26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Hidasta ja hermoja raastavaa….

Etusivu Foorumit Yleistä Hidasta ja hermoja raastavaa….

Esillä 24 viestiä, 1 - 24 (kaikkiaan 24)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Olimme tuossa tiistaina ystäväni kanssa menossa pelaamaan. Oli klubimme vko-kisa päivä. Kenttä oli aivan täynnä, mutta saimme kun saimmekin varattua ajan; ryhmässä 2 paikkaa jäljellä, tasoitusten 54 ja 47 seuraksi. Ajattelimme että eiköhän se siitä ihan leppoisasti mene. Me avasimme ystäväni kanssa keltaisilta ja sitten siirryimme punaisille josta loppu ryhmämme avasi. Sitten alkoi sellainen ’säätäminen’ että alta pois….. Toinen, tasoituksen 47 omaava menee avaamaan. 54 händäri odottelee bägillä 15m päässsä. Otetaan kolme harkkasvingiä ja ruvetaan sen jälkeen lyömään, huti, toinen huti ja sitten osuma… Katsotaan minne pallo lentää, mutta sitten ei loppujen lopuksi muisteta ollenkaan missä se pallo on. No kun tämä 47 asteli tiipaikalta veti hän yhden helmen laskuristaan alas. Tämän jälkeen oli 54 vuoro ja sama rumba jatkui, tosin vielä pahempana…. Aina lyödessä oli näemmä pakko jättää bagi 15m taakse ja kävellä yksi maila kädessä pallolle… Kun viimein olimme päässeet greenille huomasimme ystävämme kanssa että ’näähän ei tiedä etiketistä yhtään mitään’. Bägi jätettiin aina mahd. kauas, eikä seuraavan tiiauspaikan suuntaan. Greenillä sitten ei tuntunut olevan mitään hajua miten toimitaan. Kertaakaan ei kumpikaan putannut jos olivat kauimpana ilman kehotusta. Lähes joka väylällä kun olimme ystävämme kanssa jo kerran putanneet ja merkanneet pallomme ja toinen sankareista puttasi, onnistui hän astumaan linjoille oikeen kunnolla,koko ajan.Merkkaamisessa ’parempi’ kaksikosta varasti n 10cm jatkuvasti… Ensimmäisen väylän pelaamisessa meni 21 min ja se oli alle 300m par 4. Ja me todella yritimme neuvoa ja opastaa mutta ei tuntunut menevän jakeluun… Onko muilla samanlaisia kokemuksia. Kyllä tossa green-card koulutuksessa pitäis kattoa että sitä etikettiä osataan…

    Voi kyllä löytyy vastaavia kokemuksia! Samanlaista touhuilua harrastavat välillä myös jo muutaman vuoden pelanneet henkilöt!

    Silloin, kun seurassa on tuttu henkilö, on helpompaa antaa pikku ohjeita liikkumisesta kentällä ja vinkkejä pelin kulkua helpottavista keinoista (kuten tuo bägin paikka) mutta silloin, kun ventovieraat ryhmässä tätä harrastavat, on mulla pikku kynnys lähteä neuvomaan, sitä kun ei tiedä miten toinen reagoi! Osin yritän omalla esimerkillä tuoda hieman tilannetajua mukaan eli itse saatan lyödä palloani eteenpäin vaikka kaveri olisi hieman taempana muttei vielä valmis omaan lyöntiinsä (jos lyöntipaikkani sellainen ettei lyöntini häiritse valmistautuvaa) ja putit pistän saman tien kuppiin saakka jos kupin reunamille olen ensimmäisellä putilla päässyt.

    Jos ryhtyy itse kovasti stressaamaan kavereiden pelistä, omakin peli menee helposti sekaisin, eli pitkää pinnaa kannattaa ittelleen kouluttaa……..

    Nimetön

    Hoh hoijaa, todellakin, ainakin lukea näitä nurinoita.

    Nurinaa, nurinaa ja nurinaa kuuluu. Jospa kenttä oli tarkoituksella jättänyt kaksi paikkaa ko. ryhmään vapaaksi ja saitte ruikuttamalla ko. paikat :-).

    Onhan se hyvä, että on tälläinen foorumi, jossa voi purkaa paineita.

    Hidas pelaaminen on toki ongelma, mutta ei sitä pelkällä nurinalla poisteta. Yhtälailla nuo muutamia vuosia pelanneet pystyvät hitaaseen etenemiseen.

    Yksi asia mikä edesauttaa hidasta pelaamista on täysikenttä ja lyhyet lähtövälit. ’Mihis tässä on kiire, kun tuo ryhmä tuolla edellä on juuri tossa näkyvissä. Joudutaan kuitenkin odottamaan loppuväylillä….’

    Jos kaikki meni niin kuin piti niin nyt on 2 aloittelvaa golffaria saanut paljon hyviä neuvoja ja tietoa miten pitää / kannataa pelata rakentavassa hengessä.

    Jotta ei tule kirjoitutsta: Olemme kaverin kanssa aloittelevia golffareita ja taas kun ryhmäämme tuli 2 enemmän golffia harrastaneita niin ainoatakaan neuvoa vaan suu mutrussa oman pallon ja bägin väliä…

    Ihan vaan sitä että aloittelijoita on ja toivon mukaan tulee aina olemaan.

    En minä ainakaan uskalla lähteä tuntemattomia ihmisiä neuvomaan, vaikka huomaisinkin, että ovat aloittelijoita… Sitä ei ikinä tiedä, miten kukin neuvoihin reagoi.

    Kerran eräs aloitteleva mies-pelaaja sanoi heti ekalla tiiauspaikalla, että tämä on hänen ensimmäisiä kierroksiaan ja pyysi kertomaan, jos hän tekee jotain ’hölmöä’. Oli tosi mukava kierros ja varmaan jotain tuli jopa neuvottuakin 🙂 Mutta ilman omaa pyyntöä tuskin olisin uskaltanut mitään neuvoa.

    Kyllä etikettiasioissa saa ja pitääkin neuvoa, jos joku toimii säännöllisesti väärin ja sen voi varmasti tehdä täysin hyvässä hengessä.

    Svingiin ja muihin teknisiin toimiin ei pidä puuttua.

    Nimetön

    Meille sanottiin heti ensimmäisellä tiillä että neuvoa saa, ja se olisi todellakin toivottavaa. Kun neuvottiin sitä ei otettu kuuleviin korviin ja ei sitä viitsi vieraille ihmisille ruveta päin naamaan sanomaan että ’Huditkin lasketaan, jos ette tiennyt’. Siitä olisi vaan tullut keskustelu mikä on huti ja mikä harkkasvingi…

    Voin kyllä kertoa että jos kuka vaan palstan ihmisistä olisi ollut mukana niin hermot siinä olisi mennyt LÄHES jokaiselta!

    Ensimmäisestä kierroksestani kentällä ei ole vielä niin kauaa aikaa, jotta olisin unohtanut, kuinka vaikeaa oli muistaa kaikki asiat, kun piti vain yrittää keskittyä siihen pirkskatin palloon :o), polvet tutisi ja kämmenet hikoili…

    En pidä itseäni edelleenkään ’kokeneena’ golfarina, mutta perusasioiden oppimisesta – mm. kentällä toimiminen, pelin nopeuttaminen, jne. – saan kiittää kaikkia niitä tuttuja, jotka suostuivat alkutaipaleella pelaamaan kanssani ja antamaan koko ajan neuvoja – usein ihan jankuttamiseen asti – oli varmaan todella hermoja raastavaa :o). Jännittämisestä johtuen, annetut ohjeet unohtuivat samantien :-(.

    Usein suosittelenkin aloittelijoille, että menkää pelaamaan tuttujen kanssa, jotka ottavat oikein asiakseen neuvoa kentällä, seuratkaa esimerkkiä ja ottakaa oppia. Jokainen meistä on ollut joskus samassa tilanteessa, se vaan pääsee monesti unohtumaan. Tietenkin on ikävää, jos yllättäen saakin peliseurakseen aloittelijan ja se sotkee oman pelin.

    Organisoin välillä green card -kursseja ja olenkin ottanut tavaksi, että kaikki kurssin käyneet viedään kokeneempien golfareiden toimesta ainakin kerran par3-kentälle ennen varsinaisen GC-kokeen suorittamista. Näin ainakin tietyt asiat tulee käydyksi kierroksen aikana läpi käytännössä, vaikka osa niistä varmaan unohtuukin saman tien :o).

    Ei olisi varmaan yhtään hullumpi idea, että green card -kurssiin kuuluisi automaattisesti kierros kentällä ja mukana olisi joku ’opastamassa’, vaikka ei sitten itse pelaisikaan, vaan olis antamassa vain ohjeita, muistuttamassa säännöistä ja etiketistä.

    Oli tossa alkuviikosta pari n. 12v junnua mukana kierroksella. Molemmilla takana muutama kierros. Ryhmän händäri tais olla yhteensä n. 120.

    Toiminta oli aika hidasta. Tiillä ensin pari harkkasvingiä. Sit stanssin tarkistus, korjaus, taas pari harkkasvingiä, stanssin tarkastus…

    Koskaan eivät putanneet ilman kehoitusta vaikka olivat selkeästi kauimpana. Eivätkä olis ilman kehotusta koskaan merkanneet palloa tai pelanneet loppuun. Ei niillä tainnu olla mukana ees mitään tiitä kummempaa merkkiäkään. Ja aina tallottiin puttilinjoja vaikka siitä pariin kertaan huomatinkin.

    10 reikään meni aikaa reilut kolme tuntia, mut sit pojat onneks luovuttivat, kun peli ei kulkenu… Meidän ryhmän takana käytiin varmaan aika kuumana… Valvoja tuli sit meitä hoputtamaan… syyttömiä.

    Meilläki jäi sit kierros kesken, ku ei ehitty loppuun saakka…

    Mut siitä se peli lähtee. Jokainen on joskus ollu aloittelija… Aina ei peli suju toiveiden mukaan.

    Nimetön

    tuossa,että kurssiin kuuluisi rundi kokeneemman kanssa olisi todellakin ideaa.tai kapteenin kierros.

    en tiedä kuinka tarkasti caddiemasterit noudattavat aikoja antaessaan ryhmän yhteistasoitus rajoja,mutta tuntuis että välillä tasurit on aikas mahtavia.yksi iso syy myös ruuhkiin.

    Niin, junnuilla on myös toinenkin kutsumanimi – lapsi.

    12- vuotiaat aloittelijat eivät varmastikaan ole heti kypsiä aikuisten mittapuilla. Mielestäni etiketin ja pelikäytännön opettamisessa vanhemmilla ja pelikavereilla onkin suuri merkitys. Mutta oikealla asenteella ja maltilla.

    Nyt en viittaa Raksutiikeriin, mutta on pakko sanoa. Kun John Daly voitti aikoinaan klubinsa mestaruuden 12-vuotiaana, kieltäydyttiin hänelle ojentamasta palkintoa. Samalla tuli voimaan päätös, jolla klubin mestaruuskilpailuihin pääsevät mukaan vain yli 18- vuotiaat.

    Minulla on ollut ilo saada tänä kesänä peliseurakseni myös junnuja ja voi että on ihailtavaa katseltavaa! Svingi on notkea, käytös kohteliasta ja pelikin sujuvaa! Nuorin junnu jonka kanssa olen pelannut oli ’vain’ 10 v mutta ikä ei peliä haitannut. Kulku oli sujuvaa, vain joitakin droppaussääntöjä hieman kerrattiin yhdessä, tämän nuoren herran halutessa varmistusta omalle muistilleen.

    Ei se iän puuttuminen aina peliä hidasta. Ihanaa että nuoret haluavat mukaan golfkentille muutoinkin kuin vain omien vanhempiensa seurassa! Saa täti-ihminenkin ihailla nuoruuden ihmeitä!

    Tässä jo väläytettiinkin ideaa että GC-kurssiin kuuluisi pakollisena pelikierros esimerkiksi seuran kapteenin tai jonkun kokeneen pelurin kanssa. Kannatetaan. Tosin ehkä sitä vastuuta tosiaan kannattaisi jakaa tasaisemmin, tai kapteeniparalta menee isoissa seuroissa koko kesän kierrokset aloittelijoita kouluttaessa.

    Toinen hyvin opettavainen kokemus on mailapoikana kiertäminen; laitetaan sekin GC-kurssiin pakolliseksi! Mailapoikana on enemmän aikaa seurata sitä, mitä muut pelaajat tekevät (toivottavasti oikein) kun ei tarvitse koko ajan sydän hakaten paniikissa keskittyä omaan lyömiseen ja pallon etsimiseen. Vaikka se olisikin monille vastenmielistä pakkopullaa, niin kyllä siinä 4 tunnin aikana pakostikin jää jotain korvan taakse.

    Jos tämä systeemi otetaan käyttöön, niin minä lupaan ottaa kierrokselleni koulutettavan aloittelijan mailapojaksi koska tahansa! 😀

    Haluan vain varmistaa, ettei mulla ole mitään junnuja vastaan. Itsekin olen junnuvalmentaja, tosin eri lajissa…

    Kunhan vain kerroin yhden tapauksen. Mulla ei ollu mitään hätää junnujen seurassa. Hauskaa oli katella niiden lyöntejä ja niitä opastaa. Mut takaa tulevat alkoivat varmasti kuumenemaan meille…

    Näin ymmärsinkin. Oli vaan hyvä tilaisuus kommentoida.

    Jonkin verran näkee ja junnuilta kuulee varsinkin vanhemman väen opastusta. Ohjeita tulee oikealta ja vasemmalta – paljon. Niiden sulattaminen voi pienimmille olla vaikeaa ja isommille junnuille turhauttavaa.

    On silti hyvä että rikkeisiin ja mokiin puututaan ja autetaan pelin oppimisessa ja siitä nauttimisessa.

    Kemistin olisi syytä muistaa, että jokainen on joskus ollut aloittelija. Buukkaa itsesi seuraavalla kerralla tasoiseesi seuraan…

    Ja tuosta neuvomisesta. Mielestäni on varsin ärsyttävää kun joka kierroksella on joku antamassa vinkkejään. Varsinkin kun neuvoja voisi itsekin ottaa oppia vinkeistään. Olen itse nuori nainen ja alkaa vähitellen jurppimaan nämä kaikkitietävät papat.

    Mutta kuinka yleväksi taitonsa voi rankata kun saaapiu toisia hankata – olen kuink Singhi tai ite winghi.

    Miten typerän näköistä se oli kun paimenet tökki kakkakokkarieta myyrän koloihin ja kuink hitaasti lampaat tuhersivat bynkkerit meille.

    Oooomme me hyviä etes kolohvissa, ku se Atheena ei tuonu kuin hopiaa , nyt meill on kultaa ja Matti Nykänen tappoyrityksestä vankilasa. Kui se ei osaa edes elää kui kui kui ????

    Olen ihan samaa mieltä Hanskin kanssa – kaikki ovat joskus olleet aloittelijoita ja valitettavasti kukaan (tai kovin moni?) ei taida olla seppä syntyessään. Ja toisaalta kannattaa vähän katsoa, millaiseen ryhmään menee, jos ei kestä aloittelijoita.

    Mutta….

    Tosin itsekin olen samaa mieltä, että jos peliseura on totaalisesti pihalla sujuvan pelin perusteista, niin kyllähän sitä voi kohteliaasti huomauttaa, että mihin bägin voi viedä tms. Kannattaa kuitenkin yrittää välttää kaikkitietävää asennetta, vaikka itse olisikin singelin pelaaja. Vinkkejä pelin sujuvoiduttamisesta voi varmasti upottaa keskusteluun pelin lomassa.

    Tosiasia on kuitenkin, että vain pelaamalla ja pelikavereilta oppii. Valitettavaa kuitenkin on, niin kuin tässäkin keskustelussa on käynyt ilmi, että kaikilla GC-kursseilla ei liiemmälti puhuta sujuvan pelin etiketistä, jolloin osalta pelaajista perusasiat voivat olla pahasti hukassa.

    Mutta toisaalta meitä ihmisiä ja golfareita on niin monenlaisia, että kaikki eivät sitten millään opi tai halua oppia hyviä pelitapoja. Ikävää, mutta totta.

    Leppoisia loppusyksyn pelejä niin aloittelijoille kuin pidempäänkin pelanneille!

    Itsekin olen aika äskettäin aloittanut, joten pistetäänpä vähän omia kokemuksia ensimmäisistä sadoista lyönneistä.

    Kyllähän siellä gc-kurssillakin puhuttiin sujuvan pelin keinoista yms, mutta kyllä ne neuvot olivat pahasti hukassa, kun ensimmäisen kerran meni kentälle kiertämään. Talloin toisten puttilinjoja epähuomiossa, vetelin kärryä kielletyistä paikoista, rävelsin mailojen ja bägin sijainnin kanssa yms. Pelikaverien huomautuksilla noistakin selvittiin, ja muistetaan nyttemmin.

    Itse kävin gc-kurssin toisaalla kuin nykyisessä seurassani, joten itseni piti sitten käydä vielä pieni etikettikurssi tulevassa kotiseurassani, ja kiertää kentällä muutama reikä kapteenin kera.

    Kapteenin tehtävänä onkin opastaa, mutta lisäksi minulla oli mukava ja opastava pelikaveri ensimmäisellä 18r kierroksella (mainitsin tosin heti alussa olevani ekalla kierroksella, ja että kenttä ei ole kokonaan tuttu). Näiden 27 reiän avulla ja toisten pelaajien toimintaa seuraamalla puheet sujuvan pelin keinoista konkretisoituivat nopeasti.

    Eli itsekin siis suosittelen kierrosta kapteenin kera. Millaisiahan käytäntöjä eri seuroissa tämän suhteen on? Omassa seurassani se kuuluu asiaan peliuraa aloittavien jäsenien tapauksessa.

    Itse halusin opastusta ja pyrin omaksumaan sitä toisilta ekoilla kierroksilla, mutta vaikeaahan se on itsekin opastaa, jos ei oikein tiedä, mitä vastapuoli neuvoista tuumaisi. Etenkin, jos huomaisin neuvottavaa olevan pelitavoissa. No, vielä ei ole onneksi tullut sitä tilannetta vastaan.

    Eikö Ruotsinmaalla GC-kokeeseen kuulu kierroksen tai parin kiertäminen caddiena tai ainakin peliseurana ilman mailoja, onko kellään tarkempaa tietoa? – tosin Suomessa sitä ei sitten ainakaan kokeilla kun kerran Ruotsissa tehdään niin 😉

    Jokaisella kierroksella kun oppii vieläkin vaikka pelivuosia on jo yli kymmenen takana! vielä on toivoa 😉

    ’Ja toisaalta kannattaa vähän katsoa, millaiseen ryhmään menee, jos ei kestä aloittelijoita’

    Ei sitä aina oikein pysty katsomaan, kun niitä LOKKEJA änkee ryhmiin… 🙂 🙂

    Olen kyllä totaalisesti sitä mieltä, että ei ne aloittelijat ole aina niitä hitaimpia kentällä. Suurin osa aloittelijoista tajuaa ihan omatoimisesti ottaa mallia kokeneemmista ja parin ekan väylän jälkeen bägin paikat, kulkemiset griinillä jne. ovat jo tulleet tutuiksi ja homma kulkee.

    Se, että lyöntejä tulee paljon ja joukossa on usein monta epäonnistumista ei hidasta peliä ja etenemistä läheskään niin paljon kuin kokeneempien pelaajien omat maneerit.

    Nimetön

    No tuollaista sattuu,mitä siitä ihmeempiä enää stressaamaan.Toki ymmärrän erittäin hyvin tunteesi,ollaanhan sitä jokainen oltu varmaan ko.tilanteessa,itse viimeeksi viime sunnuntaina.Sitä voi tehdä vain oman osuutensa,eli niinkuin yritit,antaa opastusta.Jos ei mene perille niin minkäs teet.Eiköhän tämä edellä mainittu kaksikko opi aikaa myöten ja joudu tulevaisuudessa itse syömään omaa soppaansa.Ainakin toivon niin!

    Joo, olen samaa mieltä siitä, että eipä sille mitään voi, ketä omaan ryhmään tulee.

    Alkuperäinen kirjoittaja oli käsittääkseni tosin itse mennyt/joutunut 54 & 47 ryhmään.

    Ja mitä sitten kommentoit hitaista pelaajista, niin enpä voi muuta kuin olla samaa mieltä.

    On tässä mennyt itsellänikin kierroksia, kun olen pelikaverin kanssa nojaillut tiillä bägiin ja odotellut, että pidemmällä olevat pelaajat saavat pallonsa etsittyä (jota ei kuitenkaan löydy…), lyövät uuden pallon jne jne.

    Mutta tällaista tämä välillä on, meitä kun mahtuu kentille niin monenlaista pelaajaa. Manööverinsä kullakin.

    Mutta edelleen mukavia pelikierroksia kaikille!

Esillä 24 viestiä, 1 - 24 (kaikkiaan 24)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #370590 kohteessaHidasta ja hermoja raastavaa….

Etusivu Foorumit Yleistä Hidasta ja hermoja raastavaa….