26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Ikävä Onnettomuus Ahvenanmaalla, pallo kasvoihin

Etusivu Foorumit Yleistä Ikävä Onnettomuus Ahvenanmaalla, pallo kasvoihin

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 54)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kilppari49:Kun kerroin kentän vastuuhenkilöille (tj ja hallituksen pj) tapauksesta, heidän ainoa kysymyksensä oli, että huusivatko fore. Ehdotin, että kotikentälläni, jossa monet väylät ovat rinnakkain vastakkaisiin suuntiin, asennettaisiin tiettyihin vaaranpaikkoihin verkot. Vastaus oli, että verkot eivät kuulu golf-kentälle.

    Tällainen suhtautuminen pelaajien turvallisuuteen ja jopa yleiseen viihtymiseen kentillä kertoo siitä ettei heillä ole juurikaan hajua omista tehtävistään. Heidän paikkansa ei todellakaan ole kenttäyhtiön johdossa.

    Tällaiset viestit kertoo omalla tavallaan siitä että myös järjestötasolla, golfliitossa, olisi syytä paneutua jollain konkreettisella tavalla kenttien turvallisuusasioihin.
    – kenttien rakenteellista turvallisuuskonsultointia (varmasti löytyy kymmeniä hyviä ja edullisia keinoja parannuksiin)
    – pelaajien (vanhojen ja varsinkin uusien) opastusta turvallisesta pelaamisesta sekä toimintavoista kentillä.
    – yleistä asenteiden muokkausta joissa monin tavoin opastetaan meitä kaikkia harrastajia huomiouimaan toiset pelaajat jne.

    Tottakai suurin osa toimista jää kentien ja seurojen vastuulle, mutta liitto voisi ehkä koordinoida ja antaa koulutusta/opastusta kenttien johtohenkilöille, tai seurojen koulutuksesta vastaaville jne.

    Mutta, voi toki olla että tällaiset ehdotukset nousee esille vääriltä forumeilta. Typeristä nettikirjoitteluista.
    Kukapa arvonsa tunteva liitoedustaja/seurajohtaja näistä anonyymeistä mielipiteistä välittäisi juuri paksaakaan..
    – ja olisihan se muutenkin erikoista jos jäsenmaksuillaan järjestöorganisaation toiminnan kustantavat, tavalliset harrastajat, ryhtyvät esittämään viisaampaa kuin ovatkaan..

    KL1

    Tottakai suurin osa toimista jää kentien ja seurojen vastuulle, mutta liitto voisi ehkä koordinoida ja antaa koulutusta/opastusta kenttien johtohenkilöille, tai seurojen koulutuksesta vastaaville jne.

    Liitollahan on henkilöitä, joilta konsultointia saa tilata maksua vastaan. Valitettava tosiseikka vain on, etteivät jotkut kenttäyhtiöt tunnu haluavan konsultointia edes ilmaiseksi, vaikka sellaistakin on tarjolla. Henkilökunnan koulutusta ja kaikkea muutakin tunnutaan tehtävän omin (valitettavan puutteellisin) voimin ja omista lähtökohdista. Turvallisuus ja pelin sujuvuus ja nautittavuus itse pelaajan kannalta ovat valitettavan monella toisarvoisia asioita enkä voi käsittää miksi, kun pienilläkin toimenpiteillä saataisiin otettua isoja askelia. Halu vain tuntuu puuttuvan, kukahan osaisi kertoa miksi?

    EDIT: Itse asiassa yksi parannuksia vahvasti estävä seikka on johtohenkilöiden haluttomuus toteuttaa muiden ideoita, vain omat ideat ovat hyviä ideoita. Tämä on nähty valitettavan monta kertaa vuosikymmenten saatossa.

    2. Jos pallosi lähtee vahingossa kohti aluetta, johon et näe, huuda heti FORE vähintään viidellä o-kirjaimella.

    Kommentoija on ihan pihalla FORE huudon olemuksesta. Kannattaa käydä katsomassa futismatsia muilla mantereilla ja istua stadionilla ja kun maali syntyy, niin se on GOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOAL. Sama tyyli sopii golfaajan harhautuneeseen lyöntiin. Stadion ei ole välttämättä ympärillä, mutta FOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOR ja noin kolmekymmentä tai viisikymmentä O-kirjainta ja 125 desibeliä on paikallaan.

    Ammattilaiset, kuten minä, näytän myös mailalla suuntaa mihin pallo on tulossa.

    Nämä viiden o:n for -pihahdukset ovat tuttuja kun on epävarma ja aloitteleva pelaaja.

    perdie, siirretään tänne oikeampaan topic’iin..

    Tämä järjestys kuluu yleiseen toimintaetikettiin..ymmärrettävästi sitä on syytä huomioida ja noudattaa.
    mutta ei kuitenkaan anna isompinumeroista väylää pelaavalle mitään etuoikeutta päälle/kohti lyömiseen (ei edes FORE-huudolla höystettynä) .

    Ikäänkuin esimerkin omaisesti sanoisin että palloaan etsivän pelaajan tulisi väistää jos siitä aiheutuu haittaa (=viivästystä, odottelua) isompinumeroista väylää pelaaville (tai sellaisella dreivaaville).

    Tämä vain selvennyksenä ettei pelaaja saa lyödä palloaan jos siitä voi aiheutua vaaraa muille.. mutta jatketaan vielä hieman.
    ………………………..

    Tuli mieleen sellainen pieni detalji että onkohan tämä Slottsbanan onnettumuus selvitetty asian vaatimalla tavalla?

    Nimittäin esim. liikenteessä ja monissa muissakin tapauksissa on tapana selvittää tarkkaan kaikki vakavan (= uhrille sairaalahoitoa vaativan) onnettomuuden taustatiedot ja samalla varmistaa mistä ja miksi onnettomuus ylipäänsä aiheutui/tapahtui ja että kaikki turvallisuuteen liittyvät asiat ja elementit ovat olleet ok. Tämä saattaa olla tärkeää myös vakuutuskorvauksen vuoksi.

    1. Selvitettiinkö tapuhtumat myös viranomaisten toimesta?
    – loukkaantunut sai ensiapua paikan päällä.
    – ambulanssi haki loukkaantuneen ja kuljetti sairaalaan.

    2. Tutkittiinko tapaus myös muuten viranomaisten siis Poliisin toimesta?
    – siis miten onnettomuus kokonaisuudessaan pääsi tapahtumaan?
    – kuultiinko kaikki asiaan/tapaukseen liittyvät osapuolet?
    – missä tarkalleenottaen tapauksen osalliset olivat (tarkka sijainti, mittaukset) ja mitä tekivät onnettomuuden sattuessa.
    – tunsivatko kaikki osapuolet riittävän hyvin kuinka golfkentän turvallisuusohjeet ja kuinka yleensä pitää toimia. (siis oliko asianmukaiset HCP:t, jäsenyydet ja vakuutukset kaikilla ok?
    – miksi päätettiin suorittaa avauslyönti, jos/kun edessä vaarasektorissa oli toinen, palloaan etsivä pelaaja?
    – tuliko tilanne/havainto edessä olevasta pelaajasta yhtäkkiä?
    – mikä aiheutti sen että pallo suuntautui oman peliväylän ulkopuolelle? Noudatettiinko riittävää ja tarpeellista huolellisuutta?
    – tehtiinkö tapaukseen osallisille alkotesti? (siis varmistettiin ettei ollut alkoholin vaikutuksen alaisena?). Mikä mahdollisesti olisi saattanut myötävaikuttaa suoritusta heikentävästi.

    Selvittää myös uhriksi joutuneen osalta se oliko hän oikealla pelialueella.
    – olisiko hän voinut toimia jollain huolellisempi tai varovaisempi ja tekikö hän jotain väärin?
    – noudattiko onnettomuuden uhri tarpeellisia? varomääräyksiä tai ohjeita kentällä?
    – mahdollisesti selvittää muitakin asiaan liittyviä tekijöitä. Esim. uhrin loukkaantumisen seuraukset (ruumiinvamma, pysyvä haitta jne.)

    3. Kyseessä oli varsin vakavaan loukkaantumiseen johtanut onnettomuus. Entä jos siitä olisi aiheutunut uhrin kuolema?
    – kysymys on hypoteettinen (onneksi) mutta olisiko asiaa tutkittu sen enempää vaikka uhri olisi menehtynyt?
    – todettaisiinko silloinkin että tapahtui mitä tapahtui…ja ei siitä sen enempää?

    4. Siis todetaanko vain että pelaaja löi pallonsa sääntöjen mukaisesti ja FORE-huudettiin.
    – siinä kaikki…hyvä niin. Eikä aiheuta tämän enempää selvittämistä.

    Enkä kirjoita tätä siksi että pitäisi joku osoittaa syylliseksi..Ei, kysymys on varmasti ikävästä ja täysin odottamattomasta onnettomuudesta.
    – tapaus itsessään sekä erilaiset vastuukysymykset olisi hyvä selvittää. (osallisena olleet pelaajat, kenttäyhtiö, ensiapu, vakuutusyhtiö jne.)
    – ei ole ihan samantekevää mitä/miten kaikki asiaan tavalla tai toisella liittyvät osapuolet tulevat huomioiduiksi tapahtuman johdosta.

    Ja, ennen kaikkea mitä voitaisiin tehdä ettei tällaista onnettomuutta(tai vielä pahempaa) sattuisi jatkossa.
    – vai onko kaikki hyvin eikä mitään tarvitse tai ole tehtävissä?

    Muistaako kukaan Aulangon väylällä 1 vuosia sitten tapahtunutta onnettomuutta, missä sivullinen henkilö sai ykkösteeltä lyödyn pallon päähänsä? Koitin kaivaa tietoa netistä mutta en löytänyt.

    Itse pelaan sillä olettamuksella ja ehkä myös luottamuksella, että oma ryhmä ja se toinen ryhmä osaavat asiansa. Eniten itse olen saanut väristyksiä kentillä, joissa on kävelyreitit kentän keskellä ja niillä pyöräilijät ja lastenvaunujen työntäjät.

    Nimetön

    Vuosaari 11.. tavalliset tallaajat kävelytiellä ei edes tajua mitä fore tarkoittaa..

    ei edes tajua mitä fore tarkoittaa

    Jos edes kuulevat. Ainakin kentänhoitajilla on kuulokkeet korvilla ja aika monella muullakin musiikki soi korvanapeissa. Kun lyöntipituudet kasvavat eikä draivit aina pysy sektorissa, vaaran paikkoja on entistä enemmän. Eilenkin viereisellä väylällä valehtelematta 250m draivi, joka oli selvästi yli 100m vasemmalla viereisellä väylällä. Eikä ollut edes ainut, koska sama tapahtui pari väylää myöhemmin.

    tzo

    Nevaksen Karppi-kenttä tuli heti mieleen kun alettiin ehdottelemaan suojaverkkoja. Tuolla jos jossain niitä tarvittaisiin.

    Ne

    Karppi vihreät väylät ja vaarallisimmat on väylät 3,4,5

    Vuosaari on kyllä mielestäni yksi tämän maan vaarallisimmista kentistä. Käykää kokeilemassa.

    Kyllä on monenlaista tarinaa, joka tapauksessa aina vastuussa on pallon lyöjä. Ihan samalla lailla kun metsätäjä ompuu harhaluodin ampuja saa syytteen. Golfarit on uskomattomia tässä ommassa kuplassaan. Jos haluat päästä jostain ihmisestä eroon hei golfpallolla, huusin FOOR

    tapauksessa aina vastuussa on pallon lyöjä

    Onko rakentavaa väitellä siitä, kuka on vastuussa onnettomuudesta – se ei johda yhtään parempaan turvallisuuteen.

    Sen sijaan on aiheellista keskustella siitä, miten voimme parantaa turvallisuutta, esimerkiksi paremmalla kenttäsuunnittelulla tai parantamalla turvallisuutta jälkeenpäin. Kyseinen väylä houkuttaa pitkälyöntisiä oikaisemaan metsän yli ilman. Voisiko tälle väylälle tehdä jotain jälkeenpäin, esimerkiksi pari keskikokoista kuusta ja lisäksi se välimetsä OB.

    Pelasimme eilen neljän matalalla tasoituksella pelaavan miehen perässä. He eivät olleet missään nimessä aloittelijoita. Pitkät draivit, pallot jatkuvasti siellä täällä metsässä. Niitä sitten etsittiin urakalla. Fore-huuto kyllä kuului meille, mutta kun tuuli en ole varma, kuuluiko vastatuulen puolelle. Turha syyttää aloittelijoita, näkyy se pallo karkaavan vaikka viereiselle väylälle, etenkin pitkälyöntisiltä nuorilta miehiltä.

    On hyvä, että turvallisuuteen kiinnitetään riittävästi huomiota. Tämä tapaus oli ikävä ja ei toivottava. Olin itse näkemässä tapahtuman josta IS kirjoitti virheellisesti, kenttä ja väylät olivat oikein, mutta henkilö joka loukkaantui oli 11 väylän raffissa noin 12 metriä 11 väylästä 150 metrin päässä tiiauspaikasta. Avauspaikalta siihen on erittäin huono näkyvyys, mutta lyöntihetkellä ei raffissa ollut pelaajaa. Avauslyönti joka lyötiin ei ollut huukki vaan väylän suuntainen joka kyseisellä 11 väylällä on tavoitteenakin. Onnettomuuden näki myös paikalla ollut valvoja joka oli uhrin luona parissa minuutissa, totesi tilanteen tilasi ambulanssin ja auttoi muullakin tavoin. Pelaaja, joka löi avauksen tuli paikalla noin kolmessa minuutissa, totesi uhrin olevan kylkiasennossa ja tajuissaan. Kyseli uhrilta vointia ja pahoitteli tapahtunutta ( oli paikalla ainakin 10 minuuttia), hommasi myös puhtaita pyyhkeitä verenvuodon ehkäisemiseksi. Lääkäri, joka sattui olemaan pelaamassa väylällä 6 sai tiedon nopeasti tapahtumasta ja tuli paikalle hoitamaan tilannetta. Siinä vaiheessa muut pelaajat jatkoivat peliään. Avauksen tehnyt ja ko. neljänhengen peliryhmä sattuivat olemaan raittiita, joten alkoholia eivät nauti. Pelaajalla, joka avauslyönnin suoritti, pelikokemusta on 27 vuotta, onnettomuuden jälkeen hän ei tietojeni mukaan enää ole juurikaan voinut pelata. Lehdistön ei pitäisi julkaista tietoa, joka perustuu aiheettomasti avauslyönnin suorittajan syyllistämiseen, koska senkin seuraukset ovat arvaamattomat. Pitäisi ainakin selvittää kävelikö uhri väärällä väyläalueelle avauslyönnin jälkeen, kuten nyt saattoi tapahtua. Pallon lentäessä tässä tapauksessa n150 metriä, ehtii pelaaja kävellä 6 – 9 sekunnin aikana melko pitkän matkan. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole etsiä syyllistä tai syyllisiä eikä puolustella ketään vaan olla paikalla olleen näkemys asiasta.

    Uutisoinnin jälkeen olen alkanut tarkkailemaan viereisen väylän tiiboxin tapahtumia huomattavalla tarkkuudella .. kunnes unohdan tämä järkevän toimintatavan taas?

    On muutenkin kummallista seurailla, että Fore (vähintään 10 oolla ja kovalla volyymillä) huuto ei hetkauta läheskään kaikkia viereisellä väylällä liikkuvia, vaan oma pelaaminen taitaa olla tärkeämpää?

    KL1

    Avauslyönti joka lyötiin ei ollut huukki vaan väylän suuntainen joka kyseisellä 11 väylällä on tavoitteenakin.

    Miten se pallo sitten osui ihmiseen siellä vasemmassa raffissa?

    Tässä jälleen kerran huomataan miten ihmiset kokevat yhden ja saman tapahtuman niin kovin eri tavoin. Paikalla olleen tuttuni mukaan etäisyyttä tiiboksiin oli 60-70 metriä, Hcp1 sanoo 150 metriä. Aika iso haarukka.

    KL1

    On muutenkin kummallista seurailla, että Fore (vähintään 10 oolla ja kovalla volyymillä) huuto ei hetkauta läheskään kaikkia viereisellä väylällä liikkuvia, vaan oma pelaaminen taitaa olla tärkeämpää?

    Samaan olen itsekin kiinnittänyt huomiota.

    Kiinnitin myös huomiota viime viikon SM-kisoissa siihen kuinka huonosti forea ylipäätään huudetaan. Jos ryhmässä on kolme pelaajaa ja kolme cädiä, niin luulisi useamman kuin yhden tai kahden huutavan forea. Kaiken lisäksi (kuten joku jo aiemmin kirjoitti) tuo fore on aivan liian monella for, ikään kuin palkeet eivät riittäisi pidempään huutoon.

    Suomalainen mies osaa (valitettavasti) huutaa niin kotona kuin ravintolassakin, miksi se ei onnistu golfkentällä?

    Osuma tapahtui todellakin 11 väylän vasemmassa raffissa, väylä rajoittuu oikealla mereen. Matka avauspaikalta mitattu paikan päällä ja myös dokumentoitu

    Miten se pallo sitten osui ihmiseen siellä vasemmassa raffissa?

    Loiva dogleg vasemmalle, jossa lyödään avaus ko. raffin yli vasenta reunaa sivuten.

    https://www.agk.ax/fi/peli/slottsbanan

    Noita väyläkarttoja ja mittoja kun katsoo, niin 150 metriä tiiboksiin vaikuttaa järkevämmältä. Jos olisi 60-70 metriä niin onnettomuuden uhri olisi melko pitkän avauksen lyönyt ja 11 avuksen tehnyt tosi lyhyen syöksyhukin, ja sellaisen tapahtuessa ei ehdi fore huutaa edes yhdellä oo:lla.

    KL1

    Loiva dogleg vasemmalle, jossa lyödään avaus ko. raffin yli vasenta reunaa sivuten.

    Ei ollut sitten kovin onnistunut lyönti, jos tarkoitus oli päästä sen bunkkerin yli. Meinaan aika matala on draivi ollut, tai pirun lyhyt.

    Nimetön

    Ei ollut sitten kovin onnistunut lyönti, jos tarkoitus oli päästä sen bunkkerin yli. Meinaan aika matala on draivi ollut, tai pirun lyhyt.

    Tuo ei ehkä ollut kovin oleellista.. vai pitäskö huutaa FAIL jos lyönti ei onnistu? Itse en menisi etsimään palloani toisen väylän viereisestä raffista luottaen siihen että muut keskeyttävät lyöntinsä minut nähdessään. Se on varomatonta. En usko että ihmiset avaavat jos havaitsevat etsijän. En syöksy suojatiellekkään auton alle vaikka minulla olisi oikeus puolellani.

    KL1: Ei ollut sitten kovin onnistunut lyönti, jos tarkoitus oli päästä sen bunkkerin yli. Meinaan aika matala on draivi ollut, tai pirun lyhyt.

    Rakenteellinen syy tällaiseen vaarapaikkaan löytyy siitä että kyseinen 7-väylä on sijoitettu liian ahtaaseen väliin. Siis kenttäarkkitehti on hieman epäonnistunut väylien sijoittelussa.

    Siis miten tilannetta voisi korjata:
    7-väylällä hieman sivuun lähteneet avauslyönnit karkaavat helposti oikealle 6-väylän greenille ja vasemmalle kaartuneet pallot päätyy liian lähelle 11-väylää, sen vasempaan reunaan. Siis juuri sinne missä otsikossa mainitty loukkaantuminen tapahtui.
    – aika paljon parantaisi tilannetta jos ko. 7-väylän tiiboxit (mienten klubitii ja naisten tii) siirrettäisiin parikymmentä metriä väylä 11. suuntaan.
    – samalla miesten klubiteetä voisi siirtää jopa hieman lähemmäksi väylää..
    – myös väylän leikkauksella voisi sopivasti ohjata avausten suuntaamista jne.

    Näillä halvoilla ja helpoilla muutoksilla ehkäistäisiin tehokkaasti vaaratilanteiden syntymistä 7-väylää pelattaessa.

    Toisekseen myös 11-väylää tulisi hieman muokata, sekä turvallisemmaksi että paremmin pelattavaksi. Suurin turvallisuusriski eli doglegin sisäkulman oikaiseminen avauslyönnillä tulisi estää.
    – se olisi helposti tehtävissä jos/kun jätetään väylä ja raffit sopivasti leikkaamatta ko. kulmassa olevien bunkkereiden takaa ja greenin suuntaan. Toki siihen linjaan voisi istuttaa muutaman puun ja pensaita tulevaisuuden varalle.
    – samalla väylää tulisi jatkaa doglegin ulkoreunasta 12-väylälle johtavan kävelytien suuntaan.
    – väylää voisi muutenkin hieman avata rannan suuntaisesti..tilaa olisi varmasti riittävästi (takatiiltä jopa liki 300 metrin avauksille)
    – tästä 11-väylän oikean reunan pidentämisestä ja leventämisestä ei aiheutuisi mitään haittaa lyhytlyöntisillekään.

    Nämäkin muutokset olisi varsin helppoja toteuttaa. Todennäköisesti niillä estyisi avausten lyöminen (tai karkaaminen vasemmalle) liian vaarallisesti 7-väylän suuntaan.

    Mutta jää nähtäväksi riittääkö yksi ikävä onnettomuus aiheuttamaan tarvetta em. peliturvallisuuden parannuksiin?

    Kuinka tuossa toimisi outtipaalut väylien välissä aina greenille asti, suurin osa varmaan muuttaisi pelisuunnitelmaa? Toki en ole livenä nähnyt ko.väylää niin vaikea hahmottaa olisiko se mahdollista. Toki hyvät pelaajat varmaan silti lähtisi oikaisemaan.

    Jani2: Toki hyvät pelaajat varmaan silti lähtisi oikaisemaan.

    Jos Slottsbanan 11-väylän bunkkerien ja greenin väli jätettäisiin sopivalla tavalla leikkaamatta. Siis annettaisiin kasvaa pitkäksi niin tuskinpa niin hyvää pelaajaa läytyy että hän lähtisi yrittämään suoraan greenille. Se vaatisi sellaisen reilun 300 metrin hallitun draw-lyönnin (siis ilmassa) vasemmassa laidassa olevien väyläbunkkereiden ylitse. Bäkäriltä vielä parikymmentä metriä enemmän.
    – jos tuollaisia pelaajia löytyykin niin heistä useimmat taitaa kiertää ammattilaisten tour’illa.
    – mielestäni pelkät out-paalut väylien välissä ei riittävästi korjaisi tilannetta..ja siitä aiheutuisi mahdollisesti uudenlaisia harmeja pelaajille ja yleistä haittaa pelaamiselle.

    Käytännössä pitkälle lyövien (siis yli 250 metriä ilmassa) kohdealue pitäisi siirtää suoraan nykyisen väylän jatkeeksi.. Toki se edellyttäisi väylän jatkamista (rakentamista ja kasvattamista) noin 50 metrillä rannan ja 12-väylän suuntaan. Täältä olisi helppo jatkaa peliä lyhyellä 2. lyönnillä greenille. Toinen pelivaihtoehto olisi avata nykyisten väyläbunkkereiden eteen josta on myös kohtuullisen sopiva etäisyys greenille. Itseasiassa väylän pidentäminen/jatkaminen rannan suuntaisena tarjoaisi turvallisemman reitityksen ohella monipuolisemmat pelivaihtoehdot nykyiseen verrattuna.
    – katsokaa väylää kartasta niin on helppo ymmärtää em. pelivaihtoehdot.

    Aikaisemmin tällä kyseisellä (#11, aikaisempi #16) väylällä doglegin oikaisemisesta ei ollut mitään erityisempää vaaraa muille pelaajille. Ja silloin taisi myös 11-väylän tiiboksit olla lähempänä josta oli parempi näkyvyys väylälle ja sen reunoille.
    – kuten jo edellisessä meilissäni sanoin, uusi 7-väylä on asemoitu hieman liian ahtaaseen väliin.

    Mutta, pahimmammat vaaratekijät voi onneksi korjata varsin pienillä parannuksilla/muutoksilla..

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 54)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1340807 kohteessaIkävä Onnettomuus Ahvenanmaalla, pallo kasvoihin

Etusivu Foorumit Yleistä Ikävä Onnettomuus Ahvenanmaalla, pallo kasvoihin