26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Ikärasismia ?

Etusivu Foorumit Säännöt Ikärasismia ?

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 102)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL

    Joko nimim. jyrkkä on tämän (lähinnä vain häntä kiinnostavan) asian johdosta jo ollut useinkin yhteydessä Suomen Golfliittoon ja kysynyt sieltä vastauksia näihin polttaviin kysymyksiin?

    Jaa ettei vielä kertaakaan? Miksei?

    Golf on hieno laji. Kilpailulajina vieläkin hienompi, sillä esimerkiksi tasoituksellissa peleissä lähes kaikki voivat ottaa osaa ja melko tasavertaisina. Mutta yleisestä sarjasta ylöspäin ikärajoista puuttuu täydellisesti järki ja logiikka. Tässä hieman pohdintaa miesten sarjoista.

    Miesten ikäluokka 35 = MID. Kaikki tietävät, että kilpagolfarit ovat parhaimmillaan melko iäkkäänä, ehkä 35-45-vuotiaana. Hyvät ammattilaisgolfarit pelaavat siinä iässä kansainvälisiä toureja ja amatöörit tietenkin yleisen sarjan kisoja. Eivät siis jotain midikisoja. Näin se on Suomessa ja koko Euroopassa. Midikisat ovat kisoja niille, jotka eivät pääse muille toureille tai eivät pärjää yleisessä sarjassa. Voi tietenkin perustella että pitää harrastelijoille olla omat kisansa. Mutta onko silloin järkeä Golfliittojen satsata rahallisesti harrastelijoiden peleihin ja antaa kyseisillle kisoille SM-arvoja tai EM-arvoja. Esim. EM-kisoissa ne noin 200 oikeasti parasta ovat kuitenkin aina pois.

    Miesten seniorisarja 55-vuotta. Sinänsä rehellinen ikäluokka, että varmasti kaikki parhaat, jotka haluavat edelleen kisailla, osallistuvat peleihin. Golfliittokin panostaa ilmeisesti jossain määrin seniorimaajoukkueisiin yms. Tämä on hyvä asia. Tuskin kukaan pärjäisi enää 55-vuotiaana yleisessäkään sarjassa. SM-kisoilla on mielestäni oikea ’SM-arvo’. Mutta onko ikäraja 55-vuotta järkevä? Minusta ei.

    Miesten seniorisarjat 65-, 70-, 75-vuotta jne. Miksi sarjat ovat tässä 5-vuoden välein. Kun kohtuullisen hyvien pelaajien määrä alkaa monista terveydellisistä yms. syistä pienenemään lisätään sarjoja. Vaikea ymmärtää perusteluja. Ehkä keskimäärin tämän ikäiset ovat päättämässä näistä asiosta.

    Yhteenvetona siis edellä mainittu MID on siis täydellisen turha sarja. Miespelaajilla fysiikka ja siitä johtuen treenimäärät yms. ja edelleen tulostaso heikkenee oleellisesti vasta ehkä 45 vuoden jälkeen. Mutta 45-55-vuotiaille ei ole minkäänlaisia kisoja. No MIDeissä on viime vuosina pärjännyt ainakin Suomessa muutama vanhempikin johtuen siitä että ne oikeasti parhaat pelaajat eivät kilpaile siellä. Mielestäni golfliittojen tulisikin muuttaa ikärajoja. Sekä miesten että naisten peleissä samat ikärajat. Esim: yleinen, 45, 55, 65, 75. Tai yleinen, 50, 60, 70 ja 80.

    periferia kirjoitti: (31.1.2013 21:58:09)
    .
    .
    .
    Esim: yleinen, 45, 55, 65, 75. Tai yleinen, 50, 60, 70 ja 80.

    Mielestäni koko kirjoitus täyttä asiaa, hyvät perustelut ja hyvä ehdotus!

    KL kirjoitti: (31.1.2013 19:41:06)
    Joko nimim. jyrkkä on tämän (lähinnä vain häntä kiinnostavan) asian johdosta jo ollut useinkin yhteydessä Suomen Golfliittoon ja kysynyt sieltä vastauksia näihin polttaviin kysymyksiin?

    Jaa ettei vielä kertaakaan? Miksei?

    Kyllä tässä muitakin tämä asia kiinnostaa. Erityisesti tuo Euroopan seniortour 50v ja 55v. täällä. Olkoon kyse harrastuksesta tai kilpagolfista. Samassa linjassa ne pitäisi olla.. jos joku täältä vaikka tuonne Eurooppaan ’isommille’ viheriöillekin haluaisi ponnistaa..

    KL

    Marc67 kirjoitti: (1.2.2013 0:06:36)

    Tuo ei taida olla ihan SGL:n päätettävissä… 🙂

    Sitä paitsi Euroopan Senioritourille (siis ammattilaistourille) saa jokainen 50 v täyttänyt ihan vapaasti yrittää, ei siihen tarvita minkään senioritoimikunnan tai muunkaan jäsenyyttä. Pikkaisen pelitaitoa tosin vaaditaan… Tuolta löytyy ohjeita kiinnostuneille.

    KL kirjoitti: (1.2.2013 2:18:04)

    SGL:ssa voidaan kai päättää vapaasti omien kisojen ikärajoista. Jos halutaan, meillä Suomessa voidaan pelata vaikka 49- ja 59-vuotiaiden kisoja. Edustustehtäviin lähetetään tietenkin 55-vuotiaita jos esimerkiksi EM-kisat pelataan sarjassa M55. Yksinkertaista?

    No nyt täytyy myöntää että en tunne muiden Euroopan maiden ikärajoja ja golfkulttuuria tässä suhteessa. Tottakai olisi hyvä että Suomessa ja muissa maissa olisi yhtenäinen käytäntö. Mutta sekään ei poista sitä tosiasiaa että nykyiset meillä käytössä olevat sarjat ovat epäloogisia lähtien jo mid-ikärajasta. Siksi kilpailuhenkisten väliinputoajien joukko on todella suuri ikäryhmässä alle 55-vuotta.

    Hyvä nimimerkki KL. Olen ollut yhteydessä ja esittänyt kysymyksiä. Vastaukset ovat olleet epämääräisiä. Ja kuten totesin Suomen Golfliitto näyttää ulkoistaneen senioritoimintansa. Senioritoimikuntaa ei liiton aviisissa näy eikä nettisivuilla. Kysymyksiä voisi olla että onko SGS ry
    EGA jäsen olematta Suomen Golfliiton jäsenseura. Miksi liitto pitää jäsenrekisteriä liittoon kuulumattomalle seuralle? YM,YM
    Kyllä Suomen Golfliittoon jäsenmaksunsa maksavien tulisi kaikkien olla kiinnostunut liiton toiminnasta senioreden, junioreiden ,midien ,rahankäytön, läpinäkyvyyden ja tiedottamisen osalta. Hyvä esimerkki on liiton lehti. Rahastetaan kaikilta jäseniltä mutta, toimitetaan vain 1 /talous oli taloudessa maksajia 1 tai useampi. Voisiko vaihtoehtona olla vapaaehtoinen maksu jos lehden haluaa? Että saa ihan itse valita haluaako lehden vai ei, ja vielä nykyaikana!
    Halutaanko Golfliitosta vastaava suljettu ja salaileva liitto vai avoin ja ennakkoluuloton kaikkien suomalaisten golfareitten asioita edistävä liitto?
    Senioriasiosta liitto ei ole ulostuloa tehnyt vuosiin vaikka keskustelua on käyty liiton oman lehden palstoilla ja netissä.

    KL kirjoitti: (1.2.2013 2:18:04)

    Marc67 kirjoitti: (1.2.2013 0:06:36)

    KL kirjoitti: (31.1.2013 19:41:06)
    Joko nimim. jyrkkä on tämän (lähinnä vain häntä kiinnostavan) asian johdosta jo ollut useinkin yhteydessä Suomen Golfliittoon ja kysynyt sieltä vastauksia näihin polttaviin kysymyksiin?

    Jaa ettei vielä kertaakaan? Miksei?

    Kyllä tässä muitakin tämä asia kiinnostaa. Erityisesti tuo Euroopan seniortour 50v ja 55v. täällä. Olkoon kyse harrastuksesta tai kilpagolfista. Samassa linjassa ne pitäisi olla.. jos joku täältä vaikka tuonne Eurooppaan ’isommille’ viheriöillekin haluaisi ponnistaa..

    Tuo ei taida olla ihan SGL:n päätettävissä… 🙂

    Sitä paitsi Euroopan Senioritourille (siis ammattilaistourille) saa jokainen 50 v täyttänyt ihan vapaasti yrittää, ei siihen tarvita minkään senioritoimikunnan tai muunkaan jäsenyyttä. Pikkaisen pelitaitoa tosin vaaditaan… Tuolta löytyy ohjeita kiinnostuneille.

    Mitäs tossa..ykkösen tasoitus ja 1000e taskussa ja cuteista läpi. Ei muuta kuin sitä kohti :o)

    jyrkkä kirjoitti: (1.2.2013 9:24:29)Hyvä esimerkki on liiton lehti. Rahastetaan kaikilta jäseniltä mutta, toimitetaan vain 1 /talous oli taloudessa maksajia 1 tai useampi. Voisiko vaihtoehtona olla vapaaehtoinen maksu jos lehden haluaa? Että saa ihan itse valita haluaako lehden vai ei, ja vielä nykyaikana!

    Meille tulee molemmille jäsenille oma lehti. Taitaa sinulla olla jo täppä ruudussa ’ei lehteä’.

    KL

    periferia kirjoitti: (1.2.2013 9:11:04)

    KL kirjoitti: (1.2.2013 2:18:04)

    Marc67 kirjoitti: (1.2.2013 0:06:36)

    Kyllä tässä muitakin tämä asia kiinnostaa. Erityisesti tuo Euroopan seniortour 50v ja 55v. täällä. Olkoon kyse harrastuksesta tai kilpagolfista. Samassa linjassa ne pitäisi olla.. jos joku täältä vaikka tuonne Eurooppaan ’isommille’ viheriöillekin haluaisi ponnistaa..

    Tuo ei taida olla ihan SGL:n päätettävissä… 🙂

    SGL:ssa voidaan kai päättää vapaasti omien kisojen ikärajoista. Jos halutaan, meillä Suomessa voidaan pelata vaikka 49- ja 59-vuotiaiden kisoja. Edustustehtäviin lähetetään tietenkin 55-vuotiaita jos esimerkiksi EM-kisat pelataan sarjassa M55. Yksinkertaista?

    On. Tosin sillä ei ole yhtikäs mitään vaikutusta Euroopan yhteiseen linjaan. Yksinkertaista?

    Aikoinaan Midien EM-kisamatka rahoitettiin edellisen kauden aikana pelattujen kilpailujen kilpailumaksuista. Nykyään tilanne voi olla toinen.
    Jenkeissä Midien ikäraja on 25 vuotta. En tiedä miks

    Ihan vaan taustatiedoks

    KL

    Bulls Hit kirjoitti: (1.2.2013 18:24:29)
    Aikoinaan Midien EM-kisamatka rahoitettiin edellisen kauden aikana pelattujen kilpailujen kilpailumaksuista. Nykyään tilanne voi olla toinen.
    Jenkeissä Midien ikäraja on 25 vuotta. En tiedä miks

    Briteissä myös. Syyksi arvaan sen, että huippupelaajan kynnykselle jääviä on niin perkuleen paljon, että niille on haluttu laittaa oma kovatasoinen sarjansa. Tämä on siis pelkkä arvaus.

    KL

    Bulls Hit kirjoitti: (1.2.2013 18:24:29)
    Aikoinaan Midien EM-kisamatka rahoitettiin edellisen kauden aikana pelattujen kilpailujen kilpailumaksuista

    Miten se ensimmäinen matka rahoitettiin? (hymiö)

    Arkipäivisin tulee klo 17.08 alkaen ja seuraavana päivänä aamusta uusintana Sydämen asialla..siinä sarjassa tulee usein esille ’golfinkin salat’..miksi pitäsi olla farkut ja ’nuori’ pelatakseen nautittavaa golfia ja fakta on että aina tässä yhteiskunnassa pitää olla jotkut säännöt-rajat jne tai muuten se Huovisen ’lisääntymisteoria’ olisi aina joka puolella..nytkin tuulee ja joku siellä tuulen yläpuolella pölistäisi niitä ’omia huippusiitepölyjään’. Eri mieltä saa olla ja omia mielipiteitä esittää mutta ne on ihan turhaa täällä ’nurkan takana’. Vai miten on ?

    KL

    Koff ari kirjoitti: (1.2.2013 19:04:51)

    Erinomainen selkeästi esitetty mielipide! Epäselväksi tosin ainakin minulle jäi mikä sen sanoma oli…

    KL kirjoitti: (1.2.2013 19:18:52)

    Sydämen asialla on upea sarja, katson sitä aina, jos vaan ehdin kotiin ajoissa.
    Ajankuva on todella autenttisen oloinen. (vaikea tosin sanoa, kun en ole Englannissa elänyt 60-luvulla)

    Eniveis, asiaan.
    Koff ari, mikä lääkitys? Mä haluan samaa!
    Pelkkä keskiolut punaisessa tälkissä ei riitä tuollaiseen tajunnanvirtaan.

    No..Mid tour on lähinnä pakoa vaimokkeista+ hyviä syitä skipata lasten kanssa harrastaminen.. Missä muuten hyvä ystäväsi KL, bestiksesi TS luimuilee? ois taas tarjolla mahku loistaa…ai nii se oliki sun vuoro?

    herraspeli kirjoitti: (1.2.2013 20:05:44)

    Mainio aloitus ensimmäiseksi viestiksi gpisteelle.
    Pidä toi..

    fora

    herraspeli kirjoitti: (1.2.2013 20:05:44)
    bestiksesi TS luimuilee?

    fora tuolla puhutaan asiaa.

    Rauski kirjoitti: (1.2.2013 21:33:18)
    fora

    herraspeli kirjoitti: (1.2.2013 20:05:44)
    bestiksesi TS luimuilee?

    fora tuolla puhutaan asiaa.

    Ainiin ja myös sentakia että siellä on edit nappi;) ja kunnon hymiöt, ei siis tälläisiä joita kukaan ei muista ,);(.)();)(:*)( mitä ne on.

    Nää (.)(.) on kyllä paremmat, erityisesti pareittain!

    KL

    herraspeli kirjoitti: (1.2.2013 20:05:44)
    No..Mid tour on lähinnä pakoa vaimokkeista+ hyviä syitä skipata lasten kanssa harrastaminen.. Missä muuten hyvä ystäväsi KL, bestiksesi TS luimuilee? ois taas tarjolla mahku loistaa…ai nii se oliki sun vuoro?

    Kerää voimia jaksaakseen vastata idioottien viesteihin. Ai mutta anteeksi, taisin kävellä hänen tontilleen…

    KL kirjoitti: (1.2.2013 18:33:50)

    Bulls Hit kirjoitti: (1.2.2013 18:24:29)
    Aikoinaan Midien EM-kisamatka rahoitettiin edellisen kauden aikana pelattujen kilpailujen kilpailumaksuista

    Miten se ensimmäinen matka rahoitettiin? (hymiö)

    Jaa-a, miksei sitä olisi rahoitettu tuolla lainaamallasi tavalla?

    KL

    Bulls Hit kirjoitti: (2.2.2013 19:28:31)

    Tosikko…

    KL kirjoitti: (2.2.2013 22:39:11)

    Voi sua, pikku höpönassu, sinä se oot aina semmoinen velikulta noitten hassujen juttujes kanssa että…

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 102)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #276596 kohteessaIkärasismia ?

Etusivu Foorumit Säännöt Ikärasismia ?