26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Huonot pelaajat pois kentiltä

Etusivu Foorumit Yleistä Huonot pelaajat pois kentiltä

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 342)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Klubipelaaja kirjoitti: (22.5.2014 18:51:27)
    Näin keväällä kun vain innokkaimmat ja enemmän pelaavat ovat kentällä, ei ongelmia juurikaan esiinny. Kun massat tulevat myöhemmin kesällä, niin johan alkaa tökkimään.

    Allekirjoitan tämän. Omalla kotikentälläni kierrosajat pysyivät hyvinkin kohtuullisina (4 hengen ryhmällä 3h15min – 3h45min) viime viikon alkuun saakka.

    Kun kelit hiukan parantuivat, niin nyt kierrosajat ovat luokkaa 4h20min ja ylikin – kyseessä on kuitenkin samat pelaajat, sama kenttä ja jopa sama tulostaso, joten tuskin me parissa viikossa ollaan hidastuttu jopa tunnilla.

    Voisi kuvitella, että paremmassa kelissä kierrosajat lyhentyisivät (parempi tulostaso -> vähemmän lyöntejä -> nopeampi kierros, ei tarvitse venkoilla vaatteiden, käsineiden, sateenvarjojen yms. kanssa) ennemmin kuin pidentyisivät, mutta näin ei vain ole.

    Muuta selitystä en keksi kuin tuon ketjun avaajan lainauksen.

    a_k

    Veikkaisin olevan niin, että jos samaan aikaan lähtee tyhjään kenttään etenemään pelaaja joka lyö 75 kertaa ja pelaa huolellisesti sekä pelaaja joka lyö 95 kertaa pelaten omasta mielestään nopeasti, niin todennäköisesti tuo lähelle paria pelannut pelaaja on maalissa varmaan puoli tuntia aikaisemmin.

    Valitettavasti jatkuva lyöminen, varapallot, etsiminen, droppaaminen, duffaaminen ja n. 20 kertaa enemmän tehty pallolle kävely+valmistautuminen+mailavalinta+yms. rutiinit voittaa hitaudessaan 100-0 sen, että joku niistä pahamaineisista singelipelaajista kyyristyy katsomaan puttilinjoja tai odottaa että edessä menevä ryhmä on poistunu drivekantaman päästä. Se huonomman pelaajan toiminta vain tuntuu itsestä hirveän nopealta ja täpäkältä kun jatkuvasti tekee jotain, todellisuudessa se singelipelaaja joutuu lähes kokoajan odottamaan kun muut lyö.

    Tämän ja muiden ketjujen perusteella ratkaisu useimpiin golfin ongelmiin on, etteivät nopeasti pelaavat singelipelaajat saa tulla kentille ruuhka-aikoina. Eli arkipäivät ja syksy olisivat sallittuja. Kilpailuihin saisivat osallistua, jos kirjallisesti sitoutuvat olemaan hermostumatta.

    Pieni joukko singelipelaajia aiheuttaa ongelmia pelaamalla liian nopeasti tai käyttämällä liian vähän lyöntejä. Miksi suuren enemmistön tulee kärsiä tästä?

    Jos tämä ei auta, niin sitten ruuhkabannia tule laajentaa muuten vaan nopeasti pelaaviin.

    Ehdotan, että tiiaikaa varatessa joutuu allekirjoittamaan sitoumuksen, että varmasti pelaa alle 100 lyöntiä (vai onko liian löysä raja? kenttä päättäköön itse jos haluaa tiukemman)

    Jos ei onnistu, kierroksen jälkeen sakkoa 10 euroa per jokainen lyönti yli rajan. Rahastoon, joka jaetaan syksyllä niiden kesken, jotka ovat pelanneet omalla osakkeellaan kotikentällään yli 50 kierrosta kesän aikana.

    Se, että peli sujuu hitaasti on täysin kiinni puutteellisesta korvienvälikapasiteetista. Se kun on kunnossa ei minkäänlaista ongelmaa vauhdin suhteen tule. Hitaan pelaajan näkee ja tunnistaa jo tiillä: Puhetapa on hidas, pallo ja tiit ovat hukassa taskussa, kaikki toiminnot ovat kuin hidastetussa elokuvassa ja jo pallon asettaminen tiille vaatii pälyilyä ympärille, onko minun vuoro, onko pallo tiimerkkien takana, näkeekö kukaan jne.

    Tällaista kun tapahtuu jokaisen lyönnin edellä on tulppa valmis ja takanatulevilla otsasuonet pullistuvat, raivo valtaa mielen ja tuupparille toivotetaan hyvää matkaa sinne mihin aurinko ei koskaan paista eikä vapaita lähtöaikoja ole tarjolla ainoatakaan.

    Säännöt ja etiketti hidastavat peliä, varsinkin säännöt. Sääntöjen mukaan on mentävä jos haluaa tasoituskelpoisen kierroksen. Tästä lähtökohdasta 10 min lähtöväli on liian tiukka kenelle tahansa pelaajalle.

    KL

    jeajea. kirjoitti: (22.5.2014 22:36:25)
    Olen miettinyt: Omasta mielestä naisilla vaan tahtoo olla hitaamman puoleinen kävelyvauhti ja tuijottavat minuuttikaupalla palloa ennen lyöntiä, siinä mielessä ymmärrän perustelusi rutiineista. Lisäksi bägien sijoittelu greenien lähettyvillä tahtoo naisväellä olla turhan paistikasta.

    Enpä ole noihin tuijotelijoihin juurikaan törmännyt, joten yleistää tuskin kannattaa. Mitä taasen tulee bägien sijoitteluun, niin sillä on merkitystä ainoastaan silloin, jos sijoittelijoiden edessä on tyhjää ja siinä tapauksessa ryhmän tulisi muutenkin päästää takana tuleva ohitse.

    jeajea. kirjoitti: (22.5.2014 22:36:25)
    Lisäksi jos lyöntien lukumäärällä olisi merkittävää vaikutusta, voitaisiin luonnollisesti sanoa, että ammattimiehet menevät nopeiten, mutta kuten todettua asia ei näin mene..

    Nyt en muista nimeä enkä kisaakaan, mutta taannoin joku tour-pelaaja joutui pelaamaan ilman kanssakilpailijaa pelkkä merkkari seuranaan. Kierros taisi mennä reilusti alle kahden ja puolen tunnin vai menikö peräti nopeammin? Joku varmaan muistaa tapauksen.

    Chip Greenside kirjoitti: (23.5.2014 13:37:11)
    Viimeksi pelatulla kierroksella meitä oli hyvin sosiaalisia senioreita kolme kappaletta nuorinkin reilusti yli kuusikymppinen ja joskus oli hieman jutut kesken kun olisi pitänyt lyödä, niinpä kierros kestikin tällä kertaa kaksi tuntia ja viisikymmentä minuuttia parilla ohituksella ja muutamalla odotuksella.

    Olisi NIIIIN mukava joskus päästä seuraamaan näitä Chipin teräsvaareja tositoimissa. Chipin tarinat kun ovat aivan toiselta planeetalta kuin mitä tuolla kentillä on tullut 20 vuotta katseltua. Suomeksi sanottuna silkkaa sontapuhetta.

    a_k kirjoitti: (23.5.2014 14:48:17)
    Veikkaisin olevan niin, että jos samaan aikaan lähtee tyhjään kenttään etenemään pelaaja joka lyö 75 kertaa ja pelaa huolellisesti sekä pelaaja joka lyö 95 kertaa pelaten omasta mielestään nopeasti, niin todennäköisesti tuo lähelle paria pelannut pelaaja on maalissa varmaan puoli tuntia aikaisemmin.

    Valitettavasti jatkuva lyöminen, varapallot, etsiminen, droppaaminen, duffaaminen ja n. 20 kertaa enemmän tehty pallolle kävely+valmistautuminen+mailavalinta+yms. rutiinit voittaa hitaudessaan 100-0 sen, että joku niistä pahamaineisista singelipelaajista kyyristyy katsomaan puttilinjoja tai odottaa että edessä menevä ryhmä on poistunu drivekantaman päästä. Se huonomman pelaajan toiminta vain tuntuu itsestä hirveän nopealta ja täpäkältä kun jatkuvasti tekee jotain, todellisuudessa se singelipelaaja joutuu lähes kokoajan odottamaan kun muut lyö.

    Hyvin puettu sanoiksi, näin se nimenomaan menee todellisessa elämässä.

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (23.5.2014 20:52:41)
    Säännöt ja etiketti hidastavat peliä, varsinkin säännöt. Sääntöjen mukaan on mentävä jos haluaa tasoituskelpoisen kierroksen. Tästä lähtökohdasta 10 min lähtöväli on liian tiukka kenelle tahansa pelaajalle.

    Ulla hyvä, jos joskus sattuisit osallistumaan asiantuntevan sääntökouluttajan luennolle, niin ymmärtäisit mistä kenkä oikeasti puristaa. Sitä paitsi perstuntumalta reilusti yli 95 % kaikista Suomessa pelattavista kierroksista on sosiaali- tai harjoituskierroksia eikä niissä ole tarvis noudattaa sääntöjä pilkulleen.

    Lähtövälin suuruuden osalta sen sijaa olet hämmästyttävää kyllä aivan oikealla ladulla. Monella kentällä kierrosaikoja saataisiin lyhennettyä pidentämällä lähtövälejä 12 minuuttiin. Myös etiketin turhanpäiväinen noudattaminen hidastaa pelaamista aivan tavattomasti. Ready golf on se , johon jokaisen ryhmän tulisi pyrkiä.

    KL kirjoitti: (23.5.2014 21:26:07)
    Lähtövälin suuruuden osalta sen sijaa olet hämmästyttävää kyllä aivan oikealla ladulla. Monella kentällä kierrosaikoja saataisiin lyhennettyä pidentämällä lähtövälejä 12 minuuttiin.

    Tämä ei aukea minulle. Miten kaksi minuuttia lisää ryhmien välillä nopeuttaisi kierroksia?

    Ehkä jotenkin näin:Jos hitaan ryhmän taakse juuttuu esim viisi ryhmää niin viimeinen ryhmä voittaa kahdeksan minuuttia pidemmästä lähtövälistä, Ei kai…

    Selittäkääs nyt yksinkertaiselle.

    KL kirjoitti: (23.5.2014 21:26:07)
    Ready golf on se , johon jokaisen ryhmän tulisi pyrkiä.

    Tämä on paras virke, jonka olen tänä vuonna tältä foorumilta lukenut.

    Ballmarker kirjoitti: (23.5.2014 22:26:39)

    KL kirjoitti: (23.5.2014 21:26:07)
    Ready golf on se , johon jokaisen ryhmän tulisi pyrkiä.

    Tämä on paras virke, jonka olen tänä vuonna tältä foorumilta lukenut.

    Ja Ready golfia ei ole se että kolmannella reiällä (nimenomaan kolmannella minun kotikentälläni),lyödään eka pallo metsään ja ilmoitetaan että nyt lyödään varapallo. Ei siinä mitään, mutta kun se varapallo on bägissä noin 30 metrin päässä, eikä taskussa. Ja taas tuli turhaa lisäaikaa kierrokselle.

    KL

    Parti kirjoitti: (23.5.2014 22:23:30)

    KL kirjoitti: (23.5.2014 21:26:07)
    Lähtövälin suuruuden osalta sen sijaa olet hämmästyttävää kyllä aivan oikealla ladulla. Monella kentällä kierrosaikoja saataisiin lyhennettyä pidentämällä lähtövälejä 12 minuuttiin.

    Tämä ei aukea minulle. Miten kaksi minuuttia lisää ryhmien välillä nopeuttaisi kierroksia?

    Ehkä jotenkin näin:Jos hitaan ryhmän taakse juuttuu esim viisi ryhmää niin viimeinen ryhmä voittaa kahdeksan minuuttia pidemmästä lähtövälistä, Ei kai…

    Selittäkääs nyt yksinkertaiselle.

    KVG 😉

    R&A on tästä asiasta joskus tehnyt oikein tutkimusta ja tulokset olivat varsin selkeät.

    KL kirjoitti: (23.5.2014 23:04:37)
    R&A on tästä asiasta joskus tehnyt oikein tutkimusta ja tulokset olivat varsin selkeät.

    Kai se sitten on uskottava jos herrat lordit ovat asiaa empiirisesti tutkineet. Vielä kun joku osaisi mallintaa tämän asian niin ei jäisi mitään epäselvyyttä asiasta…
    Osaisiko kukaan täällä?

    Kääntöpuolena tuossa asiassa on tietenkin se että lähtöaikojen määrä pienenee. Show-stopper monella kentällä tämän asian suhteen, luulen.

    Tätä kirjoittaessa meni neljä minuuttia. Siinä ajassa muutin mieleni. Mä en välttämättä usko lordien tutkimustuloksiin. Tarkemmin sanottuna uskon että kierrokset voivat joillain ryhmillä nopeutua, mutta en usko merkittävään nopeutumiseen, Siis niin merkittävään että se korvaisi menetetyn kapasiteetin.
    Mieluummin 10 min välein nykyistä vauhtia kuin joskus vähän nopeammin 12 min välein.

    Tasoituskelpoisilla kierroksilla sääntöjä tulee noudattaa. Jos pelaajia sattuu ryhmässä olemaan vaikka neljä, joista jokainen eri väylillä palaa lyömään palloaan edelliseltä lyöntipaikalta ja joista jokainen pelaa tasoituskierrosta, niin kyllähän se kestää. Ja jokaisella on oikeus, jopa velvollisuus siihen.

    Parti kirjoitti: (23.5.2014 23:33:48)

    KL kirjoitti: (23.5.2014 23:04:37)
    R&A on tästä asiasta joskus tehnyt oikein tutkimusta ja tulokset olivat varsin selkeät.

    Kai se sitten on uskottava jos herrat lordit ovat asiaa empiirisesti tutkineet. Vielä kun joku osaisi mallintaa tämän asian niin ei jäisi mitään epäselvyyttä asiasta…
    Osaisiko kukaan täällä?

    Kääntöpuolena tuossa asiassa on tietenkin se että lähtöaikojen määrä pienenee. Show-stopper monella kentällä tämän asian suhteen, luulen.

    Tätä kirjoittaessa meni neljä minuuttia. Siinä ajassa muutin mieleni. Mä en välttämättä usko lordien tutkimustuloksiin. Tarkemmin sanottuna uskon että kierrokset voivat joillain ryhmillä nopeutua, mutta en usko merkittävään nopeutumiseen, Siis niin merkittävään että se korvaisi menetetyn kapasiteetin.
    Mieluummin 10 min välein nykyistä vauhtia kuin joskus vähän nopeammin 12 min välein.

    Itse asiassa tutkimusten mukaan tuo 2 minuuttia lisää lähtöväliin tuo enemmän aikaa täysille kierroksille, koska myöhemmin ehtii vielä kiertämään täyden kierroksen.

    Tällähän ei Suomessa käytännön merkitystä ole, koska vastikkeet maksetaan vaikkei pelata ja lesällä on valoisaa pitempään kuin kukaan jaksaa golfia pelata.

    Mutta muualla on siis toisin. Mutta tosiaan 12 minuutin lähtöväli takasi nopeimmat kierrokset.

    Klubipelaaja kirjoitti: (23.5.2014 23:51:13)
    Itse asiassa tutkimusten mukaan tuo 2 minuuttia lisää lähtöväliin tuo enemmän aikaa täysille kierroksille, koska myöhemmin ehtii vielä kiertämään täyden kierroksen.

    Tällähän ei Suomessa käytännön merkitystä ole, koska vastikkeet maksetaan vaikkei pelata ja lesällä on valoisaa pitempään kuin kukaan jaksaa golfia pelata.

    Mutta muualla on siis toisin. Mutta tosiaan 12 minuutin lähtöväli takasi nopeimmat kierrokset.

    No näin. Oman laskuharjoitukseni mukaan ERG:ssä tarvitaan noin 2,5 tuntia lisäaikaa saada sama määrä flighteja kentälle 12 min välein kuin mitä nyt jaetaan 10 min välein. Tarkoittaisi sitä että 12-min-konseptin viimeisenä lähtevän pitäisi kiertää kenttä noin 1,5 tunnissa ollakseen klubilla yhtä aikaa nykyisen mallin viimeisen ryhmän kanssa.

    Mä luulen että kentän lay-outin osuutta ruuhkautumiseen ei tunnusteta tarpeeksi. Oma kenttäni on niinsanottu peltokenttä. Suht suoraviivainen pelata, lyhyet siirtymät, ei sokkolyöntejä, vähän paikkoja missä pallo voi hukkua pelialueella. Useimmat huonot lyönnit päätyvät joko paikkaan jonka pelaajat näkevät, outiin tai veteen. Tällainen kenttä on vähemmän arka täydellä kapasiteetilla pelaamiselle. Olen kellottanut usean vuoden aikana satoja kierroksia ja pääsääntisesti täysien flightienkin aikaan yleisin kierrosaika on 4:00-4:15. Yli 4:30 kierroksia ei montaa satu kesään.

    Metsäkentillä jokainen sivuunlyöty pallo aiheuttaa etsintätalkoot ja härdelli on valmis. Nämä kentät ovat lähtökohtaisesti hitaampia pelata ja niissä korostuu pelaajien välinen taitoero pelinopeuden suhteen. Oman kokemuksen mukaan suurinta myrkkyä tällaisille kentille ovat kaverit, jotka pelaavat tasoituskierrosta ja saavat pallon hyvin ilmaan suht pitkällekin mutta hieman heikommalla suuntakontrollilla. Näitä pari ryhmään niin kyllä kestää.

    Komppaan Partia isosti tässä kentän suunnittelun vaikutuksessa kierrosaikoihin. Monilla pienillä ratkaisuilla voidaan nopeuttaa pelaamista huomattavasti.
    Esim omalla kotikentällä Muuramessa on viime vuosina tehty tasaiseen tahtiin hienoa kehitys- ja muokkaustyötä kentän layouttiin; kenttä näyttää paremmalta, kenttä näyttää selkemmältä ja pelaaminen on nopeampaa. Tällaisia ratkaisuja on ollut esim 9. reiän (dog leg vasemaan) dog legin sisäkurvin suoalueen muuttaminen oikeaksi vesiesteeks…eli siis siihen tuli tekolammikko. Myös esim 18. reiällä (dog leg oikeaan) dog legin sisäkurvin metsärämeikkö leikattiin sileäksi ja muutettiin waste hiekkalueeksi.
    Toki ymmärrän, että tietyillä kentillä halutaan pitäytyä alkuperäisissä ratkaisuissa, eikä haluta em. muutoksilla esim helpottaa kenttää liikaa.

    Tähän loppuun pitää myös mainita sekin jo esille tullut seikka, että valitettavasti mitkään kentänkään muutokset eivät poista sitä tosiasiaa, että hitaat ihmiset ovat hitaita ihmisiä myös golf-kentällä, ja sen näkee tosiaan jo 1-tiin tee-boksissa ihmisten yleisolemuksesta.

    KL kirjoitti: (23.5.2014 21:26:07)

    Chip Greenside kirjoitti: (23.5.2014 13:37:11)
    Viimeksi pelatulla kierroksella meitä oli hyvin sosiaalisia senioreita kolme kappaletta nuorinkin reilusti yli kuusikymppinen ja joskus oli hieman jutut kesken kun olisi pitänyt lyödä, niinpä kierros kestikin tällä kertaa kaksi tuntia ja viisikymmentä minuuttia parilla ohituksella ja muutamalla odotuksella.

    Olisi NIIIIN mukava joskus päästä seuraamaan näitä Chipin teräsvaareja tositoimissa. Chipin tarinat kun ovat aivan toiselta planeetalta kuin mitä tuolla kentillä on tullut 20 vuotta katseltua. Suomeksi sanottuna silkkaa sontapuhetta.

    Mikä sua vaivaa KL, tauti senkuin pahenee ja potilas muuttuu yhä vittumaisemmaksi. Jos kerroin, että tuohon viimeiseen kierrokseen kului aikaa 2:50, niin se on silloin niin, riippumatta siitä mitä mieltä sinä asiasta olet.

    Jos joskus eksyt samaan peliryhmään, niin kerron kyllä sinulle henkilöllisyyteni, mutta vasta kierroksen jälkeen.

    Parti kirjoitti: (24.5.2014 6:23:02)
    Mä luulen että kentän lay-outin osuutta ruuhkautumiseen ei tunnusteta tarpeeksi.

    Kyllä näin on asia. Esim. Pinehurst Country Clubin kentillä North Carolinassa startteri lähettää pelaajaryhmiä matkaan viiden minuutin välein, ja hyvin peli etenee. Tähän on kaksi syytä: kentät ovat niin avaria ja väylät niin leveitä, että pallojen hukkaaminen on lähes mahdotonta, samoin se, että kaikki etenevät kentällä golfautoilla. Lisäksi pelaajien enemmistö on ripeästi toimivia eläkeläisiä.

    Yksi pelinopeuteen vaikuttava seikka on kuinka nopeasti pelaaja palloaan lyö siirryttyän pallolle ja hänen pelivuoronsa tulee. Aika tyypillinen aika on 20-25 s. Monelta kuitenkin aikaa kuluu 40-45 s. Minuutin ylittäjiäkin välillä näkee. Esimerkkinä oletetaan pelaajan lyövän kierroksella (putit poislukien) 60 lyöntiä ja tuo oman lyönnin valmisteluaika on 45 s niin kierroksella hän kuluttaa tähän 45 min. Vastaavasti 90 lyöntiä lyövä 25 s valmisteluajalla kuluttaa 37,5 min. Tämä on puhdasta matematiikkaa.

    Nopeimmat kellottamani ajat ovat olleet n. 10 s ja hitaimmat reilu minuutti tuohon lisää.

    TapioH kirjoitti: (24.5.2014 12:21:03)

    Havainto on oikea, mutta esimerkissä on ainakin yksi oleellinen oletusvirhe. 90 lyöntiä lyövä ei millään pysty selviytymään 25 sekunnin valmisteluajalla. Tai jos pystyy, niin sitten säästyneet sekunnit kulutetaan minuutteina palloja etsiessä.

    Suurelta osin avauksessani on kysymys tästä. Pelaamaan oppii vain pelaamalla. Ja mieluiten paljon.

    Kilpailukierroksilla pahimmilla narisijoilla ei ole mitään kiirettä, vaan linjoja hierotaan minuuttitolkulla niin että on ollut tilanteita joissa on pitänyt kysellä valvojan perään. Pisin pelaamani lyöntipelikisa on kestänyt 5 tuntia 45 minsaa.

    Kuitenkin näillä ’kiireisillä’ harkkakierroksen jälkeen kiire loppuu kuin seinään ja ohituslupaa on kinuttu joka väylällä ja täydellä kentällä.

    Myönnän että on hitaita pelaajia, mutta kertokaa missä vasta alkajat harjoittelevat ja oppivat, kun ei heitä huolita golfkentälle? Silti: golfia oppii pelaamaan vain pelaamalla!

    killinki kirjoitti: (24.5.2014 16:58:20)
    Myönnän että on hitaita pelaajia, mutta kertokaa missä vasta alkajat harjoittelevat ja oppivat, kun ei heitä huolita golfkentälle? Silti: golfia oppii pelaamaan vain pelaamalla!

    Tottakai huolitaan ja toivotetaan tervetulleiksi. ”Rasistien” soraäänillä kenenkään pelaamista ei estetä.

    Ballmarker kirjoitti: (24.5.2014 17:55:36)

    killinki kirjoitti: (24.5.2014 16:58:20)
    Myönnän että on hitaita pelaajia, mutta kertokaa missä vasta alkajat harjoittelevat ja oppivat, kun ei heitä huolita golfkentälle? Silti: golfia oppii pelaamaan vain pelaamalla!

    Tottakai huolitaan ja toivotetaan tervetulleiksi. ”Rasistien” soraäänillä kenenkään pelaamista ei estetä.

    Valistuneet kenttäyhtiöt pykäävät mailleen aloittelijoille tarkoitetun oman kentän, kunnes pelitaidot riittävät vaativampiin koitoksiin.

    Millä rahalla ? Täällä olevista kirjoituksista henkii ettei nykyisiäkään kenttiä tahdota saada pidettyä kunnossa rahan puutteen vuoksi.

    Jotenkin nämä ajatuskuviot kiertävät hölmöä kehää jossa syistä tulee seurauksia ja seurauksista syitä.

    Peräänkuulutan talonpoikaisjärkeä sekä suvaitsevaisuutta.

    KL

    Chip Greenside kirjoitti: (24.5.2014 11:19:11)

    KL kirjoitti: (23.5.2014 21:26:07)

    Chip Greenside kirjoitti: (23.5.2014 13:37:11)
    Viimeksi pelatulla kierroksella meitä oli hyvin sosiaalisia senioreita kolme kappaletta nuorinkin reilusti yli kuusikymppinen ja joskus oli hieman jutut kesken kun olisi pitänyt lyödä, niinpä kierros kestikin tällä kertaa kaksi tuntia ja viisikymmentä minuuttia parilla ohituksella ja muutamalla odotuksella.

    Olisi NIIIIN mukava joskus päästä seuraamaan näitä Chipin teräsvaareja tositoimissa. Chipin tarinat kun ovat aivan toiselta planeetalta kuin mitä tuolla kentillä on tullut 20 vuotta katseltua. Suomeksi sanottuna silkkaa sontapuhetta.

    Mikä sua vaivaa KL, tauti senkuin pahenee ja potilas muuttuu yhä vittumaisemmaksi. Jos kerroin, että tuohon viimeiseen kierrokseen kului aikaa 2:50, niin se on silloin niin, riippumatta siitä mitä mieltä sinä asiasta olet.

    Jos joskus eksyt samaan peliryhmään, niin kerron kyllä sinulle henkilöllisyyteni, mutta vasta kierroksen jälkeen.

    Eihän tuo ole mistään kotoisin, parahin Chip. Todista sanasi ja ota minut mukaan jollekin kesän terässeniorikierroksellesi. En pelaa, vaan ainoastaan kuljen mukana ja ihmetystä täynnä opin, kuinka kolme yl kuusikymppistä senioria pelaa täydet 18 reikää selvästi alle kolmen tunnin ja vielä odottelevat välillä ja ohittavat pari ryhmää.

    Otatko haasteen vastaan?

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 342)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #532148 kohteessaHuonot pelaajat pois kentiltä

Etusivu Foorumit Yleistä Huonot pelaajat pois kentiltä