26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Koronavirus ja golflomat (Andalucia)

Etusivu Foorumit Matkailu Koronavirus ja golflomat (Andalucia)

Esillä 20 viestiä, 1 - 20 (kaikkiaan 20)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Onko golfloma-alueilla ja niiden kentillä havaitavissa mitään reagointia koronaan?

    Andaluciassa näyttää tämän aamun mukaan olevan 10 todettua tapausta.

    Pääsiäisenä on tarkoitus suunnata Marbellan alueelle – vai pitääkö ryhtyä miettimään matkan perumista?

    Marbellassa todettu pari tapausta ja Fugessakin yksi. Pääsiäiseen aikaa vielä 45 päivää eli tilanne muuttuu suuntaan tai toiseen. Nykytilanteessa riski aika pieni, mutta jos tilanne pääsiäisenä Pohjois-Italian kaltainen, harkitsisin asiaa.

    KL1

    Jos sattuisi siellä joutumaan karanteeniin, niin saisiko valita karanteenipaikakseen golfkentän?

    Alkuperäisenä suunnitelmana oli lähteä reissuun huomenna. Aika paljon on tapahtunut näiden 34 päivän aikana.

    Andalusian 10 sairastunutta on kasvanut noin 7000:een ja kuolleitakin on yli 340 (Espanjassa samana aikana 100 tapausta -> 110.000 tapausta). Toivotaan, että säästymme Suomessa tältä tahdilta. Espanjalaisia (ja italialialisia ja ranskalaisia ja …) en osaa oikein lohduttaakaan tässä.

    Seuraavaan golfmatkaan taitaa olla pitkä aika, mutta se on niitä pienempiä huolia.

    Viitteenä tuohon toisen matkaketjuun: matkasta muuten saimme rahat takaisin lähes 100%:sti vaikka omatoimimatka olikin (Airbnb, Norwegian, Avis, par1golf). Mutta laiha lohtu tämäkin näinä päivinä.

    Nyt on seuraava matka vetämässä – marraskuussa Kanarialle. Kuinka käynee – veikkauksia?

    Pappa, minkä vuoden marraskuu?🙃 Itse emme yritä tilata mitään ennen kuin sumu hälvenee.🌫🦠

    KL1

    Nyt on seuraava matka vetämässä – marraskuussa Kanarialle. Kuinka käynee – veikkauksia?

    Mitä tässä on tarkoitus veikata?
    – pandemian hiipumista?
    – lentoyhtiöiden tilannetta?
    – yksittäisen matkailijan vastuullisuutta?
    – jotain muuta?

    Nimetön

    Veikkaan, 1 x 2. Tykki saa taudin ja tuo sen Suomeen. Koska se on jokaisen perustuslaillinen oikeus. Kanarialla on niin paljon porukkaa Afrikasta että tauti ei ole poistunut kokonaan eikä noita olla saatu rokotetuksi.

    Mutta tiedä sitä. Itse en pidä kiirettä varailemisen kanssa. Maksamiaan rahoja on tylsä vonkailla takaisin vaikka saisikin.

    KL1: Eikös se veikkauksen aihe sanottu selkeästi: ”kuinka käy”: Jos pitää täsmentää vielä niin: löydänkö itseni Kanarialta marraskuun 2021 aikana vai en (binääriveikkaus).

    Tähän voi vaikuttaa luettelemasi seikat, mukaan lukien ”jotain muuta”.

    Veikkaus avoimeen kysymykseen:

    Golfkiima voittaa järjen äänen!

    Valtiovaltaa epäsuorasti lainaten; jokaisella on oikeus tuoda maahan uusia virusmuunnoksia😶

    KL1

    KL1: Eikös se veikkauksen aihe sanottu selkeästi: ”kuinka käy”

    Kuinka käy voidaan yhdistää moneen asiaan eikä vain sinun matkavaraukseesi.

    Jos pitää täsmentää vielä niin: löydänkö itseni Kanarialta marraskuun 2021 aikana vai en (binääriveikkaus).

    Oma veikkaukseni on, että ihmisten sietokyky pettää alkusyksystä ja hällä väliä -asenne on marraskuussa jo vallitseva. Siinä vaiheessa on sitten ihan sama kuka matkustaa ja minne.

    Minun sietokykyni petti jo kun olen tottunut monta kertaa vuodessa Espanjassa käymään. Täällä pärjää ihan yhtä hyvin kuin Suomessa jos ei hölmöile. Fuengirolassa ilmaantuvuusluku jo alle 100 kun pääkaupunkiseudulla yli 400. Täällä (kuten ilmeisesti koko Espanjassa) on maskipakko aina kun ulkona tai sisätiloissa liikkuu. Ei koske urheilua eli esim. golfkenttää ja rangea.
    Pelaajia on vähän joten peliaikoja on hyvin tarjolla. Hotellit ja autonvuokraus naurettavan halpaa. Golfkentät eivät ole hintojaan tiputtaneet. Käytän hyväkseni Golfhäftet PLUS sovellutusta jolla hinta putoaa 50%.
    Helpoiten Andalusian koronatilanteesta pysyt tilanteen tasalla kun luet fuengirola.fi sivuja.
    Finnairilla koronatesti pakko alle 72 h mennen tullen ja Espanjaan tullessa etukäteen täytettävä terveystietolomake. Katso Finskin sivut.
    Koronatesti yksityisellä klinikalla maksaa Fuengirolassa 105,00 €. Muista että kaikki dokumetit oltava englanniksi.

    KL1

    Hienoa, Jocke. Kai ajoit sinne omalla autollasi etkä lentänyt?

    Lentäen tulin ja lentäen poistun. Espanjassa ei saa provinssin rajaa ylittää ilma lupalappua joka liittyy esim työhön joten autolla tuleminen voi olla hankalaa. 500 € sakko jos ei lupalappua löydy. Eli vähän kuin oli Uudenmaan koronasulku. Mutta kyllä täällä Malagan provississa pelattavaa riittää.
    Välillä ollut jo shortsikelit. Tervetuloa

    Vaaditaanko Espanjaan Suomesta matkustaessa testitodistus? Espanjan virallisissa tiedotteissa Suomi mainitaan niiden maiden joukossa, joista tullessa todistus pitäisi olla. Tosin poikkeuksena vaatimukseen ovat alueet Etelä-Suomi, Pohjois-Suomi, Itä-Suomi ja Länsi-Suomi. Ja tämä ei ole vitsi.

    Vaaditaanko Espanjaan Suomesta matkustaessa testitodistus? Espanjan virallisissa tiedotteissa Suomi mainitaan niiden maiden joukossa, joista tullessa todistus pitäisi olla. Tosin poikkeuksena vaatimukseen ovat alueet Etelä-Suomi, Pohjois-Suomi, Itä-Suomi ja Länsi-Suomi.

    Helsinki-Uusimaa ei heidän jaottelussa kuulu Etelä-Suomeen, eli jos matkustat Helsinki-Uusimaalla, niin tarvitset todistuksen negatiivisesta testituloksesta maahanpääsyn yhteydessä 1.3.-28.3. Tuo 28.3 on tällä hetkellä käsitykseni mukaan päivämäärä, joka saattaa muuttua – niin kuin kaikki muukin….

    Eli minä ymmmärrän tuon niin, että jos matkustat esim. Tampereelta et tarvitse, mutta jos matkustat Seutulasta, niin tarvitset.

    Helsinki-Uusimaalta ja Ahvenanmaalta lähtevät tarvitsevat Espanjaan negatiivisen testitodistuksen, alla linkki jos ei toimi kopioi
    https://finlandabroad.fi/web/esp/ajankohtaista/-/asset_publisher/TV8iYvdcF3tq/content/koronavirustilanne-espanjassa/384951

    Ravintolat kiinni 1800, maskipakko, periaatteesa kaikki pitävät maskeja ulkona ja kun 2 metrin turvavälejä ei voi noudattaa.
    Koronan suhteen Espanjassa turvalliempaa kuin Itä-Helsingissä (HUS-alue 14 päivän ilmaantuvuus liki 350) kun kokonaisuus maiden välillä tilastot huomioiden;
    7 – päivän ilmaantuvuus 14 – päivän ilmantuvuus

    Suomi 71,7 152,2
    Espanja 50,1 117,4

    Maa kohtaiset tiedot ovat WHO:n sivuilta, käsittäen tilanteen 17.3.2021, 10:00 (CET)

    Tietenkin tarkkana pitää olla; hygienia, maskit ja turvavälit kunnossa

    Jos lennät Malagaan, Malagan provinssistä (sis. Costa del Sol) ei voi poistus ilman pätevää syytä

    Koronan suhteen Espanjassa turvalliempaa kuin Itä-Helsingissä (HUS-alue 14 päivän ilmaantuvuus liki 350) kun kokonaisuus maiden välillä tilastot huomioiden;

    Aika harva golffari liikkuu kuitenkin Itä-Helsingin ongelmallisissa lähiöissä.

    Tilanteet muuttuvat nopeasti. Pieni päivitys.
    Ravintolat ja kaupat saavat nyt olla Aurinkorannikolla auki 22.30 saakka. Ulkonaliikkumiskielto 23.00-06.00
    Osa golfkentistä vaikuttaa olevan kokonaan kiinni sunnuntaisin. esim. Parador ja Alhaurin.
    Mijas Golfin kahta 18-reiän kenttää peluutetaan vuoroviikoin. Tällä viikolla 12 Los Olivos oli pelivuorossa. Ihan hyvässä kunnossa.
    Laittavat peevana Mijas Golfissa rangen pallokoneen kiinni jo 14.30 mutta Cerrado del Aguillassa vasta n 17. Vaihtelee päivittäin. Siellä hyvä nurmirange ja pitch alue. Palloja saa 1 € kolikolla. Torstaisin ja lauantaisin 9 reikää vain 15 € ja 18 reikää 25 € (9-reiän kenttä)
    Intermedical Suarez Saavedra tekee Covid pikatestin hintaan 55,00 €. Voi varata suomeksi +358 45 320 26 55.

    KL1

    Ulkonaliikkumiskielto 23.00-06.00

    Onko siellä lehdissä kerrottu mitään siitä mihin tuo yöllinen kielto tähtää? Ihmiset kun muutenkin tuppaavat liikkumaan päiväsaikaan.

    Täällä Suomessa ministerit, virkamiehet ja oikeusoppineet kiistelevät siitä onko ulkonaliikkumiskiellosta ylipäätään mitään hyötyä, koska siitä ei ole näyttöä. Ei hyvää päivää!! Kokeilkaa, niin asia selviää!!!!!!

Esillä 20 viestiä, 1 - 20 (kaikkiaan 20)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1331273 kohteessaKoronavirus ja golflomat (Andalucia)

Etusivu Foorumit Matkailu Koronavirus ja golflomat (Andalucia)