16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

havaintoja viimeiste vuosien ajalta

Etusivu Foorumit Yleistä havaintoja viimeiste vuosien ajalta

Esillä 24 viestiä, 1 - 24 (kaikkiaan 24)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • on ollut mielenkiintoista seurata tämänkin palstan keskustelujen luonnetta kohta kymmenen vuoden ajalta. tai ehkä mielenkiintoista on väärä sana, pelottavaa on ehkä oikeampi. kun joskus keväällä 2003 lueskelin tätä palstaa keskustelu oli usein asiasisältöistä ja usein keskustelijat muistivat hyvät tavat. nyt 2011 vaikuttaa että hyvät tavat ovat unohtuneet ja täällä voi lukea jopa haistatteluja, mielenkiintoista että suomen GD ei puutu asiaan moderoinnilaan.. vai edistaako tuo linja sellaista keskustelua jota GD haluaa Suomessa edistää lisäksi keskustelujen ppainopiste on siirtynyt voimakkaasti erilaisten prsaanreikien hyödyntämisestä kaytävään keskusteluun ja niiden hyödyntämisen puolustamiseen esim. -kuinka kusetan verottajaa, kun tion tavaraa maahan -kuinka haalin itselleni sellaisia etuuksia joita minulle ei kuuluisi -kuinka vaatia muita sopeutumaan juuri minun haluihini -kuinka maksataa omat pelit jollain muulla jne… helkutti keskusteluhan alkaa muistuttamaan rikollisten ”hei kato kytät ei voi sulle mitään jos..” tosin muodosssa ”hei kato muut oman seurasi kaverit / jäsenet ei voi sulle mitään jos…” no eiköhän täällä kohta saa hyviä vinkkejä siihen kuionka kaverin bägi pöllitään tehokkaimin klubin terassin edustalta. toivottavasti tämä palsta ei oikeasti edusta Suomalisia golfareita ja heidän näkemyksiään.

    EFC

    Yllä oleva on valitettavan totta. Itse olen roikkunut tällä palstalla jo toistakymmentä vuotta ja meininki on mennyt koko ajan hiekompaan suuntaan. Ihmisillä on nykyään joku ihme tarve kommentoida asioita joista ei mitään ymmärretä sekä vääntää niistä aivan tolkuttomasti.

    Mutta ettei kaikki olisi niin negatiivista, niin palstan kautta olen saanu uusia pelikavereita koko joukon (Kiitos teille kaikille), päässyt mukaan hienoihin tapahtumiin (mm. GPI, kiitos Partin) ja parantanut sääntötietouttani lukemalla sääntöpalstaa, sekä saanut lukea asiallisia matkailuvinkkejä palstan reissuhenkilöiltä.

    ts

    Jooseppi kirjoitti: (8.3.2011 11:36:52)

    lisäksi keskustelujen ppainopiste on siirtynyt voimakkaasti erilaisten prsaanreikien hyödyntämisestä kaytävään keskusteluun ja niiden hyödyntämisen puolustamiseen esim.

    .

    Jostain syystä koen, että tuo ei kovin paljon poikkea yhteiskunnan muusta ilmapiiristä. Oikeamielisyydestä on siirrytty siihen, että pohditaan miten seuraukset voisi välttää.

    Jooseppi kirjoitti: (8.3.2011 11:36:52)

    toivottavasti tämä palsta ei oikeasti edusta Suomalisia golfareita ja heidän näkemyksiään.

    Pelkään pahoin, että ei edusta pelkästään sitä.

    Paastonajan alkamisen kunniaksi voisimme kaikki tehdä lupauksen, että vaikka olemme asioista eri mieltä, niin keskustelemme kuitenkin toisiamme kunnioittaen. Lisäksi kannattaisi muistaa vanha viisaus, joka sanoo, että ’se, joka lyö takaisin, aloittaa tappelun’. Eiköhän meidän kaikkien egot kestä tölväisyn tai pari huonoa päivää viettävältä kolleegalta?

    KL

    Husqvarna kirjoitti: (8.3.2011 17:18:50)
    Lisäksi kannattaisi muistaa vanha viisaus, joka sanoo, että ’se, joka lyö takaisin, aloittaa tappelun’.

    Päteekö tuo myös oikeudessa? Tai edes lätkän SM-liigassa?

    Kuinka vanha tuo viisaus muuten on?

    Kyllähän tämä välillä aika överiksi menee, mutta ihmiset vain ovat sellaisia nimimerkkien takaa kirjoitettaessa valvonnan puuttuessa. Siksi heristänkin sormeani nimenomaan moderoinnin suuntaan, koskapa siellä laaditaan toiminnan raamit ja vedetään rajat. Joillakin muilla foorumeilla on käytössä tiukan moderoinnin lisäksi jäsenten mahdollisuus antaa miinuspisteitä kirjoittajille huonosta käytöksestä tai provoilusta tms. Kun pisteet ovat liian alhaalla, niin oikeudet lähtevät kuin Koppi Töölöstä. Ei olisi pahitteeksi täälläkään.

    ts

    KL kirjoitti: (8.3.2011 20:40:38)
    Siksi heristänkin sormeani nimenomaan moderoinnin suuntaan, koskapa siellä laaditaan toiminnan raamit ja vedetään rajat.

    Yhdeltä suunnalta on ainakin ollut kovin hiljaista tänään. Oiskohan taisteluväsymys iskeny vai vallan joku muu.

    Nimetön

    ts kirjoitti: (8.3.2011 21:08:57)

    KL kirjoitti: (8.3.2011 20:40:38)
    Siksi heristänkin sormeani nimenomaan moderoinnin suuntaan, koskapa siellä laaditaan toiminnan raamit ja vedetään rajat.

    Yhdeltä suunnalta on ainakin ollut kovin hiljaista tänään. Oiskohan taisteluväsymys iskeny vai vallan joku muu.

    Oikeastaan pariltakin suunnalta. Toinen on loistanut poissaolollaan jo jonkun aikaa ja toinen pari päivää.

    Onhan tää nettimaailma muuttunut kymmenessä vuodessa. Monesti tuntuu, että jotkut vaan purkaa pahaa oloaan ja huonoa itsetuntoaan täällä ja muilla forumeilla. Keskustelu olisi hyvin erillaista, kun kaikki laitettais samaan kämpään naamat vastakkain.

    .

    KL kirjoitti: (8.3.2011 20:40:38)

    Husqvarna kirjoitti: (8.3.2011 17:18:50)
    Lisäksi kannattaisi muistaa vanha viisaus, joka sanoo, että ’se, joka lyö takaisin, aloittaa tappelun’.

    Päteekö tuo myös oikeudessa? Tai edes lätkän SM-liigassa?

    Kuinka vanha tuo viisaus muuten on?

    Kyllähän tämä välillä aika överiksi menee, mutta ihmiset vain ovat sellaisia nimimerkkien takaa kirjoitettaessa valvonnan puuttuessa. Siksi heristänkin sormeani nimenomaan moderoinnin suuntaan, koskapa siellä laaditaan toiminnan raamit ja vedetään rajat. Joillakin muilla foorumeilla on käytössä tiukan moderoinnin lisäksi jäsenten mahdollisuus antaa miinuspisteitä kirjoittajille huonosta käytöksestä tai provoilusta tms. Kun pisteet ovat liian alhaalla, niin oikeudet lähtevät kuin Koppi Töölöstä. Ei olisi pahitteeksi täälläkään.

    Lätkästä en tiedä muuta, kuin että Litmanen sais jo lopettaa. Muistelen, että tuo sanonta on peräisin tai sitä on ainakin käyttänyt joku poppari tms. julkimo.

    Moderointi voi olla yksi tapa hoitaa ongelma, mutta minusta tässä on yksi fundamentaalinen ristiriita: Täällä on moneen kertaan korostettu etiketin tärkeyttä osana golfin olemusta, mutta sitten samat tyypit räyhäävät nimimerkin takaa toisilleen vailla minkäänlaista häpyä. Toisaalta en ole ulkomaisilla saiteilla huomannut samanlaisia yhteenottoja, joten varmaan tämä on olennainen osa suomalaisuutta :-(. Taidettiin mekin ottaa yhteen joskus viime vuonna, mitä edelleen suuresti kadun :-(.

    Kualeppi kirjoitti: (8.3.2011 21:30:05)
    …Onhan tää nettimaailma muuttunut kymmenessä vuodessa. Monesti tuntuu, että jotkut vaan purkaa pahaa oloaan ja huonoa itsetuntoaan täällä ja muilla forumeilla. Keskustelu olisi hyvin erillaista, kun kaikki laitettais samaan kämpään naamat vastakkain.

    Aika ajoin törmätään tähän samaan. Anonyymin kirjoittamisen salliminen vaatisi tiukempaa moderointia.
    Meitä on täällä aika iso joukko, jotka ovat tutustuneet toisiinsa mm. GP:n tapahtumissa. Tämä joukko kirjoittaa hetkittäin aika värikkäästi, joka ulkopuolisen silmissä voi olla turhankin kärkästä.
    Me kuitenkin tehdään se tavallaan kasvokkain. Kaikki mikä lähtee näppäimistöltä, voitaisiin sanoa myös livenä.

    KL

    Husqvarna kirjoitti: (8.3.2011 21:34:00)
    .

    KL kirjoitti: (8.3.2011 20:40:38)

    Husqvarna kirjoitti: (8.3.2011 17:18:50)
    Lisäksi kannattaisi muistaa vanha viisaus, joka sanoo, että ’se, joka lyö takaisin, aloittaa tappelun’.

    Päteekö tuo myös oikeudessa? Tai edes lätkän SM-liigassa?

    Kuinka vanha tuo viisaus muuten on?

    Kyllähän tämä välillä aika överiksi menee, mutta ihmiset vain ovat sellaisia nimimerkkien takaa kirjoitettaessa valvonnan puuttuessa. Siksi heristänkin sormeani nimenomaan moderoinnin suuntaan, koskapa siellä laaditaan toiminnan raamit ja vedetään rajat. Joillakin muilla foorumeilla on käytössä tiukan moderoinnin lisäksi jäsenten mahdollisuus antaa miinuspisteitä kirjoittajille huonosta käytöksestä tai provoilusta tms. Kun pisteet ovat liian alhaalla, niin oikeudet lähtevät kuin Koppi Töölöstä. Ei olisi pahitteeksi täälläkään.

    Lätkästä en tiedä muuta, kuin että Litmanen sais jo lopettaa. Muistelen, että tuo sanonta on peräisin tai sitä on ainakin käyttänyt joku poppari tms. julkimo.

    Moderointi voi olla yksi tapa hoitaa ongelma, mutta minusta tässä on yksi fundamentaalinen ristiriita: Täällä on moneen kertaan korostettu etiketin tärkeyttä osana golfin olemusta, mutta sitten samat tyypit räyhäävät nimimerkin takaa toisilleen vailla minkäänlaista häpyä. Toisaalta en ole ulkomaisilla saiteilla huomannut samanlaisia yhteenottoja, joten varmaan tämä on olennainen osa suomalaisuutta :-(. Taidettiin mekin ottaa yhteen joskus viime vuonna, mitä edelleen suuresti kadun :-(.

    Noilla ulkomaisilla saiteilla yhteenotot katoavat hyvin nopeasti, koska moderointi toimii. Toisaalta ainakin yhdellä palstalla moderaattori poistaa kaikki viestit, joissa hänen omia kirjoituksiaan kritisoidaan tai esitetään vastaväitteitä hänen ’faktoilleen’. Kahdesti olen jopa törmännyt siihen, että hän on editoinut omia aikaisempia viestejään voidakseen haukkua kirjoittajaa aiheettomasta hölmöilystä kritisoidessaan hänen viestiään. Siitä on jo normaalilla itsetunnolla varustetun henkilön käytös kaukana.

    Mitä tulee etikettiin ja hyvään käytökseen yleensä, niin kasvoikkain ryhmässä on suomalaisenkin selvästi vaikeampaa käyttäytyä huonosti. Siksi tuolla kentällä ei tämmöistä suunsoittoa tapaa, ei ainakaan kovin usein. Monille tämä tuntuu myös olevan jonkinlainen purkautumiskanava.

    Noista yhteenotoista sanoisin, etten ainakaan henkilökohtaisesti paina mieleeni sellaisia, jokaisella joskus menee vähän yli. Muistan yhden entisen työtoverini, joka kerran sanoi, että kyllähän välillä pitää vähän räiskyä, muuten hommasta ei tule mitään. Liian vakavasti näitä räiskymisiä ei vain tule ottaa, eikä varsinkaan tosissaan alkaa kaunoja rakentaa, Siihen elämä on aivan liian lyhyt. Niin ja kallis 😀

    ts

    Paksupekka kirjoitti: (8.3.2011 21:49:48)

    Me kuitenkin tehdään se tavallaan kasvokkain. Kaikki mikä lähtee näppäimistöltä, voitaisiin sanoa myös livenä.

    Tuo on tehnyt mieli sanoa moneen kertaan. Olipa taas osuvasti ilmaistu.

    KL kirjoitti: (8.3.2011 21:51:15)
    [Noista yhteenotoista sanoisin, etten ainakaan henkilökohtaisesti paina mieleeni sellaisia, jokaisella joskus menee vähän yli. Muistan yhden entisen työtoverini, joka kerran sanoi, että kyllähän välillä pitää vähän räiskyä, muuten hommasta ei tule mitään. Liian vakavasti näitä räiskymisiä ei vain tule ottaa, eikä varsinkaan tosissaan alkaa kaunoja rakentaa, Siihen elämä on aivan liian lyhyt. Niin ja kallis 😀

    🙂

    Husqvarna kirjoitti: (8.3.2011 21:34:00)
    .

    KL kirjoitti: (8.3.2011 20:40:38)

    Husqvarna kirjoitti: (8.3.2011 17:18:50)
    Lisäksi kannattaisi muistaa vanha viisaus, joka sanoo, että ’se, joka lyö takaisin, aloittaa tappelun’.

    Kuinka vanha tuo viisaus muuten on?

    Muistelen, että tuo sanonta on peräisin tai sitä on ainakin käyttänyt joku poppari tms. julkimo.

    Tästä asiasta lauloi aikoinaan Kontra.

    Jooseppi kirjoitti: (8.3.2011 11:36:52)
    on ollut mielenkiintoista seurata tämänkin palstan keskustelujen luonnetta kohta kymmenen vuoden ajalta.

    tai ehkä mielenkiintoista on väärä sana, pelottavaa on ehkä oikeampi.

    kun joskus keväällä 2003 lueskelin tätä palstaa keskustelu oli usein asiasisältöistä ja usein keskustelijat muistivat hyvät tavat.

    nyt 2011 vaikuttaa että hyvät tavat ovat unohtuneet ja täällä voi lukea jopa haistatteluja, mielenkiintoista että suomen GD ei puutu asiaan moderoinnilaan.. vai edistaako tuo linja sellaista keskustelua jota GD haluaa Suomessa edistää

    lisäksi keskustelujen ppainopiste on siirtynyt voimakkaasti erilaisten prsaanreikien hyödyntämisestä kaytävään keskusteluun ja niiden hyödyntämisen puolustamiseen esim.

    -kuinka kusetan verottajaa, kun tion tavaraa maahan
    -kuinka haalin itselleni sellaisia etuuksia joita minulle ei kuuluisi
    -kuinka vaatia muita sopeutumaan juuri minun haluihini
    -kuinka maksataa omat pelit jollain muulla
    jne…

    helkutti keskusteluhan alkaa muistuttamaan rikollisten ”hei kato kytät ei voi sulle mitään jos..”
    tosin muodosssa ”hei kato muut oman seurasi kaverit / jäsenet ei voi sulle mitään jos…”

    no eiköhän täällä kohta saa hyviä vinkkejä siihen kuionka kaverin bägi pöllitään tehokkaimin klubin terassin edustalta.

    toivottavasti tämä palsta ei oikeasti edusta Suomalisia golfareita ja heidän näkemyksiään.

    Johtuukohan nämä ongelmat siitä kun golf on avautunut ’kaikelle kansalle’. Ehkä Liiton halpapelaamis työryhmä onnistuu palauttamaan tilanteen vanhan hyvän ajan tilaan.

    Nimetön

    ts kirjoitti: (8.3.2011 21:51:32)

    Paksupekka kirjoitti: (8.3.2011 21:49:48)

    Me kuitenkin tehdään se tavallaan kasvokkain. Kaikki mikä lähtee näppäimistöltä, voitaisiin sanoa myös livenä.

    Tuo on tehnyt mieli sanoa moneen kertaan. Olipa taas osuvasti ilmaistu.

    Osa sanoisi ja osa ei. Paljonhan tulee myös väärinkäsityksiä sen vuoksi, ettei sanaton viestintä välity. Samoin esim. sarkastinen huumori ei välttämättä välity kirjoitettuna. Otetaan asiat vit…na, vaikkei kukaan edes vit…le.

    ts

    Kualeppi kirjoitti: (8.3.2011 23:39:20)

    Paka varmaan tarkoitti sitä, että kaiken kirjoitetun jälkeenkään ei meillä ole onglemaa kohdata nokikkain ja sanoa samoja asioita. Tarkoittaa myös sitä, että meilä ei ole mitään syytä pitää yllä anonyymia statusta. Hyvin suuri osa näistä nickeistä tuntee toisensa myös oikeilta nimiltä ja kanssakäymistä monessa muodossa on ollut jo vuosia.

    Joidenkin nimimerkkien kohdalla on vaikea kuvitella että he kehtaisivat porukan eteen tulla omana itsenään näiden tarinointien jälkeen.

    Nimetön

    ts kirjoitti: (8.3.2011 23:55:36)

    Kualeppi kirjoitti: (8.3.2011 23:39:20)

    ts kirjoitti: (8.3.2011 21:51:32)

    Paksupekka kirjoitti: (8.3.2011 21:49:48)

    Me kuitenkin tehdään se tavallaan kasvokkain. Kaikki mikä lähtee näppäimistöltä, voitaisiin sanoa myös livenä.

    Tuo on tehnyt mieli sanoa moneen kertaan. Olipa taas osuvasti ilmaistu.

    Osa sanoisi ja osa ei. Paljonhan tulee myös väärinkäsityksiä sen vuoksi, ettei sanaton viestintä välity. Samoin esim. sarkastinen huumori ei välttämättä välity kirjoitettuna. Otetaan asiat vit…na, vaikkei kukaan edes vit…le.

    Paka varmaan tarkoitti sitä, että kaiken kirjoitetun jälkeenkään ei meillä ole onglemaa kohdata nokikkain ja sanoa samoja asioita. Tarkoittaa myös sitä, että meilä ei ole mitään syytä pitää yllä anonyymia statusta. Hyvin suuri osa näistä nickeistä tuntee toisensa myös oikeilta nimiltä ja kanssakäymistä monessa muodossa on ollut jo vuosia.

    Näin sen ymmärsinkin. Tarkoitin tuolla riehumisella ja provosoimisella lähinnä vierailevia tähtiä, jotka tulevat ja menevät. Monesti tullaan vaan piruuttaan sotkemaan hyviä keskusteluja motiivina kiusata muita. Eihän kukaan toimi näin ainakaan selvin päin yleisessä tilassa. Muuten tulisi äkkiä kannetuksi ovesta ulos.

    Myös ns. ohuen tiedon varassa on helppoa tulla heittämään näkemyksiä, tähän usein itsekin syyllistyn. Kentällä on vaikea kuvitella, että hcp20 tuuppari tulisi pätemään, kun pari prota keskustelee edustuspelaajien kanssa svingistä.

    Kuinkahan sekopäistä täällä oliskaan, jos te kaikki olisitte anonyymejä 🙂

    ts

    Kualeppi kirjoitti: (9.3.2011 7:32:54)

    Näin sen ymmärsinkin. Tarkoitin tuolla riehumisella ja provosoimisella lähinnä vierailevia tähtiä, jotka tulevat ja menevät. Monesti tullaan vaan piruuttaan sotkemaan hyviä keskusteluja motiivina kiusata muita. Eihän kukaan toimi näin ainakaan selvin päin yleisessä tilassa. Muuten tulisi äkkiä kannetuksi ovesta ulos.

    -)

    Näinpä juuri ja vaikka tuo saattaa olla nuorempana näiden nettipalstojen ääreen ajautuneille kovinkin normaalia, että tuo tavallaan ’kuuluu’ näille, on sitä tallaisen vanhan kalkkiksen mahdoton ymmärtää tai aina edes tunnistaa. Varsinkin silloin kun oikeesti asiasta keskustellaan, niin pitäähän sinnekin jonkun valopään aina tulla heittämään typerää provoa sekaan vain liekkejä nostaakseen.

    Liekö sitten suomalainen ilmiö, mutta KV-palstoilla en todellakaan vastaavaan ole törmännyt. Tai sitten en tyhmyyttäni ja kielitaidottomuuttani niitä havaitse 😉

    Voihan se toki olla niinkin, että siellä keskusteluun osallistuvat vain ne, jotka asiasta jotain ymmärtävät. Meillä täällä köyhässä pohjolassa kun niitä on niin vähän, niin pitää päästä edes heittämään näytettä typeryydestä johonkin väliin. Ihmeelisintä on se, että nuo henkilöt itsekin tunnistavat oman käyttäytymisensä, eivätkä esim ikipäivänä kehtaisi tulla omalla naamallaan näyttäytymään porukan eteen livenä.

    EFC

    ts kirjoitti: (9.3.2011 8:27:57)

    Voihan se toki olla niinkin, että siellä keskusteluun osallistuvat vain ne, jotka asiasta jotain ymmärtävät. Meillä täällä köyhässä pohjolassa kun niitä on niin vähän, niin pitää päästä edes heittämään näytettä typeryydestä johonkin väliin.

    Näin se täällä menee ja valitettavasti oman kokemuksen mukaan eniten täällä golfin parissa. Seuraan suht. aktiivisesta paria muuta palstaa liittyen muihin harrastuksiini ja niissä meiniki on paljon fiksumpaa, vaikka nimimerkeillä sielläkin mennään enkä sieltä edes tunne ketään, niinkuin täältä taas tunne melko ison joukon ihmisiä.

    Husqvarna kirjoitti: (8.3.2011 21:34:00)

    Moderointi voi olla yksi tapa hoitaa ongelma, mutta minusta tässä on yksi fundamentaalinen ristiriita: Täällä on moneen kertaan korostettu etiketin tärkeyttä osana golfin olemusta, mutta sitten samat tyypit räyhäävät nimimerkin takaa toisilleen vailla minkäänlaista häpyä. Toisaalta en ole ulkomaisilla saiteilla huomannut samanlaisia yhteenottoja, joten varmaan tämä on olennainen osa suomalaisuutta :-(.

    ne ulkoimaiset saitit joita itse seuraan omaavat aika tiukan moderointilinjan, forumeiden säännöissä on selvitetty missä kulkevat soveliaisuuden rajat ja kun ne ylittyvät moderointia tapahtuu aika lailla välittömästi.

    poistamalla sopimattomat osiat, antamalla määräaikaisia ”banneja”, lopullisia banneja, joko pelkästään nimimerkille taikka nimimerkiin sidotulle tunnistetiedoille.

    tietysti kirjoittajan pitäisi itse kyetä ymmärtämään soveliaisuuden rajat, mutta aina näin ei käy ja silloin tarvittaisiin täälläkin ylläpidon toimia

    lisäksi tuoilla isossa mailmassa moderoinnin kohde informoidaan miksi häneen on kohdistettu toimenpiteitä.

    ehkä olennaisempi osa Suomalisuutta on pyrkimys väistellä niitä ikäviä asioita jotka olisi kumminkin tehtävä ?

    ts

    Jooseppi kirjoitti: (9.3.2011 8:59:22)

    ne ulkoimaiset saitit joita itse seuraan omaavat aika tiukan moderointilinjan, forumeiden säännöissä on selvitetty missä kulkevat soveliaisuuden rajat ja kun ne ylittyvät moderointia tapahtuu aika lailla välittömästi.

    Voihan olla, että kulttuuri on alkujaan luotu tiukalla moderoinnilla, mutta ainakaan nykyään sitä erittäin harvoin näkee edes tapahtuvan siellä missä itse liikun. Ei sille vaan ole tarvetta.

    ts kirjoitti: (9.3.2011 9:05:43)
    Voihan olla, että kulttuuri on alkujaan luotu tiukalla moderoinnilla, mutta ainakaan nykyään sitä erittäin harvoin näkee edes tapahtuvan siellä missä itse liikun. Ei sille vaan ole tarvetta.

    Aina ei ole tarvetta, mutta monin paikoin olisi. Yleensä moni uusi foorumi alussa kerää kirjavaa porukkaa. Toiset foorumit sit heittää pihalle heti pienestäkin erimielisyydestä.

    Mun mielestä se on vilkkaan keskustelun merkki, kun on vähän erimielisyyksiä. Ja mitä enemmän erikoistiedosta on kyse, sitä vähemmän höyrypäitä mukana.

    Mutta tämä paikka on ollu mielestäni hyvin rauhallinen melkein aina.

    ts

    ristiveto kirjoitti: (9.3.2011 9:14:26)

    Aina ei ole tarvetta, mutta monin paikoin olisi. .

    Tarkoitin sitä, että tuolla käyttämilläni KV-palstoilla ei ole ilmennyt tarvetta sille.

    ts kirjoitti: (9.3.2011 9:26:33)

    ristiveto kirjoitti: (9.3.2011 9:14:26)

    Aina ei ole tarvetta, mutta monin paikoin olisi. .

    Tarkoitin sitä, että tuolla käyttämilläni KV-palstoilla ei ole ilmennyt tarvetta sille.

    Ehkei juuri niillä. Mutta joillakin KV-palstoilla on… ei kaikilla kotimaisillakaan ole ollu tarvetta.

Esillä 24 viestiä, 1 - 24 (kaikkiaan 24)
Vastaa aiheeseen: havaintoja viimeiste vuosien ajalta

Etusivu Foorumit Yleistä havaintoja viimeiste vuosien ajalta