26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Huomioita uudistuneiden sääntöjen vaikutuksista…

Etusivu Foorumit Säännöt Huomioita uudistuneiden sääntöjen vaikutuksista…

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 87)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Syksyn sateet ovat alkaneet ja kauden päätös lähenee. Nyt on hyvää aikaa hieman tarkastella niitä muutoksia joita uudistuneet säännöt ovat tuoneet käytännön pelaamiseen.

    Itse näen paljon positiivisia kokemuksia. Yleisesti ottaen pelaaminen on sujuvampaa kuin aikaisemmin. Muutamia konkreettisia esimerkkejä:
    – tuntuu että pallojen etsiminen on vähentynyt, mikä luonnollisesti vähentää odottelua ja sanoisin että ryhmät etenee aikaisempaa juohevammin kentällä.
    – henkilökohtaisesti en viitsi edes lähteä etsimään pelialueen ulkopuolelle menneitä palloja. Lyön joko varapallon tai droppaan peliväylän reunaan uusien sääntöjen mukaisesti. Näitä metsään lyöntejä sattuu aika harvoin. Eikä niillä ole juurikaan merkitystä kokonaisuuden kannalta.
    – toisekseen ReadyGolf-pelaaminen helpottaa jossain määrin ryhmän etenemistä kun lyöntivuoroon voi valmistautua ja itse suorituksenkin saa usein tehdä ilman turhia odottamisia.

    Lippusäännön muutos nopeuttaa sekä helpottaa ja edistää muutenkin greenipeliä/puttaamista. Yleisenä havaintona on että suurin osa pelaajista jättää lipun paikoilleen puttaamisen ajaksi. Yhdessä ReadyGolf-pelaamisen (lue puttaamisen) kanssa tällä on merkittävä vaikutus peliryhmän suoriutumiseen greenillä.
    – yleensä ensimmäiseksi greenille ehtinyt pääsee aloittamaan suorituksensa vaikkei oma pallo olisikaan lähinnä reikää.
    – turha merkkailu ja pallon nosteleminen on mielestäni vähentynyt. Pallo merkataan ja nostetaan jos/kun siihen on todellista aihetta.
    – tekeminen helpottuu niidenkin osalta jotka haluavat ottaa lipun pois kupista ja merkkailla palloaan. Varsinkin kun usein muut ovat pelanneet valmiiksi.

    Tulokset paranee. Suurin merkitys lipun paikoillaan pitämisellä on itse puttisuorituksen paranemisessa.
    – suunnan, kallistusten ja etäisyyden arviointi helpottuu huomattavasti kun lipputanko on paikoillaan.
    – erityisesti putin voimakkuuden arviointi on ehdottomasti konkreettisempaa lipun kanssa toteutettuna.
    – kierroksella käytettyjen puttien määrä vähenee samassa suhteessa parantuneen pituuskontrollin kanssa.

    En tiedä onko sääntömuutosten vaikutuksia missään mitattu ja tilastoitu. Näppituntuma on että pelkästään greenipelaamisessa (täysi ryhmä = 4 pelaajaa) käytetään ehkä n. minuutin vähemmän aikaa/reikä kuin aikaisemmin.
    Pallojen etsimiseen käytetyn ajan lyheneminen vaikuttaa varmasi jonkin verran peliryhmien kokonaisaikaan. (aikaisemmin sai etsiä 5 minuuttia, nyt 3 minuuttia). Täydellä ryhmällä tällä voisi olla vaikutusta vaikkapa 30 sekuntia/väylä. (= 4 hengen ryhmällä jokainen pelaaja lyö yhden pallon kierrokselle metsään).

    Teoriassa tämä tarkoittaisi esim. sitä että täysi ryhmä selviäisi kierroksestaan aikaisempaa nopeammin..
    Greeneillä 18 x 1 minuutti = 18 minuuttia/kierros aikaisempaa nopeammin.
    Pallojen etsimiseen 18 x 30 sek = 9 minuutti/kierros nopeammin kuin aiemmin.
    Siis yhteensä ryhmän pelaaminen nopeutuu lähes puolituntia/kierros.

    .. siis ilman että millään tavoin hosuttaisiin tai kiirehdittäisiin aikaisempaa enempää. Kaikki tämä saavutetaan pelkästään uusien sääntöjen suomien uudistusten myötä.

    P.S. En silti väitä että käytännössä olisi saatu aivan näin suuri muutos aikaan, mutta omien havaintojeni mukaan kierrokseen käytetyt ajat ovat konkreettisesti lyhentyneet. Uskon että jatkossa, pelaajien oppiessa sekä tottuessa yhä paremmin uusiin sääntöihin tilanne vain paranee. Hyvä niin.

    Teoriassa tämä tarkoittaisi esim. sitä että täysi ryhmä selviäisi kierroksestaan aikaisempaa nopeammin..
    Greeneillä 18 x 1 minuutti = 18 minuuttia/kierros aikaisempaa nopeammin.
    Pallojen etsimiseen 18 x 30 sek = 9 minuutti/kierros nopeammin kuin aiemmin.
    Siis yhteensä ryhmän pelaaminen nopeutuu lähes puolituntia/kierros.

    Omat havaintoni ovat, että
    – lipun kanssa puttaaminen koskee jo yli 95% kanssapelaajista, siis myös klubikisoissa eikä vain harkkakierroksilla
    – reiän reunat eivät ole olleet huonommat verrattuna aikaisempii vuosiin, kun porukat ovat oppineet miten pallon saa kupista helposti vaikka tanko paikoillaan
    – griinityöskentely selkeästi nopeampaa, mikä näkyy erityisesti kaksin pelattaessa
    – ready golf oli jo viime vuonna, joten sillä ei juurikaan vaikutusta
    – estealueiden merkitseminen paikoissa, joissa kenttä jumitti samoin kuin raffien parempi hoito ovat vähentäneet jumeja, kun pallot ovat löytyneet helpommin ja varapalloa ei ole tarvinnut lyödä, jos on tiedossa reunan merkintä punaisilla
    MUTTA kierrosten kokonaisaika ruuhka-aikoina ei ole nopeutunut, kun kenttä kuitenkin kiertää hitaimman ryhmän tahdissa (vaikka olisi pari ohitustakin)

    … nämä siis omia kokemuksia kotikentiltäni (muista kentistä vain hajahuomioita)

    tai droppaan peliväylän reunaan uusien sääntöjen mukaisest

    Mistä säännöstä tässä on kysymys?

    KL1

    Minkäin olen utelias kuulemaan millä kentillä paikallissääntö E-5 on otettu käyttöön. Gloffare, kerrotko meille?

    KL1

    Tulokset paranee. Suurin merkitys lipun paikoillaan pitämisellä on itse puttisuorituksen paranemisessa.
    – suunnan, kallistusten ja etäisyyden arviointi helpottuu huomattavasti kun lipputanko on paikoillaan.
    – erityisesti putin voimakkuuden arviointi on ehdottomasti konkreettisempaa lipun kanssa toteutettuna.
    – kierroksella käytettyjen puttien määrä vähenee samassa suhteessa parantuneen pituuskontrollin kanssa.

    En tiedä onko sääntömuutosten vaikutuksia missään mitattu ja tilastoitu.

    Niinpä.

    henkilökohtaisesti en viitsi edes lähteä etsimään pelialueen ulkopuolelle menneitä palloja.

    Tarkoitat varmaankin yleistä pelialuetta?

    Näitä metsään lyöntejä sattuu aika harvoin. Eikä niillä ole juurikaan merkitystä kokonaisuuden kannalta.

    Aika äijä… mutta kysynpä vielä, että miksi yleisen pelialueen, siis käytännössä kentän ulkopuolelle tai estealueille päätyneitä palloja pitäisi ylipäätään etsiä? Metsäthän tietenkin ovat yleistä pelialuetta, jos siis ovat ylipäätään kentän rajojen sisäpuolella.

    Olen jokseenkin kummissani miten sääntömuutokset vaikuttaisivat siihen mistä palloa kannattaa tai ei kannata etsiä.

    tai droppaan peliväylän reunaan uusien sääntöjen mukaisest
    Mistä säännöstä tässä on kysymys?

    Siis paikallissääntö e-5, johon en ole itse törmännyt, mutta näyttäisi googlatessa olevan säädetty joillakin kentillä (Vuosaari, Messykylä, Lappajärvi)

    Ei nyt takerruta tähän kahden rankun droppiin.

    Omassa porukassa käytämme silloin tällöin tätä mahdollisuutta (jopa muutenkin kuin out’iin mennen pallon kohdalla) vaikkei paikallissäännöissä siitä olisi edes mainintaa. Harjoituskierros on harjoituskierros. Toki normaalitapauksessa selkeästi metsään (tai out’iin) menneen lyönnin jälkeen lyödään varapallo tai jopa uusi pallo. Hieman tapauksesta riippuen. Itse lyön yleensä aina uuden pallon. Ei minua erityisemmin häiritse jos kävisi niinkin että se ensimmäinen pallo yllättäen löytyy. Nostan sen taskuun ja sillä hyvä. Tottakai noteeraan rankut ko. reiän tulokseen mutta eihän sillä ole sen suurempaa merkitystä.

    Omalta kohdaltani toiminta-ajatuksen logiikka lähtee siitä että metsäänlyönti aiheuttaa yleensä aina ylimääräisiä lyöntejä. Joskus pallon löytyminen metsästä (ja pelin jatkaminen sieltä) johtaa jopa huonompaan tulokseen verrattuna uuden pallon pelaamiseen. Eihän tässä tapahdu mitään väärää. Pelaajalla on sääntöihin perustuva oikeus/mahdollisuus valita myös tällainen ratkaisu.
    – tulosmielessäkään ei koidu juuri eroa vaikka teen heti epäonnistumisen jälkeen ratkaisun ja lyön kokonaan uuden pallon.
    – jos tällaisesta ratkaisusta aiheutuu enemmän lyöntejä, verrattuna siihen että olisin lähtenyt etsimään palloa ja taituroinut kanervikosta löytyneen pallon vähemmillä lyönneillä kuppiin) niin ehkä olen ansainnut rangaistuksen.
    – toisekseen, koen myös että selkeä ratkaisu helpottaa ja nopeuttaa pelaamisen jatkamista. Sopii minulle.

    Eihän tässä sinällään ole kysymys pelkästään uusien sääntöjen antamasta mahdollisuudesta. Olen pelannut samalla tavalla jo aikaisemminkin. Nyt päätin jo kesällä että teen näin käytännössä aina.
    Toki tuo E-5 (paikallis)sääntö on uusien sääntöjen mahdollistama asia ja toivottavasti se otetaan käyttöön mahdollisimman kattavasti. Mielellään kaikilla kentillä.

    Putti-Possun kanssa jaan saman huomion.
    – aika monella kentällä oli tämä kesänä leikattu raffit aikaisempaa lyhyemmiksi. Tämä tietenkin helpottaa ja jouduttaa pelaamista.
    – toivotaan samaa myös ensikaudelle.

    KL1

    Omalta kohdaltani toiminta-ajatuksen logiikka lähtee siitä että metsäänlyönti aiheuttaa yleensä aina ylimääräisiä lyöntejä. Joskus pallon löytyminen metsästä (ja pelin jatkaminen sieltä) johtaa jopa huonompaan tulokseen verrattuna uuden pallon pelaamiseen. Eihän tässä tapahdu mitään väärää. Pelaajalla on sääntöihin perustuva oikeus/mahdollisuus valita myös tällainen ratkaisu.
    – tulosmielessäkään ei koidu juuri eroa vaikka teen heti epäonnistumisen jälkeen ratkaisun ja lyön kokonaan uuden pallon.
    – jos tällaisesta ratkaisusta aiheutuu enemmän lyöntejä, verrattuna siihen että olisin lähtenyt etsimään palloa ja taituroinut kanervikosta löytyneen pallon vähemmillä lyönneillä kuppiin) niin ehkä olen ansainnut rangaistuksen.
    – toisekseen, koen myös että selkeä ratkaisu helpottaa ja nopeuttaa pelaamisen jatkamista. Sopii minulle.

    Eihän tässä sinällään ole kysymys pelkästään uusien sääntöjen antamasta mahdollisuudesta. Olen pelannut samalla tavalla jo aikaisemminkin. Nyt päätin jo kesällä että teen näin käytännössä aina.

    No millä tavalla tämä uusi käytäntösi liittyy uusiin sääntöihin, onhan tuo ollut täysin sallittua jo vaikka kuinka kauan? Ahaa, kyse onkin siis Gloffaren omista uusista säännöistä….

    Vuosaari Golf: ”E-5 … (ei voimassa Vuosaari Golfin kilpailuissa)”

    Järviseudun Golfseura, Lappajärvi: ”Mallipaikallissääntö E-5 on voimassa harjoituskierroksilla sekä viikkokisoissa.”

    Pirkanmaan Golf ry, Tampere Messukylä: ”7. Vaihtoehto lyönti ja lyöntimatka-rangaistukselle pallon ollessa kadonnut tai ulkona (kts. liite C)
    Jos pelaajan palloa ei ole löydetty tai tiedetään tai on käytännössä varmaa, että se on ulkona, voi pelaaja pelin nopeuttamiseksi toimia seuraavalla tavalla lyönti ja lyöntimatka-rangaistuksen sijaan.”
    Ja sitten selitystekstiä. En tarkastanut onko sama kuin mallisäännöissä vai jotenkin muokattu. Selittävät kuvat suoraan mallisäännöistä.
    Eli Messukylässä E-5 aina voimassa, noissa kahdessa muussa rajoituksin. Kiinnostaisi tietää, onko muita kenttiä, joissa E-5 käytössä.

    KL1: No millä tavalla tämä uusi käytäntösi liittyy uusiin sääntöihin, onhan tuo ollut täysin sallittua jo vaikka kuinka kauan? Ahaa, kyse onkin siis Gloffaren omista uusista säännöistä….

    Uudet säännöt on muuttanut aika paljon tavallusta harrastuspelaamista. Ehkä muutos on kirvoittanut miettimään myös muita jo aikaisempien sääntöjen mukaan mahdollisia vaihtoehtoja. Lisäksi säännöt muuttavat pelaamista myös välillisesti. Eikä pelkästään tietyn yksityiskohtaisen sääntö-§:n noudattamisessa.

    Eräs pieni esimerkki uusien sääntöjen mukanaan tuomasta muutoksesta on siinä ettei lyöntivuoroista pidetä aivan yhtä ”mustasukkaisesti” kiinni kuin aiemmin. Tämä on johtanut jopa siihen että eräät (tutut ja tunnetut) hitaasti pelaavat kaverit ovat jossain määrin mukautuneet pelaamaan muun ryhmän tahdissa. Kuka enemmän ja kuka vähemmän.
    Aikaisemmin heidän suoriutumista esim. greeneillä joutuivat muut hieman odottelemaan. Ehkä ajateltiin että kauempaa puttaavat ovat ensimmäisenä vuorossa ja muut odottaa.
    – mutta kun jatkuvasti käy niin että muut puttaavat pallonsa valmiiksi ja hitaampi tiirailija jää viimeiseksi, se opettaa.

    Olinpa suorastaan yllättynyt eräänkin hyvin tutun ”tiirailijan” ripeytyneestä puttaamisesta. Mitään pelillistä haittaa tästä ei aiheutunut..kaveri puttasi vähintäänkin yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Hieno muutos, koska aiemmin jopa hieman vierastettiin hänen osumista omaan peliryhmään. Vaikka muuten mukava kaveri onkin.

    Se puolestaan ei ole miellyttävää että eräille tuntui tuottavan suunnatonta hankaluutta pidättäytyä kolmen minuutin aikarajassa pallon etsimisessä. Ehkä epäonnistunut lyönti aiheutti jo valmiiksi niskan punotusta mitä ei suinkaan helpottanut liian lyhyeksi koettu etsimisaika.

    Paljon muutakin nousee mieleen..mutten liene suinkaan ainoa joka on havainnut (uusien sääntöjen mukanaan tuomia) muutoksia ja kehitystä pelaamisessa.

    Kaikkein parasta olisi jos kesän kokemusten myötä löytyisi uusia, pelaamista sujuvoittavia, helpottavia sekä jopa tuloksia parantavia asioita sääntöjen aiheuttamien muutosten pohjalta. Omalla kohdallani sellaisia kokemuksia löytyi puttaamiseen liittyen.

    Kaikkein parasta olisi jos kesän kokemusten myötä löytyisi uusia, pelaamista sujuvoittavia, helpottavia sekä jopa tuloksia parantavia asioita sääntöjen aiheuttamien muutosten pohjalta. Omalla kohdallani sellaisia kokemuksia löytyi puttaamiseen liittyen.

    Täytyy sanoa että aika tarkkaan tunnet ja tilastoit oman pelisi, jos oikeasti pystyt johtamaan havaitun tulosparannuksen syyn suoraan sääntömuutoksiin asti, etkä sano tuota vain fiilistelypohjalta… Oma, tilastoihin pohjautuva havainto on, että tällä kaudella tuloskeskiarvo on noussut parilla lyönnillä, mutta toisaalta hajonta pienentynyt huomattavasti tuota enemmän. Syyn edelliseen pystyn puhtaasti fiilispohjalta johtamaan alaselkään, pikkupoikana leikatun käden kipuiluun sekä korvien väliin, ja jälkimmäiseen kovasti haluaisin uskoa syyksi, että kaikesta huolimatta olen onnistunut edes hieman kehittämään peliäni. Vaikka miten päin kääntyisin ja vaikka kuinka haluaisin uskoa, niin mitenkään en kuitenkaan pysty uskomaan, että säännöt olisivat vaikuttaneet tuon taivaallista suoriutumiseeni, kyllä se yksi säästetty tai menetetty lyönti silloin tällöin aivan varmasti hukkuu kohinaan…

    Pelin sujuminen taas – no jaa. Ehkä griinillä touhuilu on marginaalisesti helpottunut. Ehkä. Aika usein meillä päin vähänkään totisemmissa tilanteissa alle muutaman metrin putit putataan edelleen ilman lippua, ja toisaalta ready golf -tyyppisesti on pelattu yleisesti jo ennenkin, joten ei suurta muutosta siinäkään. Palloja lyödään hatelikkoon ja niitä haeskellaan sieltä ihan entiseen malliin, eivät ole lyönnit suoristuneet sääntöjen ansiosta. Kierros kestää edelleen ihan yhtä pitkään (eli 18 reikää), ja keksin mittainen tauko pidetään jos tarvitaan, omista tai edellä menevien ongelmista johtuen. Ajallisesti täysi kierros vaihtelee kahden ja puolen tunnin reippaasta yksinpeluusta tyhjään kenttään aina reilun viiden tunnin kisakieppiin, joten minuutin tai parin muutos keskimääräisessä kestossa ei kyllä näy yhtään missään.

    Suurin uusien sääntöjen tuoma muutos jokapäiväiseen peliin on ollut … no, ei oikeastaan mikään.

    KL1

    Suurin uusien sääntöjen tuoma muutos jokapäiväiseen peliin on ollut … no, ei oikeastaan mikään.

    Suurin muutos on siinä, että joka käänteessä kysytään ’haluatko lipun pois’ tai ’lipulla vai ilman’. Tähän liittyvänä käänteisenä ilmiönä on reiältä pois käveleminen oman pallon reiästä nostamisen jälkeen ilman elettäkään lipputangon poistamiseen olettaen, että muutkin haluavat pitää tangon paikallaan puttaamisen aikana. Johtaa siis siihen, että erikseen pitää vielä pyytää tankoa pois ennen kuin ko. henkilö ehtii kovin kauas reiältä.

    Aivan oma lukunsa ovat ne, onneksi harvalukuiset ihmiset, jotka eivät suostu puttaamaan tangottomaan reikään.

    Ennen oli helpompaa…

    Komppaan KL1. Iso osa lipun reiässä pitävistä tuntuu olevan sitä mieltä, että lippu jätetään toistuvasti reikään kun kerran ovat itse sen kannalla. Oman kokemukseni perusteella about 80% ainakin vakavissaan pelaavista haluaa kuitenkin tangon pois 3m lähempää, kun taas pitkissä puteissa tanko saa olla reiässä. Itsellä riippuu hiukan tilanteesta, mutta normaalisti aina pois paitsi pitkissä puteissa alamäkeen.
    Pelinopeuksissa en ole huomannut kummempia muutoksia.

    Pelikavereitteni kanssa on sovittu, ettei kysellä ”kanssa vai ilman?”, vaan jos joku vuorollaan haluaa lipun pois, sanoo niin tai nostaa itse. Sama juttu lipun takaisinlaitossa. Myös merkkausnastan siirrosta ei kysytä, vaan siirtoa haluavan pitää sitä pyytää. Samoja tapoja ehdotan aina ykkösgriinillä sovittavaksi myös vieraampien pelikavereiden kanssa. Jos joku kuitenkin toimii toisin, yleensä kohtelias kertamuistutus riittää. Hyvin on pelittänyt.

    Jiiär: Aika usein meillä päin vähänkään totisemmissa tilanteissa alle muutaman metrin putit putataan edelleen ilman lippua,

    Kokemukset ovat erilaisia.

    Minulle, erityisesti lyhyiden, alle 3 metrin puttien osalta kallistuksen arviointi sekä putin linjaaminen on helpottunut ratkaisevasti kun lipputanko on paikoillaan. Toki tiedän syynkin miksi näin. Pidempien puttien osalta myös pituuskotrolli on parantunut lipputangon ansiosta. Sopii minulle ja olen erittäin tyytyväinen.

    Tässä asiassa sääntöjen muutos on vaikuttanut ratkaisevasti. Mutta, jokainen tekee ja pelaa juuri niin kuin parhaakseen näkee.

    KL1: Suurin muutos on siinä, että joka käänteessä kysytään ’haluatko lipun pois’ tai ’lipulla vai ilman’. Tähän liittyvänä käänteisenä ilmiönä on reiältä pois käveleminen oman pallon reiästä nostamisen jälkeen ilman elettäkään lipputangon poistamiseen olettaen, että muutkin haluavat pitää tangon paikallaan puttaamisen aikana. Johtaa siis siihen, että erikseen pitää vielä pyytää tankoa pois ennen kuin ko. henkilö ehtii kovin kauas reiältä.

    Tällaista ongelmaa ei omassa tutussa porukassa ole esiintynyt. Käytännössä kaikki puttaavat lippu paikoillaan. Niin pitkät kuin lyhyetkin puttinsa. Tai sitten tiedetään jo etukäteteen miten kukin menettelee.

    Olemme myös kyenneet kehittämään ratkaisun joka poistaa KL1:n mainitseman epäkohdan.
    – Jo ensimmäisellä greenillä, jollei jo aikaisemminkin, olemme kysyneet ja sopineet tuntemattoman/vieraan kanssa kuinka menettelemme lipun suhteen.
    – lisäksi toimimme yhteisesti sovitulla tavalla myös kaikilla seuraavilla greeneillä.
    – eikä mikään ole estänyt muutakaan sopimista jos sellainen on tullut kierroksen aikana aiheelliseksi.

    Hämmästyttävää, mutta koko kesän aikana ei ole tullut yhtään kiistaa lipun nostamisen tai paikoilleen laittamisen johdosta.

    Kuten jo aiemmin totesin niin pidän omalla puttivuorollani lipun paikoillaan. Siitä ei ole aiheutunut mitään ongelmia itselleni tai muille pelaajille, päinvastoin.
    – kokemuksesta voin kertoa että lipun paikoilleen jättäminen on vähintäänkin yhtä helppoa kuin sen poisottaminen.

    Toivottavasti voimme olla niin suvaitsevaisia että hyväksymme kaikki sääntöjen sallimat vaihtoehdot suoritustemme osalta/kohdalla..

    KL1

    Pelikavereitteni kanssa on sovittu, ettei kysellä ”kanssa vai ilman?”, vaan jos joku vuorollaan haluaa lipun pois, sanoo niin tai nostaa itse. Sama juttu lipun takaisinlaitossa.

    Ymmärränkö minä nyt tuon ihan oikein, eli sinun peliryhmissäsi tankoa nostellaan pois ja laitellaan takaisin? Kuulostaa hassulta.

    KL1

    Hämmästyttävää, mutta koko kesän aikana ei ole tullut yhtään kiistaa lipun nostamisen tai paikoilleen laittamisen johdosta.

    Minä puolestani olisin perin hämmästynyt, jos asiasta syntyisi kiistaa. Epätietoisuutta ja epäjohdonmukaisempaa toimintaa kylläkin, kiistaa ei koskaan. Miksi kummassa syntyisikään? Jokainenhan saa ihan itse päättää onko lipputanko reiässä vai ei omalla lyöntivuorolla. Kenen kanssa pelaaja oikein asiasta kiistelisi? Itsensä?

    kokemuksesta voin kertoa että lipun paikoilleen jättäminen on vähintäänkin yhtä helppoa kuin sen poisottaminen.

    Aivan kuolematon lausahdus!! Kuinka pitkä kokemus vaaditaan tuon asian todeksi vahvistamiseksi? Oletko tehnyt testejä vai menetkö täysin mutulla?

    Ymmärränkö minä nyt tuon ihan oikein, eli sinun peliryhmissäsi tankoa nostellaan pois ja laitellaan takaisin? Kuulostaa hassulta.

    Ymmärsit KL1 väärin. Yleensä aloitetaan puttailu lipun kanssa ja usein lopetetaankin, ja huom. ilman kyselyjä. Jos sitten joku kuitenkin ottaa tai pyytää ottamaan lipun pois, niin harvoinpa kukaan sen jälkeen pyytää puttiaan varten laittamaan lipun takaisin, vaikka se onkin ihan sallittua.

    KL1

    Hyvä, ehdin jo huolestua…

    Suurin muutos on siinä, että joka käänteessä kysytään ’haluatko lipun pois’ tai ’lipulla vai ilman’. Tähän liittyvänä käänteisenä ilmiönä on reiältä pois käveleminen oman pallon reiästä nostamisen jälkeen ilman elettäkään lipputangon poistamiseen olettaen, että muutkin haluavat pitää tangon paikallaan puttaamisen aikana. Johtaa siis siihen, että erikseen pitää vielä pyytää tankoa pois ennen kuin ko. henkilö ehtii kovin kauas reiältä.

    Oman kokemukseni perusteella about 80% ainakin vakavissaan pelaavista haluaa kuitenkin tangon pois 3m lähempää, kun taas pitkissä puteissa tanko saa olla reiässä.

    Alkukesästä kyseltiin joka käänteessä ”haluatko lipun pois” tai ”haluatko lipun takaisin”, mutta vähitellen ”etiketti” on muuttunut sellaiseksi kuin yleensäkin, että joka haluaa lipun pois tai takaisin, sanoo siitä ihan itse ilman, että muut kyselevät joka välissä. KL:n mainitsemaa ”ei elettäkään lipun pois ottamiseen” on minusta ihan normaali, jos seuraava puttaaja ei osaa avata suutaan. Ei kai muutoinkaa golfissa ole tarvetta ”elehtiä”.

    Mitä tulee tuohon MP-33:n tilastoon, että ”80% vakavissaan pelaavista…” oma kokemukseni on, että aika harvoin näitä vakavia golfareita on omiin ryhmiin sattunut – onneksi. Useimmiten kisakierroksetkin sujuvat aika hyväntuulisissa merkeissä ja putataan useimmiten lipun kanssa (paitsi jos tuuli heiluttaa kovasti lipputankoa tai jos lipun varjo sattuu hankalasti puttilinjalle).

    KL1

    KL:n mainitsemaa ”ei elettäkään lipun pois ottamiseen” on minusta ihan normaali, jos seuraava puttaaja ei osaa avata suutaan.

    Ehdottomasti, jos kyseessä on 1. tai 2. reikä. Sen sijaan 6. reiällä jokaisen jo luulisi osaavan toimia oikein, kun samainen puttaaja on joka kerta halunnut putata ilman sitä tankoa.

    Mitä tulee tuohon MP-33:n tilastoon, että ”80% vakavissaan pelaavista…” oma kokemukseni on, että aika harvoin näitä vakavia golfareita on omiin ryhmiin sattunut – onneksi.

    Luulenpa MP-33:n tarkoittaneen pelaajia, jotka oikeasti ovat kiinnostuneita siitä, meneekö se oma pallo sinne reikään vai ei.

    Mitä tulee tuohon MP-33:n tilastoon, että ”80% vakavissaan pelaavista…” oma kokemukseni on, että aika harvoin näitä vakavia golfareita on omiin ryhmiin sattunut – onneksi.
    KL: Luulenpa MP-33:n tarkoittaneen pelaajia, jotka oikeasti ovat kiinnostuneita siitä, meneekö se oma pallo sinne reikään vai ei.

    Luotan tutkimuksiin, joiden mukaan tanko auttaa pallon uppoamista enemmän kuin estää sitä – ja etenkin ohuilla lasikuitutangoilla. Tämän mukaisia myös omat kokemukset. Mutta keitä sitten ovatkaan nämä 80% ?

    KL1

    Minä puolestani luotan tutkimuksiin, joiden mukaan tangosta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kumpi voittaa?

    Luotan myös ammattilaisten vuosikymmenten tapaan poistattaa lipputanko forelta putattaessa likimain joka kerta. Enkä väheksy myöskään Piltzin takavuosina julkaisemaa teesiä, jonka mukaan pallo menee reikään 30% todennäköisemmin ilman tankoa kuin tangon kanssa, siis hieman viheriön ulkopuolelta lyötynä. Kaiken lisäksi edelleen suurin osa vähänkään paremmista pelaajista poistattaa tangon viimeistään muutaman metrin päästä putattaessa.

    Jokainen tulkoon hurskaaksi uskossaan. Itse poistatan tangon aina silloin, kun oikeasti uskon pystyväni upottamaan puttini. Tulen tekemään niin myös jatkossa. Tunnen osuvani paremmin ilman sitä tankoa, joten miksi muuttaa tapojaan?

    Tämän mukaisia myös omat kokemukset.

    Sinun kokemuksesi eivät kerro yhtään mitään upottamisen todennäköisyyksistä, koska vertailudata puuttuu. Tangon paikallaanolo vain vahvistaa uskoasi onnistumisen suhteen, täsmälleen päinvastoin kuin minulla. Niin kauan kuin homma toimii, niin antaa mennä.

    Tuo lipputankosääntö on huonoin uudistus.
    Reiät menee suppilon muotoon kun ihmiset kourii sitä palloaan sieltä.
    Sitten mikä pahinta, olen nähnyt pelaajien nykäsevän lipputangolla sen pallonsa ulos sieltä reiästä.

    Itse vaadin lipun aina pois, puttaan vaikka sitten viimeisenä.
    Mutta jotkut pässit ei ymmärrä että joku vielä haluaa putata niinkuin on kauan aikaa tehty.

    Tänä vuonna monesti tapahtunut sitä että vaikka olen ilmoittanut että mulle lippu pois sitten kun on minun vuoro, niin kanssapelaajat siirtyvät reiän viereen/lähelle ja tikku pysyy reiässä.
    Kerran jopa raivostuin ja kävin itse nykäsemässä lipun ja ”heitin” sen griinille. On se nyt jumalauta, muistan sanoneeni.

    Muutama myös yrittänyt väittää vastaan tuosta ”OUT, kahdella rankulla jatkuu”-säännöstä. Se kun ei ole voimassa ellei paikallissäännöissä ole mainittu. Ei myöskään harkkarundeilla. Säännöt on sääntöjä, ellei noudateta seuraa anarkia.

    Phoenix: Kerran jopa raivostuin ja kävin itse nykäsemässä lipun ja ”heitin” sen griinille. On se nyt jumalauta, muistan sanoneeni.

    ”OUT, kahdella rankulla jatkuu”-säännöstä … Ei myöskään harkkarundeilla. Säännöt on sääntöjä, ellei noudateta seuraa anarkia.

    Vaikka kentällä tapahtuu mitä, ei se oikeuta vaurioittamaan kenttää – eikä oikein kiroilukaan kuuluu golfiin.

    Toiseksi harkkarundeilla voi ihan hyvin käyttää tuota ”OUT-droppia” – ja se on jopa suotavaa. Kun kyse on harkkarundista, ei kai ole mitään syytä lähteä takaisin lyömään uutta palloa ja aiheuttaa sillä pelin hidastumista. Sääntörikkeellä ei tietenkään saa vaarantaa tai häiritä muiden pelaamista eikä vaurioittaa kenttää, mutta harkkakierroksella kun nimenomaan harjoitellaan, niin miksei sallita esim. OUT-droppi.

    Tätä ”OUT-droppi” paikallissääntöä voi hyvinkin soveltaa myös kaverikisoihin erityisesti vieraskentillä, joissa ei aina tiedä minne pallo meni. Kunhan siis sovitaan pelaajien kesken etukäteen, että tällainen sääntö on tässä kisassa voimassa. Se ei minusta ole pois muilta kentän käyttäjiltä ja myös nopeuttaa ryhmän etenemistä – eli siis miksi ei?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 87)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1297851 kohteessaHuomioita uudistuneiden sääntöjen vaikutuksista…

Etusivu Foorumit Säännöt Huomioita uudistuneiden sääntöjen vaikutuksista…