26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Huonot pelaajat pois kentiltä

Etusivu Foorumit Yleistä Huonot pelaajat pois kentiltä

Esillä 25 viestiä, 276 - 300 (kaikkiaan 342)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kuviteltu tilanne: palttiarallaa koko kentän leveydellinen flaitteja pelaa hyvää ja tasaista 3,5 – 4 tunnin vauhtia…eli kenttä rullaa mukavasti. Sitten kuitenkin seassa on yksi (1-2 hengen) pikajuoksuryhmä, joka tavoittelee hikinauhoineen ja sekuntikelloineen 1,5 tunnin kierrosaikaa.
    Eli siis käytännössä kentällä ei ole yhtään muita hidastavaa ryhmää….tai siis no, kaikki muut ryhmäthän hidastavat tätä yhtä vilkasta flaittia.
    Kuinkas valvojat toivovat tässä tilanteessa toimittavan….annetaan tuon yhden ryhmän puikkelehtia kentällä ohituskaistaa, vai istutetaan tuo ryhmä muun väen ’sopivaan’ vauhtiin…?

    PS. mua itse vatuttaa suunnattomasti kentällä viiden tunnin kierrokset, mutta toisaalta ei ole tarvetta neljän ryhmässä yltää kolmen tunnin rundeihin. Jos pelaan esim yksin, ja edessä on isompia ryhmiä, niin siinä onkin oiva tilaisuus mätkiä harjoituskierros paria palloa pelatessa. Toki niin, että jos takaa lähestytään, niin laitetaan äkisti se toinen kuula taskuun.

    Hassua, -avasin tämän foorumia arviolta noin kolmen vuoden tauon jälkeen. Tuntui kun en olisi poissa ollutkaan. Samat nimimerkit kommetoivat samaa asiaa, mitään uutta en tästäkään pitkästä viestiketjusta löytänyt.

    realisti kirjoitti: (4.6.2014 9:45:14)
    Hassua, -avasin tämän foorumia arviolta noin kolmen vuoden tauon jälkeen. Tuntui kun en olisi poissa ollutkaan.

    Tämä palsta on aika kone.

    Parti kirjoitti: (4.6.2014 11:32:57)

    realisti kirjoitti: (4.6.2014 9:45:14)
    Hassua, -avasin tämän foorumia arviolta noin kolmen vuoden tauon jälkeen. Tuntui kun en olisi poissa ollutkaan.

    Tämä palsta on aika kone.

    Juu, tasaisin väliajoin valuu paikalle erilaisia ”realisteja” kertomaan mielipiteensä palstasta ja erityisesti kirjoittajista. Muuta asiaa heillä ei koskaan ole ollutkaan.

    Sellainen aspekti tuli toki vielä mieleeni, että kuten tässäkin ketjussa on todettu, niin sama ongelma koskee myös noita ammattilaistournamentteja…ja vielä rajummin kuin tuupparikenttiä. Eli ammattilaistapahtumissa taitaa kierrokset heittämällä venyä sinne 5 tunnin huitteille.
    Miksi näin sallitaan tapahtuvan?? Hirmu tiukkoja mielipiteitä sääntönikkareilla nimenomaan tuuppareiden kierrospituuksia kohtaan, mutta eikös meidän pitäisi myös tältä osin noudattaa samoja sääntöjä, kuin isot pojatkin?

    (puolittainen trolli, mutta toisaalta taas ei)

    Jos (kun) isot pojat eivät pelaa ripeästi, niin se ei oikeuta meitä pelaamaan hitaasti. ’No mut ku toiki…?’

    El ninó kirjoitti: (4.6.2014 14:46:43)
    … ammattilaistapahtumissa taitaa kierrokset heittämällä venyä sinne 5 tunnin huitteille.
    Miksi näin sallitaan tapahtuvan?? …

    Eikös niissä kisoissa joskus panna ryhmälle/pelaajalle kello käymään jos homma alkaa kestämään? Saatan toki muistaa väärinkin.

    Ja kylläpä on taas sitä tälle foorumille tyypillistä jähäämistä ilmassa.

    Minulle on kyllä ihan sama mitä te olette mieltä tai mielipuolta jostakin abstraktista käsitteestä kuten hidas / nopea ryhmä. Minä etenen omaa tahtiani, ripeästi ja pysytellen vähintään ko. kentän suositusajassa. Ja taas on ihan sama, vaikka joku HUUTAISI, että EI OLE OLEMASSA MITÄÄN SUOSITUSAIKAA (=minimivauhti, toki kovempaakin saa mennä). Jos kentällä on mainittu joko paikallissääntöjen yhteydessä tai kentällä olevin kyltein aikavaateet, niin niiden mukaan pelaava ryhmä on riittävän nopea.

    Jos takana tuleva ryhmä hengittää niskaan, päästän heidät AINA ohitse. Jos edellä pelaava ryhmä jää jalkoihini, pyydän toki myös ohituslupaa heiltä. Meidän kentällä nopeimmat peliryhmät juoksevat kentän läpi kolmessa tunnissa. Olisi melko kohtuutonta alkaa syyttelemään neljän tunnin ryhmiä hitaaksi tai vaatia heitä pysymään nopeamman kannassa. Golfia harrastaa monen ikäiset, tasoiset ja kuntoiset ihmiset, joten pelinopeuksissakin on vaihtelua.

    Ohita ja anna toisten ohittaa. Ja nautit golfista enemmän.

    Jos golfarit käyttäisivät tätäkin ketjua koskevat itkupotkuraivari -energiansa vaikkapa aidosti hyödyllisiin asioihin, kuten omalta osaltaan kentästä huolehtimiseen ja muiden pelaajien sekä kenttähenkilöstön huomioimiseen, niin…

    vemuli kirjoitti: (4.6.2014 16:47:30)
    Ja kylläpä on taas sitä tälle foorumille tyypillistä jähäämistä ilmassa.
    .

    Juurikin näin. 5% ääripäistä generoivat. 90% palstan sisällöstä. Näillä mennään.

    KL kirjoitti: (3.6.2014 17:05:13)
    Kun ryhmä saapuu tiille ja yksinpelaaja juuri saapuu edelliselle griinille, ryhmä ryhtyy avaamaan. Viimeisen avauksen lähtiessä yksinpelaaja jo saapuukin tiille ja avaa myös. Jos kyseessä on par3, yksinpelaaja pelaa pallonsa reikään ja jatkaa, aikaa kului minuutti.

    …ja jatkaa seuraavalle tiille, jossa edellinen ryhmä on juuri saanut avattua. Sen jälkeen yksinjuoksija odottelee, että edellinen ryhmä ehtii kantaman ulkopuolelle. Kun yksinjuoksija on avannut, oma ryhmäsi onkin jo tiillä ja joutuu odottelemaan että yksinjuoksija ehtii alta pois. Eikä se tapahdu yhtään sen nopeammin kuin muillakaan, koska yksinjuoksija joutuu taas odottamaan väylän tai griinin vapautumista edessään. Lopputulos on, että täydellä kentällä yksinjuoksija hidastaa ohitettaviaan suunnilleen saman verran kuin isompikin ohittava ryhmä. Tuolla samalla aiemmin käyttämälläsi muiden ajankäytöstä määräämisargumentilla voidaan yhtä hyvin kysyä, onko yksinjuoksijoilla joku myötäsyntyinen oikeus viedä kaikilta ohitettaviltaan tuo aika. Edellä oleva siis vain muistutuksena siitä, että käytännössä harva asia on yhtä yksinkertaista kuin miltä voisi näyttää. Ja harvoin se ohitus muutenkaan menee edes noin sulavasti. Itse en muista kertaakaan nähneeni, että ohittava yksinjuoksija selviäisi ohitusreiästä alle kymmenellä lyönnillä.

    Tuhtimo kirjoitti: (4.6.2014 17:13:32)

    Tota samaa on jo moni yrittänyt sanoa mut ei , kaikki ollaan tolloja jotka ei tajua mistään mitään. Mä olen monta kertaa nähnyt miten autolla tullaan pontevasti kentälle ja ohi pitäisi päästä kaikista. Tuloksena on heidän hieman nopeampi kierros, ja helposti kymmenien muiden pelaajien hitaampi kierros.

    toveri kirjoitti: (4.6.2014 17:26:47)

    Tota samaa on jo moni yrittänyt sanoa mut ei , kaikki ollaan tolloja jotka ei tajua mistään mitään.

    Luonnehdinta on oikeaan osunut!

    KL

    Tuhtimo kirjoitti: (4.6.2014 17:13:32)

    KL kirjoitti: (3.6.2014 17:05:13)
    Kun ryhmä saapuu tiille ja yksinpelaaja juuri saapuu edelliselle griinille, ryhmä ryhtyy avaamaan. Viimeisen avauksen lähtiessä yksinpelaaja jo saapuukin tiille ja avaa myös. Jos kyseessä on par3, yksinpelaaja pelaa pallonsa reikään ja jatkaa, aikaa kului minuutti.

    …ja jatkaa seuraavalle tiille, jossa edellinen ryhmä on juuri saanut avattua. Sen jälkeen yksinjuoksija odottelee, että edellinen ryhmä ehtii kantaman ulkopuolelle. Kun yksinjuoksija on avannut, oma ryhmäsi onkin jo tiillä ja joutuu odottelemaan että yksinjuoksija ehtii alta pois. Eikä se tapahdu yhtään sen nopeammin kuin muillakaan, koska yksinjuoksija joutuu taas odottamaan väylän tai griinin vapautumista edessään. Lopputulos on, että täydellä kentällä yksinjuoksija hidastaa ohitettaviaan suunnilleen saman verran kuin isompikin ohittava ryhmä. Tuolla samalla aiemmin käyttämälläsi muiden ajankäytöstä määräämisargumentilla voidaan yhtä hyvin kysyä, onko yksinjuoksijoilla joku myötäsyntyinen oikeus viedä kaikilta ohitettaviltaan tuo aika. Edellä oleva siis vain muistutuksena siitä, että käytännössä harva asia on yhtä yksinkertaista kuin miltä voisi näyttää. Ja harvoin se ohitus muutenkaan menee edes noin sulavasti. Itse en muista kertaakaan nähneeni, että ohittava yksinjuoksija selviäisi ohitusreiästä alle kymmenellä lyönnillä.

    En ole kertaakaan kannustanut ketään ohittamaan täydellä kentällä, joten jätän kirjoituksesi täysin omaan arvoonsa.

    Oman vaatimattoman kokemukseni perusteella kysyisin teiltä kokeneemmilta, onko kukaan koskaan törmännyt golfkentällä juoksijoihin keskellä päivää?
    Minulla on sellainen havainto, että nopeat pelaavat aamuisin, ennen hitureita.

    Ari Hallamaa kirjoitti: (4.6.2014 18:22:39)
    Oman vaatimattoman kokemukseni perusteella kysyisin teiltä kokeneemmilta, onko kukaan koskaan törmännyt golfkentällä juoksijoihin keskellä päivää?
    Minulla on sellainen havainto, että nopeat pelaavat aamuisin, ennen hitureita.

    En ole koskaan nähnyt kenenkään juoksevan golfkentällä edes aamuisin. Joskus näkee kyllä reipasta kävelyä juurikin aamuisin ja jopa senioreiden toimesta.

    Chip Greenside kirjoitti: (4.6.2014 18:27:30)
    En ole koskaan nähnyt kenenkään juoksevan golfkentällä edes aamuisin.

    Mä oon kerran nähny speedgolfharrastajan. Ei ollut aamu se vaan ihan päivällä. Kentällä oli harvakseltaan ryhmiä joten tuon eri lajin harrastajan järestelyt osuivat varsin hyvin kohilleen. Siinä ei kauaa kyllä mennyt kun kaveri ryhmämme ohitti, yksi suhahdus vain.

    Mutta normigolfissa ei todentotta ole tarvis ensimmäistäkään juoksuaskelta ottaa.

    Chip Greenside kirjoitti: (4.6.2014 18:27:30)

    En ole koskaan nähnyt kenenkään juoksevan golfkentällä edes aamuisin.

    Humph, noh taalla naita nakyy varsinkin aikasin aamuisin ja myohaan iltaisin vetamassa rundia. Eiko siella kukaan harrasta SPEED GOLFIA?

    Olen ennenkin postannut tuon videon tanne, mutta sanotaanko nyt viela, etta kyseessa on oma suosikkikenttani numero yksi ja kuvassa ’oman kylan poika’ Chris. Maailmanennatyksen haltija ja jollain tappaa koko lajin ’keksija’.

    Tama on oma lajinsa, samoin kun pituuslyontikisat, joten ei sekoiteta sita normaaliin golfiin, mutta mielestani mielenkiintoinen laji, vahan kuten ampumahiihto. Itse en harrasta lajia. Viime viikolla kylla kokeilin hieman kun nain iltahamarissa yhden tuollaisen lahestyvan takaa. Juoksin 16. tiiboxista noin 150jaardin kohdalle ja totesin vedet silmissa, etta missa on se penkki kun sita tarvitaan!?

    EFC

    Golfinn kirjoitti: (4.6.2014 19:35:12)

    Humph, noh taalla naita nakyy varsinkin aikasin aamuisin ja myohaan iltaisin vetamassa rundia. Eiko siella kukaan harrasta SPEED GOLFIA?

    Täällä Hyvinkäällä harrastetaan. Kuulemma hauskaa puuhaa, tarttis vaan jaksaa juosta kenttä ympäri.

    get in the hole! kirjoitti: (29.5.2014 10:59:41)
    Tässä kun mietin, niin en muista yhtään golfkierrosta, joka olisi minua vituttanut. Aina on ollut mukavampaa kuin ruuhkissa, hammaslääkärillä, töissä tai kaupassa.
    No yhden kerran, kun alkoi satamaan lunta niin kovasti, että piti keskeyttää..

    Juuri näin minullakin. Pari kertaa on ollut aika lähellä, tosin. Kerran olin ottanut kierrokselle vain tusinan palloja. Loppuivat ketveleet 11. tiillä, … tana. Toinen kerta oli, kun löin pallon reikään 100 metrin päästä ja pelikaverit eivät pallojensa etsiskelyltä ehtineet nähdä sitä, halvatun tunarit.

    EFC kirjoitti: (4.6.2014 23:26:09)

    Golfinn kirjoitti: (4.6.2014 19:35:12)

    Humph, noh taalla naita nakyy varsinkin aikasin aamuisin ja myohaan iltaisin vetamassa rundia. Eiko siella kukaan harrasta SPEED GOLFIA?

    Täällä Hyvinkäällä harrastetaan. Kuulemma hauskaa puuhaa, tarttis vaan jaksaa juosta kenttä ympäri.

    Ootko varma, etta se on Speed Golfia? Ettei ne vaan juokse Tapsaa karkuun siella?? (vitsivitsi)

    Tassa (huonosti naytelty mutta) hauska video tyypillisista golfareista, jotka osaltaan hidastavat kylla golfia… Pari hassua siina mukana!

    kebax kirjoitti: (4.6.2014 15:10:40)

    El ninó kirjoitti: (4.6.2014 14:46:43)
    … ammattilaistapahtumissa taitaa kierrokset heittämällä venyä sinne 5 tunnin huitteille.
    Miksi näin sallitaan tapahtuvan?? …

    Eikös niissä kisoissa joskus panna ryhmälle/pelaajalle kello käymään jos homma alkaa kestämään? Saatan toki muistaa väärinkin.

    Laitetaan toki. Mutta jokatapauksessa nuo kierrokset venyvät järjestäin yli viiden tunnin. Eihän niin saa käydä?! Eikö näiltä kavereilta varsinkin pidä odotella niitä heittämällä alta kolmen tunnin kierroksia, mitä täälläkin kuulutetaan? Eli ei muuta kun isoilla toureilla penalttia kehiin, jos kaveri edes harkitsee harjoitus swingiä pallin äärellä…

    KL kirjoitti: (4.6.2014 18:14:36)

    Tuhtimo kirjoitti: (4.6.2014 17:13:32)

    KL kirjoitti: (3.6.2014 17:05:13)
    Kun ryhmä saapuu tiille ja yksinpelaaja juuri saapuu edelliselle griinille, ryhmä ryhtyy avaamaan. Viimeisen avauksen lähtiessä yksinpelaaja jo saapuukin tiille ja avaa myös. Jos kyseessä on par3, yksinpelaaja pelaa pallonsa reikään ja jatkaa, aikaa kului minuutti.

    …ja jatkaa seuraavalle tiille, jossa edellinen ryhmä on juuri saanut avattua. Sen jälkeen yksinjuoksija odottelee, että edellinen ryhmä ehtii kantaman ulkopuolelle. Kun yksinjuoksija on avannut, oma ryhmäsi onkin jo tiillä ja joutuu odottelemaan että yksinjuoksija ehtii alta pois. Eikä se tapahdu yhtään sen nopeammin kuin muillakaan, koska yksinjuoksija joutuu taas odottamaan väylän tai griinin vapautumista edessään. Lopputulos on, että täydellä kentällä yksinjuoksija hidastaa ohitettaviaan suunnilleen saman verran kuin isompikin ohittava ryhmä. Tuolla samalla aiemmin käyttämälläsi muiden ajankäytöstä määräämisargumentilla voidaan yhtä hyvin kysyä, onko yksinjuoksijoilla joku myötäsyntyinen oikeus viedä kaikilta ohitettaviltaan tuo aika. Edellä oleva siis vain muistutuksena siitä, että käytännössä harva asia on yhtä yksinkertaista kuin miltä voisi näyttää. Ja harvoin se ohitus muutenkaan menee edes noin sulavasti. Itse en muista kertaakaan nähneeni, että ohittava yksinjuoksija selviäisi ohitusreiästä alle kymmenellä lyönnillä.

    En ole kertaakaan kannustanut ketään ohittamaan täydellä kentällä, joten jätän kirjoituksesi täysin omaan arvoonsa.

    Jätä vain kaikin mokomin, se on ihan oma asiasi, mutta etpä tuossa kirjoituksessasi jota kommentoin mitenkään rajannut niin, että se olisi koskenut vain niitä tilanteita, joissa edessä on tyhjää. Neuvoit vain miten yksinpelaaja päästetään ohi niin että oma eteneminen ei hidastu käytännössä yhtään. Ja koko juttu taisi alkaa Happosedästä, joka sanoi ettei päästä taakseen ilmestyviä yhden hengen juoksuryhmiä ohi, minkä tuomitsit jyrkästi. Tuollaisia tilanteita kuitenkin tulee aina silloin tällöin, kun illan viimeisten lähtijöiden perään lähtee näitä juoksijoita, ja toinen ryhmä ovat nuo toverin mainitsemat autoilijat. Eihän se ohi päästäminen hidasta omaa peliä kuin korkeintaan minuutin, jos sen osaa tehdä oikein…

    El ninó kirjoitti: (5.6.2014 9:30:27)

    kebax kirjoitti: (4.6.2014 15:10:40)

    El ninó kirjoitti: (4.6.2014 14:46:43)
    … ammattilaistapahtumissa taitaa kierrokset heittämällä venyä sinne 5 tunnin huitteille.
    Miksi näin sallitaan tapahtuvan?? …

    Eikös niissä kisoissa joskus panna ryhmälle/pelaajalle kello käymään jos homma alkaa kestämään? Saatan toki muistaa väärinkin.

    Laitetaan toki. Mutta jokatapauksessa nuo kierrokset venyvät järjestäin yli viiden tunnin. Eihän niin saa käydä?! Eikö näiltä kavereilta varsinkin pidä odotella niitä heittämällä alta kolmen tunnin kierroksia, mitä täälläkin kuulutetaan? Eli ei muuta kun isoilla toureilla penalttia kehiin, jos kaveri edes harkitsee harjoitus swingiä pallin äärellä…

    Ote Finnish tourin säännöistä:

    ’Hidas pelaaminen
    Ryhmä voidaan ottaa ilman erillistä huomautusta aikatarkkailuun kun se on yli 5 min. laadittua aikataulua jäljessä. Aikatarkkailussa olevilla pelaajilla on 40 sekuntia aikaa valmistautua lyöntiin. Ensimmäisenä lyöntivuoroon valmistautuvalle pelaajalle annetaan tämän lisäksi ylimääräiset 10 sekuntia.

    ensimmäisestä aikarikkomuksesta, varoitus pelaajalle
    Toinen aikarikkomus, yksi rangaistuslyönti
    Kolmas aikarikkomus, kaksi rangaistuslyöntiä
    Neljäs aikarikkomus, kilpailusta sulkeminen’

    Voin myös AIKA varmasti sanoa, että ei mene FT:n kierrokset yli 5 tunnin. Pelinopeutta tarkkaillaan ja syystä, koska se mitä aikaisemminkin kirjoitin, kentän liikkuminen tarpeettoman hitaasti sotkee takana tulevien peliä, koska rytmi häviää kun joutuu odottelemaan.

    Käväisin tuossa viime viikonloppuna Malmössä katsomassa ammattilaistapahtumaa. Ilosen ryhmä lauantaina ja sunnuntaina tosiaan joutui välillä odottelemaan väylän tai greenin tyhjenemistä ennen avaustaan. En kellottanut minuutin tarkkuudella kierroksia, mutta lauantaina mentiin alle neljän tunnin ja sunnuntaina siihen neljän tunnin pintaan. Odotteluineen. Sunnuntaina kun seurasin takaa tulleiden ja isoista rahoista pelanneiden ryhmien maaliintuloa, en havainnut sellaisia välejä ryhmissä, jotka olisivat viitanneet merkittävästi hitaampaan peliin muillakaan.

    Tämä näkemysero tietysti selittyy sillä, että joku muu on seurannut jotakin toista ammattilaistapahtumaa, jossa tilanne on ollut toinen…

    KL

    Tuhtimo kirjoitti: (5.6.2014 9:54:53)
    Jätä vain kaikin mokomin, se on ihan oma asiasi, mutta etpä tuossa kirjoituksessasi jota kommentoin mitenkään rajannut niin, että se olisi koskenut vain niitä tilanteita, joissa edessä on tyhjää. Neuvoit vain miten yksinpelaaja päästetään ohi niin että oma eteneminen ei hidastu käytännössä yhtään. Ja koko juttu taisi alkaa Happosedästä, joka sanoi ettei päästä taakseen ilmestyviä yhden hengen juoksuryhmiä ohi, minkä tuomitsit jyrkästi. Tuollaisia tilanteita kuitenkin tulee aina silloin tällöin, kun illan viimeisten lähtijöiden perään lähtee näitä juoksijoita, ja toinen ryhmä ovat nuo toverin mainitsemat autoilijat. Eihän se ohi päästäminen hidasta omaa peliä kuin korkeintaan minuutin, jos sen osaa tehdä oikein…

    Totta, ja siinä tein virheen. Luulin kaikkien lukijoiden ällin riittävän käsittämään asian kokonaisuutena, mutta erehdyin.

    Toisaalta, koko keskustelua ei olisi syntynyt, jos jokaisen älli riittäisi toimimaan golfkentällä siten kuin siellä on tarkoitus toimia. Se muuten on juuri se syy miksi monella kentällä on valvoja, kertomaan tietämättömille/piittaamattomille miten juuri heidän pitäisi juuri siinä ja siinä tilanteessa toimia, oma älli ja ymmärrys kun ei riitä omien oikeiden johtopäätösten tekemiseen.

    Kuten J-P aiemmin totesi, monessa seurassa viimeistään kapteeni sitten kertoo näille ällitälleille missä meni pieleen. Näin ainakin meillä.

Esillä 25 viestiä, 276 - 300 (kaikkiaan 342)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #532402 kohteessaHuonot pelaajat pois kentiltä