26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Hidas peli. Syyt ja parannusehdotukset klubeille

Etusivu Foorumit Yleistä Hidas peli. Syyt ja parannusehdotukset klubeille

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 179)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • En nyt tiedä kuinka tosissasi tuon kirjoitit, mutta suvaitsevaisuus toimii myös toisinpäin. Jos ryhmä jää selvästi muun kentän vauhdista ja muut ryhmässä olijat alkavat tuskastua, niin on aika itsekästä suhtautua peliin tuolla tavalla ja tuhota mahdollisesti kolmen pelaajan mukavan kierriksen, jotka ovat ehkä maksaneet kierroksestaan helpostikin 150 €, eli liki vanhan tonnin. Minulle on pari kertaa näin käynyt.

    Jos mielestäsi olet oikeutettu tuhlaamaan joka kierroksella vanhan tonnin toisten rahoja, nin ehkä kannattaisi itse miettiä tuota rangelle jäämistä.

    Hoppuilu, normaali pelivauhti ja hidas pelaaminen ovat hyvin kaukana toisistaan. Toivottavasti kuitenkin en vain osannut lukea riviesi välissä olevia hymiöitä, etkä aikusiten oikeasti ajattele noin itsekkäästi.

    Suvaitsevaisuus on hyvin monimutkainen asia, kuten olemme useasti tällä palstallakin huomioineet.

    Juuri näin. Omat kentät hitaille. Kuten jo aikaisemminkin sanoin, melkein ainoa ärsyttävä asia golfissa on hitaat pelaajat. Kaukot, lokkeilijat jne eivät ärsytä, mutta hidas pelaaja nostattaa verenpainetta, oli sitten osakkeen omistaja tai kauko. Jos joku pelaa hitaasti iän tai muun sairauden johdosta, niin se on hyväksyttävää ja usein he tiedostavat itsekin olevansa muita hitaampia ja antavat ohitusluvan. Mutta nämä, jotka kykenisivät normaaliin pelinopeuteen, mutta laahustelevat pallojensa luokse ja säätävät jokaista lyöntiä ja puttia kuin major kisoissa, eivätkä ymmärrä pelaavansa muita hitaammin, niin ei voi kuin ihmetellä.

    JKO

    Hidastusta aiheutuu siirtymisissä.

    Odotetaan ryhmässä lähimmän pallon takana kun kukin voisi siirtyä lähimmäksi omaa palloaan.

    Varapallon lyönti eikä turhaa pallon etsintää.

    Itse pelaan aika rauhallisesti koska koen että se on oikea tapa pelata golffia.

    Pääsääntöisesti greeniä lähestyttäessä ja siellä ollessa pitää pelata rauhassa jolloin edellinen ryhmä tekee tilaa seuraavan väylän avauksille.

    Aina joskus joku hermoilija luulee että lajin tarkoitus on pysyä ja odotella edellisen ryhmän kannassa ja huutelee vauhti käskyjä tai pyytelee ohitus lupaa, jota ei saa koska siitä ei ole kuin haittaa. Mutta hermoilkoot se tekee vaan turhille kiiruhtajille ihan ’hyvää’.

    Kun 18:sta väylällä lyö greenille pienen odotuksen jälkeen tai näkee kun edellinen tyhmä poistuu klubille niin vauhti on ollut ok. Silti ne kiireiset stressiköt on pilanneet kierroksensa hermoilussa kun ei pääse ohi;)

    Nimetön

    Nythän jo on hidas peli määriteltynä monissa kisoissa siten kuinka kauan saa lyöntiin käyttää aikaa siitä kun saapuu pallolle. Seuraavassa uudistuksessa aikaraja tulee laajentaa myös teelyönteihin, uudistus joka korjaa ongelman tavalla tai toisella.

    Yksi esimerkki viime vuoden peleistä. Ryhmämme saavutti edellä menevän ryhmän teellä ja odottelimme siinä vähän matkan päässä heidän avauksiaan. Yhden pelaajan rutiinit pistivät erityisesti silmään. Asetuttuaan pallolle hän jähmettyi suolapatsaaksi kunnes pitkän odottelun jälkeen lyönti lähti. Onneksi pallo meni metsään niin pääsin uudestaan seuraamaan tuota rituaalia. Tarkistin kellosta tuon suolapatsas tilan keston ja aikaa kertyi 22 sekunttia. Jokainen voi nyt katsoa kellosta miltä tuo aikaa tuntuu. Jos ammattilaiset pelaisivat tuollalailla, niin hyvin ehtisi jääkaapille alkuasennon jälkeen ja takaisin avatun kaljan kanssa ennen kuin lyönti olisi lähtenyt. Hogan muistaakseni sanoi, että jos lyönti lähtee täysin pysähtyneestä tilasta, niin lyönti on jo pilalla.

    En ymmärrä, miten joillekin pelaajille on syntynyt käsitys, että kentällä voi jäädä ihailemaan luonnon kauneutta tai jäädä kuuntelemaan linnun liverrystä tai katsomaan touhuissaan olevaa kettua. Toiset taas tulevat kentälle rauhoittuakseen kaupungin vilinästä ja hektisyydestä ja hitaasti maleksivat, sekä miettivät paikallaan elämän menoa. Näiden asioiden tekeminen ei kuulu golfiin, vaan jonnekin luontopolulle tms.

    Golf on peli ja sitä tulisi pelata sääntöjen ja etiketin mukaisesti. Näihin kuuluu reipas pelaaminen ja eteneminen, sekä lyönnin suoritusvelvollisuus määrätyssä ajassa edellisen lyöjän lyötyä. Sääntöihin ja etikettiin kuuluu myös velvollisuus päästää nopeampi ryhmä ohitse. Näiden normien rikkojia on valitettavan paljon.

    Meikäläiseltä palaa pinna kentällä ainoastaan hitaasta pelaamisesta, koska en voi ymmärtää, miksi jotkut tulevat kentälle tekemään muuta kuin pelaamaan golfia ja ovat niin suvaitsemattomia, etteivät ota huomioon niitä, jotka ovat golfkentällä pelaamassa golfia (tasosta riippumatta) tai opettele niitä seikkoja, joilla pelinopeuden saisi normaaliksi. Tehkööt sitä muuta muualla ja antakoot golfkentällä muiden pelata golfia. Tarkennuksena tuohon pinnanpalamiseen: Se tapahtuu minulla poikkeuksetta vain korvien välissä eikä juurikaan näy ulospäin.

    Todettakoon vielä, että sääntöjen ja etiketin mukainen pelaaminen ei edellytä juoksemista, sillä neljän hengen ryhmä pystyy rauhallisesti kävellen pelaamaan kierroksen hyvin alle neljän tunnin. Vähän toisten huomioon ottamista ja oman pelitavan tarkastelua, niin kyllä se siitä.

    ’You’re only here for a short visit. Don’t hurry, don’t worry. And be sure to smell the flowers along the way.’ — Walter Hagen

    Toki myös:

    ’If you’re going to miss ’em, miss ’em quick.’ — Lee Trevino

    Kyllähän se harmittaa, kun oon lähteny rundille duunin jälkeen klo 17 ja klo 20 oon vihdoin jo 10. tiillä. Ja pimee tulee jo ennen kymmentä…

    Normaalisti oisit jo kotona kohta 21 jälkeen, mut tällä kertaa menee hiukan pitempään… jäänee kierros jopa kesken. Jihuu.

    Voisi tietysti kysyä, että miks ihmeessä lähen vasta klo 17 kiertämään… 😉

    Nimetön

    Kyllä useimmilla kentillä on tänä päivänä väyläkohtaiset peliajat ja myös maksimi peliaika,joka pyörii siinä 4 tunnin kieppeillä.

    Mikäli tällaisia Mukulan tapaisia pelaajia kentällä esiintyy ja tyhjiä väyliä alkaa edessä olemaan,niin minä ainakin soitan kännykällä valvojan paikalle.

    Tämä on hyvä ja tehokkaaaksi havaittu keino.

    Toinen hyvä keino on irtaantua porukasta ja jättää Mukula sinne taakse yksikseen pelailemaan.

    Keinoja kyllä löytyy tällaisiin ylimielisiin hidastelijoihin.

    HÖRHÖ sulla on sopiva nimi onko se enne – ei seainaskaan nopealt atunnu .

    Antti siteeraa kaveria , joak on voittanut kai yhtä monta mastersia ku Tiiekri – paitti viel pari enenmmän ?

    Se ymmärsi nostaa kolohvPROiden asemaa kilapilijana ja muutenkin smelt the flowers.

    Miks pirussa niit maisemia tehhaäään ja uhrataan miljoonia , jolei niitä saa ess ihailla.

    Lee Hörho Trevino oli niin nope , että nai neljä rouvaa – oliks ne hitaita tai hän liian nopea ??

    Mutta nopsasjalkaiset rupekaa juossee 110 m aitoja – se ei vie hitaalatkaan kuin 16 sek .

    Jos juoksee eessun taassun kerkee 4 tunnissa hinkaamaan airat minuttin tauollakin ja varaa 1 minuutin 2 x 110 m aitoihin niin noin 7200 kertaa.

    pääsee ,kipaseen 110 m airat.

    Voi olla , että tulee maaliin loppu osilla kuten Erkko Trphyn voittaja kolohvissa ja SE myös 110m aoiroissa Kari Saklonen muutama aita kaulassa.

    Mut tekke kaiki kiiruust. Hopi – hopi – hopi !!!

    En ole hidas. En myöskään ole liian nopea, vaikka vaimoni usein niin valittaa…

    Kaikki kunnioitus Hagenia kohtaan, mutta kaikkea ei varmaan kannata ottaa kirjaimellisesti. Tuskin se Hagen kierroksellaan perä pystyssä kukkapenkissä oli (vertauskuva), sillä hän olisi saanut pelin viivyttämisestä penaltia.

    Kukkien haisteleminen kannattaa suorittaa puutarhassa tai muussa vastaavassa paikassa ja golfin peluu vastaavasti golfkentällä, eikä puutarhassa. Kaikelle on paikkansa. Eikö ne golfkentät ole rakennettu golfin pelaamista varten? En minä ole ainakaan kuullut, että tuohon jaloon urheilulajiin kuuluu osana kukkien haistelu ja muu haihatus. Miksei kukkien haistelua tms. mainosteta esim. Golfliiton edistäessä lajin tunnettuutta?

    Mun mielestä tyyneys kuuluupi lajiin. Pirun vaikiaa on se, ainaskin mulle. Mutta Hagenin lausahdus käynee hyvin mielikuvaharjoituksena.

    Minulle, ja arvatenkin myös monelle muulle, golfkenttä on luontopolku. Tämä juontaa alkunsa varhaisnuoruuden lintuharrastuksesta sekä kalastuksen ja metsästyksen parissa vietetyistä hetkistä. Kevään edistymisen seuraaminen on olennainen osa pelikierrosta. Melko nopeasti kyllä huomaa, onko ryhmässsä muita samanhenkisiä. Jos on, niin hyvä, huomioita vaihdetaan ja niitä kommentoidaan. Jos ei ole, niin silloin pidän havainnot omana tietonani. Ettei toisten peli vaan häiriinny.

    Toiset häiriintyvät, toiset eivät. Eräänä kevätaamuna kaveri asetteli palloa tiille kun viereisessä kaislikossa alkoi perhananmoinen särinä ja sirkutus. ’Ruokokerttunen’ määritin minä. ’No mäkin kuuntelin, että joku perkele se on!’ sanoi kaveri ja asettui lyömään, rööki keskellä suuta, lippa niskassa…

    Joku takavuosien huippu, en kuolemaksenikaan muista kuka, kannusti kuuntelemaan lintujen laulua ja juttelemaan mukavia pelikavereitten kanssa, sillä muuten saa aikaa 18 reikää kestävän päänsäryn..!

    Nimetön

    Mielestäni koko juttu kiteytyy siihen että älä tee sitä mitä et itse haluaisi sinulle tehtävän. Golf on sosiaalinen peli ja se tarkoittaa kaikkia kentälläolijoita, ei vain omaa ryhmääsi.

    Golf ei ole kuin tennis missä olet tietyn alueen käytöstä maksanut. Tenniskentällä voit vaikka harrastaa joogaa tuntisi ajan eikä se haittaa ketään.

    Golfkierros on prosessi (hauska sellainen) jonka läpikäyminen vaikuttaa muihin samaa prosessia tekeviin. Yksilö/ryhmä joka nakkaa hiekkaa tämän prosessin rattaisiin voi vaikuttaa helvetinmoiseen määrään muita ihmisiä, ruuhkaisena päivänä saattaa olla ettei kentän ns. luontainen pelirytmi ehdi edes palautua.

    Juuri tämän takia on mielestäni suorastaan törkeätä ja itsekästä pelata ’omaan rauhalliseen’ rytmiinsä jos sillä selkeästi hidastaa muita.

    Ei tässä mitään ihmekikkoja tarvita. Jos joku haluaa pelata hitaammin maksaakoon siitä sen että automaattisesti päästää takaatulevat ohi mikäli reikäväli edessä on tyhjä.

    Pois kaikki arvovalinnat tyyliin ’emme päästäneet teitä ohi kun ette te siitä olisi paljoakaan kostunut, olimmehan jo 16. väylällä’. Samaten takaatulevat menevät ohi silloin kuin tilaisuus annetaan ilman mitään ’ei meillä mikään kiire ole’ kommentteja. Jollain takanatulevalla voi olla etkä voi heidän puolestaan tällaista valintaa tehdä.

    Nimetön

    Täsmennyksenä vielä ettei kentän rytmissä pysyminen ja kukkien haistelu tai linnunlaulun kuunteleminen ole toisiaan poissulkevia asioita.

    Olen täysin samaa mieltä Piepon kanssa. On ihan oikein jos käyt vaikka pururadalla lenkillä tai uimahallissa uimassa. Siellä hidastelu vaikuttaa ainoastaan OMAAN kotiinpääsysi ajankohtaan.

    Mutta golfkentällä hidastelu vaikuttaa myös MUIDEN kotiinpääsyyn. Lenkkipolulla jos haluat juosta 10 kilometrin lenkin tunnissa, niin voi mennä omaa tahtiasi jo ohitella kävelijät ja kukkien haistelijat. Golfkentällä on aina muitakin, jotka pitää huomioida.

    Greenfeen maksaminen ei oikeuta toimimaan oman aikataulun mukaan, koska moni muukin voi olla maksanut sen 50-100€ ja haluaa pelata normaaliin aikaan. Onko oikein hidastaa tällaisten peliä. Liikenteessäkin pitää huomioida muuta autoilija. En minäkään saa ajaa motarilla 20 km/h vastaantulijoiden kaistaa ja ihailla tienpientareen kukkia, vaikka tie on verorahoillani rakennettu.

    Toinen asia mitä tuolla alkupään viesteissäni yritin korostaa oli se, että miten sujuvan pelin tietous ja käytännöt saataisiin KAIKKIEN tietoon. Oma Paraisten eläkeläiskenttäni taas jeesusteli seuran lehdessä, että pitää pelata nopeasti ja miten sitä voidaan edistää ja plää, plää, plää…

    Okei 90% seuran jäsenistä tietää tämän asian ja toimii sen mukaan, mutta se loput 10% ei ikinä lue alan lehtiä tai klubien ilmoitustauluja tai yksinkertaisesti ei vaan tiedosta pelinopeuden olevan edes mikää asia golffin parissa. Pari kertaa olen ohittanut jotain mummoryhmiä, jotka katsoivat kuin meikäläistä kuin tuomittua murhaajaa, kun rohkenin mennä heidän ohitseen (edessä kolme tyhjää väylää).

    Se vähemmistö joka ei nopeasta pelistä tiedä/piittaa pystyy hidastamaan koko kentän peliä, jolloin ei auta vaikka kuinka jättäsi omat putit puttaamatta ja pistäisi pallon taskuun kun pisteitä enää ole tulossa.

    Jos oletetaan, että kentän normaali kierrosaika on neljä tuntia ja ryhmien väliset lähtöajat on 10 minuuttia, niin täyteen myydyllä kentällä on samaan aikaan pelaamassa 24 ryhmää. Jos kello 14:00 lähtevä ryhmä pelaa kentän viiteen tuntiin, niin kello 19:00 kentällä on pelaamassa yhteensä 30 ryhmää. Tämän takia kenttä ei pysty vetämään edes vielä kello 19:00 neljän tunnin vauhdilla, vaikka tämä hidas ryhmä on jo poistunut kentältä. Mikäli iltapäivällä on muutama tyhjä lähtö, niin se helpottaa tietysti kentän palautumista normaaliksi. Ilmeisesti ei ymmärretä, että kauniina kesäpäivinä, kun kaikki lähdöt on täynnä, niin jo yksi hidas ryhmä aamupäivällä saa aikaan sellaisen ruuhkan, joka ei puurkaannu koko päivänä. Yleinen käytäntö, että kilpailujen jälkeen jätetään aikoja myymättä, takaa juuri sen, että kenttä toipuu kilpailujen hitaasta pelirytmistä. Esimerkiksi jos kilpailun kierrosaika on ollut viisi tuntia, niin tunti tyhjää viimeisen kilpailuryhmän jälkeen, mahdollistaa sen, että kenttä rullaa lopun päivää taas neljän tunnin kierrosaikaan.

    Eli kentänvalvojien tulisi ruuhkaisina päivinä jo aamusta asti valvoa, ettei yksikään ryhmä jarruta muiden pelaamista, sillä menetettyä aikaa on lähes mahdotonta saada takaisin koko päivänä ilman tyhjiä lähtöjä aikoja.

    Eräs pelikaverini on aikoinaan ollut aktiivinen lintubongari ja harrastaa sitä jossain määrin edelleen. Viime kesänä hän kertoi, että kentällä hän on pelaamassa eikä bongaamassa. Hän päätti kokeilla, kuinka monta lintua bongaa kahden väylän aikana ja tulokseksi tuli toista kymmentä, joka kuulemma on paljon. Ko. reijät hän hävisi skineissä ja selvästi. Tuskin tarvitsee edes mainita, että pelimme hidastui noiden väylien ajan…

    Pelinopeudestahan tässä oli kysymys, ei siitä mitä kukin kentällä ’näkee’. Minun puolestani virkatkoon mummo vaikka sängynpeittoa kierroksen aikana, kunhan se ei vaikuta haitallisesti toisten peliin tai pelinopeuteen. Joku voi tietty väittää, ettei hänen muut tekemisensä vaikuta pelinopeuteen, mutta mielestäni kierroksen aikana kaikki muu kuin golfiin käytetty aika hidastaa peliä tavalla tai toisella. En todellakaan tarkoita, että kierroksen tulisi edetä tuppisuuna ja naama kurtussa. Lähinnä vain ammattilaiset ovat kierroksen aikana suuren osan ajasta ’omissa oloissaan’, koska haluavat todella keskittyä pelaamiseensa.

    Loppujen lopuksi tulisi kuitenkin muistaa, mitä varten se kenttä on olemassa, eikä sitä, mitä muita aktiviteetteja pelaamiseen voi yhdistää. Siellä kentällä voi takana päin olla paljon odottvia pelaajia, jotka ovat tulleet kentälle golfia varten.

    Suvaitsevuutta ja muiden huomioonottamista… Jätetään ne muut harrastukset muille ’suorituspaikoille’, eikä itsekkäästi yhdistellä muita ’lajeja’ toisten ihmisten ajankäytön kustannuksella.

    Kentän läpi juokseva kellokalleko sitten ottaa muut huomioon?

    Joskus caddiemasterit voisivat rymiä koostessaan auttaa kentän tasaista kiertoa. Minua ainakin ihmetyttää, kun esim. neljän hengen porukan jälkeen lähetetään esim. kaksi kahden hengen ryhmää eikä yhtä neljän hengen. Ohitustilanteet hidastaavt myös kentän normaalia rytmiä.

    Samaten ärsyttävät ohitusta vaativat niissä tilanteissa kun oma ryhmä ja edelläolevat joutuvat odottelemaan.

    Tilanne on luonnollisesti toinen jos edessä alkaa syntymään väylän mittaisia rakoja.

    En millään tapaa kannusta ketään hitaaseen peliin, jos kommenteistani o sellattis vaikutelman saanut. Kukin seuratkoon tarkkaan pelin kulkua ja sitten välittömästi vuorollaan huitaiskoon. Mutta sen kummemmin hätäilemättä.

    Tuo sinun mainitsemasi takavuosien huippu oli muistaakseni Sam Snead. Korjatkaa jos muistan väärin.

    Nimetön

    Mitäs arvon pallonkurittajat ajattelette joillakin kentillä käyttöönotetusta ’ryhmävastaavasta’ eli siitä, että CM pyytää ryhmässä alimmalla tasoituksella pelaavaa huolehtimaan ryhmänsä kohtuullisesta etenemisvauhdista.

    Tämänhän luulisi osaltaan kitkevän aikaa myöten pois noita suurimpia hullutuksia ryhmäläisiltä eli käänteisesti käyttöön tulisi

    – nopeat avaukset eli honöörissä oleva avaa sen kummempia vitkastelematta

    – varapallo lyödään aina tarvittaessa

    – siirtyminen omalle pallolle ja lyöntilinjan haku jo edellisen lyödessä

    – turhat moninkertaiset harjoitusswingit unohdetaan

    – oma puttauslinja luetaan jo muiden putatessa

    – greenillä ensiksi reikään putannut huolehtii tangon takaisinlaitosta

    – ripeä siirtyminen seuraavalle tiiauspaikalle

    Kun jossain vaiheessa tuo ’ryhmän johtajaksi’ nimeäminen vielä otettaisiin kunniatehtävänä, joka velvoittaa ryhmän tuonnin ’maaliin’ kohtuuajassa, niin hitaan pelin ongelman luulisi helpottuvan?

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 179)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #376213 kohteessaHidas peli. Syyt ja parannusehdotukset klubeille

Etusivu Foorumit Yleistä Hidas peli. Syyt ja parannusehdotukset klubeille