26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Huomautus kaikille: Älä ikinä osta golfosaketta!

Etusivu Foorumit Yleistä Huomautus kaikille: Älä ikinä osta golfosaketta!

Esillä 19 viestiä, 301 - 319 (kaikkiaan 319)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimimerkki Putti-Possua lainaten:

    Masterin osake maksoi vuosi sitten 5 k€ ja nyt hintataso on 10-15 k€ samoin kuin pelioikeuden vuokrataso on 1500 € kun vuosi sitten hinta oli 1200 €. Sama on tapahtunut ainakin Talmassa ja Pickalassa.

    Masterin keissi on hyvä: Vuosia sitten kun Mster sai vaihdettua klubitalon siihen kartanon päärakennukseen + korjattua saunat ja pukuhuoneet erilliseen rakennukseen + Forestin kaksi uutta väylää ja uuden parkkiksen, pyydettiin Masterin osakkeesta 41000€. Aikaa tuosta on vissiin noin 20 vuotta. Nyt sitten kaupitellaan osaketta reilusti alle 41 k€. Joku talousviisas voisi laskeskella, mitä 41 k€ sijoitus tuottavasti olisi vastaavana aikana lisännyt omistajansa varallisuutta. Vuosivastike kentällä noin 20 vuodessa, varovastikin laskien, yhteensä 20 k€. Eli, kustannukset joita korvaavan ”investoinnin” tulisi tuoda omistajalle vähintään 61 k€/ 20 vuotta= 3050€ per vuosi. Eli pelioikeuden ”omakustannus” hinta olisi reilut 3 k€ omistajalleen. Hyvä että osakkeen omistaja tukee vuokraamalla pelioikeuttaan pelioikeuspelaajalle! Tämäkään laskelma ei ota huomioon osakkeen mahdollista jäännösarvoa tai korkojen vaikutusta investointiin mainitun ajan yli.

    pelioikeuden ”omakustannus” hinta olisi reilut 3 k€ omistajalleen

    Voisi kehittää golfosakekoneen, jonne voisi syöttää aikavälin, niin voisi kokeilla erilaisia aikavälejä ja saada mielenkiintoisia vastauksia … tämä tuli mieleen, kun katson TVstä ohjelmaa ”Mitä jos”. Sijoittaminen on tunnetusti mielenkiintoista ja erityisen mielenkiintoista on tehdä sitä jälkikäteen 😉

    Mutta aika on kypsynyt, että laatukenttien osakkeita pitäisi lunastaa pois markkinoilta, jolloin niistä tulisi niukkuutta. Tämän seurauksena vastikkeiden maksajat vähenevät, ja gf-tuotteiden osuus liikevaihdosta kasvavat. Mutta osakkeenomistajat olisivat erityisasemassa omalla golfkentällään, nauttisivat erityiseduista … ja maksaisivat nykyistä isompia vuosimaksuja ja päättäisivät, millä ehdoilla ”rupusakkia” kannattaa päästää meidän hienolle golfkentälle.

    Uskokaa tai älkää, ei kestä montaakaan vuotta, kun osakkeenomistj́at ovat kultapossukerholaisia

    KL1

    Uskokaa tai älkää, ei kestä montaakaan vuotta, kun osakkeenomistj́at ovat kultapossukerholaisia

    Ja siinä vaiheessa Golfliitto ei enää ole Suomen suurin lajiliitto. Onko se sitten hyvä vai huono juttu, siihen en ota kantaa.

    Masterin keissi on hyvä: Vuosia sitten kun Mster sai vaihdettua klubitalon siihen kartanon päärakennukseen + korjattua saunat ja pukuhuoneet erilliseen rakennukseen + Forestin kaksi uutta väylää ja uuden parkkiksen, pyydettiin Masterin osakkeesta 41000€. Aikaa tuosta on vissiin noin 20 vuotta. Nyt sitten kaupitellaan osaketta reilusti alle 41 k€. Joku talousviisas voisi laskeskella, mitä 41 k€ sijoitus tuottavasti olisi vastaavana aikana lisännyt omistajansa varallisuutta. Vuosivastike kentällä noin 20 vuodessa, varovastikin laskien, yhteensä 20 k€. Eli, kustannukset joita korvaavan ”investoinnin” tulisi tuoda omistajalle vähintään 61 k€/ 20 vuotta= 3050€ per vuosi. Eli pelioikeuden ”omakustannus” hinta olisi reilut 3 k€ omistajalleen. Hyvä että osakkeen omistaja tukee vuokraamalla pelioikeuttaan pelioikeuspelaajalle! Tämäkään laskelma ei ota huomioon osakkeen mahdollista jäännösarvoa tai korkojen vaikutusta investointiin mainitun ajan yli.

    Tässä nyt on erittäin hyvin kiteytetty golfosakkeen omistuksen älyttömyys. Sitä joskus miettii että mitä näiden mielessä oikein liikkuu jotka ostavat golfosakkeita? Eivätkö osaa laskea vai eikö vain talousasiat kiinnosta. Toki näitä hyväuskoisia tarvitaan, jotta kentät on saatu rahoitettua ja otettua rahat pois. Sitten pääsee muutkin pelaamaan esim. halvoilla pelilipuilla tai green fee maksuilla. Tuo Masterhan on vielä poikkeus, suurin osa golfosakkeista Suomessa kun on menettänyt kokonaan arvonsa. Monihan joutuu maksamaan myyjälle että joku suostuu ottamaan niitä vastaan.

    KL1

    Sitä joskus miettii että mitä näiden mielessä oikein liikkuu jotka ostavat golfosakkeita?

    Tai autoja!! Auton hankkimisessahan ei ole minkäänlaista järkeä! Auton arvo alenee koko ajan ja sen käytöstä joutuu vielä maksamaan!!!

    Entäs vene sitten?? Seisoo tyhjän panttina 99% vuodesta, mutta kustannuksia on koko ajalta. Paitsi jos sen pystyy varastoimaan kotipihalla, jolloin joutuu maksamaan vain laituripaikasta. Ei siis yhtään mitään järkeä.

    Tässä nyt on erittäin hyvin kiteytetty golfosakkeen omistuksen älyttömyys. Sitä joskus miettii että mitä näiden mielessä oikein liikkuu jotka ostavat golfosakkeita? Eivätkö osaa laskea vai eikö vain talousasiat kiinnosta. Toki näitä hyväuskoisia tarvitaan, jotta kentät on saatu rahoitettua ja otettua rahat pois.

    Turhaan tätä luultavasti selitän, mutta hyväuskoinen kun olen, niin ainakin yritän.

    Silloin aikanaan, kun golfkenttiä alettiin Suomessa rakentaa, ei pelaamaan ollut mitään asiaa ilman osaketta. Toisin sanoen, jos halusit pelata golfia Suomessa, sinun piti ostaa osake. Myöhemmin pelaamaan pääsi myös green fee -maksulla, mutta osakkeen omistaminen takasi varman pelimahdollisuuden ja halvemmalla kuin green fee -pelaaminen, toki kierrosmääristä riippuen.

    Jossain vaiheessa golfosake oli myös aika hyvä sijoitus, joten hyväuskoisista on aivan turha puhua. Jotkut hankkivat osakkeen sijoituksena, toiset varmistaakseen pelimahdollisuutensa. Kummankaan ryhmän edustajat eivät olleet mitään tyhjätaskuja, toisin kuin tämän päivän mullehetikaikkijahalvalla -köyhäilijät.

    Nykyisin osakkeen hankkii sellainen ihminen, joka katsoo saavansa siitä sellaisia etuja, joita vaille hän jäisi ilman omaa osaketta, ja kaiken lisäksi hänelle sopivalla hinnalla. Varsin hyvä perustelu mielestäni.

    Moni kenttä olisi jäänyt rakentamatta, jos pelaajat olisivat olleet meikkaamatta osaketta.

    Nyt pääsemme nauttimaan monien osakkaiden rahoittamia kenttiä. Arvostusta heille!

    Nykyajastahan tässä nyt puhutaan, ei mistään -80 luvun ajoista. Mitä tulee tuohon KL1 heittoon ”tyhjätaskuista”, niin siitä voisi laittaa palautetta golfliitolle joka haluaa Suomen kentille enemmän pelaajia kuin mitä ne pystyvät kantamaan. Ihan noin kuriositeettina että aloittelijoita on tulossa kentille tänä vuonna sellainen määrä että pelaaminen hidastuu entisestään. Se onkin sitten mielestäni ihan oman ketju arvoinen aihe, eikä liity golfosakkeisiin millään lailla.

    KL1

    siitä voisi laittaa palautetta golfliitolle joka haluaa Suomen kentille enemmän pelaajia kuin mitä ne pystyvät kantamaan.

    No laita. Kerro sitten meille mitä vastasivat.

    Turhaan tätä luultavasti selitän,

    Arvasinhan minä.

    P-P: Uskokaa tai älkää, ei kestä montaakaan vuotta, kun osakkeenomistj́at ovat kultapossukerholaisia
    KL: Ja siinä vaiheessa Golfliitto ei enää ole Suomen suurin lajiliitto. Onko se sitten hyvä vai huono juttu, siihen en ota kantaa.

    Golfliitto voi edelleen olla suuri lajiliitto, mutta osakkeenomistajien määrä on nykyistä vähäisempi. Ei-osakkeenomistajia on entistä enemmän, mutta he eivät osta pelioikeutta pörssistä, vaan pelituotteina suoraan golfkentiltä. Nykyinen tilanne on pitkällä aikavälillä kestämätön, kun pelioikeuksia tai -lippuja täytyy lunastaa, vaikkei pelaisikaan … ja sitten yrittää dumpata niitä netissä.

    Golfarit olisivat selkeästi kolmessa kastissa:
    1. Osakkeenomistajat, jotka saavat parhaat premium-edut ja erityisesti varausoikeudet … ja pelaavat paljon
    2. Pelioikeuspelaajat, jotka ostavat vuokraoikeuden tai muun paketin golfklubilta. Varausoikeus on edellistä heikompi ja siksi pelaaminen ensisijassa prime-aikojen ulkopuolella. Sopii myös melko paljon pelaavalle, jolle prime ei ole juttu
    3. Greenfee-pelaajat tai jalostajien lipuilla/korteilla, jolloin pelataan niinä ajankohtina, joita jää jäljelle. Voi olla, että joillain kentillä edelliset ryhmät ovat varanneet kaikki järkevät ajankohdat tai jäljelläolevat on hinnoiteltu kalliiksi. Sopii niille, jotka pelaavat eri kentillä ja satunnaisesti – eikä golfpäivän peruuntuminen ole ongelma

    En tiedä ketään, joka olisi koskaan ostanut golfosakkeen siksi, että se on hyvä rahallinen sijoitus. Sen sijaan suuren määrän golfareita, jotka ovat ostaneet osakkeen varmistaakseen omat pelimahdollisuudet. Jos pelaa vähän, eikä ole niin väliä, millaisina aikoina pelaa ja on valmis ajamaan pitemmänkin matkan kentälle, ei osaketta kannata ostaa. Tämä 42 vuoden golf-kokemuksella. Jos on töissä kaiken aikaa, työmatkoilla pitkin maailmaa 150 päivää vuodessa, aivan keskeiseksi nousee se, että voi varmasti pelata juuri silloin, kun itsellä on aikaa. Siinä ei muutama satanen tai edes tonni mitään merkitse, koska vaihtoehto on olla pelaamatta.

    Koska täällä paljon kuitenkin kommentoidaan osakkeen omistamisen kannattavuutta, ainakin oman osakkeeni osalta voin tehdä sijoitusvertailuja. Ostin 1983 osakkeen Sarfvikista, kun kenttää rakennettiin. Silloinen Golfliiton puheenjohtaja Seppo Soratie, hänen edeltäjänsa Paavo Honkajuuri ja muutama muu Talin aktiivi olivat kyllästyneet heikkoihin lähtöaikojen saatavuuteen ja kasasivat innokkaita golfareita, mitään grynderiä ei välissä ollut. 4 yritystä, Soratien Pohjola, Honkajuuren Rauma-Repola jne merkitsivät kukin 20 osaketta, loput 220 psaketta myytiin innokkaille golfareille ja muille yrityksille, joiden johto myös pelasi.
    Vaihtoehtona oli EGS, seurapohjainen kenttä, joka rakensi uutta kenttää ja johon olisi päässyt 10 000 markan liittymämaksulla. Jos lopetti pelaamisen, rahaa ei palautettaisi. Sarfvikin osake maksoi 1983 25 000 mk. Tänä keväänä osakkeesta saisi vähän päälle 30 000 eur, tällä hintatasolla niitä on nyt myyty. Hinta olisi siten noin 7,5 kertainen.

    Ostin 1983 rivitalo-asunnon Espoosta, maksoin 485 000 mk. Samalla alueella on etuovi.comissa nyt myynnissä samanlainen asunto, jonka hintapyynto on 310 000 euroa. Hinta on siten noussut noin 3,8 kertaiseksi. Itse myin asunnon kyllä jo 1996. Huonompi sijoitus tämä asunto arvonnousun osalta on kuin Sarfvikin osake.

    Helsingin pörssin indeksi on noussut vuoden 1983 noin 1100 pisteestä perjantaiseen 11920, eli 10,8 kertaiseksi. Osakkeista tietysti saisi osinkoja, keskimääräisellä noin 3-4 % osinkotuotolla 45000 euroon indeksin mukana noussut osakesalkku tuottaisi verot vähennettynä osinkoina nyt noin 1350 euroa, josta indeksin myynyt rahasto vielä veloittaisi erilaisina kuluina noin 500 euroa.

    Ostin vuonna 1983 auton, joka maksoin 60 000 markkaa. Autoa minulla ei enää ole, se romuttui, kun perääni ajettiin kovalla ylinopeudella liikennevaloissa. Erittäin huono sijoitus, korvaavaa autoa en vakuutuskorvauksilla saanut, ja siirryinkin työsuhdeautoon.

    370 innokasta golfaria osti annista 1989 120 000 markalla Sarfvikin osakkeen, kun toinen kenttä, klubitalo, range jne rakennettiin. Hinta on siten noussut 32 vuodessa 1,5 kertaiseksi, arvon nousun vuosituotto 1,4 %. Jos osakkeella ei ole itse pelannut, vaan vuokrannut sen markkinahintaan, ottajia on aina ollut, tuotto nousee 2,7 %:iin. Tässä ei ole huomioitu niitä vuosia, kun Sarfvik myi maa-alueita ja vastiketta ei muutamana vuonna peritty lainkaan.

    Jos 1989 olisi ostanut keskimääräisen asunnon, arvonnousun tuoma tuotto ei olisi juuri kummempi. Se pitää toki myöntää, että vuosi 1989 oli todella huono hetki ostaa asunto, Suomen talous romahti 1990-94, kun Neuvostoliitto kaatui ja Suomen vienti sakkasi. Korot nousivat taivaisiin. Vasta vuonna 2003 asuntojen hintaindeksi ylitti vuoden 1989 tason. Vuodesta 2000 asuntojen hinta-indeksi on noussut 75 %, joka on enemmän kuon nousu vuodesta 1989. Keskimääräinen asunto olisi siten tuottanut noin 2 % vuodessa.

    1989 Helsingin pörssin indeksi oli noin 1900 pistettä, nyt perjantaina 11920. Heikoin noteeraus oli syyskuussa 1992, 611 pistettä. Eli osakkeiden arvosta oli 3 vuodessa sulanut yli 2/3 osaa. Nyt joka tapauksessa 120 000 markkaa sijoitettuna pörssiin indeksin mukaisesti alkuvuodesta 1989 olisi noussut 6,3 kertaiseksi viime perjantaihin.

    KL1:lle. Sanoit, että kentälle ei ollut aikanaan asiaa ellei omistanut osaketta. Olen pelannut Suomessa vuodesta 1986 enkä ole omistanut missään vaiheessa osaketta. Ihan tarkkaan ottaen olen pelannut osakekentällä vuokrapelioikeudella vuodesta 1988 tai 1989, en nyt enää muista tarkkaan. Koskaan ei ole ollut vaikeata saada pelioikeutta vuokrattua. Ensimmäiset parikymmentä vuotta olin Pickalassa Asuntosäätiön torpparina.

    Kuten olen useammassakin keskustelussa näillä palstoilla sanonut: nyt voisin ostaa osakkeen kannatus- ei sijoitusmielessä, jos kyseinen oy sitoutuisi ostamaan omia osakkeitaan hintaan 1 € osakkeen omistajan niin halutessa.

    Ehkä taloudellisesti toimiva ratkaisu olisi kenttäyhtiö, jossa omistus on keskitetty ja joka myy vahvasti profiloituja pelioikeustuotteita, en tiedä.

    PG

    Alla lainaus nimimerkki dufferin kirjoituksesta ketjussa ”Miksi golfosakkeita ostetaan?” Kolmessatoista vuodessa eräät asiat ovat muuttuneet paljonkin, mutta silti hyvä kirjoitus mielestäni.

    7.3.2008 11:45:00#407122

    duffer

    Eiköhän tämä asia ole käsitelty aika moneen kertaan. Niinkuin monessa muussakin ketjussa, saattaisi viittaus haku-toimintoon olla paikallaan.

    Kuitenkin, eiköhän jokainen joudu tätäkin asiaa lähestymään omista lähtökohdistaan. Ja silloin lopputulema on erilainen eri ihmisillä. Miten se olikaan se vanha viisaus toisten mokkasiineissa kulkemisesta. Otan tässä nyt pari (jo aikaisemmin esillä ollutta) seikka jotka ehkä osoittavat että oikeita ratkausuja on monia.

    – Valta. Osakkeenomistaja käyttää osakkeeseen liittyvää omistajanvaltaa. Joillekin henkilöille se riittää syyksi omistaa, valta on monille suuri motivaattori. Jos olet golfari ja tykkäät vaikuttaa niin miksipä ei vaikuta vaikka golfyhteisössä.

    – Raha. Jos sattuu olemaan muutama kymppitonni ylimääräistä (uskokaa pois, monella keski-ikäisellä on, minullakin) niin miksi ei järjestäisi golfinpelaamistaan näin. Useimmilla golfkentillä kuitenkin vuokrahinta on yli vastikkeen hinnan. Tätä kutsutaan sijoittamiseksi itseensä ja siitäkin moni nauttii. Sitäpaitsi, kun sijoitti osakkeeseen kymmenen vuotta sitten, arvokin on kasvanut. Monilla kentillä ihan sikana.

    – Hajautus. Jos sitä rahaa riittää sijoittamiseen asti, on olemassa käsite nimeltä hajautus. Ne tietävät, jotka sijoittamisesta tietävät.

    – Ammatti. Jos sattuu olemaan sellaisessa ammatissa, että todennäköisyys joutua muuttamaan työn perässä lähivuosina (esimerkkinä vaikka armeijan palveluksessa olevat) niin ei tietenkään ole mieltä kiinnittää rahojaan golfosakkeeseen kun pelaamisen pystyy hoitamaan muutenkin.

    -Ei rahaa. Nuorilla perheenperustajilöla tai opisklijoilla ei luonnollisesti ole ylimääräisiä sijoitella harrastuksiin. Siis hyvä, että on toimivat vuokramarkkinat ja muitakin mahdollisuuksia järjestää pelaamisensa.

    – Elämäntilanne. Meillä jokaisella on elämäntilanteemme. Toisiin sopii golfosakkeen ostaminen, toisiin ei mitenkään. Uskotaan kuitenkin, että meistä jokainen tuntee oman tilanteensa paremmin kuin muut. Eikä yritetä mestaroida muiden päätöksiä.

    Näistä, niinkuin muistakin asioista päätettäessä päätökset tehdään sillä hetkellä käytettävissä olevien faktojen perusteella. Kukin meistä pyrkii tekemään itselleen parhaan päätöksen. Eri asia onkin sitten kun jälkeenpäin tarkastellen päätös tuntuu väärältä. Sille ei voi mitään, sellaista sattuu. Se koskee niin osakkeen ostamista kuin ostamatta jättämistä.

    Tätä kutsutaan elämäksi. Mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle.

    Sitä minä sen sijaan en ymmärrä, miksi niin monet ovat niin epävarmoja päätöksistään, että haluavat tällaisille yksilöllisille päätöksille hakea tukea ja oikeutusta yleisiltä palstoilta.

    KL1

    KL1:lle. Sanoit, että kentälle ei ollut aikanaan asiaa ellei omistanut osaketta. Olen pelannut Suomessa vuodesta 1986 enkä ole omistanut missään vaiheessa osaketta. Ihan tarkkaan ottaen olen pelannut osakekentällä vuokrapelioikeudella vuodesta 1988 tai 1989, en nyt enää muista tarkkaan. Koskaan ei ole ollut vaikeata saada pelioikeutta vuokrattua. Ensimmäiset parikymmentä vuotta olin Pickalassa Asuntosäätiön torpparina.

    Pappa, aina löytyy porsaanreikiä. Tuolloin oli kenttiä, joilla osakkaat pelasivat, ja kenttiä, joilla vain osa osakkaista pelasi. Edellisiltä oli käytännössä mahdotonta saada vuokrattua pelioikeutta, jälkimmäisiltä hyvin helppoa.

    Pitihän se katsoa, kun näinkin raflaava otsikko kelluu keskustelun päällimmäisenä… 😉
    >Kysynkin: MIKSI ET OSTAISI GOLFOSAKETTA!?

    Miksi ostin oman osakkeeni ja miten se on mielestäni järkevä ostos.

    – Reilu 750 euron vastikemaksun kun jakaa 50 kierroksella, saadaan 15 eur/kierros. Voittaa pelilippujen kustannukset (á 30 eur). Vuokraoikeudelle häviää pari euroa per kierros. Vuokrapelioikeuksia polkumyydään, koska osakekauppa ei käy.
    – Nuorisotuki, koska 2 junnuamme pelaa, on etu 450 eur/vuodessa vs se että minulla ei olisi osaketta. Nyt voitankin jo vuokrapelioikeuden noin 350 eurolla per vuosi. Kerrotaan se n. 15 vuoden hyödyntämisajalla.
    – Parempi ajanvaraus, peliaikoja yleensä riittää paremmin. Voitan kaikki muut pelioikeustavat.
    – Kunnan Uimahalli- ja kuntosalietu, riippuen paljonko käyttää, säästö useita satasia vuodessa. Voitan kaikki muut pelioikeustavat
    – Vieraskenttäpelietu 6 kierrosta ilmaiseksi muualla, koska omistan osakkeen. Voitan kaikki muut pelioikeustavat.

    Edut ovat siis hyvät, luulisi tämän kaltaisen edun tavoittelijoita olevan jatkuvasti. Ts. kun omat lapset tulevat aikuiseksi, osakkeen voisi myydä seuraavalle nuoremmalle perheelle, joka pelaa perheenä näin edullisemmin. Mutta eihän se toimi, koska pelko on luotu, opittu mediassa ja näissä palstoilla kirjoitellun perusteella pelkäämään osaketta. Osake ei vaihdu, kukaan ei uskalla ostaa, vaikka taloudellinen intressi on selvä jos pelaat ja jos perheessäsi on nuoria pelaamassa!

    Toinen asia sitten ehkä joskus on oikea osakkeen reaaliarvo, jos omat maat, rakennukset ja koneet laitettaisiin myyntiin. Silloin ilmaiseksi hankitulla osakkeella tehdään A.Stubbit…!

    Silloin aikanaan, kun golfkenttiä alettiin Suomessa rakentaa, ei pelaamaan ollut mitään asiaa ilman osaketta. Toisin sanoen, jos halusit pelata golfia Suomessa, sinun piti ostaa osake. Myöhemmin pelaamaan pääsi myös green fee -maksulla, mutta osakkeen omistaminen takasi varman pelimahdollisuuden ja halvemmalla kuin green fee -pelaaminen, toki kierrosmääristä riippuen.

    Tämä on täyttä asiaa. Tilanne golfmarkkinoilla on oleellisesti muuttunut sitten 80- ja 90-lukujen, jolloin suuri osa Suomen golfkentistä rakennettiin.

    Jossain vaiheessa golfosake oli myös aika hyvä sijoitus, joten hyväuskoisista on aivan turha puhua. Jotkut hankkivat osakkeen sijoituksena, toiset varmistaakseen pelimahdollisuutensa. Kummankaan ryhmän edustajat eivät olleet mitään tyhjätaskuja, toisin kuin tämän päivän mullehetikaikkijahalvalla -köyhäilijät. Nykyisin osakkeen hankkii sellainen ihminen, joka katsoo saavansa siitä sellaisia etuja, joita vaille hän jäisi ilman omaa osaketta, ja kaiken lisäksi hänelle sopivalla hinnalla. Varsin hyvä perustelu mielestäni.

    Tämä puolestaan ei ole täyttä asiaa. Markkinan muutos ei johdu ihmisten identiteettien muutoksesta. Eivätkä ihmiset ole edes niin paljoa muuttuneet. Osa on hyväuskoisia, osa ei. Osa on tyhjätaskuja, osa ei. Motiiveja valinnoille on monenlaisia. Näiden kaikkien osalta ihmiset esittävät erilaisia rooleja tilanteen mukaan. Näin on ollut 80-luvulla ja näin on edelleen.

    Miksi tilanne golfmarkkinoilla sitten on muuttunut? Siksi että lainarahan saatavuus on parantunut ja korot ovat laskeneet. 80-luvun alussa oli säädelty luottomarkkina. Sitten tuli vapaa luottomarkkina, mutta korkea korkotaso. Tämän takia osakerahoitus oli käytännössä ainoa mahdollinen tapa toteuttaa golfkenttiä. Sen takia osakkeen ostaminen oli ainoa tapa pelata golfia. Nykyään pankista saa halpaa lainaa kaikille hankkeille, jotka ovat investointina järkeviä. Osakerahoitusta tarvitaan vain silloin, kun investointi ei ole ylipäänsä järkevä. Siksi golfosakkeet eivät ole enää hyviä sijoituskohteita, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

    KL1

    Miksi tilanne golfmarkkinoilla sitten on muuttunut? Siksi että lainarahan saatavuus on parantunut ja korot ovat laskeneet. 80-luvun alussa oli säädelty luottomarkkina. Sitten tuli vapaa luottomarkkina, mutta korkea korkotaso. Tämän takia osakerahoitus oli käytännössä ainoa mahdollinen tapa toteuttaa golfkenttiä. Sen takia osakkeen ostaminen oli ainoa tapa pelata golfia. Nykyään pankista saa halpaa lainaa kaikille hankkeille, jotka ovat investointina järkeviä. Osakerahoitusta tarvitaan vain silloin, kun investointi ei ole ylipäänsä järkevä. Siksi golfosakkeet eivät ole enää hyviä sijoituskohteita, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

    Mielenkiintoista.

    Toisin sanoen, nyt kun korot ovat täysin mitättömät, niin golfkentän rakentaminen sujuisi kokonaan lainarahalla, jos rakennuttaja pystyisi vakuuttamaan luotottajan hankkeen järkevyydestä. Hyvä. Nyt rakennuttaja onnistuu vakuuttamaan erään luotonantajan ja ottaa 3 milliä lainaa ja rekennuttaa golfkentän.

    Mutta mistä tämä rakennuttaja nyt kerää tuon 3 milliä + korot maksaakseen lainansa takaisin? Entä mistä hän tekee tuoton sijoitukselleen? Entä mistä hän kerää hoitokulut? Kyse ei siis ole osakekentästä, joten osakkaita ei ole. Vai ryhtyykö hän myymään osakkeita vasta sitten, kun kenttä on valmis ja kentästä sitä kautta tuleekin osakekenttä? Jos näin, niin silloinhan tämä henkilö kantaa koko hankkeen riskin yksin. Aika poika…

    Olen kai aika poikkeus. Olen tyytyväinen osakkeenomistaja:
    Olen päässyt vaikuttamaan kentän ja sen toiminnan kehittämiseen, saan varata peliaikoja muita paremmin ja ennen kaikkea saan vuoden pelioikeuden monta sataa euroa halvemmalla vastikemaksullani kuin vuokrapelaajat. Saan pelata niin paljon kuin haluan ja nauttia golfseuran hyvästä ilmapiiristä useiden ystävien seurassa.

    Ei pitäisi liikaa yleistää. On monenlaisia toimintaympäristöjä.

    Olen päässyt vaikuttamaan kentän ja sen toiminnan kehittämiseen, saan varata peliaikoja muita paremmin ja ennen kaikkea saan vuoden pelioikeuden monta sataa euroa halvemmalla vastikemaksullani kuin vuokrapelaajat.

    Missä kentällä mahdat pelata? Sarfvikissa tai Masterissa? Ne taitaa olla ainoita kenttiä jossa vuokrapelaaja maksaa satoja euroja yli vastikkeen. Muuten tuppaa olemaan toisin päin.

Esillä 19 viestiä, 301 - 319 (kaikkiaan 319)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1335088 kohteessaHuomautus kaikille: Älä ikinä osta golfosaketta!

Etusivu Foorumit Yleistä Huomautus kaikille: Älä ikinä osta golfosaketta!