26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Lisätään mielenkiintoa golf -osakkeen omistukseen

Etusivu Foorumit Yleistä Lisätään mielenkiintoa golf -osakkeen omistukseen

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 105)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Parti, päätit sitten kuitenkin osallistua tähän keskusteluun niin kuin moni muukin.

    Kuvista päätellen on Levin kenttää (sydäntäni lähellä) paalujen osalta ’raivattu’. Kokemuksia väyliltä 10-18 edelleenkin kaivataan.

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (12.6.2009 0:09:15)
    Parti, päätit sitten kuitenkin osallistua tähän keskusteluun niin kuin moni muukin.

    Tarkennetaas hieman käsitettä osallistua keskusteluun: Osallistumen keskusteluun tyarkoittaa kommenttia avaukseen tai siitä poikineeseen, avaukseen jollain tapaa liittyyvän, vastineeseen.

    Ulla Heikkinen kirjoitti:
    Aloitetaan tästä: rajoitetaan hallituksen jäsenten ikä: max 50 v. !

    Perustelut:

    EIVÄT (PÄÄOSIN) OLE KUNNALLISPOLITIIKASSA RYVETTYNEET.

    Laskepa kuinka monta viestiä liittyy avaukseen. Ja kun keskustelu kääntyi joltainosin mielenkiintoon omistamisesta, Ulla heittää aiheeseen liittyvän.

    Ulla Heikkinen kirjoitti:
    Lisätään tämän otsikon alle:

    Nypitään paalut pois kentiltä! Tosin ei välttämättä lisää mielenkiintoa osakkeen omistukseen mutta mielenkiinto kenttiä kohtaan lisääntyisi.

    Mitä ’vaaditaan’ kentältä jossa paaluja ei ole?

    En halua olla nettipoliisi, mutta tämä on jo niin mones tällainen avaus että mulla meni yli rajan. Suomessa on sananvapaus ja Ulla saa kirjoittaa ja pitääkin kirjoittaa kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Annan täyden tukeni hieman epäortodoksisillekin kirjoitustyyleille.

    Ihmettelen vain moderaattoreiden vastuunpakoilua.
    ”Trollaaminen on kiellettyä. Tällä tarkoitetaan viestejä, joilla pyritään tietoisesti saamaan lukijoiden ja kanssakirjoittajien tunteet kuohumaan.” Ja tässä ei ole kyseessä yksittäinen kirjoitus vaan toistuva trollaaminen.

    Ulla, kirjoita vaan niinpaljon kun sielu sietää, ei ole sinun tai minun tehtävä vetää tämän palstan rajoja tai harjoittaa (itse)sensuuria. Moderaattorit vastaavat mihin raja vedetään ja ihmettelen vain tässä ääneen sitä kohtaa missä raja tällä palstalla näyttää menevän.

    Mitäpä jos ’Ulla Heikkinen’ onkin moderaattorin Alter Ego tai joku muu sivustoa ylläpitävän tahon keskuteluboosteri? Salaliittoteoriaa esiin nakkaa:

    Mika Ahola kirjoitti: (12.6.2009 13:03:40)
    Mitäpä jos ’Ulla Heikkinen’ onkin moderaattorin Alter Ego tai joku muu sivustoa ylläpitävän tahon keskuteluboosteri? Salaliittoteoriaa esiin nakkaa:

    Ulla tuskin on mitään muuta kuin totaalisen sekaisin. Tsekkaamalla vaikkapa ketjusta ’Kielitaito’ viestejä väliltä 24-36 selviää ymmärryksen taso.

    Voitaisiinko keskustella aiheesta ja jättää kiusaaminen pois.

    Katsoppas. Mode on näköjään hengissä ja päätti poistaa postauksia. Ja päätti siis jättää poistamatta ne joista kaikki jupina on saanut alkunsa. Good Job.

    Mode on poistanut nimimerkkien ’Prboy’ (synt. -45) ja ’Parti’ kommentit ja myöskin vastaukseni niihin.

    Ihmetyttää tuo Prboy:n kommentti tuossa ketjun alkupäässä (hän oli tehnyt lainauksen vanhasta viestistäni käsien fyysisestä puhtaudesta). Kommentoin siihen kirjoittamalla: ’Hyvin tsempattu Pr’poika’. Olet selvästikin ollut ensimmäisten joukossa jonossa, jossa hoksottimia jaettiin. Kaksi miinus yksi on todellakin yksi.’

    Moderaattorilla näyttää täällä olevan ’selvät sävelet’. Jos kaivelee vanhoja, pysyy aina likaisena!

    Sensuuri iski täällä tavalla, josta en pidä! Minulla olisi ollut mielenkiintoa jatkaa keskustelua.

    Pickalassa on nyt heinäkuun alusta uudistettu pallorännikäytäntöä. Edelleen caddiemaster tarjoaa seuraavaa vapaata starttiaikaa, mutta sen ohella on klubin jäsenellä oikeus halutessaan varata seuraavan kahden (2) tunnin sisällä joku tasa- tai puolitunti startti ryhmälleen. Tällä pyritään siihen, että paikalle tullut jäsen voi varata ajan vielä matkalla oleville pelikavereilleen ilman, että tarvitsee odotella pro-shopin ympäristössa ja valvoa, koska sopiva aika olisi tarjolla. Jäsen voi siis ajan varattuaan mennä rangelle tai kahville odottamaan peliseuraansa.

    Jatkuvasti Suomessa mietitään keinoja, joilla osakkuus eri golfkentillä tehtäisiin nykyistä houkuttelevammaksi. Miksi tässä uutta etua tarjotaan klubin jäsenelle? Oikeampi osoite olisi ollut kenttäyhtiön osakas.

    Vaitan etta tassa nimenomaisessa tapauksessa etu koskee peilioikeuden haltijoita, eika vain jasenia, eli hieman huolimattomasti laaditusta tiedotteesta lienee kyse. Vaikea ymmartaa miksi tama etu pitaisi rajata koskemaan vain jasenia, tai vain osakkaita, ja viela vaikeampaa minulle on ymmartaa jos joku kokisi rajatulla edulla olevan merkitysta omaa asemaansa tai arvostustaan yhteisossa arvioidessaan.

    bilgesweeper kirjoitti: (1.7.2009 14:11:29)
    Vaikea ymmartaa miksi tama etu pitaisi rajata koskemaan vain jasenia, tai vain osakkaita, ja viela vaikeampaa minulle on ymmartaa jos joku kokisi rajatulla edulla olevan merkitysta omaa asemaansa tai arvostustaan yhteisossa arvioidessaan.

    niin tuota eihän tuolla sitä pippelin pituutta yritettäiskään lisätä.

    voin ihan vilpittömästi sanoa ettäjoka kerta kun haluamani teeaika on jo jonkun muun varaama koen negatiivisen tuntemuksen, jos sen on varannut GF pelaaja ei tieto siitä että hänen maksamansa GF laskee vatikettani n. 5 senttiä / käynti auta tuntemustani yhtään sen positiivisemmaksi.

    jollekkin ryhmälle suunnattu muista poikkeava etuisuus pyrkii palkitsemaan ko. ryhmään kuuluvia, heitä jotka katsotaan ko. palvelun ensisijaiseksi kohderyhmäksi.
    lisäksi on aina muistettava se että eri käyttäjäryhmät ovat sitoutuneet kenttään eritavoin

    1) gf pelaaja 4h ajan
    2) kausijäsen / vuokralainen vuodeksi
    3) osakas vuosiksi / siihen asti kunnes löytää jonkun ottamaan oman paikkansa (eli saa osakkeensa kaupaksi)

    miksei heitä voisi kohdella siten että siinä huomioitaisii tuo sitoutuneisuus.

    lisäksi on myistettava myös se raaka totuus kenttä on osakkaiden omaisuutta

    Henkilökohtaisesti olen ehdottomasti sitä mieltä että osakkaan etu ja tahto on se intressi jonka pohjalta yhtiön toiminta pitää määritellä. helkutti hehän sen kentän omistavat ja ylläpitävät, se miten he omaisuuttaan käyttävät on heidän asiansa.

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (9.6.2009 23:29:00)
    Aloitetaan tästä: rajoitetaan hallituksen jäsenten ikä: max 50 v. !

    Ja jatketaan rajoittamalla kentälle pääsyä; naiset joiden älykkyysosamäärä on alle 100 vain minihameessa : – ))

    Omistajan valta:
    Jooseppi hyvä, osakkeenomistajat omistavat yhtiön ja käyttävät ylintä päätäntävaltaa. Käytännössä omistajat valitsevat yhtiökokouksessa hallituksen, hallitus valitsee toimitusjohtajan toteuttamaan hallituksen ja omistajien tahtoa.

    Ellei hallitus ole tyytyväinen toimitusjohtajan tekemisiin se voi antaa potkut koska tahansa ilman irtisanomisaikaa ja -palkkaa, ellei ole tyhmyyksissään mennyt tekemään erillisiä eroraha ym. sopimuksia.

    Elleivät omistajat ole tyytyväisiä hallituksen toimintaan voivat he koska tahansa osakeyhtiölain säätämällä tavalla kutsua koolle ylimääräisen yhtiökokouksen ja valitakseen uuden hallituksen.

    Jos olet yhtiön osakas mene yhtiökokoukseen, hanki kuitenkin sitä ennen riittävä kannatus pystyäksenne valitsemaan mieleisenne hallitus.

    Vuokrapelioikeudet:
    Yhtiöjärjestys antaa erilaiset oikeudet ja velvollisuudet erilaisille osakesarjoille. Samanlaisen osakesarjan sisällä ne eivät osakeyhtiölain mukaan voi poiketa toisistaan. Golf-yhtiössä oikeudet ovat yleensä yhtiöjärjestyksen määrittämät pelioikeudet ja äänivalta yhtiökokouksessa, velvollisuuksia taas on mm. vastikkeen maksu.

    Kun osakkeen omistaja luovuttaa (esim. vuokraa) osakkeeseen liittyvät pelioikeudet toiselle henkilölle, luovutuksen saaja saa samat oikeudet kun pelaavalla omistajalla olisi. Muussa tapauksessa samanlaisten osakkeiden tuomat etuudet poikkeaisivat toisistaan.

    Omistamisen kiinnostusta ei voida lisätä vuokrattuja tai muuten luovutettuja pelioikeuksia rajoittamalla, niitä ei voida rajoittaa.

    Observer kirjoitti: (1.7.2009 11:43:18)

    Jatkuvasti Suomessa mietitään keinoja, joilla osakkuus eri golfkentillä tehtäisiin nykyistä houkuttelevammaksi. Miksi tässä uutta etua tarjotaan klubin jäsenelle? Oikeampi osoite olisi ollut kenttäyhtiön osakas.

    Pickalassa eivät (vieläkään) pääse jäseniksi muut kuin pelioikeuden haltijat, joten tosiasialliset edun saajat ovat osakkaat ja osakkaalta pelioikeuden vuokranneet. Kun osakas vuokraa pois oikeutensa pelata kentällä, sen mukana siirtyvät luonnollisesti vuokra-ajaksi kaikki tuohon pelioikeuteen liittyvät edut pelioikeuden käyttäjälle.

    Ballmarker kirjoitti: (3.7.2009 5:42:27)

    Kiitos pallomerkki kun TAAS muistutat meitä oikeuksistasi. On se hyvä kun jaksat kantaa huolta osakkeista. Minusta tuollaista ’myyräntyötä’ ei golfissa tarvita. Pitäisi keksiä keinoja millä arvostus ja invesoinnit saadaan hyvälle tasolle. Ihmiset ymmärtämään hyvän kentän päälle.

    Olisiko ollut mahdollista uloittaa tuo varaussysteemi vain ’varsinaisiin’ jäseniin? Pickalassa käsittääkseni on kunniajäseniä, passiivijäseniä, vuosijäseniä ja varsinaisiajäseniä eli osakkeen omistajia.

    Nimim. Myyrät kuriin!

    Ballmarker kirjoitti: (3.7.2009 5:42:27)

    Observer kirjoitti: (1.7.2009 11:43:18)

    Jatkuvasti Suomessa mietitään keinoja, joilla osakkuus eri golfkentillä tehtäisiin nykyistä houkuttelevammaksi. Miksi tässä uutta etua tarjotaan klubin jäsenelle? Oikeampi osoite olisi ollut kenttäyhtiön osakas.

    Pickalassa eivät (vieläkään) pääse jäseniksi muut kuin pelioikeuden haltijat, joten tosiasialliset edun saajat ovat osakkaat ja osakkaalta pelioikeuden vuokranneet. Kun osakas vuokraa pois oikeutensa pelata kentällä, sen mukana siirtyvät luonnollisesti vuokra-ajaksi kaikki tuohon pelioikeuteen liittyvät edut pelioikeuden käyttäjälle.

    Kun osakas vuokraa pelioikeutensa jollekin toiselle, niin toki tuo vuokralainen saa silloin itselleen osakkeeseen liittyvän pelioikeuden yhtiön omistamilla kentillä ja pääsee ihan vapaasti pelaamaan yhtiön kentän käyttöä koskevien sääntöjen mukaan.

    Mutta ei osakeyhtiölaki, yhtiöjärjestys tai mikään muukaan laki/asetus kiellä yhtiötä kehittämästä uusia palveluja/etuja, jotka kohdistetaan vain ja ainoastaan yhtiön osakasluettelossa nimetyille osakkeenomistajille. Tällöin toteutuu osakkaiden yhdenvertainen kohtelu, koska jokaisella osakkeenomistajalla on vapaa oikeus käyttää tuota uutta etua/palvelua. Se on sitten kokonaan jokaisen osakkaan omassa harkinnassa, jos hän päättää vuokrata pelioikeutensa pois jollekin muulle, joka sitten ei saakaan käyttää näitä vain osakkeenomistajille suunnattuja etuja/palveluja.

    Minusta Pickala olisi tässä voinut toimia hienosti suunnannäyttäjänä, mutta valitettavasti taas kerran uudet edut suunnataan myös vuokrapelaajille. He eivät kuitenkaan kenttää omista, eivätkä ole siihen rahojaan investoineet. Mielestäni osakepohjaisen golfkentän ensisijaisena kohderyhmänä pitäisi aina olla osakkeenomistajat, heidän perheenjäsenensä ja vieraansa (tässä järjestyksessä). Ja vasta näiden jälkeen tulee mahdollisuuksien mukaan muut kohderyhmät eli vuokrapelaajat, greenfee-pelaajat ja yritystapahtumat yms.

    Pickala on ykkönen! kirjoitti: (3.7.2009 11:13:35)
    On se hyvä kun jaksat kantaa huolta osakkeista. Minusta tuollaista ’myyräntyötä’ ei golfissa tarvita.
    Nimim. Myyrät kuriin!

    En ymmärrä mistä kumman ’myyräntyöstä’ mahdat puhua? Ja mitä huolta olen kantanut osakkeista? Voitko selventää niin voin kommentoida.

    Osakkaan etu on myös se, että estyessään itse käyttämästä pelioikeuttaan, saa hän sen vuokratuksi mahdollisimman hyvällä hinnalla. Tämä ei onnistu, jos vuokralaisen edut ovat huonot!

    Itse olen ollut osakas jo 20 vuotta ja kahtena vuonna olen eri syistä joutunut vuokraamaan pelioikeuteni pois. On siis ollut minun etuni, että vuokraaminen on hyväksyttävää.

    Tuohon Ullan alkuperäiseen kysymykseen, josta keskustelu lähti rönsyilemään:

    Rajoittakaa vaan, se on osakkaiden oikeus. Siitä vaan yhtiökokoukseen äänestämään nuoria!

    Nimim. 54 v, hallituksen jäsen

    Luottamustehtäviin tarvitaan osaavia ihmisiä. Osaamisessa kokemus voi olla eduksi. Kokemuksen mittarina saattaa olla ikä. Valintakriterinä pitää kuitenkin olla osaaminen kaikki muu karsinointi on keinotekoista.

    Observer kirjoitti: (3.7.2009 11:45:58)

    Ballmarker kirjoitti: (3.7.2009 5:42:27)

    Observer kirjoitti: (1.7.2009 11:43:18)

    Jatkuvasti Suomessa mietitään keinoja, joilla osakkuus eri golfkentillä tehtäisiin nykyistä houkuttelevammaksi. Miksi tässä uutta etua tarjotaan klubin jäsenelle? Oikeampi osoite olisi ollut kenttäyhtiön osakas.

    Pickalassa eivät (vieläkään) pääse jäseniksi muut kuin pelioikeuden haltijat, joten tosiasialliset edun saajat ovat osakkaat ja osakkaalta pelioikeuden vuokranneet. Kun osakas vuokraa pois oikeutensa pelata kentällä, sen mukana siirtyvät luonnollisesti vuokra-ajaksi kaikki tuohon pelioikeuteen liittyvät edut pelioikeuden käyttäjälle.

    Kun osakas vuokraa pelioikeutensa jollekin toiselle, niin toki tuo vuokralainen saa silloin itselleen osakkeeseen liittyvän pelioikeuden yhtiön omistamilla kentillä ja pääsee ihan vapaasti pelaamaan yhtiön kentän käyttöä koskevien sääntöjen mukaan.

    Mutta ei osakeyhtiölaki, yhtiöjärjestys tai mikään muukaan laki/asetus kiellä yhtiötä kehittämästä uusia palveluja/etuja, jotka kohdistetaan vain ja ainoastaan yhtiön osakasluettelossa nimetyille osakkeenomistajille. Tällöin toteutuu osakkaiden yhdenvertainen kohtelu, koska jokaisella osakkeenomistajalla on vapaa oikeus käyttää tuota uutta etua/palvelua. Se on sitten kokonaan jokaisen osakkaan omassa harkinnassa, jos hän päättää vuokrata pelioikeutensa pois jollekin muulle, joka sitten ei saakaan käyttää näitä vain osakkeenomistajille suunnattuja etuja/palveluja.

    Minusta Pickala olisi tässä voinut toimia hienosti suunnannäyttäjänä, mutta valitettavasti taas kerran uudet edut suunnataan myös vuokrapelaajille. He eivät kuitenkaan kenttää omista, eivätkä ole siihen rahojaan investoineet. Mielestäni osakepohjaisen golfkentän ensisijaisena kohderyhmänä pitäisi aina olla osakkeenomistajat, heidän perheenjäsenensä ja vieraansa (tässä järjestyksessä). Ja vasta näiden jälkeen tulee mahdollisuuksien mukaan muut kohderyhmät eli vuokrapelaajat, greenfee-pelaajat ja yritystapahtumat yms.

    Eikös Pickalassa ole pelioikeutettuja jotka EIVÄT ole jäseniä? Miten nyt heidän oikeuksiaan poljetaan näin tylysti. Taidampa soittaa liittoon!

    Nimim. Golf kansallisurheiluksi!

    Ballmarker kirjoitti: (3.7.2009 12:22:19)

    Pickala on ykkönen! kirjoitti: (3.7.2009 11:13:35)
    On se hyvä kun jaksat kantaa huolta osakkeista. Minusta tuollaista ’myyräntyötä’ ei golfissa tarvita.
    Nimim. Myyrät kuriin!

    En ymmärrä mistä kumman ’myyräntyöstä’ mahdat puhua? Ja mitä huolta olen kantanut osakkeista? Voitko selventää niin voin kommentoida.

    No onhan noita ketjuja. En viitsi lainailla kun tiedät varmaan itsekin. Hämmästyttää vaan miten joku voi olla mukana saman tyylisin fraasein toistamassa. Suomessa golf olisi herrojen laji ilman yksityistä yritteliäisyyttä. Sun motiivit?

    Varsinkin keväisin sä olet erityisen aktiivinen osakespekuloija ja kerrot talvella ’huolesi’ suurista määristä vuokraoikeuksia. Miksi?

    Eikö kaikkien etu ole saada erilaisia klubeja(erilaiset käytännöt) jotta on mistä valita? Eikö kaikkien etu ole hyvin toimiva osakasjärjestelmä?
    Eikö kaikkien etu ole hyväkuntoiset kentät/harrastuspaikat?

    Anteeksi sekavuus/rönsyily(jälleen). Ei jaksa.

    Nimim. Etuja kaikille
    PS. Eikö kaikkien etu ole joutuisapeli ja kentän ’tavoiteajassa’ pysyminen?

    Pickala on ykkönen! kirjoitti: (3.7.2009 13:57:40)
    Anteeksi sekavuus/rönsyily(jälleen). Ei jaksa.

    Sori, en vieläkään ymmärrä mitä haluat sanoa. Olen muutaman kerran tuonut esille sitä, että pelioikeuden vuokraaminen on usein edullisempaa kuin osakkaana pelaaminen. En oikeastaan juuri muuta. Sekö on mielestäsi ’myyräntyötä’?

    Golfinpelun edullisuutta kuvannee parhaiten yhten paikallisen himogolfarin keissi. Hänellä(kin) hallitus on marmattanut siitä että ukko nuohoo päivät pitkät kentällä. Tähän ukko on vastannu että olisko se parempi että hän örveltäis sen aikaa pubissa ja tulis sitte kunnon hönössä kotiin. Hallitus on katsonut että golfinpeluu on edullisempaa.

    Pelioikeutta vuokraamalla vuodesta toiseen ja sijoittamalla säästyneet rahat osakekauppoihin vois kuvailla lähinä jonninjoutavaksi nappikaupaksi. Puhtasta näpertelyä, sanon minä.

    Pickala on ykkönen! kirjoitti: (3.7.2009 13:57:40)
    Suomessa golf olisi herrojen laji ilman yksityistä yritteliäisyyttä.

    Herran elämää ei voita mikään, paitsi vähän suuremman herran.

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 105)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #395397 kohteessaLisätään mielenkiintoa golf -osakkeen omistukseen

Etusivu Foorumit Yleistä Lisätään mielenkiintoa golf -osakkeen omistukseen