26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Kauden makein lyönti

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Kauden makein lyönti

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 79)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Viikko sitten TG:n 13 punaisilta, 273 metriä muistaakseni.lievä alamäki,pieni sivutuuli.hain vähän vasemmalta, hyvä osuma reippaan voimankäytön siivittämänä neljän metrin päässä kupista.

    Lakisto 15 reikä (par5). Avaus pitkäksi pusikkoon. 2 lyöntiä pusikosta takas väylälle. Matkaa griinille n.195 m. 21 asteinen hybridi käteen ja lyönti pikku kiukunpuuskassa. Griinille tullessa näin että pallo nökötti siinä 1/2 metrin päässä lipusta.

    (ei tartte kysy sainko putin sisään! EN TIETENKÄÄN)

    Meri-Teijon 2 reikä (se lyhyt par4). 60m:stä 2 metriä lipun taakse alas ja sivustakatsojien mukaan ’vihanen’ spinni deksiin! Säkäilkka lämmittää aina 🙂

    KHI

    Oikeastaan kolme kappaletta samalle rundille tänä kesänä. Kenttänä Kytäjän SE. Aivan loistava SS 11.reiällä, vasemmalta greenibunkkerista, noin 30m:n päästä 25cm:n päähän kupista!!! Ja reissu jatkui 13:sta, avaus veteen sponella, otti vähän powerfadea, kolmas lähti ampparilta Koirajoen etupuolelta teeboxista katsottuna, täydellinen r7 puoleen metriin, perus par….. Edellisestä toivuttuani 15.väylä, SS greenin oikealta puolelta kohtuu syvästä bunkkerista aivan unelma lyönti jälleen alle puoleen metriin, perus par…

    Näistä kolmesta onnistumisesta on jäänyt erittäin hyvä mieli ja maku suuhun, joiden avulla aina tietää pystyvänsä hyvään peliin, joka tosin ei siltikään aina onnistu……

    Makein lyönti on kun pääsee 80 m metristä lipull alle 1 m. Niitä sais vaan tula pal. Se on muolle heikoin paikka- tarttisin ehkä ihanoman mailan siihe – pinnseeker ei oikein ain tottele.

    Ehkä paras lyönti oli Ruukiss kauden ekaas kisas Suomen pisimmällä par 5. Olin lyöny kkolmasti ja matkaa greenille ol 150m. Ben Hogan Radial – luottomailani lennätti bolun lipun linjassa greenil – se olikin Leftin salakilapa samaal – sain lyönnistä viel palkinnoon. Se oli hyvä ja

    samlla kentällä vedin yhen par kolosen bunkkeriast silmien tasalla skrruvin suoraan kuppiin biridie tai paari , mut näkjy oli mahtava ku sysväst bunkkerist anäki silmien tasalla boltsin kierteellä menevän reikään.

    Oli kiva men bägill ja sanoo – et viittiks te heitää pallon mulle.

    ATM

    pari kertaa löin harjattulan kolos väyläl metriin lipun taakse ja spinnillä tiketille ja putti sisään birdie:D

    Nimetön

    Onhan noita tällekin kaudelle muutamia sattunut, mutta kaksi on kyllä ylitse muiden.

    1: Thaimaan Hua Hinissä, Springfieldin 12. reiällä (par 5) hieman epäonnistuneen 2:lla päälle yrityksen jälkeen griinibunkkerista kunnon spinnien kera 3m päähän lipusta, sinänsä ei mitenkään erikoista, mutta putti sisään ja ensimmäinen bunkkeribirkku korttiin.

    2: Nurmijärvellä 295m par 4 (suora, ei doglegiä), draivi nätillä draw’lla forelle 15m lipusta ja taas birkku korttiin.

    Tulossa on. Tulossa on… Toivottavasti.

    Lisaan yhden lyonnin jo aiemmin mainitsemaani (kun muisti valilla krenaa ;)).

    Tossa himan vieressa olevalla kunnallisella kentalla ja sen nelosella, par4:lla temmoin miesten etutiilta kerran suoraan griinille. Takana istui rypas kodittomia jannuja iltapaivan auringossa tissuttelemassa ja kun pallo laskeutui griinin etulaitaan, niin aploodit oli raivoisat 😀

    Yleensa en tata lyhytta par4:sta, joka ensin laskee alas ja sitten nousee jyrkasti ylos griinille, lyo draiverilla (vaan hybridilla ’laaksoon’), mutta sina paivana piti koittaa kun peli kulki todella hyvin.

    Nimetön

    laitoin vihdin 9 väylällä oikein makean putin sisään.

    paljon breikkiä ja pituutta pyöreesti 20-25m kyllä tuntu kivalta.

    ku oli viel kattellu niitä linjoja ja napsahti juuri oikeaan kohtaan.

    sanotaan että ’helppo’ pirkku 😀

    toinen ku laitoin pikkusen rauta 7 väylältä 150m 2m päähän oli siitäki kiva putata pirkku sisään.

    Vihdin väylä 13, lyhyehkö par 5. Kakkoslyönti griinibunkkeriin, josta lipulle n.15 metriä. Pikkunäppärä nosto griinille ja pallo rulli viimeisillä voimillaan kuppiin, nam.

    Ringside 3-väylä, lyhyt par-4, jossa bunkkerit greenin edessä. Maxipituus mulla just greenin tasolle. Pohtinut aina, mihin pallon haluaisi. Viime keskiviikkona kevyt vastatuuli, luotisuora draivi kohti takaoikealla olevaa lippua, alas nähdäkseni bunkkerin edessä, siitä onnekas pomppu griinille ja viisi metriä lipun alapuolelle. Huono putti, mutta tuli sentään birdie, joten riskinotto ehkä sittenkin kannattaa…

    Unohtui vielä sanoa:

    Pari viikkoa sitten kisassa Kerigolfin ensimmäisellä reiällä vedin avauslyönnin rauta5, pallon lentoa en itse nähnyt, mutta kaikke samassa ryhmässä pelaavat näkivät sen menevän keskelle väylää. Noh sinne mentiin, niin palloa ei näkynyt missään, etsittiin sallittu 5 min raffista, väylältä, kaikkialta, ei löytynyt. Sitten sitä piti vaan kävellä takaisin tiille lyömään uutta palloa. Tämä lyönti meni oikealle raffiin, kuitenkin jäi väin 100m lipulle matkaa.

    Vajaa PW ja pallo lensi nätisti 10m lipun taakse.

    Edessä kallistuksekas alamäkiputti, tämän sain upotettua. Bogi kakkospallolla! Pelikavereille vielä hehkutin, että ainut harmi kun ProV hävis.

    Sitten toisissa kisoissa saman kentän 2. reiällä löin 4.ttä lyönti 60metristä ja tämä lyönti vieri suoraan kuppiin.

    Vaikea päättää mikä menneen kesän sykähdyttävistä sattumuksista olisi makein. Oman, ei yleisen mittapuun mukaan niitä oli ilahduttavan paljon.

    Peuramaan seniorit pelaavat kesällä Vanhalla Peuralla eclectic-kisaa. Siinä kullakin väylällä jää kesän paras tulos voimaan. Tänä vuonna kisa oli tasoituksellinen. Kesäkuussa tein pareja lukuisia miltei joka väylällä. Vain väylä 12, 368 metriä pitkä par 4 vastusti sitkeästi yrityksiäni. Kyseinen väylä on hcp ykkönen. Syynä on myös postimerkin kokoinen kalteva greeni.

    Heinäkuun alkupuolella olin päässyt kahdella lyönnillä n. 25 metrin päähän varsin takana olevasta lipusta. Viime vuonna pistin kerran vastaavasta paikasta lob wedgellä pallon suoraan kuppiin. Se mielessäni päätin nytkin yrittää. Laskin mielessäni lentoradan ja pistin pallon matkaan. Se lensi komeassa kaaressa ja putosi täsmälleen oikeaan paikkaan ja jatkoi kaartaen kohti lippua. Jotenkin arvasin, että se menee sisään. Se oli minulle kisassa kahden pisteen lyönti.

    Kun birkkuhanat aukenivat niin niitä siunaantui kesän aikana Vanhalla Peuralla viitisentoista kappaletta. Valitettavasti niitä tuli vain kahdeksalla väylällä ja jäin kisassa kolmanneksi. Kun tyhmyyttäni menin pudottamaan tasoitustani vielä 26.8 menetin toisen sijan. Kisan luonteeseen sopivasti tein birkun kolme kertaa tuolla hcp ykkösellä, mutta monta helppoa reikää jäi valloittamatta.

    #253431 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Hahaa, pakko päivittää kauden makein lyönti, kun sellainen viikonloppuna napsahti kohdalle.

    Pickala Forestin 18. väylällä draivi keltaisilta pinhigh 3m lipusta. Lippu oli tosin greenin etulaidassa, mutta tii oli paikoillaan. Täysjärkinen ei tuolla väylällä normaalisti draiveria ota edes bägistään, itsekin pelaan yleensä layupin spoonilla sinne ’nieluun’, mutta tyhjällä kentällä kivaan myötäseen ajattelin sitten vähän testata. Onneksi ilma oli alle 10 asteista, sillä muuten olisi mennyt pitkäksi 😉

    Ilkkaputin tosin missasin, niinkuin olin missanut jo 14. väylällä. Taisi olla mulla eka rundi kun pääsin kaksi kertaa puttaamaan iigeliä. Ja molemmat alle 5 metrisiä.

    #253432 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kaksi lyöntiä jäi mieleen tältä kaudelta:

    1. Golfuran toinen eageli, Siikajoen kenttä 4. väylä n. 150m tiiltä lipulle -> HIO #2.

    2. Kolmas eagle, Vaara kenttä Oulussa, 4. väylä par 5. Draivin ja väyläpuun jälkeen griinillä ja edessä n. 12 m paha alasivurinneputti. Putti kuppiin ja tuuletukset päälle 🙂

    Hyvä mieli jäi kaudesta.

    #253433 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kauden avaus Kurkissa: Eka lyönti 6-rauta väylälle, siitä pitchi puoleentoista metriin (talvigreenille) ja putti sisään. Helppoahan tää golf oli. No paluu maanpinnalle tuli kyllä suht nopeesti… vaikka kausi olikin ihan positiivinen myös siitä eteenpäin.

    #253434 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Scrample-kisassa puu3:lla 230 metristä griinin reunaan par5 väylällä. Kilpakumppani oli jo lyönyt varman väylälle satasen merkille. Lyönti oli toinen aika surkean avauksen jälkeen.

    #253435 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Kytäjän NW 9. Eagle

    Drive greenin kanttiin ja 56*:lla lob kuppiin.

    #253436 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Seuran mestiksien toisen päivän viimeinen viheriö; hyvä kierros takana ja vielä yksi neljämetrinen suora putti sisään!

    Muut top-5 lyönnit onkin sitten piiitkiä avauksia…

    #253437 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    SHG:n/Lakiston kentällä väylä no.13 par3 127m. kavereille sanoin ’nyt tulee sellainen lyönti että menee 2metriä yli sieltä bägärit kuppiin’. No ei ihan mennyt silleen. Jäi 1,5 metriä vajaaksi ja pallo hidastu tarpeeksi ennen kuin tippui kuppiin… HIO. Arvaatkaas mitkä viilikset.

    Vähän kyllä jäi huono maku suuhun kun se ei mennyt sitä takakautta 😉 Mutta ELÄMÄ ON..

    #253438 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Pari viikkoa sitten par-4 250 metros: avaus vesiesteen eteen ja lobberilla 50-metrinen yhdellä pompulla sukkana kuppiin. Kauden neljäs eagle 🙂

    #253439 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    noihin edellisiin voisin lisätä kun juuri tuli tehtyä semmoset kaksi lyöntiä kuin.

    par 4 drive keskelle väylää siitä 100m päästä pichillä kupin huulille tikkusuoraan ei uponnu iikeli.

    toinen saman kierroksen ihme par 3 avaus bunkkeriin ja sieltä birdie kupppiin 🙂

    #253440 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Mieleen jäi erityisesti pari lyöntia. Elokuun puolivälissä GV:n 5 reikä par 4 310m. Heikon avauksen jälkeen I5 käteen 150 metristä ja korkealla kaarella suoraan lippua kohti. Ylhäällä olevalta griiniltä ei sitten löytynytkään palloa, vaan näytti osanneen ihan kupiin asti.

    Toinen oli sitten kauden pommi. Hillsiden 18 :sta par 4 sopivaan myötäiseen korkealla kaarella; näytti menevän todella pitkälle, piti oikein pelikaverien kanssa mitata 338 m tuli sille draiville matkaa….

    #253441 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Viime lauantaina Keimolan A-9 par-5: drive -> puu-7 (hame kai pitäisi pukea päälle) metriin ja putti sisään…Toinen lyönti oli hunajaa 🙂

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 79)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #253433 kohteessaKauden makein lyönti

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Kauden makein lyönti