16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Luksusta metsässä

Etusivu Foorumit Yleistä Luksusta metsässä

Esillä 4 viestiä, 51 - 54 (kaikkiaan 54)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ts kirjoitti: (6.1.2011 15:50:36)
    Kentän perustamisen peruspääoma on jostain hankittava, velkana sitä ei pystytä hoitamaan nykyhinnoin. Jotta joku taho pääomaa moisen summan sijoittaisi, sen tuotto-odotus olisi oltava riittävä, joka tarkoittaa aika liki nykyisten kierrosmäärien säilymistä, mutta hinnan tuplaantumista.

    Mielestäni asennemuutos on ainoa todellinen ratkaisu tulossa olevaan kriisiin, eli pelaajien tulee oppia ymmärtämään, että vain heidän sijoittamallaan rahalla kenttiä syntyy ja pystytään pitämään kunnossa. Pakottamalla se ei onnistu, vaan pelaajat on saatava kokemaan, että he saavat sijoittamastaan rahasta riittävän hyödyn. Aika näyttää onko golfyhteisöistä tuon solmun avaajaksi.

    Tuosta boldatusta olen täysin samaa mieltä. Luulen että viimekesän tilannetta muistellaan jossain kohtaa vanhoina hyvinä aikoina. Ja samalla kiroillaan miksei tehty mitään silloin kun olisi ollut aikaa ja mahdollisuus…

    Kun kasvuvaiheessaa saa aikaan nykyisen kaltaisen pattitilanteen, minkähänlaista on jälki kun kierrosmäärät alkavat laskemaan. Suomi on seurannut kaikki yleimaailmalliset trendit läpi, miksi pelaamismäärän laskeminen jätettäisiin väliin?

    Isot pojat ovat kyllä tehneet hyvää pohjatyötä tämän asian lobbaamiseksi suuren yleisön silmissä. Voi olla varma että kun golf ylittää uutiskynnyksen, kyseessä on joku juttu jossa pikkuinen eliittijengi yrittää nyysiä köyhän mummon verorahat. Ei voi sanoa että tällainen varsinaisesti koukuttelisi ketään lajin piiriin.

    Enpä tiedä kuinka ajankohtaista Suomessa 2011uusien kenttien rahoituksen problematiikka on. Osakkeita (ainakin Uudellamaalla) on suuria määriä odottamassa kotia ja pelikäyttöä.

    ts perää aivan oikein pelaajilta ymmärrystä, minä perään ymmärryksen kasvua myös luottamustehtävissä toimivilla yms ”vaikuttajilla”. Itse näen että on välttämätöntä miettiä kenttien tulonmuodostusta uudelleen ja päästä irti mallista, jossa kentän talous lepää miltei kokonaan kausimaksujen varassa. Tämä varmaan sopii osalle kentistä oikein hyvinkin, mutta silti pitäisi luoda maaperää sille että kenttä halutessaan voi siirtyä ”modernimpaan” suuntaan ja rakentaa talouttaan monimuotoisemman pelaaja-materiaalin varaan.

    Nyt joku nostaa takarivista kättä ja sanoo:”eihän tuota kukaan kiellä, sen kun menet ja esität asiasi yhtiökokouksessa.” Aivan totta, jokainen klubi tekee omat päätöksensä, mutta kyllä SGL tekee kaikkensa että oldschool-meinimki pysyisi vallitsevana trendinä. Viittaan työryhmän toimeksianon otsikkoon, joka kuvaa täydellisesti kuinka asenteelliselta pohjalta ”selvitystyötä” lähdettiin tekemään. Vähän kuin laittaisi täysvalkoisen juryn oikeudenkäyntiin jossa värillistä syytetään valkoisen pahoinpitelystä. Suuri yllätys että häkki heilahtaa vaikka syytetty ei ollut edes kaupungissa teon aikana.
    Ja toinen esimerkki on puheenjohtajan vapaamatkustaja-leimaukset liiton virallisessa julkaisussa.

    Ei näin.

    Tämä kaikki vaikeuttaa kenttien siirtymistä malliin jossa vain osa tuloista tulee osakkaiden kausimaksuista ja loput muista lähteistä. Nämä muut lähteet kun perustuvat näihin sitoutumattomiin pelaajiin. Tälle ryhmälle pitää luoda henkisestikin hyvä alusta kasvaa, nykyisen leimaamisen ja korttipihtaamisen sijaan.

    Ja toistan nyt tämän vaikka osaltaann tiedän sen turhaksi. EN tarkoita sitä että kaikkien kenttien pitäisi suunnata tällaisen talouteen. Tarkoitan VAIN sitä että mielestäni olisi Suomen golfille terveempää jos tällaisen MAHDOLLISUUDEN edellytyksiä lähdettäisiin määrätietoisesti rakentamaan. Sarfikit ja Talit pyyhkivät tällaisilla jutuilla p***ä, mutta jollekin toiselle niistä voisi olla apuakin.
    Annetaan kentille kunnon mahdollisuus etsiä omia vahvuuksiaan, joko entistä suljetumpana tai uusilla, vapaammilla urilla.

    sijainti riippuu missä asuu mutta kyllä Nordcenter aika metsässä on. Jopa Espoosta sinne ajaa ainakin tunnin suuntaan ja verrattuna vaikka Kytäjään niin tie on hitaampaa.

    Katselin tossa Nordcenterin sivuja ja kyllä vastike on aika törkeän iso eli 1125 euroa. ja tähän tullee se Freamin rahoitusvastike vielä päälle. tällä kustannustasolla ja sijainnilla ei pidä ihmetellä miksi osake ei kelpaa kenellekään. Tulevaisuutta voi visioida loma-asutuksella ja vaikka millä mutta kyllä niiden positiivista vaikusta saa odottaa.

    Taitaa Nordiksen klubitalon vaikka mahtavan näköinen onkin ylläpito olla todella kallista kun vastike on noin korkea. kentät ovat makeat mutta ei niiden ylläpito voi noin kallista olla. klubilla näytti olevan myös ei golfin kannalta oleellista tenniksenopetusta, onkohan jotain tenniskenttiä rakennettu myös? itse en ainakaan niistä haluaisi maksaa mitään kun golfia haluan pelata.

    vaikea on tuon kentän tulevaisuus. ehkä ratkaisu voisi olla tehdä siitä oikeasti suljettu eli vieraspelaajat eivät pääse sinne edes rahalla. silloin tosin pitää löytyä riittävästi niitä joille hinta ei merkitse. Suomessa vaan kun on jo Kytäjää, Sarfvikia, Masteria, Vanajaa jne. joten välttämättä kaikille ei riitä riittävästi maksajia.

    Eli voidaanko vetää johtopäätös että Espoo on jossain ihan liian kaukana keskellä ei mitään ei missään, katsottaessa Kykltäjältä tai Nodikasta.

    Marx kirjoitti: (9.1.2011 21:52:45)
    Eli voidaanko vetää johtopäätös että Espoo on jossain ihan liian kaukana keskellä ei mitään ei missään, katsottaessa Kykltäjältä tai Nodikasta.

    Samalla logiikalla myös Helsinki täyttää nuo kriteerit. Niitä katsojia tuolta Kytäjän ja Nodikan suunnalta on vain niin kovin vähän.

Esillä 4 viestiä, 51 - 54 (kaikkiaan 54)
Vastaa aiheeseen: Luksusta metsässä

Etusivu Foorumit Yleistä Luksusta metsässä