16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

Lähdin Golfia pelaamaan

Etusivu Foorumit Yleistä Lähdin Golfia pelaamaan

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Lähdin Golfia pelaamaan. Päätin että kaikki 18 reikää läpi. Eka kerta elämässä – ei vika. Kaikki mun kaverit pelaa ja mun poika. Sit ne vetää myös rahapeliä ja ihan hyvin panoksin. Mutta mun pitkin ensin opiskella etiketti juttuja ja sellainen kurssi kaikkia sääntöjä. Sit piti mennä vielä vähäksi aikaa ranchille lämmittelee. Mulla oli tosi hyvä ope ja se neuvo asiat hauskasti. Sen open etunimi oli Broo. Minä olen joskus pelannut korttia ihan tosissani ja siitä on jäänyt vähän sellainen vaihde päälle että peli kuin peli, niin kaveri huijaa joten ole tarkkana. Korttipelissä kaveri tarkkailee koko ajan sua, joten huijaa taidolla. Mun piti käyttää tähän tähän etiketin osaan kaikkein eniten aikaa. Mun piää muuttaa mun ajatusmallia. Etiketti on pyhä ja golf pelinä rehti. Minä kyllä varmuudeksi lähden kyllä itse peliin varauksella, että olikohan noi etketit vaan jotain sellaisia juttuja että mä en muka epäilisi muita. Katse palloon ja pidä se siellä, muuten ei ole mitään katsottavaakaan. Oikea käsi alempana ja vasen suorassa. Polvet vähän kyykkyyn ja ihan rauhallinen heiluri. Tää rauhallinen juttu olikin sika vaikee. Oo siinä perkele rauhallinen kun pallo ei lähde edes matolta mihinkään. Sit kun osut palloon, niin hieno fiillis. Tulee sellainen pikku napsahdus ja pallo menee vaikka kuinka pitkälle. Se just tekeekin siitä hienoa. Jos et hallitse itseäsi ja paatkin tunnetta ja yritystä peliin, niin pieleen menee ja lopsu tai käärmeentappo tulee. Kun mullan meni rauta vitosella kolme kertaa yli 150m niin baanalle. Lähdin parin kaverin kanssa, jotka oli kanssa siinä vähän lämmittelemässä. Ajattelin yllättää kaverit heti ja kysyinkin että mistä pelataan. Diili tuli. Jumalauta mitkä säännöt tässä Golf pelissä. Pitää tosissaan asennoitua siihen etiketti hommaan ja ottaa joku etiketti rokotus että pysyy kasassa ja rentona. Joka hommaan on parikin sääntöä tai jos ei pari niin sitten viisi. Vähintään lakimiesten laji. Yks mun kaveri on lakimies ja hyvä golfari. Nyt mä vasta tajuun miksi se on lakimies. Pamautin ykköstiiltä keltaisten pallojen välistä jollain puu vitosella, jossa Broon mukaan piti olla 180m takuu. En osunut edes palloon – niin muka lyönti. Sit kun osuin, niin ei mennytkään joittenkin punaisten pallojen ohi, niin siitä saikin heti sakkoja. Joutuu tarjoilee juomia vähän kaikille glubilla. Golfuraa oli tullut tehtyä vasta pari metriä, niin oli mennyt kaksi lyöntiä ja kavereille olutta. Pamautat pallon jonkun puskan juureen, niin ei saa missään nimessä siirtää palloa parempaan paikkaan. Kaveri vetää keskelle metsää, niin voi kuljettaakin pallon melkein reikään saakka. Istutettu metsä – saa siirtää. Mun puska oli varmaan sitten alkuperäinen kasvi. Siihen oli vaan joku varmaan jälkeenpäin tuonut hintalapun, latinalaisen nimen, kasvu yöhykekartan ja hoito-ohjeet. Sit mä vedin seuraavaksi pallon lammikkoon. Tietenkin ajattelin; ettei mitään hätää, ei alkuperäinen järvi vaan tekolammikko. Sit sellaista sääntöä ei taas kuulemma olekaan, vaan taas saa sakkoja. Toinen tyypeistä vetäs pallon sellaiseen tonanvan kokoiseen jokeen. Sit nostaa taas pallon melkein reikään saakka ja sanoo vain; että väliaikainen vesi – traktorin jälki. Ole siinä sitten rentona. Sulta on mennyt kaljat, olet saanut jopa sakkoja ja pallo on vielä kadoksissa. Mä vaan nauran ja sanon itselleni Juha muista etiketti ja pysy rentona. Lyön seuraavan lyönnin ja menee ihan upeasti kohti lippua. Muuten hyvä mutta kuulemma vähän liikaa hookkia. Eka homma josta ei tullut muuten sakkoja oli se hookki. Mä päätän lyödä aina hookia tästä lähtien. Sit seuraavassa lyönnissä on liikaa jotain slaissia ja vielä päälle vielä joku autti. En tiedä kummasta tuli taas sakko, mutta hookki on ollut ainoo juttu mikä on ollut ok tähän mennessä. Autti on kuulemma heti silloin kun joku on työntänyt valkoisen kepin maahan. Siinä kävellessä kohti lippua kysyn mitä tossa metsän reunassa on tollaiset punaiset kepit sitten. Se on niin kuin vesieste. Ei jumalauta tekolampi onkin järvi ja metsäkin on jo meri. Pitääkin muistaa toi ja sitten pitää vaan muistaa se etiketti. Pitäisiköhän tarkastaa ton yhden kaverin housut. Sillä on varmaan pallo joka taskussa ja reikä taskussa. Sen pallo löytyi ihan jalan vierestä yllättäen. Jos vaikka tiputti lahjetta pitkin pallon maahan. Äijä oli niin huonon tuntuinen iskijä, että tuskin sillä voi olla enää montaa palloa taskuissa. Hyvä Juha, sähän ajatteletkin jo ihan etiketin mukaan. Etiketti puree sua vielä ja voitat tän matsin. Päästään loppujen lopuksi seuraavalle tiille. Asettelen ihan rauhassa palloa ja kaveri kysyy siihen onko mulligaani. Mietin vähän, että nyt Juha tarkkana toi oli ihan uusi sana. Etiketti kuitenkin mielessä vastaan;sopii tosi hyvin se mulligaani. Vedän puu5:lla elämäni lyönnin keskelle uraa ja varmaan 180metrin päähän. Mä kuulemma tietenkin pidän sen mulligaanin. Vastaan sopii ihan hyvin. Kaveri vetää just punaisten pallojen kohdille ja ajattelin että hävis takas ne juomat glubilla. Tai sitten kaikki maksaa, niin tulee kiva ilta. Ei mitään, äijä lataakin heti uuden pallon tikulle ja lyö uudestaan. Ei helvetti mitä toi nyt oli. Rauhallisesti vaan Juha muista se etiketti. Mulligaani – niin voikin vetästä uuden pallon jos eka meni pieleen. Silti mulla on parempi lyönti, vaikka kaveri huito pari kertaa. Kaverin pallo on montussa. Naureskelen, että tuosta ei kyllä lyö enää Faldokaan. Kylmän rauhallisesti äijä kuitenkin siirtää palloa vähän toiseen paikkaan, katsoo mua sekä sanoo; talvisääntö – saa siirtää. Mulla onkin ollut tosi kuuma tässä koko radan alun, joten mulla on varmaan sitten keskikesän säädöt päällä. Pysy rauhallisena Juha ja viileenä nyt. Sua ei koita kukaan kusettaa tässä lajissa, tää ei ole sellainen laji. Sulla on kaikki mahikset. Säilytä etiketti. Lipulle on matkaa vain alle 50m. Sulta ei kukaan vie tätä reikää. Tarkastelen vielä vähän ympäristöä onko minkään värisiä keppejä, aitoja tai istutettuja kasveja, oikeita lampia, tekolampia tai sellaisia metsiä jotka ovatkin lampia. Ei mitään suoraan edessä, vain yksinäinen lippu ja lyhyt heinä sen ympärillä. Rauhallisesti vain alle 50m. Muista kaverisi Broon ohjeet ja toteuta ne. Kukaan ei huijaa sua, tää kaikki on vaan etikettiä. Sä voitat nyt tän reijän. Ohjeita tulee vastustajilta sellaisella kielellä, että en ymmärrä yhtään mitään. Pits vitsillä tai sand vitsillä, voi siitä vetästä ysilläkin. Kuitenkin pikku napsu vaan ja rentona ja rauhallisesti. Panaanko hookia kysyn? ei tällä kertaa. Pannaanko sitten slaissia ja auttia? ei tällä kertaa sitäkään. Otanko draiverin? ei tällä kertaa Miten olis jos vetäisin siitä pikku kepin päältä? ei tällä kertaa. Pits vitsillä vaan ja rentona. Katso että lyönti riittää ja ettei mee tonne bunkkeriin. Greeni on vielä nopee ja rullaa hyvin. Mä aloitan siihen voittolyöntiin keskittymisen. Oikea käsi vähän alla. Polvet vähän koukkuun. Vasen käsi suorana. Katse palloon koko ajan. Katson vaikka niin kauan nyt että pallo ehtii mennä reikään saakka. Rauhallisesti ja rentona. Sit pitäis lyönti vielä riittää. Pitää varoa jotain bunkkeria. Ei saa tulla niitä hookkeja, slaiseja ja autteja. Muista että heinä on nopeeta ja rullaa hyvin. Pidä nyt kaikki nää päässä ja pysy rauhallisena perkele. Sä oot jo hävinnyt kaljoja ja kuulemma johdossa, koska tää onkin nyt vielä jokin reikäpeli kaiken muun lisäksi. Käytä vaan sitä samaa puu vitosta, koska se on ainoa millä olet osunut. Älä usko äijiä muista mailoista, mutta säilytä eteketti. Lyönti lähti tosi kivasti tuli just se kiva napsahdus. Yli meni ja tosi pitkälle. Meni jonkun vajan peltikatolle tai sit meni parkkipaikalle saakka. Peltiin kuitenkin kolahti. Heitin mailan siihen auton istuimelle ja lähdin kävelee. Kaverit huusi perään, et mikä tuli. Tuli böörnautti. ps. Tämä hauska tarina on kopioitu nettipäiväkirjasta.

    Oli sitten kopioitu mistä tahansa, niin olIHan naurussa pitelemistä… eikäkun en pidelly, koska pidättely ei kuulu muutenkaan tapoIHini annoin naurun tulla ilon kautta :o)

    Nimetön

    Golf on tosiaan jotain aivan muuta kuin kaikki muut lajit. Golfissa on paljon sääntöjä ja niiden poikkeuksia. Ne voi kyllä oppia teoriatasolla parissa päivässä, mutta vasta käytännön kokemus ja käytännön esimerkit avaavat umpisolmut pään sisältä.

    Aivan oma maailmansa on sitten itse pelaaminen, jota ei opi vuodessa eikä kahdessa. Joku on sanonut että golfia voi oppia pelaamaan neljässä vuodessa, mutta vain silloin, jos keskittyy nuo 4 vuotta vain ja ainoastaan golfiin…:)

    Kirjoituksessa oli perehdytty lähinnä golfin monimutkaisiin sääntöihin, mutta aivan oma lukunsa on tekniikka, jota voi hioa loputtomiin.

    Golf on enemmän kuin urheilulaji. Se on elämä pienoiskoossa.

    1. Et ole yksin kentällä (kattaa koko etiketin)

    2. Kauimpana oleva lyö

    3. Pallo pelataan siitä mistä se makaa

    4. Väylään kuulumattomista jutuista saa vapaan dropin

    5. Muista dropeista saa yhden pentin

    6. Palloa ei saa pelata väylän ulkopuolella

    7. Palloa ei saa lyödä enää kun se putoaa kuppiin

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
Vastaa aiheeseen: Lähdin Golfia pelaamaan

Etusivu Foorumit Yleistä Lähdin Golfia pelaamaan