26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Harvinaisen selvä tapaus.

Etusivu Foorumit Säännöt Harvinaisen selvä tapaus.

Esillä 3 viestiä, 51 - 53 (kaikkiaan 53)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • B

    KL kirjoitti: (24.9.2012 18:53:24)
    Eivätkä palloa,

    Mielestäni paras tapa tarkastella asiaa on fysikaalinen. Kategorista kannanottoa en pidä järkevänä.
    Hyvin vähäinenkin voima voi aiheuttaa pallon liikkumisen kuten PG pohdinnassaan päätteli. Uskon siihen itsekin.

    Ottamatta mitenkään muuten kantaa asioihin niin kyllä tuolla Porkkalan kentällä on ollut ongelmia pallon paikallaan pysymisen kanssa kovassa tuulessa sen verran liukkaita greenejä siellä on tänä vuonnakin ollut.

    PG

    Kuten jokainen meistä tietää, pallo voi liikahtaa tai lähteä liikkeelle jopa täysin tyynessä ilmassa. Siksi on perin kummallista väittää, että pallon liikkeelle saamiseksi tarvitaan myrsky, jota Suomessa tuskin koskaan koetaan. Pallo saattaa liikahtaa myös varsin tasaisella griinillä pienestäkin tuulen voimakkuuden kasvusta, mikäli pallon tila on epästabiili. Toisaalta on mahdollista, että kovassa tasaisessa tuulessa pallot pysyvät paikallaan, koska ne ovat lyönnin jälkeen ajautuneet paikkoihin, jossa pysyvät paikallaan. Tuulen voimakkuuden itseisarvo ei ole se tekijä, joka saa pallot liikkeelle, vaan tuulen voimakkuuden muutos.

    ”Onneksi en ollut tähdännyt palloa tässä tapauksessa! ” Tämä B:n lausahdus osoittaa sen, että B ymmärtää käsiteltävästä asiasta myös sen puolen, jonka KL on ymmärtänyt.

Esillä 3 viestiä, 51 - 53 (kaikkiaan 53)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #278269 kohteessaHarvinaisen selvä tapaus.

Etusivu Foorumit Säännöt Harvinaisen selvä tapaus.