Aihe: Juna - Golfpiste.com

8.7.–15.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][28]
KilpailuaSuomalaista

Juna

Etusivu Foorumit Yleistä Juna

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Juna saattaa olla hyvä oivallus. Mietitäänpä mitä sillä voidaan voittaa. Perinteisellä tyylillä hoidettu kenttä lähettää koko kaluston liikkeelle klo 06.00. Mikäli viheriön hoitoon on laittaa kaksi kentänhoitajaa (joko kaksi leikkuria jolloin leikkaajat vaihtavat reiän, tai yksi leikkaaja sekä reiän siirtäjä erikseen), ehtii viheriöporukka pelaajien alta hyvin, ei tarvitse edes odottaa 7.30 asti. Lyöntipaikat ja foret leikataan yleensä samalla koneella, joka yhden kentänhoitajan tekemänä jää hiukan pelirytmistä (n. 4 h) jälkeen, riippuu tietysti kerätäänkö leikkuujäte, joka onkin taas laatukysymys. Jos apumies siirtää merkit samalla kun tarkistaa pallopesurit ja tyhjentää roskikset, tämäkin porukka ehtii seitsemältä lähtevän pelaajan alta pois. Bunkkereiden rutiinihoito ehditään myös tekemään tässä aikataulussa. Isompia kunnostuksia, kuten hiekan ylös lapiointia tms joudutaan tekemään joko iltapäivällä tai välipäivinä, rutiinihoidon aikana niitä ei ehditä ilman lisämiehitystä. Samoin reunojen leikkuita ja kanttauksia ei normaalilla väkimäärällä ehditä tuohon rakoon tekemään. Sitten se mikä takkuaa: Yksi väyläleikkuri ei ehdi leikata kyseisen junamallin mukaisesti viittä väylää tunnissa ja 20 minuutissa. Tai jos Talissa ehtii, en usko että kyseessä on yleispätevä malli. Ylisuurella nopeudella leikkaaminen tai pelkästään nopeimpien leikkuusuuntien jatkuva käyttäminen eivät kelpaa perusteiksi. Käytössä täytyy siis olla kaksi väyläleikkuria kuljettajineen. Karheikkojen suhteen on keskivertokentällä tilanne vielä hankalampi. Kauttaaltaan tehtyä huolellista leikkuuta ei tuossa ajassa ehdi tekemään, muuten kuin lisäämällä koneiden määrää. Hyvä tapa yleisesti karheikkoleikkuussa on, että karheikkoleikkaaja pysyttelee samalla väylällä väyläkoneen kanssa, ja leikkaa esikarheikosta ulospäin sen verran kuin väyläleikkuun aikana ehtii. Loput leikataan sitten välipäivinä. Esikarheikon määrästä ja koneesta riippuen voi sekin yrittää porskutella mukana tässä, Joskus se ei ole mitenkään järkevää. Väylien leikkuussa yleisin tapa on leikata aamulla karkuun, ja kun ensimmäiset myydyt startit saavuttavat leikkaajan (yhdeksän – kymmenen aikaan), aloittaa väyläleikkaaja lopusta alkuun päin. Kokenut leikkaaja osaa käyttää hyväkseen vierekkäisiä väyliä, siirtyen ryhmien välissä väylältä toiselle. Kun homma natsaa, ja usein se natsaakin, eivät pelaajat juuri häiriinny. Lisäksi tulee koneen ja kuljettajan kapasiteetti käytettyä hyvin hyödyksi (lue: säästyy rahaa). Siis, keskivertokentällä (ja kalustolla) junamallin mukaisesti väylä- ja karheikkoleikkuu eivät voi pysyä muiden mukana. Jos on mahdollisuudet ajattaa kahta väylä- ja karheikkoleikkuria, toimii malli varmasti. Tällöin ei tosin liene mitään syytä lykätä aamustartteja, vaan mennään alta pois ja antaa pelaajien pelata! Jos taas odotutetaan muita kentänhoitajia näiden koneiden takia, uskoisin jo pelaajien kyselevän hoitomaksujensa järkevän käytön perään. Sitten tärkein: On syytä tehdä eroa alueiden leikkaamisen ja ajamisen välillä. Huolellinen ja oikein tehty leikkuu vie aina enemmän aikaa kuin maksiminopeudella tehty. Olen kuullut huimista suorituksista ja myös nähnyt niiden jälkiä, sellaisia en omalle vastuualueelleni hyväksy (enkä kuvittele pelaajienkaan niistä kiitosmainintoja jakelevan). Nopean leikkuun voi joskus tehdä, mikäli taidot siihen riittävät, mutta kelvollista pelialustaa ei toistuvasti näin tehtynä saavuteta. Junamallissa oikeastaan rajoitetaan starttiaikoja kentänhoidon hyväksi, eli ei päästetä pelaajia hoitokoneiden sekaan. Tarkastelukulmasta riippuu onko tämä hyvä asia, eli oletko mielummin pelaamatta, kuin pelaat ja näet kentänhoitokoneita. Vailla veturinkuljettajan koulutusta lähtisin tosin mielummin liikkeelle rautatieasemalta kuin pasilasta rautaiteaseman suuntaan… Korostan vielä, että kenttämestarina ottaisin aamun starttirajoituksen (->7.30) mielihyvin vastaan ja edellä mainituin rajoituksin (väylä-karheikkoleikkuu) mentäisiin vihellellen alta pois.

    Ymmärtääkseni alkuperäinen viestiketju lähti liikkeelle nykykäytännön ongelmista.

    Mielestäni on hyvä kokeilla uusia innovatiivisia ratkaisuja ja antaa ajan näyttää kuinka ne toimivat eikä tuomita niitä suoraltakädeltä.

    Et ehkä pannut merkille, että tämä koski kahta päivää ja niidenkin lähdöt olivat mahdollisia ennen klo 7.30 lähtien 6. teeltä.

    Hups

    Ei ollut tarkoitus avata uutta viestiketjua.

    Kyllä huomasin, että kyse oli maanantaista ja perjantaista. Nehän ovat (keskiviikon ohella) ne ongelmapäivät kentällä. Sanonta kuulukin, että perjantai on golfkentän maanantai, eli jos joku juttu takkuaa niin se tapahtuu sitten perjantaina. Varsinainen hoitopäivä on ensisijaisesti tiistai, varapäivänä (sää) torstai, mutta aina tietenkin kilpailutilanteen mukaan.

    Ongelmat olen tiedostanut omallakin kentälläni, esittelin tässä vain käyttämiäni ratkaisumalleja sekä näkökulmiani niihin. Oma kantani on, että pelaajille annettakoon tilaa ja aikaa niin paljon kuin suinkin mahdollista. Aikaa siis sekä vuositasolla että vuorokauden eri aikoina. Suurin osa varsinkin aamupelaajista ymmärtää, että kentänhoidon pyrkimyksenä on alta pois ja henki aamusella on hyvä. Ovatpahan aamuvirkut sitten antaneet tilaa muille.

    Eräs tapa vähentää konflikteja töissä, jotka on tehtävä ’junan’ ulkopuolella, on tiiaikojen varaaminen kentänhoidon käyttöön. Esimerkiksi dressaus on tehtävä kuivaan griiniin eikä siis onnistu (kunnolla) aamukasteella. Jo parin startin varaaminen mahdollistaa tämän hoitoresiinan juohevan etenemisen kentällä. Joku nopea ryhmä saattaa pyrkiä niskaan, mutta toistaiseksi ovat kaikki ymmärtäneet kupletin juonen, kun olen sen heille selittänyt.

    Yritin kertoa, että junamalli vaikuttaa hyvältä ennen kaikkea kentänhoidon näkökulmasta. Kunnioitankin Talin kokeilua, varsinkin kun olen ymmärtänyt että siellä pelaajat ovat varsin vaativia ja tiiajat siellä kortilla.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Vastaa aiheeseen: Juna

Etusivu Foorumit Yleistä Juna