26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Kauhojan mietteitä osa 2: Vasen ranne retkahtaa osumassa

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Kauhojan mietteitä osa 2: Vasen ranne retkahtaa osumassa

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Palloo ei oikein alusta lähtien ole tahtonnu saaha muuten ilmaan kuin kauhomalla sitä osumasta oikealla kädellä jolloin vasen ranne retkahtaa alta ja pallo pomppaa lyhyen matkaa hyvällä säkällä etiäpäin. Tragikoomistahan täs on se että profiilini mukaan paras kuulemani ohje on Lag. Haha. Rainasta tutkaamalla oon huomannu että jotain yritystä vetää mailaa perässä on täs vuosien saatos syntynny mutta viimeistään jo downswingin puolivälin jälkeen alan selkeästi valmistautumaan massiiviseen kauhaisuun. Hassuu on se kun koitan hitaalla vauhillakin mallata lavan vetoa niin järjestelmä siinäkin tuppaa viimestään osumassa tarjoomaan kauhasua, niin sitkeesti se on juurtunut. Mä oon koittanut useasti aatella vasemman ranteeni olevan niin kehno ettei se pysty pysyyn kuosissa. Mutta tää kauhonta on kuitenkii ennemminkin re-flexi kuin fysiologine haitta. Onkahan tähän pallon taivaalle kauhonnan poistamiseen muuta vaihtoehtoa kuin lopotomia?

    Lopotomia kuullostaa liian helpolta ratkaisulta. Kunnon kakkosnelosta metrin pätkä käteen ja jeesus-teippiä rulla/pari kiinnitykseen, voi vielä varmistaa muutamalla 5′ nauloilla (muista taivuttaa päät ettei lipsahda ulos) ja opettaa se ranne pysymään retkahtamatta. Tuolla metodilla 50.000 lyöntiä niin kyl se siitä häviää, varmasti.

    Tässä vähän listaa miten korjata kauhomista:

    -Impact-bägin kanssa harjoittelua. Tai pehmeän sohvan päädyn kanssa. Idea on siinä, että bägin tai sohvan osumapinta on jossain vasemman jalan paikkeilla. Tämän ansiosta maila on kohtisuorassa maahan (edestäpäin katsottuna) suunnilleen silloin, kuin kädet ovat vasemman olkapään alapuolella. =Suora vasen ranne.

    Eli tällainen asento:

    Impact bägiä tai sohvaa hakaten mietit miltä tuollainen asento tuntuu. Sitten chippailet sillä fiiliksellä.

    -Oikea ranne koukussa osuman läpi (harjoittele aluksi chipeillä)

    -mailan lapa pysyy vartalon oikealla puolella osuman läpi. Samoin kädet. Harjoittele aluksi chipeillä.

    -Katso chipin jälkeen, että mailan grippipää osoittaa päästäsi ja kyljestäsi vasemmalle. Jos grippi osoittaa vaikkapa napaasi, niin kauhomista on tapahtunut.

    -Käsien tähtäyspiste. (Aiming Point ala TGM…) Eli omasta näkökulmasta käsien pitäisi osuman aikana olla suunnilleen vasemman jalan varpaiden lähellä. Koita chipata näin: backswingin jälkeen älä tee mitään käsillä. Anna vartalon viedä kädet tuohon tähtäyspisteeseen – ja läpi. Jos alat käyttämään käsiä tietoisesti, maila luultavasti osuu palloon ennenkuin kätesi ovat ennättäneet tähtäyspisteeseen (eli kauhomista on tapahtunut)

    -Yritä lähettää pallo helvettiin kirjaimellisesti. Siis jos helvetti on jossain maan uumenissa. Jos yrittää saada pallon taivaaseen, niin kädet kauhovat lisätäkseen loftia. Sen sijaan pitää yrittää lähettää pallo maan uumeniin, helvettiin. Mahdollisimman vähän loftia = mahdollisimman paljon varren nojausta kohteen suuntaan = mahdollisimman vähän kuohintaa.

    Ois näitä varmaan lisääkin, mutta noilla pääsee jo hyvin alkuun.

    Hyviä vinkkejä, kiitos. Tuota impact bägiä tulikin hakatuksi vuosia taakepäin. Tai ainakin siihen asti kun eukko huusi että elä hajota sitä sohvajakkaraa.

    Sitten kun saat vielä nuo harjoitteet toimimaan niin että ds voima lähtee jaloista niin että lantio ja hartiat vetää, kädet vain reagoivat ja pitävät huolen käsikolmion geometriasta. Mailanpää pysyy toisiaan koko ajan perässä. Vartalon vedoin pitää jatkua läpi asti.

    Voit tunntustella miltä tuntuu enemän vasemman puolen veto, joka tuntuu kolmen viimeisen sormen vetona gripissä tai sitten enemmän oikean puolen työntö, jolloin oikea kämmenpohja painaa vasenta peukkua vasten. Aina kuitenkin lägi tuntuu oikeassa etusormessa.

    Oikean käden etusormella ei gripissäni ole oikein mitään virkaa jolloin sen tuntemuksetkin jäänevät aika vähiin.

    kebax kirjoitti: (14.9.2008 0:46:23)
    Oikean käden etusormella ei gripissäni ole oikein mitään virkaa jolloin sen tuntemuksetkin jäänevät aika vähiin.

    Index finger is your trigger finger. The Bear

    Jos kietaisee alakäden sormet yhdessä gripin ympärille en ainakaan minä tunne mailan pään liikettä kunnolla ja tulee sutta tavallista enemmän. Jättämällä se liipaisu-asentoon, tuntuu maila olevan tukevammin sormilla. Samalla otteen pituus kasvaa ja varsi seuraa herkemmin käsien liikettä.

    Jaa, mää pääsin käsiksi kevyempään grippiin luullakseni juuri sillä että opetin oikean käden etusormea ja peukaloa olemaan puristamati lainkaan. Periaatteessa swingata vois vaikka nuo sormet harallaan ja silti gripissä on riittävästi pitoa. Luulisin että keveyden lisäksi gripillä tulee myös kontrolloitua vähemmän.

    Mutta nämähän ovat kiisteltäviä makuaisoja eivätkä liity sinällää kauhomiseen oikein mitenkä.

    kebax kirjoitti: (17.9.2008 9:54:46)

    Eihän tämä minulle kuulu, MUTTA käsittääkseni juuri tuon kevyemmän otteen takia alakäden etusormen ensimmäisessä ”vaimikäseon” (siis tyvinivelen ja seuraavan välinen osa) varren (paineen) tuntee oikein hyvin. Jos pidät etusormea irti gripistä niin silloin ei kyllä tunne mitään.

    Miksi sillä etusormella pitäis tuntea jotain?

    kebax kirjoitti: (17.9.2008 10:24:35)
    Miksi sillä etusormella pitäis tuntea jotain?

    Mitä: LAG Miksi: ?

    Näyttänet tietävän tästä enemmän kuin minä, en muista kuin shopping cart vertauskuvan. Mutta hyvään tempoon ja tehojen siirtämiseen palloon (kulmien pidättäminen) kuvittelisin hyväksi harjoitteeksi. Harjoittelemiseen.

    Mä oon kyl tunnetusti saapas ja en millää millään ymmärrä miten etusormen puristus liittyy hyvään tempoon ja tehojen siirtämiseen palloon. Paitti ehkä juuri negatiivisesti rajoittavan tekijänä. Ite ainakin olen kokenut Ben Hoganin harjoitusken swingata etusormi ja peukalo täysin irrallaan hyväksi tavaksi tuntea käsien neutraali yhteistoiminta.

    kebax kirjoitti: (17.9.2008 12:06:33)

    Mun pointti oli että se ei ole puristus vaan tunne. TGM:n saiteilta tuota voi halukkaat tutkailla lisää.

    Eikös JuuTuubin yhdessä BH-orginaaleista hän selvitä juuri tuota etusormen fiilinki-asiaa? Ettei olisi mikään näistä tänne postatuista jopa?

    Anton. kirjoitti: (17.9.2008 12:17:55)

    Tarkotatko mitä Hogan kertoo tässä linkissä:

    -no eagle- kirjoitti: (18.9.2008 16:34:14)
    Vielä yksi salaisuus Hoganin kertomana;

    index finger

    Tuo ei edelleenkään muuta mun käsitystä gripistä. Meinaan painetta jos tuntuu sormen reunassa niin onhan se ny aivan eri asia mistä tuossa aiemmin höpötin.

    Eiku hetkine. Tostahan Anton puhuikin just.
    Vara-iikeli lopettaa nyt täältä tähän. Ainaki hetkeks.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
Vastaa aiheeseen: Kauhojan mietteitä osa 2: Vasen ranne retkahtaa osumassa

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Kauhojan mietteitä osa 2: Vasen ranne retkahtaa osumassa