26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Kotojärvi Golf Oy:n eväät syöty?

Etusivu Foorumit Yleistä Kotojärvi Golf Oy:n eväät syöty?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 112)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olin joskus Kotojärvi Golf Oy:n osakkeenomistaja. Silloin oli uskoa tulevaisuuteen.Ostimme Golfyhtiölle maat kartanonherralta
    ja hänen lähipiiriltään. Lisäksi maksoimme suuren ja kalliin kenttäremontin takaysille, mm. väylä 12 tuli kokonaan uuteen paikkaan
    metsäiselle mäenharjanteelle. Sitten iski kartanonherraan ahneus, kolmosväylän viheriö olikin jätetty maakauppojen ulkopuolelle ja Golfyhtiölle määrättiin 9000 € vuosivuokra. Huonon taloudenpidon ja mielivaltaisen osakkaiden kohtelun seurauksena Golfyhtiö
    joutuu nyt myymään maa-alueitaan vakauttaakseen taloutensa. Myös tulevan kauden vastike 890 € tulee maksaa tammikuun -22 loppuun mennessä yhdessä erässä.

    KL1

    Siitä on jo vuosia, kun Kotojärvellä pelasin eikä googlekaan antanut vinkkiä Kotojärven umpisurkeista kotisivuista puhumattakaan, mutta mikä on nykyinen reikä 3? Reikäjärjestystähän muutettiin jo monta vuotta sitten ja entinen kolmosgriini oli kyllä selkeästi kenttäalueella.

    Aikaa juu on muutama vuosi kun siellä tuli käytyä mutta eikös se 3. ole par 3? Ylhäältä alas pelattava? Sitä ei ollut tiedossa että maa-alue olisi ollut ”kauppojen ulkopuolella”.

    PS. Aika kovalta tuntuu ehdotettu vastike …

    KL1

    Aikaa juu on muutama vuosi kun siellä tuli käytyä mutta eikös se 3. ole par 3?

    Mulla on sitten pikkaisen useampi vuosi, koska kolmosreikä oli silloin pitkähkö parnelkku ylämäkeen, bunut vasemmalla ja griinille sitten lyötiin pikkaisen alamäkeen. Mutta tuo kentän reunalla oleva parkolkki voisi hyvinkin olla se, josta nyt on kyse.

    Kotojärvellä on aina tapahtunut kaikenlaista hauskaa.

    Kotojärvellä on aina tapahtunut kaikenlaista hauskaa.

    Kotojärvi-show on ollut yhdistelmä tradegiaa ja kauhunäytelmää. Ei niin pahaa, ettei myös hyvääkin. Negatiivisena puolena on ollut merkittävä mainehaitta paitsi Kotojärvi-golfille itselleen, myös koko golf toimialalle ja erityisesti osakepohjaiselle golfille.

    Hyvänä puolena on ollut se, että ymmärrys on lisääntynyt siitä, mitä voi tapahtua, kun omistus ja valta on keskittynyt ja erityisesti tilanteessa, jossa on paljon muita sidonnaisuuksia pääomistajan businesten kanssa. Osaava toimittaja voisi vaikka kirjoittaa artikkelin niistä opetuksista, joita Kotojärvi-case on meille opettanut ja mihin ei-golfillisiin seikkoihin osaketta ostavan pitäisi kiinnittää huomiota.

    PG

    Siitä on jo vuosia, kun Kotojärvellä pelasin

    Aikaa juu on muutama vuosi kun siellä tuli käytyä

    Ja minulla jo yli kaksikymmentä vuotta! Silloin se oli vielä 9-reikäinen, jolloin kolmosreikä oli 470 m pitkä par5 (hcp1).

    Kotojärvi v. 2000

    Kotoj. 2000

    PG

    Nykykolmonen on todellakin parkolmonen ja

    voisi hyvinkin olla se, josta nyt on kyse

    Tuloskortti löytyy täältä:

    https://golfpiste.com/seuraesittely/kjkg-kotojarven-kartanogolf/

    Tarkoittamani väylä on tuossa vanhassa kortissa N:o 4. Sitä on jatkettu alaspäin ja lienee noin 120 m keltaisilta.
    Olisi mielenkiintoista tietää tulevan yhtiökokouksen päätös, mitä kentän maita aiotaan myydä ja onko takaisin vuokraus
    kohtuuhintaista.

    Uskon että Kotojärvi selviytyy.
    Perustelut:
    Kentällä pelaa myös huomattava joukko suurituloisempaa porukkaa ja olen nähnyt nimeltämainitsemattomia Suomen politiikan vaikuttajia viheriöillä sekä klubin saunassa&suihkussa. En usko että heidän intresseihinsä liittyy Kotojärven alasajo, vaan hädän hetkellä he ottavat kyllä koko kentän ja henkilökunnan siipiensä alle.
    Pikkurahoja kuitenkin kyseisille herroille.
    Kotojärvihän on kenttänä ollut entistä järvenpohjaa, joten on suorastaan ihme että kenttä nykyään on edes maan päällä ”pelattavissa”. Tämä vain osoituksena siitä että on ennenkin ollut vastoinkäymisiä.

    Kysymys ZZ Topille: Kenen rahoilla mainitsemasi ”Suomen politiikan vaikuttajat” pelastavat Kotojärven?

    Uskoisin, että yhdistelmä omia rahoja, saaden itselleen vastineeksi tietyn prosenttiosuuden kentästä tai härskimmät voisivat ohjata kunnan määrärahoja mainiten sen olevan ”viheralueisiin liittyvää ylläpitoa”. Muistan lukeneeni, että 60-luvulla useita kenttiä pelastettiin varsin kyseenalaisin keinoin, mutta tästä en ole 100% varma. Ö

    Tulevana keskiviikkona (19.1.2022) on yhtiökokous, jossa maanmyyntilupa hallitukselle myönnetään. Arvaako kukaan, kenelle maita tullaan myymään tai kenelle ne lopulta päätyvät? (Minulla on pieni aavistus.) Noista politiikoista; muistelen että ministeri Suvi Linden oli yhden golf osakkeen omistaja Oulussa. Sinne saatiin jotain tukea yhteiskunnan varoista, samalla Lindenistä tuli entinen ministeri.

    KL1

    Tulevana keskiviikkona (19.1.2022) on yhtiökokous, jossa maanmyyntilupa hallitukselle myönnetään. Arvaako kukaan, kenelle maita tullaan myymään tai kenelle ne lopulta päätyvät? (Minulla on pieni aavistus.)

    Iso B..?

    Noista politiikoista; muistelen että ministeri Suvi Linden oli yhden golfosakkeen omistaja Oulussa. Sinne saatiin jotain tukea yhteiskunnan varoista, samalla Lindenistä tuli entinen ministeri.

    Niinhän siinä kävi. Suvi teki poliittisen itsemurhan ja joutui kantamaan poliittisen vastuun.

    Erikoista, että pidetään ensin Kevätkokous ja perään syyskokous. Onko kyseessä minkä vuoden syyskokous?

    PG

    Muistan lukeneeni, että 60-luvulla useita kenttiä pelastettiin varsin kyseenalaisin keinoin, mutta tästä en ole 100% varma. Ö

    Jos oikein muistat, niin lukemaasi juttua on vaikea uskoa. 60-luvulla oli vain 13 kenttää, joista Tali ainoa täysmittainen. Ja kaikki kentät olivat silloin ry- pohjaisia.

    Uskon että Kotojärvi selviytyy.

    Samoin. Velkataakkahan ei ole enää kovin suuri (v. 2019 omavaraisuus 80%), liikevoittoakin on lipsahtanut (v. 2019 yli 250 000 €) ja jäseniä ry:llä taas paljon (v. 2021 yli 1400, tuskin kaikki etäjäseniä).

    Nuo jäsenmaksut tulevat Ry:lle ja niistä osa menee ymmärtääkseni Suomen Golfliitolle.
    ( Arvioni mukaan noin 37 % )
    Kotojärvi Golf Oy:n hyvä tulos vuodelta 2019 johtunee osakkaiden maksamista ennakkovastikkeista,
    joiden avulla on päässyt osakkeista eroon. Samalla niiden osalta Golf Oy:lle tulevat vastike-
    tulot ovat loppuneet. Huomenna 19.1. on yhtiökokous, jolloin jäljellä olevat osakkaat (montako lienee?) saavat
    tietää Golf Oy:n tilanteesta tarkemmin.

    60-luvulla oli vain 13 kenttää, joista Tali ainoa täysmittainen. Ja kaikki kentät olivat silloin ry- pohjaisia.

    Kovin nuorta on Suomen golfhistoria. Suomen toinen täysmittainen kenttä syntyi niinkin myöhään kuin 1983 EGS. Sitten 80-luvun lopussa rahoituksen vapautumisen myötä kenttiä syntyi kuin sieniä sateella … kunnes 90-luvun alussa tuli lama. Siis kenttien ja keskeneräisten kenttäprojektien pelastaminen alkoi vasta 90-luvun alkuvuosina – monet menettivät sijoittamiaan rahoja ei vain golfkenttiin, vaan lähes kaikkeen: osakkeisiin, asuntoihin, vapaa-ajan asuntoihin, jne. Osa ei ymmärtänyt eikä hyväksynyt näitä tappioita ja kehitti katkerana erilaisia ”salaliittoteorioita”.

    Kotojärven case sen sijaan on ihan suoraviivaista kusetusta – häpeäksi koko golftoimialalle

    PG

    Nuo jäsenmaksut tulevat Ry:lle ja niistä osa menee ymmärtääkseni Suomen Golfliitolle.
    ( Arvioni mukaan noin 37 % )

    Jäsenmaksut menevät tietenkin seuralle ja SGL:lle, mutta Oy hyötyy myös, mikäli jäsenet pelaavat (kausipelioikeutettuina tai muuten) Oy:n kentällä. V. 2019 jäseniä vain 535, mutta v. 2021 peräti 1443.

    Kotojärvi Golf Oy:n hyvä tulos vuodelta 2019 johtunee osakkaiden maksamista ennakkovastikkeista, joiden avulla on päässyt osakkeista eroon. Samalla niiden osalta Golf Oy:lle tulevat vastiketulot ovat loppuneet.

    Näin varmaan. Syksyllä 2019 tuota mahdollisuutta lienee käyttänyt reilu sata osakasta (112 x 2400 € = 268800 € ~ liikevoitto v. 2019).

    Kertakorvauksella eroon osakkeesta – Kotojärvi Golf muutti yhtiöjärjestystä

    Sen tiedon valossa mitä olen lukenut ja kuullut , kierrän Kotojärven kaukaa, ihan periaatteesta en rahojani vie epärehelliselle yrittäjälle.

    Kotojärvi menestyy kun lajinpariin tulee uusia pelaajia jotka eivät tiedä kuinka kentällä on aiemmin toimittu, osaketta toivottavasti kukaan ei tuolta erehdy ostamaan

    Nimetön

    Kotojärven jäsenmäärä lisääntyi epäilemättä melkoisesti, kun seura aloitti yhteistyön Supergolfin kanssa.

    Kotojärvi ja Supergolf ovatkin kaksi toimialan kirkasotsaisinta operaattoria, vakka kantensa valitsee sanoi vanha kansa.

    PG

    Kotojärven jäsenmäärä lisääntyi epäilemättä melkoisesti, kun seura aloitti yhteistyön Supergolfin kanssa.

    Ymmärtääkseni minkä hyvänsä golfseuran jäsen voi pelata millä hyvänsä ”supergolf-kentällä” liittymällä Supergolfin jäseneksi. Miksi siis Kotojärven aloittama yhteistyö Supergolfin kanssa lisäsi tai olisi lisännyt Kotojärven jäsenmäärää?

    Jäsenmäärältään suurimmat golfseurat v. 2021 olivat Kurk (5737 jäsentä) ja Vihti (4795 jäsentä). Kumpikaan ei tehnyt yhteistyötä Supergolfin kanssa. Tällä hetkellä supergolf-kenttiä/seuroja on Suomessa n. 50.

    Nimetön

    PG: ”Miksi siis Kotojärven aloittama yhteistyö Supergolfin kanssa lisäsi tai olisi lisännyt Kotojärven jäsenmäärää?”

    SG-pelioikeuksilla voi toki pelata monilla kentillä, riippumatta missä on jäsenenä. SG tosin paketoi vuosi sitten oman jäsenyytensä ja Kotojärven jäsenyys edullisemmaksi kokonaisuudeksi, kun aiempi SG’n ”kotiseura” Vantaan Golfpuisto lakkasi olemasta. Katso PG Supergolfin nettisivuilta niin ymmärtänet kokonaisuuden.

    Nimetön

    ”Katso PG Supergolfin nettisivuilta niin ymmärtänet kokonaisuuden.”

    Täytyi itsekin käydä katsomassa SG’n sivuilla, mikä on 2022 kauden tilanne. Näyttää siltä, ettei SG enää myy omaa ja Kotojärven jäsenyyttä pakettina. Kotojärven jäsenmäärä saattaa täten kääntyä laskuun vuonna 2022??!

    Kun Vantaan Golfpuisto golfseuranakin lopetti toimintansa, niin jäsenille ehdotettiin uudeksi seuraksi Kotojärveä. Tämä varmaan lisäsi jäsenmäärää ja saattoi olla jokin tarjouskin KotoG jäsenyys + Supergolf jäsenyys. Nyt en ainakaan löytänyt mitään yhteistä markkinointia. Itselläni on kausipelioikeuden lisäksi Supergolf jäsenyys vieraspelaaamista varten. Mielestäni hyvin toimiva tapa pelata.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 112)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1351999 kohteessaKotojärvi Golf Oy:n eväät syöty?

Etusivu Foorumit Yleistä Kotojärvi Golf Oy:n eväät syöty?