26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Mailanpään hidastuminen

Etusivu Foorumit Yleistä Mailanpään hidastuminen

Esillä 25 viestiä, 1,351 - 1,375 (kaikkiaan 2,023)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • 00

    Suomalaiset mitään osaa. Ainakaan keskustella.;)

    Näitä postauksia kun lukee, on pakko välillä ihmetellä mitä kummaa tässä takana oikein on. Miksi tästä yritetään tehdä tiedetason väittelyä, kun laitteiston ansiot ovat aivan muualla. Kysymyshän on urheilusta ja suorituksen parantamisesta syventämällä ymmärrystä teknisen laitteiston avulla. Selväksi on kuitenkin tullut jo viimeisen 50 vuoden avulla, että suurin osa ihmisistä ei pysty tekemään riittäviä havaintoja vain katselemalla suoritusta eri suunnista. Olennaista ei ole mielestäni esimerkiksi se, onko suora nyt aivan varmasti suora käsitteellisessä mielessä. Asian ydin on mielestäni siinä, että on löydettävissä vaihtoehtoisia suoritustapoja, jotka mahdollistavat mailan liikkeen ajoitusta ja hajontaa vähentäen. Luulisi jokaisen kilpapelaajan tai lajiin oikeasti hurahtaneen olevan kiinnostunut kaikesta avusta, millä suoritusta voisi parantaa. Ymmärrän että on olemassa ihmisiä, jotka eivät osu tähän kategoriaan. Olisiko kuitenkin ihan mahdotonta, että suuntaisi energiaa johonkin muuhun touhuun. Mikäli joku on esim. sutaissut toisen tyttöystävää tai ärsyttää muuten niin paljon, että pitäisi saada vittuilla oikein urakalla, voitaisiin avata vaikka uusi ketju.

    B

    flog kirjoitti: (21.5.2011 11:08:19)
    Ehdotan ihan aidosti että ryhdytte jatkossa molemmat tuomaan jokaiseen viestiin jotain uutta näkemystä aiheeseen tai sen vierelle. Tai heittäkää kevennyksenne edes hyvällä tahdolla.

    No, saitko uusia näkemyksiä? 🙂
    Asia ei etene. heips!

    00

    Laitoin tuossa näkemykseni keskusteluun liittyen. Aihe on ollut hämärän peitossa jo pitkään, vaikka se tuossa ylhäällä lukeekin.;)

    B

    Aihe on selvillä niile, joita se kiinnostaa. Muut voivat lukea muita aiheita. Tai olla lukematta.

    00

    Viime aikoina on puhuttu ainakin siitä voiko lavan radan suorakulmainen projektio vaakatasoon olla suora varsinkin ennen osumaa. Kyllä minua sekin kiinnostaa. Ei ole ihan alkuperäinen aihe, muttei se minua häiritse. Yritin vain keventää, vaikken sitäkään osaa. Asiat jää välillä piikittelyn ja lyttäämisen alle, mutta yritän niitä sieltä löytää. Golf-pallon lyömiseeni näistä asioista tuskin on mitään hyötyä. Ehkei kovin monen muunkaan.

    duffeli kirjoitti: (21.5.2011 11:23:33)
    Luulisi jokaisen kilpapelaajan tai lajiin oikeasti hurahtaneen olevan kiinnostunut kaikesta avusta, millä suoritusta voisi parantaa.

    Kyllä mä uskon, että monia kiinnostaakin. Ongelman ydin on siinä, että miten saada
    kohde vakuuttuneeksi hyötyjen olemassaolosta. Nykyään väitetyn hyödyllisen tiedon
    tarjoajia on valtavasti. Niitä on netti pullollaan. Ihmiset kuitenkin lukevat pääasiassa
    tunnettuja golflehtiä ja kirjoja, joissa menestyneet valmentajat kertovat näkemyksiään.
    He luottavat ensisijaisesti näihin. Jos joku väittää esim. keskustelupalstoilla
    paljon näistä poikkeavia näkemyksiä, niin kyllähän normaalijärjellä varustetun ihmisen
    ensimmäinen kysymys on: miksei näistä asioista puhuta muualla? Jos sitten näkemykset eivät
    läpäisisi edes palstan asiantuntijoiden kyseenalaistamista, on tilanne mahdollisesti
    vielä hankalampi.

    Jos joku katsoo, että keskustelupalstoilla urputetaan vastaan ihan vain periaatteesta,
    niin ainahan on olemassa muitakin ja huomattavasti parempia tapoja väitteidensä todistamiseen. Tai siis eihän väitteen menestys jollain keskustelupalstalla oikeastaan todistaisi vielä yhtään mitään. Nämä muut tavat ovatkin tietysti siinä mielessä hankalia, että niissä joutuu esittämään täsmällisen ja pitävän todistelun.

    Jännä vaan mitten tuolla toisaalla asiaan vastaillaan erilailla ja koko keskustelu on täysin erilaista kuin täällä Suomen foorumilla.

    ts

    data kirjoitti: (21.5.2011 15:34:12)
    [ kyllähän normaalijärjellä varustetun ihmisen
    ensimmäinen kysymys on: miksei näistä asioista puhuta muualla? Jos sitten näkemykset eivät
    läpäisisi edes palstan asiantuntijoiden kyseenalaistamista, on tilanne mahdollisesti
    vielä hankalampi.

    Kyllä niistä puhutaan ja paljonkin. Viimeisten vuosien aikana niistä on alettu puhumaan jatkuvasti enemmän.

    Tuossa erään Hoganin aikalaisen ja tietääkseni entisen major-voittajan kommenttia:

    Well I’ll be darned…YOU are the first one to point out what Hogan asked ’most’ of his chosen students to do. Nice going.

    Very very good…of course most will disagree with you…but feel content you have it right.. Bolt taught me all that stuff Ben taught him…Bolt hit a draw so he had the rt elbow & arm more at his side (which promotes a slight clubhead rotation) He taught me what Hogan talked about because I hit straight to a fade…with absolute minimal face rotation through impact. Moe Norman did this also which is why Hogan liked ol’ Moe…Trevino liked Moe for the same reason.

    Hogan knew his stuff MR TeeAce

    Kuten Jamasa totesi, kovin on ollut erilaista kommentointi tuolla muualla, joka johtuu pitkälti taustaeroista. Siellä on ukkoja jotka ovat opettaneet ja valmentaneet menestyksellisesti vuosia, kuten myös pelanneet itse tourilla ja tuntevat omat liikkeensä. Heistä useat ovat viestineet, että noinhan sitä on aina tullut tehtyä, mutta nyt vasta tajuaa sen.

    On tullut muutamia ihan menestyneitäkin valmentajia tavattua face to facekin kirjallisen viestinnän lisäksi viime vuosien aikana ja kyllä sieltä vahvan positiivinen kommentti on aina tullut. Toisaalta eipä täälläkään ole kritiikkiä tullut kuin parin tyypin näppäimistöltä. Suurimmalle osalle asia on varsin selkeä.

    Kriittisyydessä on se hyvä puoli, että siitä selviää perustelemalla. Ymmärtämättömyyteen vaan ei tehoa mikään.

    Joillakin forumeilla vaan on enemmän trolleja…

    ts kirjoitti: (21.5.2011 11:12:27)
    Moneen kertaan selitetynäkään ei tuntunut ymmärtävän, että mittapisteiden välissä on nivel. Juuri tuon nivelen toiminta ja liikesuunnat saavat aikaiseksi erilaisia lavan kulkuratoja suhteessa käsiin, ja se on juurikin olennainen ymmärrettävä golfin kannalta.

    Tuo ranteen toiminta, sen rentous, kyllä erittäin oleellista lajissa koin lajissa…

    B

    ts kirjoitti: (21.5.2011 18:59:17)
    Kyllä niistä puhutaan ja paljonkin. Viimeisten vuosien aikana niistä on alettu puhumaan jatkuvasti enemmän.

    Tuossa erään Hoganin aikalaisen ja tietääkseni entisen major-voittajan kommenttia:

    Well I’ll be darned…YOU are the first one to point out what Hogan asked ’most’ of his chosen students to do. Nice going.

    Very very good…of course most will disagree with you…but feel content you have it right.. Bolt taught me all that stuff Ben taught him…Bolt hit a draw so he had the rt elbow & arm more at his side (which promotes a slight clubhead rotation) He taught me what Hogan talked about because I hit straight to a fade…with absolute minimal face rotation through impact. Moe Norman did this also which is why Hogan liked ol’ Moe…Trevino liked Moe for the same reason.

    Hogan knew his stuff MR TeeAce

    Kuten Jamasa totesi, kovin on ollut erilaista kommentointi tuolla muualla, joka johtuu pitkälti taustaeroista. Siellä on ukkoja jotka ovat opettaneet ja valmentaneet menestyksellisesti vuosia, kuten myös pelanneet itse tourilla ja tuntevat omat liikkeensä. Heistä useat ovat viestineet, että noinhan sitä on aina tullut tehtyä, mutta nyt vasta tajuaa sen.

    On tullut muutamia ihan menestyneitäkin valmentajia tavattua face to facekin kirjallisen viestinnän lisäksi viime vuosien aikana ja kyllä sieltä vahvan positiivinen kommentti on aina tullut. Toisaalta eipä täälläkään ole kritiikkiä tullut kuin parin tyypin näppäimistöltä. Suurimmalle osalle asia on varsin selkeä.

    Kriittisyydessä on se hyvä puoli, että siitä selviää perustelemalla. Ymmärtämättömyyteen vaan ei tehoa mikään.

    No niin. Nyt ts on asian ytimessä. 😀
    Pari kyssäriä: määrittele ’Hoganin aikalainen.’ Riittääkö, että on aloittanut golfinpeluun samaan aikaan kun hogan on mailaa heiluttanut? Tai elänyt? Sitten meitä olisikin monia.
    Määrittele major-voittaja.
    Määrittele tour-pelaaja.
    Kerrotko, kumpaan keskusteluaiheeseen tuo kommentti oli sinulle lähetetty. Tukivoimaan vai suoraa linjaa pallolle tulemiseen?
    Onko tuo sama viesti kehyksissä makuukammarisi seinällä?
    Sallittehan off-t:n, kun tässä nyt on jo vähän off-t menneet eräät muutkin kirjoittajat?

    B kirjoitti: (22.5.2011 8:11:41)

    Tämä minä vähän juuri ajoin takaa. Kun verrataan tuota toista foorumia ja sen kirjeenvaihtoa tänne foorumiin, niin ero on huikea.
    Voisitko mennä B tuonne toisaalle vääntämään samallailla? Katsotaan millaisia vastauksia saisit siellä.

    B

    Jamasa kirjoitti: (22.5.2011 8:24:13)

    Tässä sinulle malli seuraavaan kommenttiisi:
    Voisitko mennä ts tuonne toisaalle vääntämään samallailla? Katsotaan millaisia vastauksia saisit siellä.

    B kirjoitti: (22.5.2011 8:28:49)

    Niinpä :).
    Siellähän TS on jo vääntämässä.

    En oikein ymmärrä mikä sinulla mättää mutta toivon hyviä pelejä sinulle.

    ts

    Jamasa kirjoitti: (22.5.2011 8:24:13)

    B kirjoitti: (22.5.2011 8:11:41)
    No niin. Nyt ts on asian ytimessä. 😀
    Pari kyssäriä: määrittele ’Hoganin aikalainen.’ Riittääkö, että on aloittanut golfinpeluun samaan aikaan kun hogan on mailaa heiluttanut? Tai elänyt? Sitten meitä olisikin monia.
    Määrittele major-voittaja.
    Määrittele tour-pelaaja.
    Kerrotko, kumpaan keskusteluaiheeseen tuo kommentti oli sinulle lähetetty. Tukivoimaan vai suoraa linjaa pallolle tulemiseen?
    Onko tuo sama viesti kehyksissä makuukammarisi seinällä?
    Sallittehan off-t:n, kun tässä nyt on jo vähän off-t menneet eräät muutkin kirjoittajat?

    Tämä minä vähän juuri ajoin takaa. Kun verrataan tuota toista foorumia ja sen kirjeenvaihtoa tänne foorumiin, niin ero on huikea.
    Voisitko mennä B tuonne toisaalle vääntämään samallailla? Katsotaan millaisia vastauksia saisit siellä.

    Ei tuolla B:n toimintaa montaa minuuttia katseltaisi. Ihmenttelen miksi täällä ei tapahdu mitään.

    Major voittajalle ja tour-pelaajalle voit etsiä määritelmät vaikka googlesta. Tovittavasti se ei ole älylllesi liian vaativa thetävä, vaikka ymmärrän sen rajoja koettelevankin.

    Ja itse asiassa tuo kommentti on sekä tukivoima-, että myös suoran liikkeen asiaan. Niillä kun on tietynlainen sidos. Minä siirryn nyt perustamaan sinulle oman ketjun kuten Jugille tehtiin aikanaan. Olet ehdottomasti sen ansainnut, koska Jugikaan ei pystynyt vastaavaan aktiivisuuteen sanomatta koskaan oikesti mitään.

    B

    Jamasa kirjoitti: (22.5.2011 8:46:13)
    Niinpä :).
    Siellähän TS on jo vääntämässä.

    samallalailla?

    ts

    B kirjoitti: (22.5.2011 9:59:39)

    Jamasa kirjoitti: (22.5.2011 8:46:13)
    Niinpä :).
    Siellähän TS on jo vääntämässä.

    samallalailla?

    Ei siellä tarvitse asiasta vääntää. Eihän täälläkään kenenkään muun kuin sinun kanssasi. Voisit hetken miettiä mistä se johtuu.

    B kirjoitti: (22.5.2011 9:59:39)

    Jamasa kirjoitti: (22.5.2011 8:46:13)
    Niinpä :).
    Siellähän TS on jo vääntämässä.

    samallalailla?

    Käyppäs tutustumassa.
    Toisaalla

    B

    ts kirjoitti: (22.5.2011 9:29:36)
    Ei tuolla B:n toimintaa montaa minuuttia katseltaisi. Ihmenttelen miksi täällä ei tapahdu mitään.

    Major voittajalle ja tour-pelaajalle voit etsiä määritelmät vaikka googlesta. Tovittavasti se ei ole älylllesi liian vaativa thetävä, vaikka ymmärrän sen rajoja koettelevankin.

    Ja itse asiassa tuo kommentti on sekä tukivoima-, että myös suoran liikkeen asiaan. Niillä kun on tietynlainen sidos.
    Minä siirryn nyt perustamaan sinulle oman ketjun kuten Jugille tehtiin aikanaan. Olet ehdottomasti sen ansainnut, koska Jugikaan ei pystynyt vastaavaan aktiivisuuteen sanomatta koskaan oikesti mitään.

    Ymmärrän, että haluat vaientaa kaikki jotka ovat kanssasi eri mieltä.
    Tuo boldattu menisi varmaan ameriikan palstalla läpi ongelmitta?
    Eikä se kommentti koskenut tukivoimaa tai suoria kaaria. Paitsi sinun ajatusmaailmassasi. Ei kuitenkaan tuossa keskustelussa. Siinä on vissi ero.
    Sinulle on jaossa ovelta ovelle oma lehti. Sen nimi on ’Herätkää’

    B

    Loin palautuspisteen:

    PG kirjoitti: (21.5.2011 8:30:35)
    Anna minulle ne neljän pisteen x-, y- ja z- koordinaatit, niin ilmoitan sitten kun kerkiän (on muutakin tekemistä), ovatko pisteet samassa tasossa vai eivät. Jos ne ovat samassa tasossa, niin kerron onko kyseinen taso pystytaso eli näyttävätkö pisteet olevan ylhäältä katsoen samalla suoralla.

    Tässä viimeinen asiapitoinen viesti tähän aiheeseen. Sitten alkoi selittely, liirum laarum ja seurojen ja blogin pito sekä ylimielinen viestiketjujen availu toisten nimiin.
    Jos tähän jäädään, OK.

    ts kirjoitti: (21.5.2011 8:05:43)

    Swinger? kirjoitti: (20.5.2011 23:59:59)

    Jos poistetaan Z niin tullaan ’maanpinnan’ projektiolle (perinteisesti Z on korkeuskomponentti). Jos poistetaan myös Y, niin jäljelle jää vain X-akselilla olevia arvoja. Ja, kaikki X-akselille projektoidut arvot ovat aina X-akselilla ja siten määritelmällisesti ne ovat kaikki samalla suoralla (=X-akseli).

    Niin siis tokihan ilmaisin huonosti tuon asian kun mietin sitä suoraan tuon meidän taulukon kautta ja poistin siitä ajattelusta ne muut arvot. Pinossa päällekkäinhän ne tuossa olisisiat tai oikeesti koiko lauseke on mahdoton.

    Siis annetaan Y:lle tasaväliset arvot ja sitten luetaan nuo X:n arvot. Tämä oli tarkoitukseni sanoa noiden neljän pisteen osalta.

    Saapikos tuosta vielä kysyä. Haluaisin nimittäin ymmärtää aineiston oikein, silläkin uhalla että siitä voisi jotain ajatuksia herätä mikä taas voisi johtaa oppimiseen… (jotkut meistä saattavat olla jopa kiinnostuneita moisesta).

    Kun mainitset lukujen tulevan taulukosta, se lienee oikeaa mittausdataa(?). Onko niin että peräkkäiset (XY) arvot taulukossa ovat itse asiassa tasavälisin ajoin(!) mitattuja lukuja, joka tulee siitä että taulukkoon tulee N framea sekunnissa (joten mittapisteen tulevat tasaisin väliajoin). Joten, ’Y:lle annetaan tasaväliset arvot’ pitäisi ymmärtääkin vähän toisin -> kyseessä on X:n kasvu tasaisin väliajoin? Ja, onko X-akseli pallosta kohteeseen, jolloin suurin osa maanpinnalle projisoidusta liikkeestä suuntautuu X-akselia pitkin (ei välttämättä pelkästään kohteen suuntaan kuten oletkin jo maininnut, mutta suurin osa silti)?

    Jos tuo ’tasaväli’ onkin aika, niin sitten tähän tulee mukaan mailanpäänvauhti, joka taas ei ole vakio. Ainakaan jos osa mittapisteistä on ennen osumaa ja osa on sen jälkeen, osumahetkellähän mailanpään vauhti tipahtaa aika paljon. Eli, alkaako ’suora osuus’ tässä tarkastelussa jo ennen osumaa vai sen jälkeen? Samaten, se kiinnostaa onko kyseessä driveri tai rautamaila, koska jälkimmäisellä vauhdin hidastumiseen vaikuttaa yleensä vielä osuminen nurmeen/lyöntimattoon (palloon osumisen jälkeen)?

    Näillä tiedoilla ainakin minun olisi helpompi yrittää mieltää mailanpään todellista liikettä tuolla mittausajanjaksolla. Se on muutenkin jo jossain määrin hankalaa kun keskustellaan projektiosta maanpinnalle; mutta kun sen lisäksi en tiedä mitä dataa mittapisteet tarkkaan ottaen edustavat, entistä hankalammalta se kuulostaa.

    PS. Minua ei siis kiinnosta millit suuntaan tai toiseen, vaan oikeanlainen ajatus ja ymmärrys (yhdestä hyvästä) liikeradasta, jota voi sitten kokeilla siirtää omaan swingiin. Ainoa oikeahan se ei välttämättä ole, mutta vähintäänkin ymmärtämisen ja kokeilemisen arvoinen! Heh, jos tarkemmin miettii, niin jokaisellahan meillä taitaa olla oma ainutkertainen swingimme; ja ainakin meikäläisellä jokainen lyöntikertakin tuppaa välillä olemaan ’yksilöllinen’ ,-)

    ts

    Swinger? kirjoitti: (22.5.2011 14:21:55)
    [
    Saapikos tuosta vielä kysyä.)

    Saapi toki. Meilitse.

    Mutta mittapisteiden välillä ei ole hirveesti merkitystä, kunhan ne päätypisteet ovat riittävän etäällä toisistaan, eivätkä ksksi muuta ihan kiinni kummassakaan päässä. Aikajanallahan noissa mittauksissa mennään, eli eivät ole tasavälein, vaan 1/170s välein.

    ts

    B kirjoitti: (22.5.2011 13:59:54)
    Loin palautuspisteen:

    PG kirjoitti: (21.5.2011 8:30:35)
    Anna minulle ne neljän pisteen x-, y- ja z- koordinaatit, niin ilmoitan sitten kun kerkiän (on muutakin tekemistä), ovatko pisteet samassa tasossa vai eivät. Jos ne ovat samassa tasossa, niin kerron onko kyseinen taso pystytaso eli näyttävätkö pisteet olevan ylhäältä katsoen samalla suoralla.

    Tässä viimeinen asiapitoinen viesti tähän aiheeseen. Sitten alkoi selittely, liirum laarum ja seurojen ja blogin pito sekä ylimielinen viestiketjujen availu toisten nimiin.
    Jos tähän jäädään, OK.

    Asiallinen? Jossa tutkija pyytää kolmen koordinaatin pisteitä selvittääkseen kahden muuttujan välisen liikeradan? Voitko kertoa mihin tuossa tarvitaan korkeussuuntaista koordinaatistoa?

    Minust tuo osoitti hyvin, että ei edes ymmärretä vieläkään tutkittavaa asiaa. Ja itsekin osaan toki sijoittaa nuo kahden koordinaatiston pisteet exceliin katsoakseni tuleeko niiden välille suora viiva.

    Katso nyt noita graafeja ja mieti löydätkö niistä suoria osuuksia. Jos löydät, on näyttösi kunnossa. Käytä vaikka viivotinta apuna.

    PG

    ts kirjoitti: (20.5.2011 13:10:42)
    Aluksi poistetaan käytöstä Y- ja Z koordinaatit ja jäljelle jää pelkkä X. Otetaan mittauksista 3 tai 4 pistettä peräkkäisistä havainnoista. Sen jälkeen vedetään viiva noiden ensimmäisen ja neljännen välille ja todetaan kahden keskimmäisen pisteen osuvan tuolle viivalle.

    Onko lapa nyt kulkenut suoraan tuolla välillä ja onko kohdelinjalla mitään tekemistä asian kanssa?

    ts kirjoitti: (21.5.2011 8:05:43)
    Siis annetaan Y:lle tasaväliset arvot ja sitten luetaan nuo X:n arvot. Tämä oli tarkoitukseni sanoa noiden neljän pisteen osalta

    Siis y:lle annetaan arvoja, riippumatta siitä, mitkä oikeat y- koordinaatit ovat! Luulin jo jossain vaiheessa ymmärtäneeni, mitä tarkoitat. Enää en ymmärrä. Oliko tarkoituksesi kysyä, a) ovatko x- akselilla olevat pisteet samalla suoralla, b) ovatko xy- tasossa olevat pisteet samassa tasossa, c) arvatkaas pojat, mitä minä kysyin, tyhmä se joka ei arvaa.

    Anna minulle jostakin todellisesta lyönnistä neljän peräkkäisen pisteen koordinaatit, niin ilmoitan ovatko ne samassa tasossa ja ehkä jotain muutakin.

    ts

    PG kirjoitti: (23.5.2011 7:21:15)

    Anna minulle jostakin todellisesta lyönnistä neljän peräkkäisen pisteen koordinaatit, niin ilmoitan ovatko ne samassa tasossa ja ehkä jotain muutakin.

    PG sä oot ihan fiksu kaveri noitten laskelmiesi kanssa ihan varmasti. Sen sijaan luetun ymmärtämisessä on kohtalaisen paljon toivomisen varaa. Vosiitko hiljalleen ymmärtää, että mitään lisätietoa en tule täällä aiheesta antamaan. Tuollaiset asita joutuu kentääpalvelimelta kaivamaan käsin ulos ja siihen ei enää viitseliäisyys riitä, josta kaikki saamme kiittää B:tä

    Se verran voin toki sinua edelleen auttaa, että ei noilla Y:n arvoilla todellakaan ole merkitystä kunhan riittävän kaukana toisistaan ovat. Tuo pitäisi varsin alkeelliisellakin matematiikan osaamisella ymmärtää.

Esillä 25 viestiä, 1,351 - 1,375 (kaikkiaan 2,023)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #448254 kohteessaMailanpään hidastuminen

Etusivu Foorumit Yleistä Mailanpään hidastuminen