojaan säästämättä kertonut tällä palstalla golfin ja diabeteksen yhteensopivuudesta. Kuka on kertonut, että sairaus on alkanut nujertua kun golfkierroksia on lisätty.

    Kuinkahan monta diabeetikkoa Mäkkäri on saanut aloittamaan golfin peluun?

    Jo yksin näistä jutuistaan Mäkkäri on ansainnut kullatut mäkimonot.

    #343622 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ’Elämä naurettavaa jos sen ottaa vakavasti’, kirjoitti eräs kirjailija. Sama pätee golfiin. Mäkkärin kirjoitukset asettuvat oikeaan ulottuvuuteen vasta sen jälkeen kun on keskustellut herrasmiehen kanssa ja ehkä pelannut kierroksen.

    Olen minäkin joskus miettinyt luoko mäkkäri näillä kirjaimellisesti hiukan tulkinnanvaraisilla vuodatuksillaan uutta kieltä vai jotain muuta.

    Itse olen ymmärtänyt että golfin, diabeteksen, mäkihypyn ja Vuosaaren kettujen kautta piirtyy elämän syvää kirjoa.

    Kun pelasin viimeksi vuosaaressa joskus 3.11. (?) ja oikaisin sääntöjen vastaisesti tien ali, sieltähän jolkotteli vastaan hienossa turkissa ollut kettu. Ei väistänyt yhtään, korkeintaan tuhahti.

    #343623 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Niin, varmasti Mäkkäri on kentällä hyvinkin mukavaa seuraa – siltä ainakin juttujen perusteella kuullostaa.

    Mitä taas tulee näihin kirjoituksiin, niin muutaman vuoden olen yrittänyt niitä lukea, eikä vieläkään oikein onnistu. Kirjoitusasu häiritsee niin paljon, ettei sisältö oikein pääse esille. Mielestäni asiasta toiseen hyppiminen ei välttämättä ole luovaa, vaan enemmän ärsyttävää (kieltämättä, ärsynnyn melko helposti). Näin ollen esitetty kritiikki on oikeutettua. Sinällään, jos on kyse ns. rakenteellisesta ominaisuudesta tekstin tuottamisessa, niin osoittaahan tänne kirjoittelu tiettyä rohkeutta.

    Toinen asia on sitten se, että puidaan sisäpiirin juttuja, jotka voivat teoreettisestikin kiinnostaa tällä foorumilla muutamaa henkilöä.

    Onneksi me emme siis kaikki ole samanlaisia, niin saadaan kunnon keskusteluja…

    #343624 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ..sopisi vaikka Rooman keisariksi.

    #343625 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Hyvä poijjaat – ei tälläkään palstalla tartte ain puhuu pelekästään kolohvista ja onha noit expertisivui niille ,jotka haluaa ..strictly business.

    Kysdmys lienee vähän linjan vedosta – toi fundamnetalisti contra vaopaa sana on aik hyvä journalistin vetoo.

    Mä en oo halunnu ihan näin pal julkisuutta ittelleni enempikkii avartaaa keskutelua ylipäätään vapaan sanan suuntaan – ettei Urkin varjo enää painais meit suomalaissii snaomisen vapaudessa ylipäätään vakavammissakin asiosi – saati koohvis ,

    jonak tärkein puoli mulle on tosiaan pitää toi rölli-diabetes peikko sille kuuluvalla paikalla – ei edes

    rankingin 100 parhaan joukossa.

    Tero knahgas iteki diebeeetikko sanoo et diabtets on pahempi tauti ku syöpä – syövästä voi päästä eoon, mutta diasbteestata voi lähinnää hidastaa – tosin merkittävästi esim 5 % :n painon pudotus on merkitttävä sokerin alentaja.

    kitoos kuiteskii lämpist sanoist menn kevyin mielin nukkumaan. toi Romman keisari – luin nuorna miehenä rooman keisrien historiaa ja pitää todet et ei pelkästään Nero, ja galgula ,olleet cvallan turmenlemii murhamiehiä ja sukurutsareita , vaan sam a valta turmeli parempana pidetyn Ceasareinkin – joak murhattiin. en mielestäni sovi sinne joukkon tai yhtä hyvin ku varis sinne kalle kustaan ja urkin fasaanisaalisriviin.

    presidentikii aianski toi urkkii ol sen verasn turmeltuntu et varovaiseti suhatudun siihenki , vaikka raimo Häyrinenkii just yhes tilaisuudes huumormiels sanoi minus olevan residentti ainest.

    jos mie ens vuon pärjään sr-kisois ja jakasna veivt näit stoorei oon omast mielstäni ku

    kiinan keisari . kuulemiin , kuulemiin …kuulemiin .. nukkukaa hyväst.

    #343626 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KYL OL KLIHVAA HERÄTRKII KU SELAS UUVEN KOLOHVILEHEN PIÄKIRJOITUKSE.

    LEPPÄVUORI ON TAKUULLA SEURAN MEJÄN TEKSTEI – SEHÄN SITERRAA SENIORII

    JA VUORI LIITTYY UK-INSTITUUTIN TEKSTIL VIEL ENOMPI SENIOR- TAVISVUORISTOON LEPPÄVUOREN JA UUSVUREN RINNALLE

    SILE TAVSI-VUORISTOSSA ON KOHTA IAKMOINEN MAILN HYTJKE KÄYBNIISS –

    JA WNGIT ON MAHTAVAT ..

    MAY EVERY KOLOHVI FLOWERE FLORISH ..

Esillä 21 viestiä, 1 - 21 (kaikkiaan 21)
Vastaa aiheeseen: Mäkkäri & fundamentalistit

Etusivu Foorumit Yleistä Mäkkäri & fundamentalistit