16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

HillSiden laajennus ja Pay&Play

Etusivu Foorumit Yleistä HillSiden laajennus ja Pay&Play

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Jahas taas hävis yks kommentti bittiavaruuteen mutta kokeillaan uudelleen… 9-reikäisten kenttien laajennuksia täysmittaiseksi saatikka täysin uusia kenttiä Etelä-Suomessa ei ole viime vuosina juurikaan näkynyt eikä lähitulevaisuudessa ole näkyvissä. HillSide Golfin 9-reikäinen Valley kenttä avaa kuitenkin ovensa ensi kesäkuun alussa täysimittaisena. Poikkeavaa tulee myöskin olemaan se että kentästä tehdään oikea Pay&Play eli kentälle pääsee pelaamaan myös ilman GreenCardia! (yokikin yhden flaitissa pitää gc omata). Miten hyvin palstan asiantuntijat uskovat tämänkaltaisen hankkeen kannattavan? GF:ksi on uumoiltu jotain 40 euron ympärillä, kenttä ei mielenkiinnoltaan varmastikaan vastaa Hillin puolta mutta muuten täysiverinen ja kuntoinen kenttä, ei siis pölloheiinäkopio ja ainakin ensimmäisinä vuosina osakkeenomistajien pelaamista Vallen puolella rajoitetaan jotta GF tulot sadaan maksimoitua.

    fanning kirjoitti: (12.2.2011 16:00:51)
    ainakin ensimmäisinä vuosina osakkeenomistajien pelaamista Vallen puolella rajoitetaan jotta GF tulot sadaan maksimoitua.

    Jos kyseinen kenttä on hill siden osakkeen omistajien rahoilla rakennettu niin tuo kuvio että osakkeen omistajien pelaamista rajoitetaan, on ihmeellinen.

    Jos 9 reikäisen kentän green fee maksuksi kaavaillaan noin 40 euroa ja ottaen huomioon että kyseessä ei liene mikään maailman huippusuunnittelijan luksus kenttä, niin tuossa mennään metsään.

    Eli selvennyksiä.

    Valley on ensi kesästä lähtien 18-reikäinen täysimittainen kenttä.

    Osakkeen omistaijien rajoittaminen tarkoittaa: jos haluaa pelata Valleyn puolella joutuu maksamaan muodollisen lisämaksun. Ja Hillin puoli suljetaan GF pelaajilta (paitsi osakkeenomistajan kanssa) ja yritystapahtumilta (lukuunottamatta paria jo päätettyä poikkeusta)

    fanning kirjoitti: (12.2.2011 16:10:59)
    Eli selvennyksiä.

    Valley on ensi kesästä lähtien 18-reikäinen täysimittainen kenttä.

    Osakkeen omistaijien rajoittaminen tarkoittaa: jos haluaa pelata Valleyn puolella joutuu maksamaan muodollisen lisämaksun. Ja Hillin puoli suljetaan GF pelaajilta (paitsi osakkeenomistajan kanssa) ja yritystapahtumilta (lukuunottamatta paria jo päätettyä poikkeusta)

    No tuo kuulostaa jo järkevämmältä. Uskoisin, että homma voisi toimia mikäli pitävät huolen pelinopeudesta.. Eli 4h 4 hengen flaitille aikaa ja sillä siisti.

    Eli ei semmoista ’musta maanantai’ meininkiä, mikä vaan tässä tapauksessa jatkuisi päivästä toiseen.

    fanning kirjoitti: (12.2.2011 16:10:59)
    Eli selvennyksiä.

    Valley on ensi kesästä lähtien 18-reikäinen täysimittainen kenttä.

    Osakkeen omistaijien rajoittaminen tarkoittaa: jos haluaa pelata Valleyn puolella joutuu maksamaan muodollisen lisämaksun. Ja Hillin puoli suljetaan GF pelaajilta (paitsi osakkeenomistajan kanssa) ja yritystapahtumilta (lukuunottamatta paria jo päätettyä poikkeusta)

    Hillin puolen sulkeminen taas tarkoittaa sitä, että tavalliset green fee pelaajat ilman osakkeenomistajaystävää eivät enää sillä suunnalla käy. Ei mitään syytä lähteä kiertämään pay and play kenttää noilla ehdoilla. Sinänsä hieno mahdollisuus aloittelijoille ja lajia harkitseville, toivottavasti he löytävät kentän!.

    En nyt aivan varmasti muista onko ajatus sulkea Hill kokonaan mutta ainakin primetime aikojen osalta.

    Edellinen kommentti on toki aivan validi mutta todellisuudessa tähänkin asti täyden hinnan GF-maksajat ovat olleet niin marginaalisia että niiden ’menetys’ ei ole taloudellisesti iso riski.

    Kyllä tulevalla järjestelyllä tavoitellaan Supergolfin ja Paloheinän yms. yrityspelioikeuksien käyttäjiä kun samalla yrityspelioikeuksien tehokäyttöä on onnistuttu jarruttamaan ja jota tullaan tehostamaan. Js toki myös aivan lajin uusiin tutustujiin joskin tuskin heidän osuus kokonaiskierrosmäärisssä nousee kovin isoksi.

    Kommenttini oli aivan henkilökohtainen =). Satun pitämään kovasti Hillistä ja tietysti harmittaa kun jää yksi kiva vierailupaikka väliin ensi kesänä.

    Samilla linjoilla tikkerbergin kanssa. Hilliä on ollut mukava pelata silloin tällöin, enkä näe mitään syytä pelata valley pay & play kenttänä koska samalaisia löytyy useampikin lähellä pääkaupunkia ja mitä todennäköisemmin rundille tulee mittaa noin 5h…

    Tässä taas yksi naula puhdasotsaisen Brezhneviläisyyden arkkuun. Viime vuosien hyvä suunta Suomen golfissa jatkuu ja vahvistuu.

    Kaikesta huolimatta aion kyllä pelata Hillin ensi kesänä Senioreiden lätkällä ja maksaa 10 € maksun
    liikuntaseteleillä

    mielenkiintoinen kokeilu ja tuskin niitä GC pelaajia nyt kuitenkaan niin paljoa tulee mukaan. homman toimimisen kannalta olennaista on se, että valvonta pelaa ja liikaa rytmistä jääneet siirretään vaikka yhden reiän ohi jotta pääsevät mukaan rytmiin.

    Niiden jotka ovat muodostaneet käsityksensä Valleysta nykyisen 9-reikäisen perusteella kehottaisin kuitenkin käymään tutustumassa uuteen kenttään, voit näet yllättyä positiivisesti!

    Minä olen myös pelannut Hilliä useampaankin kertaan ja myös pitänyt siitä. Mutta olen kyllä pelannut pelilipuilla ja eikö ne käsittääkseni oikeuta monellakin kentällä jäsenen etuisuuksiin? Eli ellen nyt ihan väärin ole ymmärtänyt, pelilipuilla kyllä Hilliin pääsee edelleenkin ja ainakin aiempina vuosina niitä on ollut markkinoilla runsaasti.

    Hienoa on kuulla että moni on HillSiden kentästä tykännyt ja tuskinpa Hillin puoli täysin kiinni menee.

    Ajatuksena kuitenkin on että niitä peräänkuulutettuja osakkeenomistajan hyötyjä lisätään eli olisi oikeutettua että osakkeenomistaja pelaa alhaisimmalla kierroshinnalla ja parhailla varausoikeuksilla.

    Hillissä ei ole enää pariin vuoteen ollut pelilippuja vaan pelikortit joihin on voinut nimetä 2-3 pelaajaa. Kyllä osienkin ulosvuokraaminen varmasti aina jollain keinolla onnistuu mutta se vaatii aina ylimääräistä joustoa vuonkranantajalta ja -ottajalta. Itse en ole halukas parin euron säästön takia ajella ympäriinsä ja yrittää jatkuvasti sovitella aikoja tuntemattomien kanssa mutta kukin tyylillään.

    Mutta kun sitoutumisesta on muodostunut isolle osalle senkokoluokan hirviö niin nyt on tulossa mielestäni hyvä vaihtoehto ja olisi mielenkiintoista kuulla niiden mielipiteitä jotka tähän asti ovat pelailleet vain par3:illa, paloheinän monikenttäfläbällä ja Supergolffilla että onko uusi juttu hyvä vai ei ja jos näin niin mksi ei.

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
Vastaa aiheeseen: HillSiden laajennus ja Pay&Play

Etusivu Foorumit Yleistä HillSiden laajennus ja Pay&Play