26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Hidas peli. Syyt ja parannusehdotukset klubeille

Etusivu Foorumit Yleistä Hidas peli. Syyt ja parannusehdotukset klubeille

Esillä 4 viestiä, 176 - 179 (kaikkiaan 179)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kyllähän ohittava panssarinyrkki lamauttaa kentän jos mikä.

    Eli nämä köyhän miehen lagukset voisivat pikkuisen katsoa peiliin ja kun tulevat ’hitaalle kentälle’ kysykään edes ohitusta pyytämältänne ryhmältä miltä tilanne näyttä edessä. Kun Viisi neljän hengen ryhmää odottelee lyöntivuoraan, tuskin asiaa edistää ohittelupyynnöt.

    Mun mielestä liika hierominen on turhaa, mutta kyllä kaikilla pitää olla oikeus miettiä minkä mailan valitsee tai miten se greeni kalistelee…

    Se milloin kukakin sen tekee on ratkaisevaa.

    Itse yleensä mietin seuraavaa lyöntiä jo pallolle kävellessäni, jolloin voin yhtähyvin käyttää hieman omaa aikaani auttamalla kaveria pallon etsimisessä, jos joku nyt apua sattuisi tarvitsemaan. Samalla toivon, että kun itse lyön pallo esim metsään tai raffiin niin saan etsimiseen apua, sillä yhdessä se löytyy kuitenkin nopeammin kuin yksin.

    Kun peli taktiikka on mietitty kävellessä jo mahdollisimman valmiiksi, niin ei tarvitse pallolla päättää kuin maila ja sitten vaan menoksi.

    sama homma puteissa… kun kaveri katsoo puttilinjaa niin sen voisi vaikka katsoa samalla itsekin.

    Avauksissa voisi honourin omistaja lyödä ensin ja sitten hoitaa muut jutut, kuten merkkaukset (kukaahan ei merkkaa greenillä…eihän?) eväät ja muut hommelit.

    Toivottavasti saadaan kentät nopasti kuntoon ja päästään toteuttamaan näitä hyviksi havaittuja vinkkejä. Pelataan kaikki ripeästi mutta ei kuitenkaan vedetä sitä kuuluisaa hernettä nenukkiin jos välillä on vähän ruuhkaa… vetäkää ihmiset syvään henkeä jos joudutte odottamaan… ilma on kuitenkin aina raikkaampaa golf-kentällä kuin kaupungissa!

    hauskaa golf-kesää kaikille tasapuolisesti!

    Höpsistä! Koskaan ei hieromista ole liikaa. Poikain kanssa hierotaan usein kierrosta ennen, aikana ja jälkeen.

    Mitä tulee puttilinjojen lukemiseen, Joakimin tyyli on ylivoimaisesti paras. Itse tosin valitsisin makuupaikan viheriöltä hiukan huolellisemmin, nimittäin sen reiän kohdalta.

    voi ku vois

    rauahasa

    pelat kuusi tuntia ,

    joku viteois kok 18 + 1 reikää ja

    kattos seuraavana päivän

    koko kierroksen

    hidastettuna viteolta.

    ja joka reiällä jois

    1 kritallislasist Törleitä.

Esillä 4 viestiä, 176 - 179 (kaikkiaan 179)
Vastaa aiheeseen: Hidas peli. Syyt ja parannusehdotukset klubeille

Etusivu Foorumit Yleistä Hidas peli. Syyt ja parannusehdotukset klubeille