16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Harjoituskierrokset nopeammiksi!

Etusivu Foorumit Yleistä Harjoituskierrokset nopeammiksi!

Esillä 7 viestiä, 26 - 32 (kaikkiaan 32)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • et ole näköjään ikinä leikannu.kun leikkaa toisin päin monelta luulet et ykkönen on leikattu,on muuten iltapäivä pitkällä.arvaa kestääkö kun suurin osa pelaajista on sellasia kun ne seisoo 240 lipusta ja venaa et leikkaaja antaa luvan lyödä (eikä eläessään oo lyöny 150m ) ,sit ne lyö taas kerran topin tai hyväl tsägällä 120m funtsaa kauan se leikkaaja venaa sivussa ennen kuin reikä on pelattu ja monelta ykkönenkin on leikattu.

    Hyvä pelivauhti – samoin kuin monet muut asiat elämässä – perustuu sille, että ajatellaan asioita vähän eteenpäin. Kulkusuunta omalle pallolle, valmiiksi mietittynä mailavalinta (jota ei tarvitse selittää tai perustella koko ryhmälle), liikkeelle heti kaverin osuttua palloon (tietenkin katseella palloa seuraten niin että voi auttaa etsinnäsäs jos tarvetta tulee), greenille tullessa bägi valmiiksi poistumissuunnalle … Ja kyllä siinä ehtii ihan mukavasti jutustellakin pelin lomassa eli en ole ehdottamassa mitään ’suu kiinni ja menoksi’ -linjaa.

    Toisaalta sitten kun kenttä menee hitaasti niin ei sitäkään tarvitse ruveta porukalla manaamaan. Täytyy myöntää, että minulla menee pelifiilikset kyllä siitäkin kun joku oman ryhmän pelaaja valittaa yhtenään edellä menevien hitailusta. Ei sen elämän aina tarvi niin täydellistä olla. Que sera, sera!

    Minusta kyllä tuo lopppuun asti puttaaminen yhdellä kertaa on hyvä ajatus ja säännöissäkin täysin sallittua muiden ryhmän pelaajien luvalla lyöntipelissä. Vaikka itse toimin usein näin, en kyllä muiden puttilinjoja lähde tallaamaan. Tutulla kentällä linjojen lukemiseenkaan ei mene paljon aikaa, vieraammilla kyllä on perusteltua olla huolellinen.

    Juu en ole ikinä leikannut muuta kuin pihanurmikkoa käsipelillä. Mutta en vain heti keksi miksei reikiä voi leikata järjestyksessä 18->1 vaan leikataan järjestyksessä 1->18, jolloin huonoimmassa tapauksessa leikkaaja pyöriin saman ryhmän edessä useammalla reiällä.

    Ei ongelma ole maailman suurimpia, mutta onpahan pari kertaa sattunut kohdalle.

    Kyllä kai useimmilla kentillä griinien leikkaus aloitetaan ykköseltä. Työ aloitetaan niin aikaisin, että pelaajia ei vielä ole. Näin kaikki pääsevät leikatuille griineille heti ykköseltä lähtien. Joillakin kentillä ei ennen tiettyä kelloaikaa päästetä edes kentälle juuri tämän leikkausoperaation vuoksi.

    Aika harvoin hitaasta pelistä voi syyttää kentänhoitajia! Syy löytyy yleensä IHan muualta.

    joopajoo.ongelma ei ole kovin suuri mutta on kovin suuri toisinpäin.ajattele kun sä leikkaat pihanurmea niin siinä samalla nurmikolla leikkis kymmenen 5 vuotiast penskaa samaan aikaan.toiseksi kun lähdet pelaan klo11 niin pelaat etuysin leikkaamattomilla greeneillä ja sen jälkeen kipität mariseen cädimasterille miksi greenejä ei ole taaskaan leikattu.ne vois hyvin leikata toisinkin päin jos ennen kymmentä ei päästettäs kentälle yli viiden händäreitä ja kahdeltatoista sais mennä singelit ja.no tää loppu oli melkein leikkiä.tai no en mä tiedä.

    Tulipa mieleen edellistä viestiä lukiessa, että onkos olemassa tilastoja tasoituksen jakaantumisesta? Montako on päässyt 1.kategoriaan jne…. joskus ennen muinoin muistan tälläisiä listoja nähneeni.

    Nämä tapaukset, jotka ovat omalle kohdalle sattuineita, ovat ajoittuneet iltapäiviin, joten kysymyksessä eivät ole olleet päivän ensimmäiset leikkaukset.

    Itselle ei kyllä pälähtäisi päähän lähteä valittamaan ruohon pituudesta.

Esillä 7 viestiä, 26 - 32 (kaikkiaan 32)
Vastaa aiheeseen: Harjoituskierrokset nopeammiksi!

Etusivu Foorumit Yleistä Harjoituskierrokset nopeammiksi!