16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Lempikenttäsi Suomessa?

Etusivu Foorumit Yleistä Lempikenttäsi Suomessa?

Esillä 23 viestiä, 26 - 48 (kaikkiaan 48)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Nordcenter, Piccala, Tali ja Paloheinä. Ylivoimaisesti parhaimmat ja puhutuimmat kentät Suomessa!

    tkl

    En kyllä millään voi ymmärtää, että joku kehuu Nordcenterin Freamia hyväksi kentäksi… Voisihan siitä vaikka pitääkin, jos siellä ei olisi sitä slalomrinnettä ylöspäin lyötävää väylää, jonka päätteeksi on vielä tehty kaksitasoinen postimerkin kokoinen viheriö… Siis aivan käsittämätöntä. Sanoisin, että joka Freamia hyväksi kehuu, lienee vahingossa ostanut sieltä osakkeen, eikä pääse siitä eroon…

    Nimetön

    Kysymykseesi, mikähän on Suomen ikävin kenttä tulee ekana vastauksena mieleen Sarfvik Old Course. Kentän kunnossahan ei oo mitään vikaa, mutta layout on tosi tylsä eli samaa aukeaa sahataan edestakaisin.

    Hieno tekninen referaatti, mutta ei se tee sitä ihmisten lempikentäksi vaikka onkin yksi Suomen hienoimmista. On mersussakin paljon tekniikka, mutta ei se ole kaikkien mieleen.

    Nimetön

    Kenties olen jonkilainen outo lintu kun tykään Messilänkentäntästä, en ainakaan äkkiseltään löytänyt kentästä mainintaa oheisesta ketjusta

    Olen samaa mielä. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja näkemyksensä ja niin pitääkin olla.

    Itsellä on monia lempikenttiä, joilla pelaan todella mielelläni. Kytäjä on niistä ehkä upein.

    Elämässä ja golf’issakin pitää olla vaihtelua. Jos joka päivä söisi kaviaaria ja joisi shampanjaa, niin sekin alkaisi ennen pitkää maistumaan tasapaksulta..

    Jos kenttä on hyvässä kunnossa, on sama missä pelaa. Enemmän vaikuttaa se, millaisen vastaanoton saa kentällä. Millainen palvelu on toimistossa, miten vakiporukka ottaa vierailevan vastaan. Kaikkein mukavinta oli pari kesää sitten Bomballa, vaikka se on vain 9 väyläinen (ainakin silloin). Sellaista välittömyyttä tapaa harvoin näillä etelän klubeilla. Samoin tulee mieleen Joroinen yhtenä sateisena lauantaina viime kesänä. Hauskaa oli, vaikka mummelin pitsipöksytkin kastui.

    Myöskin päin vastoin. Pickalassa kerran minun annettiin ymmärtää, että olen itseäni paremmassa seurassa. Vaikka kenttä oli hyvä, tuskin menen sinne ihan vähässä tingassa

    Linksit -ne alkuperääset kolohvinummet niist mie tykkään-

    eli Vuosaari – Stadin helmi.

    Näyttää siltä ,että kenttä valitaan kuin vaimo kaikki tykkää Kytäjäst missit mut naivat perhetytön.

    Mut valkkaa ’ vaimoksaeen ’ sen tutun ja turvallisen kentän 50 km sätteeltä.

    Kytäjä,

    Fream, Bentz,

    Sarfviok u + V,

    Master V,

    Pikkala P.

    Espooo,

    mutt ei oo Vuosaaren voittanutta yli käynyttä hiljaisten humisevien harjujen -… linkseill meren äärell.

    Nimetön

    Kerimäki. Freamin luomus sekin. Mutta hiivatin mielenkiintoinen ja nöyryyttävä. ainoa miinus etäisyydestä. Täältä etelän syrjäkylästä on tuohon golf-elämän keskukseen kohtuuton matka. Onneksi green fee ei kovin kummoinen ole 😉

    Nimetön

    Myös minä olen linksien ystävä (vaikka en olekaan pelannut kuin yhdellä linksillä ulkomailla ja Vuosaaressa) ja valitsisin ehdottomasti links -kentän lempikentäkseni, jos sellainen kunnollinen Suomesta löytyisi. Vuosaari on ihan ok, mutta jotenkin en sitä kunnon linksiksi miellä.

    Mistäs saataisiin Suomeen kunnon links, vaikkapa sellainen kuin Falsterbo Ruotsissa?

    Olen muuten pitkään suunnitellut Skotlantiin viski- ja golfmatkaa, jolla voisi tutustua hienoihin tunnettuihin ja vähemmän tunnettuihin linkseihin ja tislaamoihin.

    Näyttää R. Fream saavan hyvin kenttiään listalle. Minkäs tason hemmo on noin kansainväliseltä arvostukseltaan?

    Nimetön

    Freamista oli just juttua Pro Golf Magazinessa. Paljon suunnittelut hyviä kenttiä ympäri maailmaa, mutta ei kuitenkaan mitään huippuja. Freamilla on ilmeisen hyvä työtilanne ja tilauksia tulee maailmalta. Suunnittelijana häntä pidetään kai ihan hyvänä / keskinkertaisena, mutta ei minään alan kärkenä.

    Nimetön

    Ukon Suomeen suunnitellut kentät ei ole ainakaan sieltä helpommasta päästä, koska esim. Nordcenteristä ja Kerimäeltä taitaapi saada Suomen suurimmat slopet!

    Nimetön

    En oo pelannu monel kentäl vaik oon pelannu 2v mut täs o parhaat St Laurence pyhä lauri on tosi mielenkiintoinen metsä kenttä Vuosaari on helmi ’links kenttä’ Kotikenttä Tali on kiva puistokenttä

    Freamin Suomen kenttien Slope -skaala on seuraava (klubitiiltä):

    Nordcenter 141

    Kerigolf 137

    Peurunkagolf 125

    Paltamo 122

    Oulu 117

    Vertailun vuoksi Ruuhikosken Robert Trent Jones Jr:n suunnitteleman kentän slope on 137.

    Nordcenterin ja Kerigolfin Slopen suuruus selittyy pitkälti maaston vaikeudella. Myös suunnittelun tilaajan vaatimukset vaikuttavat kentän vaikeusasteeseen.

    Esim. Nordcenteriin tilattiin aikoinaan kansainvälisen tason Championship -kenttä vaikeaan maastoon. Kentän rakennusbudjetti oli myös rajallinen, joten väylät olivat varsinkin alkuvuosina kapeita.

    Oulussa taas haluttiin hyvätasoinen ja mielenkiintoinen kenttä, jonka tulee olla helposti myös klubipelaajan pelattavissa.

    Sitä saa mitä tilaa. Valitettavasti tilaajan puolella ei aina riitä asiantuntemusta tai viitseliäisyyttä määritellä kunnolla kentän tuleva käyttötarkoitus.

    Nimetön

    Joo, toi Sankivaara on tosiaan sitä lempeämpää Freamia, ja hyvää sellaista. Sääli vaan tota kauden lyhyyttä siellä pohjoisessa.

    En nyt menisi sanomaan Freamiä kovin keskinkertaiseksi suunnittelijaksi. Meriitteinä voidaan sanoa mm.

    – Japanin paras par 5 reikä (Bonari Kogen)

    – Korean paras kenttä (Nine Bridges)

    – naisten WorldCup -pelataan Etelä-Afrikassa hänen kentällään (Sparrebosch)

    – uusien kenttien top 10:ssä USA:ssa sekä Golf Magazinessa että Golf Digestissa (Shoregate)

    – kenttiä 60 maassa, kuudella mantereella

    Golfkenttäarkkitehtien arvostuksen määrittäminen on mielestäni melko vaikeaa. En muista nähneeni missään suunnittelijoiden rankinglistaa.

    Kenttien listauksia on tietysti alan lehdet pullollaan, mutta valitettavasti niihin ei ole paljoa luottamista. Toiset kentät saavat korkeat pisteet ’vanhoilla meriiteillä’ kun taas toiset kentät maksavat itsensä noille listoille jne. Jokin maailman top 100 lista on aivan mahdoton, koska maailman kymmenien tuhansien kenttien tasa-arvoinen arvostelu on mahdotonta.

    Suunnittelijoiden ’paremmuuden’ määrittävät nykyisin usein aivan muut seikat kuin todelliset suunnittelijan kyvyt. Esim. Robert Trent Jones Jr. peri maineensa isältään Robert Trent Jones Sr:lta, joka aikoinaan oli aikansa ehkä arvostetuin suunnittelija.

    Samalla tavalla entisiä huippupelaajia arvostetaan suunnittelijoina vain sen takia, että ovat joskus pelanneet hyvin. Esim. Jack Nicklaus tunnustaa omassa kirjassaan, että ei hän osaa piirtää suunnitelmia. Sitä varten ovat toiset miehet. Hänen tapauksessaan asiakas maksaa suuren korvauksen hänen nimestään ja kuvittelee saavansa siitä markkinointihyödyn uudelle kentälleen.

    Eräs tämän hetken kuumimpia nimiä on amerikkalainen Tom Doak, joka on ns. minimalistisen suunnittelutyylin kannattajia. Hän oli aikoinaan Pete Dyen oppipoika ja perusti oman toimistonsa 1980 -luvun lopulla. Saatuaan sopivan maineen alalla hän pystyy nykyisin valitsemaan omalle tyylilleen sopivat maastot. Hänen viime vuosien kenttänsä on tehty links -tyyppisiin maastoihin eikä budjeteissa ole tarvinnut säästellä.

    Kenttäprojektin lopputuloksen määrää usein rakennusbudjetin koko ja kenttäalueen ominaisuudet. Huono maasto ja rajallinen budjetti testaa suunnittelijan todelliset kyvyt.

    Nimetön

    ’Samppionsip’-kentillä mielellään tekisi hyvän tuloksen. Kentän pituus ja greenien nopeus usein haastavia.

    Kuitenkin, ehkä lempikenttinä pitäisin vaihtelevia, kodikkaita ja ihmisen kokoisia kenttiä. Mieleen tulevat mm Hyvinkää, Messilä, Lakisto, Vierumäki, Takkula, Lohja…

    selkeää ykköskenttää lemppariksi en pysty nimeämään

    Nimetön

    Jep, en tiedä miten paljon Freamia arvostetaan maailmalla oikeasti, mutta se mitä kirjoitin perustui Pro Golf Magazinen juttuun. Siis sen jutun mukaan Freamia ei pidetä maailmalla huippusuunnittelijana.

    Nimetön

    En ole hirveästi pelannut Suomessa viimeseen 10 vuoteen mutta seuraavista pidän

    – Tawast

    – Paltamo

    – Pickala Park

    – Katinkulta (jos ei ole ruuhkaa :-))

    Sitten Freamista ja artikkelista – ihan uteliaisuudesta (en ole lukenut artikkelia) – keitähän artikkeli mainitsee huippu suunnittelijoina jos ei Freamia sellaiseksi lueta?

    Pro Golf Magazinen jutussa sanotaan, että hän ei kuulu alan ykkösnimiin. Siinä ei sanota, että häntä ei pidettäisi maailmalla hyvänä suunnittelijana. (Vrt. edellisen kirjoitukseni ’ykkösnimien’ määrittelyyn.)

    Jutun mukaan esim. Jack Nicklaus lasketaan ykkössuunnittelijoiden joukkoon. Kuten edellisessä vastauksessani mainitsin hänen suunnittelulliset kyvyt eivät ole mielestäni huippuluokkaa. Hänen on vain helppo palkata suuri joukko osaavia alaisia suunnittelutehtäviin. Hänen pelaajamaineella voi helposti pyytää huikeita suunnittelupalkkioita.

    Samaan kastiin voidaan laskea myös esim. Greg Norman, Nick Faldo, Gary Player, Arnold Palmer jne. Ko. herrojen suunnittelutoimistot saavat suurten budjettien projekteja vaikka he itse eivät kovin paljoa itse suunnittelutyöhön osallistu. Käyvät vain joskus paikan päällä ilmestymässä, jotta saadaan lehteen hieno kuva markkinointitarkoituksiin.

    Mielestäni olisi parempi puhua suunnittelijoiden kastijaosta kuin paremmuudesta. Kuten kastijärjestelmässäkin on alan ’huippunimeksi’ pääseminen valitettavan usein kiinni muista kuin suunnittelutaidoista. Esim. Pohjois-Amerikasta löytyy satoja suunnittelijoita, jotka ovat parempia kuin yksikään pohjoismaalainen suunnittelija.

    Nimetön

    Okei

    Artikkeli mainitsi nimet Jack Nicklaus, Robert Trent Jones, Tom Fazio ja Tom Doak.

Esillä 23 viestiä, 26 - 48 (kaikkiaan 48)
Vastaa aiheeseen: Lempikenttäsi Suomessa?

Etusivu Foorumit Yleistä Lempikenttäsi Suomessa?