26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Jukka-62 => Golfin FAQ

Etusivu Foorumit Yleistä Jukka-62 => Golfin FAQ

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 313)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Samoilla linjoilla. Jos ei niin ei – vaikka kuinka tykittää raudoilla +220 ja vääntää taitolyöntejä pursusta. Kannattaa ehkä viimeisenä ja epätoivoisimpana keinona kelata videolta tai joltain muulta kelalta Tammisen teesejä. Kyllä se siitä.

    ps. oululaisena vietät ehkä liikaa aikaa stadissa (Zetorissa?)? Enemmän pöördejä ja huteja?

    Nimetön

    Ohessa enemmän jonkinlainen vastaus kuin kysymys. Mikä on todellista? Mitä meistä on tullut? Kaikki meistä saavat kenkää perseelleen, mutta kaikki eivät ole niin onnekkaita kuin jotkut Irlantilaiset golfarit, jotka pääsevät lepoon ykkösväylän viereen. Kaikki me haihdumme ilmaan ja kaikista meistä tulee maata. Kaikkiin meistä sattuu. Kaikilla meillä on päässä piikkikruunu, kun pelaamme, lopulta. Emme ajattele aikaa, emmekä sitä, kuka minä olen. Mitä meistä on tullut, ystäväni? Jokainen meistä kuitenkin kulkee samaa väylää ja löytää tiensä loppuun asti. Aika tappaa, ei golf, vaikka siltä välillä tuntuisi.

    Nimetön

    Jamasa kirjoitti: (7.9.2006 19:31:18)

    Jukka-62 kirjoitti: (7.9.2006 19:16:59)

    Entäs eaglet..tuleeko niitä joskus edes vahingossa ?

    Kysy Kaapolta :D.

    Sorry, oli pakko laittaa….heh heh

    Kyllä niitä eagleita saattaa alkaa tulemaan sinullekin, kunhan svingisi paranee.

    Mulla on tällä kaudella kasassa vasta 5 kpl, mutta jokaisella kierroksella niitä lisää yritän, elämän toinen alba jäi pallon verran lyhkäiseksi, että silleen……. hehe heeeee…

    OLI PAKKO VASTATA

    Nimetön

    Jumaliste Kaapo. Kuinka sä uskallat? Sullahan on Korkeimman Lahon julistama kirjoituskielto tänne. Nottanottanotta-perskuta-mee-laittaan-pallia-kernille kaikkien hännystelijöiden kunniaksi. Swingula soikoon! Ja muista ihailla HÄNEN yläastetasoista ’huumoriaan’.

    Kaapo kirjoitti: (10.9.2006 17:28:17)

    Jamasa kirjoitti: (7.9.2006 19:31:18)

    Jukka-62 kirjoitti: (7.9.2006 19:16:59)

    Entäs eaglet..tuleeko niitä joskus edes vahingossa ?

    Kysy Kaapolta :D.

    Sorry, oli pakko laittaa….heh heh

    Kyllä niitä eagleita saattaa alkaa tulemaan sinullekin, kunhan svingisi paranee.

    Mulla on tällä kaudella kasassa vasta 5 kpl, mutta jokaisella kierroksella niitä lisää yritän, elämän toinen alba jäi pallon verran lyhkäiseksi, että silleen……. hehe heeeee…

    OLI PAKKO VASTATA

    Kiitos, olen todella helpottunut, kiitos.

    Bosco kirjoitti: (9.9.2006 1:22:54)
    Olen alkanut epäillä, että yksinkertaisesti et osaa lyödä palloa.

    Noh, kieltämättä tässä on aika hyvin yhteen lauseeseen kiteytetty keskeisin syy.=)

    Bosco kirjoitti:Olen alkanut epäillä, että yksinkertaisesti et osaa lyödä palloa.

    Lavantauti kirjoitti: (9.9.2006 6:07:26)
    Minä minä minä itse aloitin 5 v sitten, hyökkäsin 1,5:ssä kaudessa singeliin ja sitten loppui vuorokaudesta harjoitteluaika ja näin ollen olen tukevasti jämähtänyt 7:aan..

    No Lavantauti; good for you. Seiska on ok..tuleeko eagleja koskaan ?

    Bosco muuten voi olla oikeassa en osaa lyödä palloa…kokeilin harjoituskentällä noin 100 metrisiä lähestymislyöntejä; 10 pallosta oli aina noin puolet yli 10 metriä lipusta ( jopa 15 metriä ) kaksi oli siten että putti ’birdie’ puttina olisi voinut suurella varmuudella mennä sisään. Eihän tällaisella lyöntitarkkuudella pääse singeliin ikinä…..nyt pitää etsiä missä vika. Treenata rangella täytynee enemmän eikä pelata niikuin lauantaina ja sunnuntaina yhteensä 54 koloa….siinä eivät taidot kasva, vaikka liikuntaa saakin kivasti.

    Eilisessä kiekassa oli yksi pätkä Sangin ( 12-17 )…par-poki-poki-par-poki-par…ja vain yksi oli GIR ( väylä 12 ). Oumaikaad..aisaksoupääd !

    Jukka-62 kirjoitti: (11.9.2006 10:01:32)
    Eilisessä kiekassa oli yksi pätkä Sangin ( 12-17 )…par-poki-poki-par-poki-par…ja vain yksi oli GIR ( väylä 12 ). Oumaikaad..aisaksoupääd !

    Nyt hiffasin, että se 12. oli ainut jolla en käyttänyt itse sorvaamiani Pingejä ( driven jälkeen lobberi ) ? Onko stiffit varret tällaselle selkävammaselle nyt myrkkyä ?

    Jukka-62 kirjoitti: (11.9.2006 10:01:32)

    Bosco kirjoitti:Olen alkanut epäillä, että yksinkertaisesti et osaa lyödä palloa.

    Lavantauti kirjoitti: (9.9.2006 6:07:26)
    Minä minä minä itse aloitin 5 v sitten, hyökkäsin 1,5:ssä kaudessa singeliin ja sitten loppui vuorokaudesta harjoitteluaika ja näin ollen olen tukevasti jämähtänyt 7:aan..

    No Lavantauti; good for you. Seiska on ok..tuleeko eagleja koskaan ?

    Bosco muuten voi olla oikeassa en osaa lyödä palloa…kokeilin harjoituskentällä noin 100 metrisiä lähestymislyöntejä; 10 pallosta oli aina noin puolet yli 10 metriä lipusta ( jopa 15 metriä ) kaksi oli siten että putti ’birdie’ puttina olisi voinut suurella varmuudella mennä sisään. Eihän tällaisella lyöntitarkkuudella pääse singeliin ikinä…..nyt pitää etsiä missä vika. Treenata rangella täytynee enemmän eikä pelata niikuin lauantaina ja sunnuntaina yhteensä 54 koloa….siinä eivät taidot kasva, vaikka liikuntaa saakin kivasti.

    Eilisessä kiekassa oli yksi pätkä Sangin ( 12-17 )…par-poki-poki-par-poki-par…ja vain yksi oli GIR ( väylä 12 ). Oumaikaad..aisaksoupääd !

    No kyllähän tämmöisellä tuupparihändärilläkin aina sillon tällön iigeleitä tulee. Oliskohan niitä tällä meikäläisen lyhyellä uralla ((apaut 250 rundia)) jo palttiarallaa 6 tai 7, mutta missähän helvetissä ne albatrossit luuraa, kun meillä on skineissä niiden kertoimena 27…

    Lavantauti kirjoitti: (11.9.2006 10:26:31)
    No kyllähän tämmöisellä tuupparihändärilläkin aina sillon tällön iigeleitä tulee.

    Profiilissasi olevan kuvasi perusteella ei uskoisi..ilmeisesti haikara vie ilmassa palloa aina palan matkaa…:)

    fukke diise saisse kirjoitti: (9.9.2006 0:52:09)
    Helpotetaan vähän, profiilisi mukaan virhe on tapahtunut 3.7.2006.

    Ah jaa und warum dat ? Darf mann überhaupt nicht von golf reden oder was ?

    Jukka-62 kirjoitti: (11.9.2006 11:42:02)

    fukke diise saisse kirjoitti: (9.9.2006 0:52:09)
    Helpotetaan vähän, profiilisi mukaan virhe on tapahtunut 3.7.2006.

    Ah jaa und warum dat ? Darf mann überhaupt nicht von golf reden oder was ?

    Das vaar nuur ain vits. Setsen sii siihen und neemen sii aine holkkisaimaa.

    fukke diise saisse kirjoitti: (11.9.2006 15:48:06)

    Jukka-62 kirjoitti:
    Ah jaa und warum dat ? Darf mann überhaupt nicht von golf reden oder was ?

    Das vaar nuur ain vits. Setsen sii siihen und neemen sii aine holkkisaimaa.

    Na jaa einverstanden.

    Meniköhän tämä ketju liian pitkälle kun etusivulla ei näy ytään jukan avaamaa topicia?

    Paitti jo legendaarinen taitolyönteet!

    Jep,

    Nyt tämä threadi on jo viety lokaamistarkoituksessa lennokit.net saitille.
    Kukaan ei varmaan ihmettele miksi vaihdoin nickini !

    Ensikautena en perheenlisäyksen takia kerkeä kolopallokentille. Valitan ja iloitsen asiaa yhtäaikaa.

    t. Jukka-62

    Jukka-62 kirjoitti: (8.9.2006 17:23:26)
    No tässä mun tyypillinen tripla par-5:lla.
    Tihuuttaa vettä ja viimeinen etuysin väylä edessä.
    Avaan veden yli ja dogleg aukeaa oikealle veden takana.
    Kostea maila märkä hanska..aiheuttaa jotain ja pallo karkaa oikealle lähes outtin veden toiselle puolelle metsään. Toinen avaus perään ja sama tulos mutta lyhyempi.
    Kakkospallo löytyy ekasta ei tietoa. Pitsaan sen väylälle 4. lyönti.
    Matkaa lipulle 250 metriä..päätän lyöväni 250 metrisen kuppiin..ei onnistu tulee toppi..ja pallo on metrin valkoisesta lätkästä.
    Nyt vaihdan kuivan hanskan ja kuivaan rauta nelosen hyvin…no nyt 6. lähti toivottua drawta ei tule ja pallo on pin high raffissa. Raffista 20 metrinen chippi 10 cm päähän lipusta. Tulos; 8 lyöntiä.

    Mitä tein väärin ?

    Nyt kun tämä ketju tuli taas tyrkylle, niin vihdoinkin oivalsin mitä teit väärin. Merkitsit tuloskorttiin liian alhaisen lyöntimäärän ja sinut hylättiin. Alottelijoilla tuppaa välillä menemään laskut sekaisin kun tulee paljon lyöntejä ja rankkuja. Nyt taisit unohtaa laskea rankun tulokseesi – tai sitten et osaa lyönnin ohella myöskään sääntöjä.

    ts

    double-eagle kirjoitti: (7.3.2007 9:33:40)

    Ei varmasti ihmettele ei.

    Paksupekka kirjoitti: (7.3.2007 10:01:05)

    Tai sitten J kirjoitti hieman sekavasti? ’Avaan veden yli…’ on toteamus muttei lyönti? (Toinen avaus perään..)? 8 lyöntivä saapi sitte.

    Harmi ettei mies tule Rinkkuun kesällä.

    double-eagle kirjoitti: (7.3.2007 9:33:40)
    Jep,

    Ensikautena en perheenlisäyksen takia kerkeä kolopallokentille. Valitan ja iloitsen asiaa yhtäaikaa.

    t. Jukka-62

    Onneksi olkoon! Pikku-Jukka tulossa, vai onko perheeseen tullut/tulossa koiranpentu? Molemmat on kivoja, ihmisvauvat ja hauvavauvat.

    Kai nyt sen verran voit pelata ens kesänä, että pääsisit Rinkun kisaan?

    Jukka. Nyyh nyyh.

    Kuten sanottu, sä et vaan tajua.

    Tässä menee nyt puurot ja vellit näiden saittien suhten sekaisin, mutta tuo Jukan mainitsema lennokit.net -palsta on saanut viime vuosina tuta valtaosan Jukan kirjoitteluvimmasta. Vähän aikaa siellä oli rauhallista ja mukavaa, kun Jukka mellasti täällä.

    Mutta voin vakuuttaa että lennokkiosastolla Jukan meriitit ovat vähintään yhtä vakuuttavia kuin golfin saralla.

    Onneksi nyt on aika joviaalissa lennokkiporukassa alkanut esiintyä anti-Jukkasmia, koska hei ihan oikeasti, ei niitä juttuja ihan rajatta jaksa kukaan…

    (Ja tiedoksi tämän palstan lukijoille, että harrastan siis golfin lisäksi myös suurikokoisten radio-ohjattavien taitolento- ja mallilennokkien kanssa leikkimistä)

    Anton 10 kirjoitti: (7.3.2007 10:10:58)
    Tai sitten J kirjoitti hieman sekavasti? ’Avaan veden yli…’ on toteamus muttei lyönti? (Toinen avaus perään..)? 8 lyöntivä saapi sitte.

    Harmi ettei mies tule Rinkkuun kesällä.

    Todentotta! On mahdollista, että Jukka kirjoitti sekavasti 😮

    Kiara kirjoitti: (7.3.2007 10:11:19)Onneksi olkoon! Pikku-Jukka tulossa, vai onko perheeseen tullut/tulossa koiranpentu? Molemmat on kivoja, ihmisvauvat ja hauvavauvat.

    Kai nyt sen verran voit pelata ens kesänä, että pääsisit Rinkun kisaan?

    Kyllä se on vauva. Kovasti nikottelee ja kiertää jo ikäänkuin valmistautuakseen tulevaan.

    Ensitöikseen hän käy lyömässä varmasti uudet kierrosenkat joka kentälle ja sitten tekee viellä uudet FAI lennokkiennätykset…ennen kuin siirtyy lentämään oikeilla koneilla.

    Kiitos osanotosta…taitaa tuo vapaa-aika olla pian kortilla ja lennätys ja kolopallo omalta osaltani jää nettiin.

    Voiko Etelä-Suomessa jo pelata, Meriteijo auki ?

    double-eagle kirjoitti: (7.3.2007 13:33:37)
    Kiitos osanotosta…taitaa tuo vapaa-aika olla pian kortilla ja lennätys ja kolopallo omalta osaltani jää nettiin.

    Harmillista. Odottelin hieman panostasi nimikkokisaani jossa raittiina miehenä olisit lennättänyt pallon yli griinin. Rautavitosella.

    kebax kirjoitti: (7.3.2007 13:40:02)Harmillista. Odottelin hieman panostasi nimikkokisaani jossa raittiina miehenä olisit lennättänyt pallon yli griinin. Rautavitosella.

    Niin siis milloin se onkaan ?

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 313)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #486960 kohteessaJukka-62 => Golfin FAQ

Etusivu Foorumit Yleistä Jukka-62 => Golfin FAQ