26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Hidas peli. Syyt ja parannusehdotukset klubeille

Etusivu Foorumit Yleistä Hidas peli. Syyt ja parannusehdotukset klubeille

Esillä 25 viestiä, 151 - 175 (kaikkiaan 179)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Jos joku on saannut kirjoituksistani sellaisen käsityksen, että pidän nopeaa pelaamista tärkeimpänä asiana golfissa, niin hän on ymmärtänyt väärin. Oma kelloni on pääsääntöisesti bägissä kierroksen aikana, eikä sitä yleensä tarvitse kaivaa sieltä esiin kesken pelin. Hitaan pelin tunnistaa muutenkin kuin tuijottamalla kelloa. Kun oma neljän hengen ryhmä joutuu jatkuvasti odottelemaan edellä meneviä tai takana tuleva toinen täysi ryhmä tulee jo samalle teelle odottelemaan, niin silloin pelirytmi on liian hidasta edessä.

    Itse pelaan aina harjoituskierrokset lyöntipelinä, palloa en koskaan nosta taskuun ja kaikki yli jalan mittaiset putit puttaan reikään asti. Jos joku reikä jää pelaamatta loppuun asti ja merkkaa viivan, niin se ei haittaa, kun tuloksen laskee ensin reikäkohtaisesti kuinka monta päälle tai alle ja sitten summaa nämä. Kierroksesta jää hyvä mieli kun on pelannut esimerkiksi vain neljä päälle, eikä kymmenen päälle, mikä olisi ollut todennäköisempi tulos, kun pelipalloa eikä varapalloa löytynyt yhdellä väylällä.

    ’Miten Kakskerrassa, onko sielläkin hidasta?

    Ennenkuin jätät Paraisten kentän, ole äänekäs ja vaadi, että pelirytmi nopeutuu; siten autat monia.’

    On kakskerrassakin hidasta. Viime kautena muutaman rundin pelasin yli 5 tuntia. Ekalla kerralla edessä meni 4 nuorenmiehen porukka jotka oikein l o n n i v a t kohti seuraavaa lyöntipaikkaa. Jos olisivat yhtään kävelleet hitaammin olisivat menneet taaksepäin. Ne kaverit olivat kuin jostain hidastetusta filmistä…

    Ystävällisesti huomautettiin niille pari kertaa ja kolmannella kerralla silleen, että varmasti ymmärsivät, mutta ei silti. Marshalli liputti ne jäähylle 10 reiän taukopaikalla ja päästi meidät ohi. Kierroksen jälkeen käytiin klubilla syömässä ja kun ajeltiin pois kentältä, niin kaverit pelas 17 väylää. Niillä kesti siis takaysi 40 minuuttia kauemmin kuin meillä…

    Paraisilla oon yrittäny puhua asiasta, mutta osa jarruista on klubin vakkari svenskatalande mummo/pappaporukkaa. Ne on vissiin ollu siellä niin kauan jäsenenä, että saavat pelata ihan niin kauan kuin haluavat. Kutsuvat tj:akin etunimellä…

    Kerran tuli marshalli meidän perässä ja valitin kun edessä menevä porukka jumittaa, jäivät mm. yhdellä väylällä 10 minuutiksi koko porukka onkimaan palloja vesiesteestä kun oli vedenpinta sen verran matalalla, että pallot näkyivät reunalle asti. Noh marshalli hurautti ryhmän luo ja ei huomauttanutkaan niille mitään vaan hidasti peliä entisestään juoruamalla niiden kanssa griinin vierellä pari minuuttia, samalla kun me odoteltiin väylällä, että päästäisiin lyömään griinille.

    Kierroksen jälkeen marshalli ja meidän edellä mennyt ryhmä sitten istuivat terassilla ja joivat virvokkeita. Kun me käveltiin ohi niin mulkoilivat pirun vihaisesti kun uskallettiin heille huomauttaa hitaasta pelistä. Ovathan he sentään olleet jäseninä vuodesta 1994.

    Huomautettakoon, että meidänkin ryhmässä kaikki olivat osakkeenomistajia, mutta emme valitettavasti suomenruotsalaisia, niin ei tarvinnut päästää ohi. Kierroksen kesto 4 h 50 min.

    Tuskaista, jollei kotikentälläkään saa parannusta aikaiseksi. Siivotonta käytöstä marshallilta. Eikö ne yhtään ajattele, millaisen maineen saavat.

    Kunnon poliisivoimia Paraisille, en osaa muutakaan sanoa.

    Nimetön

    Annetaan nyt sen verran kredittiä meille suomalaisille että todelliset etanat ovat enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Tämäkin kyllä korjautuisi pelkästään asennetta muuttamalla.

    Pari tarinaa mualimalta:

    Thaimaan Hua Hinissä (muistaakseni Majestic Creek) joitain vuosia sitten uudenvuoden nurkilla, paikallinen pyhäpäivä. Saamme jossain toisella kiinni ryhmän jossa paikallisia pelaajia yhteensä 6 kpl. Mukana pörräsi lisäksi tenavia ja vaimoja epälukuinen määrä. 6 autoa. Joka kerran kun joku meni lyömään KAIKKI kerääntyvät hänen ympärilleen katsomaan. Tämän jälkeen sitten osoitetaan suosiota ja analysoidaan lyöntiä. Tenavat saavat myös välillä chippailla ja puttailla kun ei mitään kiirettä ole. 9 reikää lähelle 6 tuntia, eikä ohipäästäminen tullut kysymykseenkään. Ryhmässämme ollut englantilainen pro käveli heidän luo pyytämään lupaa mutta sitä ei herunut! Ysin jälkeen ohi ja takaysi 2 tuntia tasan. Elämäni hitain kierros, 8 tuntia.

    Jos sakemannin kimppaan joutuu, tietää automaattisesti että nyt hierotaan.

    Aurinkorannikolla Santa Mariassa jouduimme jossain turistikisassa ryhmään missä 15 v poika äiteineen. Mammalla hcp luokkaa 15 ja pojalla ~10. Joka kerran kuin pojan lyöntivuoro tuli, alkoi mamma kaakattaa ja antaa hyviä neuvoja pojalle. Samalla käytiin kaikki eri vaihtoehdot ja niiden mahdolliset seuraukset läpi. Mamma myös luki pojalle griinit. Kestää…

    Yritimme vaimon kanssa heittää small talkia, mutta ei ottanut lainkaan tulta emmekä sitten enempää tuppautuneet.

    Kerran oli mamman lyöntivuoro ja itse olin 10 metriä hänen selkänsä takana valmiina omalla pallollani. Kun mamma vihdoin löi, vetäisin itse välittömästi. Meinasi kai saada järtslaagin kun tämän jälkeen AINA ennen lyöntiään mulkaisi viimeiseksi minua missä sitten olinkin.

    Rupesi jo kuhnustelu ja äärimmäinen epäsosiaalisuus kyrsimään vaikka oma peli kulki hyvin. Parilla väylällä olin honoorissa avannut 3i:llä ja poika kopioi taktiikkaani (lyöntipituus aika identtinen). Mamman mielestä taktiikkani ei ilmeisesti ollut oikea vaikka paria pukkasi, mutta pojalle iski ilmeisesti rebel-meininki päälle.

    Tulimme takaysillä reiälle jonka numeroa en nyt muista, mutta lyhyt 4, lyödään ylhäältä, lampi oikealla. Olin honorissa ja nappasin raudan käteen. Lyönti vähän aukesi, mutta jäi kuitenkin kauniisti väylän oikeaan reunaan. Taisin mutista jotain että griini aukeaa sieltä paremmin. Poika vetäisi omalla raudallaan täsmälleen samassa linjassa ja kauniisti yli palloni lampeen ilmassa. Poika ihmetteli mitä tapahtui ja näytin hänelle kädessäni olleen 5i:n. Poika kertomaan mammalle. Sitten alkoi sellainen kaakatus että piti kieltä purra ettei olisi nauranut liikaa.

    Tämän jälkeen loput väylät menivät heidän keskinäisessä riitelyssä ja tulokset sen mukaisia. Itsellä peli jatkoi kulkemista ja voitto kotiin. Kierrokseen 6 tuntia, poika kätteli 18:n jälkeen, mamma ei. Maailma on ihmeellinen.

    Kahdeksan tuntia raittiissa ilmassa golfin parissa kuullostaa maailmanennätykseltä. Lämmin osanottoni..

    Ottaen huomioon taikkujen melko vaatimattoman elopainon, mikä sai teidät pysymään 9 reikää ja 6 tuntia näiden draiverinvarsien takana? Ohihan ei aina tarvitse päästää, ohi voi myös mennä. Ja ihan jokamiehen oikeudella.

    Nimetön

    Kyllä se näin jälkeenpäin itseäkin ihmetyttää…

    Muistaakseni ne kaksi ryhmässä ollutta siellä vakituisesti asuvaa engelsmannia sanoivat että taikuille olisi väkisin ohi käveleminen ollut suunnilleen yhtä paha loukkaus kuin äidin raiskaaminen…

    Pieniä ovat mutta jotkut potkivat korkealle…

    Pelasin tällä viikolla vaimon kanssa kauden ensimmäiset 2,5 kierrosta. Kierrokset olivat todellakin nautinnollisia, golfia parhaimmillaan. Yhtään ryppyotsaa tai nipottajaa ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Kierrosajat n. 6,5 h, 5,5 h ja 2,5 h (9r.). Pitkän talven jäljiltä sai taas mukavasti kiinni tämän harrastuksen hienoudesta ja haastavuudesta. Oikein vesi kielellä jäi odottamaan kauden jatkamista. … Sitten avasin tämän ketjun.

    Elä Joseph huåli, kevät o nuori ja kukkaset on vasta puhkeamassa kukkaan.

    Nimetön

    ykkös tiille startteri joka tsekkaa et jokaisella on greenihaarukka taskussa ja opastaa mita sillä tehdään ja tärkein :takavarikoi kaikki pallo-onget ja vie ne syvimpään vesiesteeseen!

    TQM

    Oh-hoh. Olen seuranut muutamia talla keskustelupalstalla olleita keskusteluita, ja riippumatta siita, miten asiallinen (kuten p.o. avaus) ollut, niin aina paadytaan samaan lopputulokseen; erilaiset pelaajat eivat meinaa millaan mahtua samalle kentalle pelaamaan. Ei ole kohta Suomessa kentista pulaa, kun pitaa olla omat kentat kaukoille, osakkeenomistajille, suomen- ja ruotsinkielisille, vanhoille, nuorille, hitaille ja nopeille jne.. pelaajille. Mika suomalaista golf-kuttuuria vaivaa? Pelinhan pitaisi olla hauskaa saantojen ja etiketin maarittelemissa rajoissa. Markkinatalouden perusvoimat kylla hoitelevat ’kauko-ongelman’ ja jos suomalaiseen kansanluonteeseen ei sovi kohteliaisuus, toisten huomioon ottaminen ja suvaitsevaisuus, niin pitaakohan kenttien profiloitua tarjoamaan palvelujaan erilaisille kayttaryhmille ja avoimesti kertomaan sen markkinointiviestinnassaan? ’Tervetuloa kaikki hopeahapsiset ruotsinkieliset green fee-pelaajat viettamaan rentouttava 6-tuntinen kentallamme’

    Se on laji ku laji ni aina on kitistävää kanssapelaajista. Ei ole olemassa joukkoa ihmisiä, joista ei joku valittais toisesta jotain. Harrastuksissa varsinkin… ihan sama joka lajissa.

    Ei golf ole mitenkää erilainen siinä suhteessa…

    Itse kyl yrmistyn, jos kiekka kestää yli 4,5h. Se on pois mun nuoresta elämästä. Kuka siel golf-kentäl ny yhtään ylimäärästä minuuttia haluis viettää?? 😉

    Ni. Yrittäjänkii pahin onkelma on toinenn yritäjä.

    Politiikon pahin vihollinen saman vaalipirin

    puoluekaveri.

    tää on kansainvälist.

    mutt me olemme perusluonteeltamme vähän eri tempoisia – se pitäisi ymärtää.

    Toisaalta kolohvi voisi olla tämän ylikireän KIIREEN vastavoima – RENTOUTTAA.

    Toisaalta tunttu silt ett kolohviin liittyy sama neurootinen kiire ku stadilaisten kävelyrytmissä – mennään kahesti maajussi nopeemmin .

    Stadin tinti sanovat vain titi — tyyn ovat nopeatempoiset kolohvarit hiostaneet pois. ’

    Mie viihyn kolohvikentäll mieluummin 6 kuin 4 tuntii. Saunon , syön ja katselen erikseen kolhvikentän maisemia esim. Nevaksen terassilta, Sarfvikin terassilta. talin saunan ovesta tai Keimolan saunan ikuunasta tai terassilta, Vuosaare terassilt.

    Walter Hagenin kaa kaTSON KUKKIA..

    Ei ole ensimmäinen kerta tällä palstalla kun sanon tämän, mutta on pakko toistaa itseään:

    Pisin kierros, jonka olen eläissäni pelannut on noin kuusi tuntia ja paikkana Clubhousen kisa 2003 Hyvinkäällä. Kuusi tuntia vesisadetta nollan tienoilla ilman yhtään hcp 54 mummoa tai taikkua.

    Toisaalta olen kietänyt kentän alle neljään tuntiin perheen kanssa joilla kahdella ei edes ollut green cardia ja joista kaikki löivät yli 120 lyöntiä. Ilmaan yhtään juoksuaskelta.

    Asennekysymys: jotkut haluavat pelata kentällä ja toisista nenänkaiveleminen ja haahuilu on kivempaa.

    Parti- kun asiasta viimeksi täällä keskusteltiin niin oliko peräti niin, että toiseksi hitaimmaksi kierrokseksi tuli Clubhouse kisa Master:ssa. Parametrit samat kuin Hyvinkäällä mutta kaunis ilma.

    Joidenkin kansainvälisten tutkimusten mukaan keskimääräiseen kierrosaikaan vaikutetaan eniten kentän selkeyttämisellä ja caddiemaster/starter asioiden hyvällä hoidolla.

    Näiden jälkeen on tilanne kuitenkin periaatteessa sama eli yksilötasolla erot säilyvät kuitenkin.

    Itse olen hyväksynyt, että täydellä kentällä kierros kestää jopa 4.5 tuntia. Ruuhkattomalla kentällä nelipallon tulisi pelata alle 4 tunnin.

    Jos asioita joudutaan hoitelemaan Sheriffien avulla niin yleisesti ottaen mopo on karannut ao. kentällä käsistä jo paljon aikaisemmin.

    Nimetön

    Loppujenlopuksi kummat hidastavat peliä enemmän hyvät vai keskiverto pelaajat. Sehän on niin että hyvät pelaajat aina katsovat linjansa ja heillä kaikilla on jonkinlainen lyönti rutiini!!! Mitäs mieltä olette?

    Mun mielestä enemmän hidastelee ne keskivertopelaajat… Tosin hyvien kanssa en ole paljoa pelannu. Mut koska hyvillä pelaajilla pallo pysyy pelissä paremmin ja lyöntejä käytetään vähemmän, niin aikaa ei tuhraannu…

    Keskivertopelaajat hieroo sitä asentoaan ja tekee parikymmentä harkkaswingiä ennen joka lyöntiä…

    Pyydän etukäteen kaikilta asianosaisilta anteeksi, jos sohaisen kepillä ampiaispesää :o).

    Mutta joskus ns. hidasta kierrosta pelatessani ole pannut merkille, että jonkin verran peliä hidastaa myös ’äijä-golfia’ pelaavat miehet, jotka kaivavat bägistä melkein väylällä kuin väylällä sen mopon tankin esiin ja sitten armottoman slicen jälkeen niitä palleja etsitään kissojen ja koirien kanssa pöpeliköstä :o).

    TQM

    Yksi syy hitaaseen peliin on 5 minuutin pallonetsimissaanto. Jos pallo on metsassa, niin uutta peraan eika kaivella pusikoita porukalla jokaisen mopontankilla lyodyn oharin jalkeen. Suomalainen on niin nuuka / koyha, etta se pistaa miettimaan, jos palloja ei metsista voikaan hakea. Samalla junnut saavat rahaa, kun hakevat jarvipallojen lisaksi metsapallot kierratykseen.

    Pelasin taas tanaan Tanskassa ties miten monennen kierroksen, eika taalla puunjuuria kaivella. jos seuraava porukka on perassa. Sama saanto toki on voimassa taallakin, mutta ehka se toisten huomioonottaminen on hieman eri tasolla kuin Suomessa – koyhia ja nuukia ovat juutitkin.

    Ian Poulter pelasi eilen USPGA:n Harbour Town -kisassa kisakierroksen aikaan 2 h 21 min. Yksin ekassa lähdössä…

    — ja kierrostulos +2. On siinä caddie saanut mennä myös tosi lujaa. Mutta Poulter onkin pro…

    Myönnän kaiken – mun vika!

    Lyön ’pitkälle’, mutta taidot on vielä niin heikot, että välillä menee myös sivuun… Vaikka vedän välillä parikin varapalloa, niin mieli tekee myös etsiä sitä ensimmäistä (jos se kuitenkin…) että sais ’huipputuloksen’. Ja se viimeinen varapallo on muuten varmasti ihan eri puolella väylää!

    Ja vielä viheriölläkin menee aikaa kun täytyy puttailla niin monta kertaa, vaikkapa neljä… (oliskohan pitänyt ekalla kerralla kattella ne linjat ja kallistukset vähän paremmin!)

    Nimetön

    En meinannut ensin tähän ketjuun mitään vastata, kun on niin tyhmä aihe. XXL:n loistavat kommentit aiheesta muuttivat kuitenkin mieleni. Loistava asenne golffiin, ottakaapa kaikki opiksi! Kentällä voi keskittyä välillä johonkin muuhunkin kuin golffiin. Rentouttaa kummasti omaakin peliä, kun ei suhtaudu siihen niin vakavasti ja pongailee vaikka lintuja välillä. Päivän parhaat naurut tuli siitä röökinvetäjäkaverin kommenteista tiipaikalla kun ruokokerttunen rääkäisi kaislikossa…

    Mulla on itselläni sellainen asenne, että jos lähden iltarundille, menee mulla siihen kummiskin koko ilta tai jos aamurundille, niin puolipäivää menee joka tapauksessa. Ei paljon siinä kohtaa paina menikö 4 vai 5 tuntia. Jos lähtee kentälle sillä asenteella, että ajomatkoineen kaikkineen saa koko hommaan mennä vaikkapa 5 h 20 min, niin kehoitan olemaan lähtemättä kentälle. Ressiähän tosta tulee? Voiskohan golf myös rentouttaa…?

    On mulla yks parannuskeinokin tähän ’ongelmaan’: Omassa kaveriporukassakin jää usein varapallo lyömättä kun aatellaan, että kyllä se pallo nyt tosta raffista löytyy! Jos ei löydy, niin jatkamme oletetusta katoamispaikasta kahdella rankulla. Eipähän ainakaan saa mitään hyötyä vaan pikemminkin pienen lisärangaistuksen kun ei lyönyt varapalloa. On toki joo ihan oma sääntö mutta mitäs tuosta, reenirundeilla +-1 lyöntiä väärä tulos ei ainakaan mua ja mun kavereiden maailmaa kaada ja aikaa säästyy kunnei lähde talsimaan takaisin tiipaikalle varapalloa lyömään…

    :=) Nyt odotellaankin vieraspelaajan kommentteja Jarin kurittomuudesta ja piittaamattomuudesta sääntöjä kohtaan.

    Golfiinkin sopii mielestäni armeijan kuolematon lause. ’ Mitä nopeammin, sitä nopeammin’.

    Ei muuta kuin hanaa!!!

    Ja antakaa ohittaa hyvät ihmiset.

Esillä 25 viestiä, 151 - 175 (kaikkiaan 179)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #376281 kohteessaHidas peli. Syyt ja parannusehdotukset klubeille

Etusivu Foorumit Yleistä Hidas peli. Syyt ja parannusehdotukset klubeille