26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Läheltä liippasi

Etusivu Foorumit Yleistä Läheltä liippasi

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 34)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Eilen kentällä sattunut asia pisti taas miettimään elämän arvoituksellisuutta: Kaverin kanssa lampsittiin par-4:sta pelatessamme siten, että jouduin menemään pallolleni naapuriväylää pitkin ’tarkoituksella’ sinne avatun driven jälkeen. Tullessani pallolleni, joka oli muutaman kymmenen metrin päässä eri par-4:n greenistä, kuin mitä olimme pelaamassa, pamahti olkapäähän kyseisen väylän tiiltä lyöty drive. Vesseli sitten sönkötti, ettei hän nähnyt minua kovistellessani fore-huudon puuttumista(avointa peltoa, ei puun puuta, matkaa tiiltä meikäläiseen parisataa metriä). Parikyt senttiä ylemmäs, niin meikäläisen maallinen laahustus olis voinut loppua siihen. Huutakaa sitä forea, koska se siirtää vastuun maalitaululle….

    Minulle heräsi pari kysymystä viestistäsi:

    – kumpi oli ns. edellä pelitilanteessa sinä vai vesseli ? Jos vesseli niin vastuu oli sinulla

    – pitääkö mielestäsi ’fore’ huutaa jos lyö omalta tiiauspaikalta omalle väylälle/omalle greenille ?

    Mitä tarkoittaa ’tarkoituksella’ naapuriväylälle ? Jos se tarkoittaa oikaisemista niin taas vastuu oli sinun.

    Hyvä kun säilyit hengissä.

    Kyllä vesseli varmaan myös muistaa varoa next time.

    Vastuu on kyllä aina lyöjällä, vaikka kuinka huutaa forea. Vastuu on lyöjällä silloinkin vaikka lyöjän edessä olevat antavat luvan lyödä.

    ’kumpi oli ns. edellä pelitilanteessa sinä vai vesseli ? Jos vesseli niin vastuu oli sinulla’

    Edellä olevalla on etuoikeus pelata väylää – varoittamisen vastuusta se ei vapauta

    ’pitääkö mielestäsi ’fore’ huutaa jos lyö omalta tiiauspaikalta omalle väylälle/omalle greenille?’

    Tottakai! Miten ihmeessä omalle väylälle lyöminen vapauttaa varoitusvastuusta? Ero on siinä, että muualle karkaavien slaissien ja hukkien kohdalla on hyvä huutaa vaikka ei vastaantulijoita näkisikään. Useinhan pelaajat ’eksyvät’ väärille väylyille, ja jos sellaisia omalla väylällä näkyy, niin tottakai heitäkin on syytä varoittaa.

    ’Jos se tarkoittaa oikaisemista niin taas vastuu oli sinun.’

    Eihän vastuu koskaan ole yksiselitteisesti kenelläkään erityisesti, vaan sekä lyöjillä että kentällä tarpoajilla. Lyöjällä on velvollisuus varoittaa, jos väylällä haahuilee joku, ja yhtälailla väylällähaahuilijalla on velvollisuus tarkkailla tilannetta ja varoa, jos on kerran väärällä väylällä.

    Turhaan huudettua fore:a ei ole olemassakaan.

    Tervettä järkeä voipi käyttää. Vastuuta turha siirtää jos omaa tyhmyyttään menee pallon eteen (tämä oli ihan yleisesti). Tuskin vastuu on lyäjällä jos avauksen jälkeen, joka menee keskelle omaa väylää, juoksee joku puupää ja saa tähdättyä päänsä pallon eteen.

    Kovasti ihmettelen sinunkin käyttäytymistä viereisellä väylällä.

    Ei tullut sinun sit mieleen katsoa, että onko siellä viereisellä väylällä joku avaamassa tai yleensä pelaamassa ? Kuten totesit näkyvyyttä oli.

    Kyllä peiliin voit katsella vähän itsekin !

    Mut kaikenkaikkiaan ikäviä tapauksia, ja onneksi olet sitä vielä kertomassa.

    Fore huudetaan aina kun pallo voi mennä edes lähelle toista pelaajaa.

    Mikä siinä on niin vaikeaa???

    Huuto ei ketään yleensä satu, toisin kuin pallo joka osuu.

    eli jos pallo menee 5,67 m ohi oikealta pelaajasta, niin huudat Foren ja kaveri väistää 5,67 m oikealle ja NAPS. Okey, oli pikkasen karrikoituna 🙂

    Nimetön

    Huutakaa sitä forea! Väärän väylän lampsijat (joskus jokainen meistä): Antakaa omaa väyläänsä pelaavien aina lyödä ensin lyöntinsä, paitsi jos he eivät oman pelitilanteensa vuoksi voi vielä lyödä.

    Jos menet naapuriväylälle, kyllä sinulla on väistämisvelvollisuus ko. väylää pelaaviin nähden. Eli et voi mennä väylälle, jos tiillä ollaan avaamassa. Jos vesseli sinut näki tiiltä, on sinukin täytynyt nähdä se vesseli! Mutta ihan kuin liikenteessä, ei etuajo-oikeus tarkoita päälleajo-oikeutta, eli kyllä avaajankin täytyy aina varmistua siitä, että väylä on tyhjä. Ja edelleen, kyllä sen FOREN! voi huutaa.

    Voisi sanoa että hyvä ettei huutanut FORE. Jos olisit kuullut sen myöhässä, niin olisit juuri kyyristynyt sen verran että pallo olisi osunut päähän. Muuten tietysti valitettava tapahtuma mitä ei olisi pitänyt päästä tapahtumaan. Se on sama juttu monilla FORE huutojen kuin tulipalojenkin kanssa eli ensin katsellaan ja koitetaan sammuttaa itse ja sitten kun on jo myöhäistä niin uskalletaan soittaa palokunta paikalle.

    Nimetön

    Täällä oli hiljattain kirjoitus, jossa kirjoittaja oli lyönyt jaloille tulleen pallon (driverilla) takaisin tiille takanatulijoiden bägiin. Mahtoiko huutaa forea?

    Nimetön

    Samaa mieltä tosta foren huutamisesta se on ihan yx V***n hailee missä sitä ollaan jos nykäiset sen pallon niin että kaveria voi kohta käydä noutamassa medihelillä niin se on pieni hinta siitä huutamisesta,tos oli vastaavanlainen juttu itselläni

    kun nassikka tuli hakemaan palloa joka oli mun vieressä niin sanoin yx kantaan ens kerralla jos et huuda forea niin se olet sinä keneltä loppuu kausi tähän hetkeen ja tähän paikkaan.

    FORE! Ei luulisi olevan niin hirveän vaikeaa. Ei sitä tarvitse hävetä se kuuluu hyviin tapoihin. Ja kun se FORE kuuluu, niin kannattaa sitten mielummin suojautua, kuin katsoa mistä se huuto kuuluu. Mä en kyllä kykene draivini jälkeen arvioimaan ohittaako palloni jonkun pään 3 vai 12 metrin päästä. Kyllä kurkusta lähtee ja lujaa jos joku on oletettavan alastuloalueen suunnassa.

    Tuo ’etuajo-oikeus’ onkin sitten toinen juttu. Sehän on oikeasti sillä joka on edennyt kentällä pidemmälle. Eli jos ketjun avaaja on pelannut vaikka väylää 5 ja vesseli väylää 4, niin kyllä kaiken järjen mukaan vesselin olisi pitänyt odottaa, että ketjun avaaja käy lyömässä pallonsa pois. Siis jos hänellä olisi ollut mahdollisuus lyödä. Äkkiä alkaa ruuhkia ilmestyä jos edellä menijät joutuu odottelemaan, että takanatulijat saa lyötyä pallonsa ensin.

    Nimetön

    Juuri näin paksu-pekka puhuu asiaa,se on mullakin sama juttu kun en nyt ole kumminkaan mikään’MR DRAIVER’siis pallo saattaa lentääkin jonnekin minne sen tosiaan ei ois pitänyt mennä niin silloin

    lähtee kurkusta sellainen FORE huuto että kyllä ihmiset tajuaa.

    Toi oli hyvä pointti ainakin eilistä ajatellen, olisi tosiaankin voinut tulla nuppiin, jos olisin kyykistynyt.

    Täsmennetään vielä: Kaveri pelasi seiskaväylää, itse olin lyönyt driveni kutosväylälle, jossa olin palloni luona( ja joka oli tyhjä, ei tiillä ketään). Pelasin kiertoteitse saadakseni vapaan linjan pelaamani nelosen greenille.

    Ihan mielenkiinnosta: mikä on tuommoinen kenttä, jossa kolmen eri väylän pelaajat pelaavat samalla väylällä?

    ’Pelasin kiertoteitse saadakseni vapaan linjan pelaamani nelosen greenille.’

    Tais unohtua hymiö perästä ?

    Kentän jätän kertomatta, koska siitä on täällä keskusteltu jo kyllästymiseen asti :-D.
    Ei mitenkään poikkeuksellinen kuvio: kolme väylää rinnakkain siten, että keskimmäinen kulkee eri suuntaan kuin reunalla olevat

    Kyllä se oli ihan tietoinen valinta. Oikealla out pari metriä väylän reunassa greenille asti, vasemmalla out, joka päätty vajaan parinsadan metrin päässä tiistä ja sen päässä vielä vesieste. Vasuriin kun vetäisee driven, niin pääsee vastaantulevalle kutosväylälle outin yli ja vesiesteen ohitse. Se on siinä 😉

    KL

    Eikös pallo sitten mene outtiin, jos se menee outin yli? Nyt en oikein ymmärtänyt. Löitkö siis pallosi ennen out-paaluja vasemmalle, eli out-raja ei siis ala tiiltä, vaan jostakin kauempaa?

    Jos tuolla taktiikalla alkaa enemmänkin väkeä siellä pelaamaan, niin pian saattaapi olla OUTtia molemmin puolin viheriölle saakka. Viimeistään silloin kun joku osuu siellä taplaavaan peluriin ja FOREa ei kuulu…

    Outin viimeinen paalu vasemmassa reunassa on siis parinsadan metrin päässä tiiauspaikasta, eli out loppuu siihen

    Eihän golfin perusidea suinkaan ole golfin pelaaminen reiän omaa väylää pitkin, vaan kierroksen pelaaminen mahdollisimman pienellä scorella. Sillointällöin löytyy parempi ratkaisu kuin kentän suunnittelijan päässä on ollut 😀

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 34)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #369579 kohteessaLäheltä liippasi

Etusivu Foorumit Yleistä Läheltä liippasi