16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Kaukojen perimmäinen olemus

Etusivu Foorumit Yleistä Kaukojen perimmäinen olemus

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • On tämä ihmeellistä, tämä kaukojen arvostelu. Arvostelua esiintyy täällä ja golflehden artikkeleissa, mutta eipä juuri muualla. Ihmetyttää oikeastaan enemmänkin tuo Golflehti, koska he saavat käsittääkseni samat maksut kaikilta golfliittoon kuuluvilta jäsenkentiltä, näin ollen myös etäjäseniltä. Neljä vuotta pelanneena kaukona en ole millään pelaamallani eri kentällä (>30) kokenut negatiivista suhtautumista kaukojäseniin. Noo ehkä yhdellä kentällä caddiemaster mainitsi harmistuneena ’olisipa meilläkin noin paljon jäseniä’ nähtyään tasoituskortista jäsennumeroni etäkentällä (>2500). Ei siellä kuitenkaan niin paljoa jäseniä ole, koska vaihtuvuus on aika suurta moisilla. Aina on ollut yhtä mukavaa mennä eri kentälle, eikä peliseurakaan ole valittanut. Kierroksetkin menevät yleensä sillä nopeudella kuin edellä oleva ryhmä etenee, vaikka kenttä saattaa olla itselle aivan uusi. Ennen uudelle kentälle menoa tulee vielä yleensä ’opeteltua’ kenttä etukäteen kentän kotisivuilta ja kentän tunteva peliseura poikkeuksetta kertoo doglegin kääntymisestä, esteistä yms…OK neuvominen on tavallaan kiellettyä mutta kuitenkin…harjoituskierros… Osaketta en ainakaan vielä osta. Pelioikeutta voisin harkita, mutta toistaiseksi maksan vielä GF maksut ja pelaan sillä kentällä johon aikoja arkipäivisin päivällä saan. Ongelmana tietenkin on se että lähes joka kierrokselle pitää ottaa vapaapäivä kahden päivän varoitusajalla. Tämä pelitapa ei siis ole helppoa eikä halpaa, mutta käy minulle. Kertokaapa muut kaukot periaatteitanne tai kokemuksia…

    Eikös tämä joka toinen päivä uudella otsikolla jatkuva kakekeskustelu ala jo riittää tämän talven osalta. Ensi syksynä sitten taas sama uudelleen..

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
Vastaa aiheeseen: Kaukojen perimmäinen olemus

Etusivu Foorumit Yleistä Kaukojen perimmäinen olemus