26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Kenttien päivitys Garminin kelloihin

Etusivu Foorumit Välineet Kenttien päivitys Garminin kelloihin

Esillä 20 viestiä, 1 - 20 (kaikkiaan 20)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kenttien muutokset eivät päivity Garminin kelloihin. Väylämuutoksia on tehty viimeisen kolmen-neljän vuoden aikana useille kentille, mutta kelloihin eivät päivity. Missähän vika?

    Todennäköisesti käyttäjässä.

    Huomasin elokuussa Ahvenanmaan Slottsbananin mitat & väylät heittävän rankkaa slaissia oman Garminin tietojen kanssa, mutta seuraavana päivänä startteri tiesi kertoa kentän lähettäneen Slottsbananin muuttuneet tiedot Garmininille puoli vuotta takaperin.

    Vika Garminin, yhtiölle golf niin pieni osa businesta, ettei kiinnosta tarpeeksi!

    Itse olen pitänyt muutamia vuosia huolen siitä, että Pohjois-Thaimaan kentät tulee päivitettyä muutosten jälkeen. Kaikki ilmoittamani muutokset ovat johtaneet aina kenttätietojen päivittämiseen, mutta toki viivettä on usein kuukausia. Kehotankin jokaista itse raportoimaan huomaamansa puutteet suoraan Garminille.

    Ei päivity vaikka kuinka ilmoitetaan?
    Mm. Himos viime syksynä tehdyistä ja ilmoitetuista muutoksista heinäkuussa kuittaus, kiitos tiedosta, mutta ei päivitystä!
    Hirvihaara viime kesänä tehdyt muutokset edelleen päivittämättä!
    Kilpailevat merkit ovat päivittäneet, joten jossain mättää☹

    Vastausten saaminen Garminilta kestää, jos edes vastaan, kokemuksesta yli vuoden taistelusta S20 kanssa.
    Ei enää kolmatta Garminia🏌️‍♂️

    KL1

    En tiedä kuka ja milloin on ilmoittanut Talman Masterin ysien kääntämisestä, mutta sain sen kesällä päivitettyä Approach X40:een, joskin oli aika pitkä proseduuri. Onnistui kuitenkin, eli jotain tietoa sinne Garminille jotakin kautta menee ihan toteutukseen asti.

    Tuo Talman ysien kääntyminen päivittyi minun Garminiin jo aikoja sitten. En edes muista kauan siitä on aikaa. KL varmaan muistaa milloin tuo kiertojärjestys muutettiin.

    Pyysin Garminia aikoinaan tekemään tuon muutoksen. Minulle vastattiin että pyynnön pitää tulla kentältä, että eivät voi tehdä muutoksia yksittäisen käyttäjän pyynnöstä, mikä minusta varsin ymmärrettävää.

    KL1

    Tuo Talman ysien kääntyminen päivittyi minun Garminiin jo aikoja sitten.

    Päivittyikö automaattisesti? Minun piti oikein ohjeet ottaa esille ja käydä koko proseduuri läpi ennen kuin päivittyi. Aiemmin yritin käynnistellä uudelleen, muttei se mitään auttanut, piti oikein ruveta. No, nyt toimii.

    Esimerkiksi oma x40ni päivitetään tietsikan kautta, ei siis tule automaattisesti.

    KL1

    Juu, sama juttu. Jotenkin kuvittelin aika pitkään, että päivitykset toimisivat kuten kännyköissä. Vaan eipä mennyt ihan niin.

    Poistin oman turhan viestini.

    Ei auta, vaikka kuinka päivittää kelloa, jos Garmin ei tee omaa päivitystään eli vie muuttuneita tietoja järjetelmiinsä.
    Garmin tekee, oman kertomansa mukaan, päivitykset maailman laajuisesti kerralla (millä aikataululla?).
    Ei kolmatta Garminia 😡

    En nyt mene vannomaan kuinka toimii, tietokoneeseen en ole kytkenyt, mutta s20:ssä bluetooth , joten päivittynee puhelimen garmin connectin kautta, salasanaa en muistanut joten en tähän hätään päässyt testaamaan. Garmin golf ihan kiva softa, näkee missä seikkaillut ja mitä mittoja lyönyt. Ei toki toimi kuin junan vessa. Pitääkin taas aktivoida tuo ja katsoa kuinka toimii nykyään.

    KL1

    En nyt mene vannomaan kuinka toimii, tietokoneeseen en ole kytkenyt, mutta s20:ssä bluetooth , joten päivittynee puhelimen garmin connectin kautta

    Onhan X40:ssäkin BT, eihän se muuten voisi olla yhteydessä puhelimeeni, vaan eipä päivittänyt yhtään mitään ilman kytkemistä tietokoneeseen.

    Garmin käyttänee kenttäpaketteja eli kelloon päivittyy kerralla esimerkiksi kaikki Euroopan kentät. Btn kautta sen siirto lienee riskialtista ison koon takia.Oma kenttä päivittyi muistaakseni puolen vuoden viiveellä Garminin päivityspakettiin.

    ”Approach® laitteessa on käytössä automaattiset kenttien päivitykset Garmin Connect™ Mobile sovelluksella. Kun yhdistät laitteen älypuhelimeen, useimmin käyttämäsi golfkentät päivittyvät automaattisesti.”

    Toki sivuilla luki että Garmin julkaisee kenttäpäivitys paketin 2 kertaa vuodessa, joka pitää päivittää tietokoneella. Tiedä sitten koskeeko tuo sykli vain tuota 40k kentän pakettia.

    Näyttäisi olevan myös x40 tuo approach ominaisuus.

    Miksei siellä voisi olla ominaisuutta joka tarkistaisi kun menet uudelle kentälle että käytössä on uusin tieto sille kentälle. Vierumäki classic heitti väylien osalta etuysillä , piti aina arvailla mitä väylää pelaa

    #1323529 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Garminin forumilta löysin tällaisen linkin sivulle, jolla voi kertoa puutteista/virheistä.

    #1323653 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ilmoitin itse virheestä kesällä em lomakkeella: Kulloon väylä 13 griini oli väärässä paikassa / väärän kokoinen.

    Tuli samana päivänä pyyntö kuvasta kentän layoutista ja tuloskortista. Ja kun lähetin ne, niin tuli vartissa selvästi ihmisen kirjoittama kuittaus, että nyt virhe on tunnistettu, vahvistettu oikeaksi ja osaavat sen nyt myös korjata. Viittaus myös että seuraavaan päivitykseen oli 7 viikkoa aikaa ja ehtii siihen.

    Ei näkynyt omassa kellossani. 10 viikon jälkeen laitoin kellon, Fenix,kiinni läppäriin ja päivitin yleisiä Euroopan karttoja. Samalla tuli pyydetty korjaus myös voimaan.

    Opetus: tekevät kyllä korjauksia pyynnöstä, mutta miten ne saa kelloon on eri juttu…
    Mm. Vierumäki Classic oli vanhemmassa Fenixsissä griinien osalta oikein, mutta uudemmassa ei, vaikka uuteen kenttä oli Connectissa ladattu 3 päivää aiemmin, vanhempaan yli vuosi sitten. Väyläjärjestys molemmissa väärin. Peliseurueessa oli myös kolmas Garmin… se näytti kentän kokonaan oikein… eikä omistaja ollut tietoisesti tehnyt mitään päivitystä, mutta pelannut kenttää meitä useammin.

    Voisi siis päätellä, että kenttä ladataan perusmuodossa ja sen päivitykset sitten tulevat jollain aikataululla itsekseen bluetoothilla.
    Todennäköisesti myös automaattipäivitykset tulevat ensisijaisesti lähimmille / usein käytetyille kentille laitteen sijainnin perusteella.

    #1323772 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    https://support.garmin.com/en-US/?faq=dIREGeyovS2kRNJAM2wvB7
    Linkin mukaan ainakin joihinkin kelloihin kenttä päivittyy, jos sitä on pelannut useasti ja tallentanut kellon avulla tuloskortin ja synkannut Garmin appiin.

Esillä 20 viestiä, 1 - 20 (kaikkiaan 20)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1322048 kohteessaKenttien päivitys Garminin kelloihin

Etusivu Foorumit Välineet Kenttien päivitys Garminin kelloihin