-
JulkaisijaArtikkelit
-
Olenpa tossa huomannut tänä keväänä, että aika usein tulee pallo ’sijoitettua’ kierroksen aikana satasen lätkän hujakoille. No PW käteen ja mielestäni asento ja kaikki ok, mutta mitä vielä. Pallo päätyy fadena/minislaissina AINA lipusta oikealle. Pivotti näyttää välillä reilustikin lipusta vasemmalle. olen yrittänyt tuota korjata, mutta vaikeeta se on. olisin kiinostunut vinkeistä, esim. pelaatteko hieman avonaisella stanssilla yms. Ja mitä mailaa käytätte ja keskimäärin kuinka kauas lipusta päädytte?
100 metriä on jopa minulle wedgematka, mailana on yleensä PW tai jopa 52-asteinen GW. Ja aika lailla täysillä saa lyödä… Ongelmana mulla on ollut väliin rumakin pulli varsinkin tuolla 52-asteisella, muistan jopa yhden kerran kun Paltamon väylällä nummero 13 oli tuloksena lost ball griinin oikealle puolen. Siltikin mulla on kakkostargettina aina tuo satasen lätkä, jos griinille tai sen välittömään läheisyyteen ei ole järkevää mahdollisuutta lyödä.
Tavoitteena on yleensä lyödä pieni fade tuolta matkalta, jotta pallo pysähtyisi paremmin. Stanssia pikkuisen auki, lapaa pikkuisen auki.
Hyvät lyönnit ovat alle 5 metrin päässä lipusta, huonot missä sattuu, huonot yleensä oikealta ohi (olen vasuri).
Onko joku muu tsekannut stanssiasi? Jospa stanssaat vasemmalle ja swingaat sen sen mukaisesti, mutta lapa suunnattuna kohteeseen? Eli lapa square kohteeseen, mutta lyöntilinjaan nähden auki? Annatko mennä ihan reilusti läpi, vai ’passaatko’? Silloin voi myös lapa joskus ’unohtua’ hieman auki… Pro auttaa, kun näkee lyöntisi 😉
Itselläni riippuu vähän minkälaista lentokaarta yms. haen, mutta yleensä stanssaan ihan kohteen suuntaan ja pläjäytän leppoisan SW:n.
Olin tänään treenaamassa ja näin proon siinä pyörimässä ja piti tuota käydä kysäsemässä, mutta fiilis ’kyllä mää sen itsekkin hokaan’ löi päälle ja jatkoin taistelua.
Stanssiani ei oo kukaan muu tarkastanu, mutta voipi hyvin olla että jää hieman auki. Leadbetterin ohjetta ’lapa ensin kohteeseen ja jalat sen mukaan( parallel to it)’ olen yrittänyt noudattaa, mutta lienee tarkistuksen paikka.
Tuo läpilyöminen onkin yksi seikka, mihin oon erityisesti yrittänyt kiinnittää huomiota tänä keväänä. Tuppaa vaan välillä unohtumaan varsinkin kierroksen aikana.
Sataanmetriin yrittää usein myös ammattikseen
pelaavat, silloin kun eivät lähde lyömään päälle.
Lähestymislyönnissä hallittu ja haluttu fade (pallossa hieman vastakierrettä) on hyvä asia.
Tulkintani kertomasi perusteella on se, että lyöntisi tulee ulkoa sisään ja aiheuttaa slaiskierteen. Jos olen oikeassa, niin pitkät lyöntisi mennevät usein slaissiksi.
Syynä voi olla esimerkiksi väärä ote, avoin stanssi toki itsessään voi aiheuttaa myös vastaavan tuloksen jos jätä mailan hieman ”auki”.
Otan itsekin muutamia pron tunteja kesän aikana, voin suositella eli jos ei vinkkini auta, niin mene ”golftohtorin” puheille.
Olematta missään määrin näsäviisas kerron myös, että tarkoitat Divotia (ei Pivottia, mikä on vartalon kiertoliike) eli lyönnissä irtoava kentän palanen (ts. turve).
Minun vinkkini – toivottavasti auttaa:
Ota gap wedge, wedge tai rauta 9, riippuen sinulle sopivasta mailasta eli millä kysiesen matkan tiedät lyöväsi ja lyö normaalilla
svingillä lipulle. Katso aina lyöntilinja takaa ennen pallolle asettumista. Katso että mailan lapa on suoraan lyöntilinjassa (ei siis avoin) ota kevyt ote mailasta ja anna palaa. Eiköhän siitä böördejä synny – jos osaat putata.
.
Tossa voi olla niin monta asiaa, etta vaikea sanoa kun ei sun lyontias nae.
Se voi tulla ulkoa (nain epailen eniten tassa tapauksessa johtuen divotistasi), jolloin alitajuntaisesti joudut kompensoimaan mailalla ja se aukeaa lyontihetkella. Voipi osua palloon jopa lavan sisareunallakin… Varsin yleinen lyonti, varsinkin alottelijoilla (mailasta riippumatta).
Jos itse haluat korjata sita jollain tavalla, niin tyoskentele backswingisi kanssa ja tutki downswingiasi (hitaasti, asteittain). Yrita loytaa se oikea liikerata, joka tulee tarpeeksi sisalta (ei liikaa!) siihen palloon.
Itsellanikin oli tuota vikaa aiemmin. On aina silloin talloin vielakin, esmes eilen ekalla reijalla kun piti vetaa ensin pikku PW ja sitten chippi GW, niin molemmille lyonneille kavi juuri noin. Miksi? Hatailin, en katsonut palloon ja vedin ’tosta vaan’ (oli niin saletti par tulossa…)
Miten itse opettelin tuosta pois? Lyon rankella neljalla eri mailalla 120 jaardin lyonteja: GW, PW, 9 ja 8. Varsinkin kasin kanssa lyonti on noin ’puolikas’, jolloin kontrolloin palloon tulon paremmin. Sita kautta se kontrolli (lue: oikea liikerata) tarttuu lyhyempaakin mailaan.
Eli niin kun niin monessa muussakin ’fibassa’, swingisi pilkkominen ja backswingin lyhentaminen auttaa hyvin paljon.
Koeta ottaa ysi ja svingaa rauhallisemmin, voi auttaa.
Kokeile hyvä mies, kokeile:
-pallo edessä/takana: eri lentorata
-paino edessä/takana: eri lentorata
-vahva/heikko grippi: eri lentorata
-kapea/leveä stanssi: eri lentorata
Tuossa yleisimmät alkuun,tulee kyllä heti saman verran lisää mieleen. Et tarvitse syväanalyysiä (ei onnistu palstalla), sinun pitää oppia miten pallo käyttäytyy. Kokeile aluksi näitä niin veikkaan että
homma aukeaa.
Ei ole täydellistä tekniikkaa. Opettele muutoksen aiheuttama muutos niin golf on jopa helppoa.
Itse lyön satasesta painetun 50-asteisen, puoli-swingi, vain vähän kroppaa, heikko grippi, stanssi auki, paino edessä, pallo takana, lapa aavistuksen kiinni = ei duffeja/toppeja, matala kaari, sopivasti spinniä.
Ei täyttä svingiä, eli tarvittaessa vaikka i9 käteen ja 3/4 svingillä – parantaa tarkkuutta kummasti. Ei ole mikään häpeä lyödä 90-100 metristä rauta-9:llä jos pallo päätyy joka kerta lipulle..
Toiseksi kokeilisin hieman kapeampaa stanssia (kuin normaalisti). Joku tuollainen kaksi nyrkin leveyttä, vähentää ja rajoittaa vähän liikkuvia osia ja parantaa tarkkuutta.
Kolmanneksi painonsiirto ja tasapaino. Varmista että paino pysyy lyönnin aikana päkiöillä – ettei mene varpaille.
Kuitenkin näistä ’rauhoittavista’ toimenpiteistä huolimatta varmistu että paino siirtyy ennen osumaa lähimpänä kohdetta olevan jalan puolelle.
Muista myös kiihtyvä mailanpää ja terävästi alaspäin suuntautuvat osumat, yritä hakea sellaista ’rajoittunutta agressiivisuutta’ 🙂
Olisiko niin että ihan yksinkertaisesti ’lyöt ylhäältä’? Eli over the top jne… Rakkaalla lapsella on monta nimeä…
Ja sitten, enpä tiedä kannataako niiden jalkojen mukaan funtsia koko kropan tähtäyksen suuntaa. Aika usein näkee jengiä, joilla jalat osoittaa yhteen suuntaan ja hartiat jonnekin ihan muualle… Mun tarvii vaan katsoa itseäni videolta ja heti huomaan taas yhden tällaisen alku(mies)asennon.
Tuosta stanssin avoimuudesta sen verran, että ainakin omasta mielestäni Dave Pelzin tapa on looginen ja selkeä, sekä helposti toistettavissa.
Mennään seisomaan pallon eteen jalat yhdessä, pallo keskellä. Varpaiden linja saman suuntainen täthtäyslinjan kanssa, kuten normaalissakin stanssissa. Siirretään oikeaa ja vasempaa jalkaa molempia saman verran poispäin pallosta. Avataan vasenta jalkaan 30-45 astetta niin, että ’kantapää pysyy paikoillaan’. Stanssi on tällöin aina samanlainen ja pallo stanssin keskellä. Ainakin mulla toimii.
Itse olen lähteny harjoittelemaan pitchiä lyhyistä pitkiin. Eli nyt haen varmuutta sellaisiin 10-30 metrisiin lähestymisiin. Ne lentävätkin jo suoraan. Noissa pitkissä minulla on ajoittain samankaltaisia ongemia. Pykälää isompi maila auttaa monesti, ei tarvitse repiä.
Itselläni oli sama vika eikä kyse ollut stanssista, svingistä tai muustakaan lyöntiin liittyvästä vaan mailat joissa ei ollut oikea lie-kulma. Uudet mailat 2 astetta uprightina korjasivat ongelman. Vanhat mailat ottivat maahan kiinni liikaa takaa eikä keskeltä ja tämä ehti kääntää lapaa auki osuman aikana. Pro tai golf kauppa tekee vanhoille mailoillesi teippitestin joka kertoo mistä lapa ottaa maahan kiinni lyönnissä. Jos kosketus ei ole keskellä lavan alaosaa niin ongelmia seuraa. Tämä siis kun svingi on jo muuten suurinpiirtein kunnossa eli tuot mailan pallolle sopivasti sisältä ulos.
Teippitestin voi tehdä myös ihan itse. Maalarinteippiä mailan pohjaan. Tussilla teippiin väriä. Lyöntiä kovalta alustalta esim. vanerin pala ja tarkistus mistä tussi lähti. Jos keskeltä niin kaikki OK, jos edestä tai takaa niin kulmia säädättämään tai uusia mailoja ostmaan.
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)